keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Mutkitettu maailman meno

Aika moni on sitä mieltä, että peruseläminen ei ole erityisen yksinkertaista puuhaa. 
Asiat ovat menneet vaikeiksi, ja ainakin työelämässä keikkujan "täytyy" opiskella koko ajan.
Joskus pärjäsi sillä fyysisellä työpanoksella, se riitti. Jos painoi pirusti hommia sai
ihmisenä suuresti arvostusta kautta linjan.
Mutta nyt Suomessa aika harvat enää raivaavat peltoja tai vetävät hevosta kera tukkireen metrisessä hangessa. Sibelius korvalapuissa.
Ollaan siirrytty fyysisestä psyykkisen pääoman käyttöön ja tässä on eräs todellinen rakennemuutos mikä on haitaroinut yhteiskuntaa pärjääjiin ja tipahtaneisiin. 
Tarvitaan päätä, aivoelintä; tarvitaan tietynlaisia kognitiivisia kykyjä, muistia. Tietynlaisen, sittenkin aika kapean sektorin inhimillisiä tietoja, taitoja tai kykyjä. Rahaksi muutettavaa älykkyyttä; älykkyyttä josta on hyötyä.
Ongelmaa tuottaa se, että monia näitä kyvyistä saamme synnyinlahjana. Niitä joko on, tai ei ole. Osaa voidaan toki opiskella itseensä kuin varaosia, osaa ei sitten vaan ole. Todella suuressa merkityksessä on taas myös se lapsuus: olosuhteet ja vanhemmat – harrastus ja muut lapsen eri potentioita kehittävät ja voimistavat toiminnot.

Edellinen taloudellinen lama niisti Suomesta yli 200 000 työpaikkaa. Esimerkiksi tuotantotehokkaat automaatioliukuhihnat ne vei, ja simppeli ihminen jäi työtään vaille.
Cronbergin Hyvä työ -seminaarissakin joku kysyi, että mistä saada tässä ajassa yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisia töitä? Niitä on, muttei ko. suomalaisille enää nappaa mitkään omaan viitseliäisyyteen perustuvat maatalous- tai puutarhatyöt.
Eräs arvovaltainen, Gorbatsovin koolle kutsuma tulevaisuudenuumoilijoiden klubi arvioi,
että tulevaisuudessa työtä riittää vain yhdelle viidesosaa. Jatkokysymykset kuuluvat; kuka saa tai kenen pitää sitä työtä tehdä, ja mitä tekee se loput 4/5 osaa? Carterin entinen neuvonantaja puhui yhteiskunnan tarjoamasta "tissiviihteestä", eli ruokaa, juomaa ja viihdettä. Kotimarkkinoiden peruskuluttaja; liekö tulevaisuuden uusia ammatteja? Kansalaispalkka voisi sen toteuttaa; paljon vaan lisää tv-kanavia, keskiolut halvaksi, edullista mässyruokaa ja viihdettä, viihdettä elämisen tarkoituksensa kadottaneille. 
Aldous Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa kaikki käyttävät yleishuume somaa, joka pitää kapinamielet pois ja mielen iloisena.

Tärkeää on ymmärtää, että tämä nykyinen malli vaikeine vaatimuksineen on ihmisten luovuuteen perustuva rakennelma. (Jumalia ei tähän kannata sotkea sitten alkuunkaan, koska silloin viedään ihmisiltä syyllisyys ja se on meidän oikeutemme)
Kokonaisuutta ei tietenkään hallita vielä tarpeeksi hyvin esim. ekologisten faktojen osalta, mutta ihmisten laatima ja arvottama juttu tämä on. Ja se on siksi tärkeää tiedostaa, koska silloin sitä myös voidaan ohjata, kipparoida toisenlaisiin suuntiin, toisenlaisia arvosatamia kohden. 
Maailmanmenoa kehittävät eniten eteenpäin meistä pystyvimmät ja etevimmät yksilöt;
heistä tulee omien – synnynnäisten ja hankittujen ominaisuuksiensa ansiosta vaikutusvaltaisia suhteessa muihin lajitovereihin. Nykyinen talousmalli tarjoaa oivan välineen jakaa maallista hyvää ja valtaa ihmisten keskuudessa, sopimuksen mukaan. Kuka osaa hyvin iskeä tästä talousmallipajatsosta rahaa ulos; suurin osa ei osaa ja jää tyhmyyksissään maksajan rooliin.
[Tyhmyydestä näet sakotetaan, kikkelis kokkelis, hullu työtä tekee!]
Sen takia olen ehdottanut, että Raha kouluaineeksi jo ensimmäiseltä luokalta alkaen.
:-)

Mutta ei tämä ole yksistään älykkäimpien ja kyvykkäimpien maailma, myös me tavalliset pallinaamat, haisevaiset olemme täällä ja ihmettelemme näkemiämme ja kokemiamme epäoikeudenmukaisuuksia. 
Mikä vastuu nk. hyväosaisilla ihmisillä on suhteessa heikompiosaisiin lajitovereihin? 
Haitari on nimittäin oikeasti aika iso; esimerkiksi jonkin englantilaisen huippuyliopiston professorin ja toisaalla toukkiaan kivellä käristelevän aboriginaalin välillä on kaikinpuolisesti aika iso ero. 
Mutta kumpikin pukeutuu ihmisen käsitteeseen. 
Ihmisarvoon: 50-50.

Vai syntyykö evoluution torvesta lähitulevaisuudessa jokin ihmisen homo economium sapiens - rotumuoto, joka astuu taivasluokkaan, valjastaa alukset ja häipyy lopulta veks kuoliaaksi saastutetulta planeetalta kuten Wall-E:ssä ytimekkäästi kuvataan?
Onko ihmisen jumaluus sittenkin vasta tulossa?
Ehkä olemme lukeneet raamattuja sun muita alkuteoksia väärinpäin. 

14 kommenttia:

  1. Tervehdys Marko!
    Ehdin nyt lukea vain hiukan ja lähinnä tämän päivän jutun alun, kun päätä kiristää ja särkee sen verran, mutta ihan mukavan oloista tekstiä tuo alku ainakin oli. Minunkin pitäisi rakentaa vuoden alusta tämmöinen bloki, saas kattoo kuin käy, just semmonen koulutyö... elinikäinen opiskelu, eikä vieläkään olla mitään valmista.. Terkuin Ellu

    VastaaPoista
  2. Tuohon evoluution torvesta mahdollisesti putkahtavaan homo economicucseen tekisi mieleni ottaa kantaa koska hänestä kirjoitti jo SciFi- kirjailija Arthur C Clarke teoksessaan Lapsuuden loppu, jossa tämä ihmisen nykyinen kilpajuoksu tavaran perässä katsottiin lähinnä huvittavaksi välivaiheeksi ennen hengen jalostumista suurempia tehtäviä varten. Liian pitkä juttu tässä kerrottavaksi.

    VastaaPoista
  3. Toivon mukaan kuvailemasi välivaiheen jalostusputkessa mennään ja kontataan iloisina peräkkäin.
    Huvittavaa on Maailman Talousmiesten (naisia ei niissä palleissa paljon ole.) kaikkein viisaimmat neuvot, että rahankuluttajaihmisille on nyt annettava rahaa (mistä se raha otetaan, kenen se on?) oikein helvetisti, että he ostavat tavaroita ettei Talouselämän erektio vaan lörpähdä. Ei ole mitään väliä mitä ostetaan, pääasia on että ostetaan. Tavaroita.
    Taistelu omistusoikeudesta.
    Kyrpä pystyssä luolamiehet puvut päällä rahanuijat olalla puolustamassa sitä omaa reviiriään.
    Oi mikä miljardien vuosien sivistyneisyys!
    Aika pitkä putki, ja vielä tuntuu olevan pikkusen matkaa hengen jalostusasemia. Tjaa; jos oikein hyvin käy, niin mitä mustempi talouslama sen valaistuneemmat ovat pohjimmaiset inhimilliset, kumoamattomat ja elämääsäilyttävät arvot.

    VastaaPoista
  4. Nythän on niin Veli Marko,että Maailman Talousmiesten joukkoon ei viisaita mahdukaan. Viisaat ja fiksut ovat visusti sivussa niin kuin aina.Talouden ja politiikan nokkamiehinä hääräävät ne jotka janoavat mainetta,rahaa ja kunniaa,päsmärit ja kyynärpäästrategikot ja se on se mikä tekee tilanteen toivottomaksi. Viisaat voisivat ratkaista ongelmat,mutta se taas ei ole taloudellisesti kannattavaa lyhyellä tähtäimellä. Joten kyllä tässä taitaa käydä kuten Harry Martinsonin Aniarassa:Rindin maasta monen jannun nähtiin ajoissa käyvän lähtöasemiin.Vain tuuppijoille aukeni tie tähtiin ja goldonderin suulla tapeltiin.Ne kovat tyypit olisi jo varhain lujasti tullut panna aisoihin.Vaan rauhaa suosii aina aines parhain,ja ikirauhan sitten perikin.Näin arat sielut väistyi joka puolla ja omaa velttouttaan saivat kuolla.Siis hienotunteiset ja häveliäät perivät gamman saastuttaman maan.Ei Miiman saleihin he päässeet koskaan,vaan taivaaseen kai sentään tavallaan...

    Eli se aines parhain ei ole siellä missä heidän äänensä kuuluisi vaan heidät on liian helppo vaientaa kaiken markkinahälyn alle.Nyky-yhteiskunnan arvot ovat pahasti pielessä kuten Vexi Salmi sanoi:"Niin kauan kuin taloudellinen menestyminen saa huomiota,kuljemme kohti ihmiskunnan viimeistä tuomiota..."

    Harry Martinson oli ruotsalainen nobelkirjailija ja avaruuseepos Aniara hänen pääteoksensa.Hän määritteli itsensä buddhalaiseksi,ei uskonnollisesti mutta moraalisfilosofisesti.Osallistui myös vapaaehtoisena Suomen talvisotaan.

    Martinsonin suurteos Aniara (suom. Aila Meriluoto 1965) sisältää 103 eri pituista runoa. Siitä paistaa tekijän kiinnostus luonnontieteisiin, mutta ennen kaikkea on kyse vertauskuvallisesta runoelmasta joka pohtii ihmisen ja ihmiskunnan kohtaloa. Runoelman kehystarinassa avaruusalus Aniara on matkalla saastuneesta maasta kohti Marsia. Asteroidia väistäessään alus vahingoittuu ja syöksyy kohti Lyyran tähdistöä. Kaiken merkityksen ja toivon katoamista vastaan asettuvat mystisen Miima-tietokoneen välittämät suggestiiviset muistikuvat kadotetusta maailmasta. Matkustajat joutuvat ensin paniikkiin mutta pakenevat sitten unelmiinsa. Miiman hajoaminen ja lopullinen sammuminen merkitsee yhteisön lopun alkua. Eri matkustajia kuvataan eri tyylilajeissa, onpa joukossa yksi Karjalaan paluusta haaveileva evakkokin. Ruotsalainen Karl-Birger Blomdahl on säveltänyt Aniarasta oopperan.


    Siis kauan ennen Wall'eta matkasivat ihmiskunnan rippeet tuhansia vuosia ympäri tyhjää avaruutta kotia etsien...

    VastaaPoista
  5. Todellisesta siivoojaurakoitsijasta kertova Wall-E päättyy siihen, että kun myrkytetystä maasta on löydetty yksi vihreänä ponnisteleva elämänversoutuma kasvin muodossa, niin ihmiset palaavat takaisin 700 vuoden evakkouden päätteeksi. Kameran feidaantuessa lopputekstityksiin näytetään että elämä on palannut suurimittaisena jo aivan luhistuneiden pilvenpiirtäjäkaupunkien laitamille. Hyvin onnellinen loppu; tai ei ole loppu, vaan prosessi jatkuu.
    Minusta on tärkeää nähdä onnellisia loppuja, ja erityisesti uskoa niihin.
    Se vaan on niin.
    On näet siniset silmät.

    VastaaPoista
  6. Hm, jotain tekisi mieli kommentoida tähän keskusteluun, koska aihe on niin sydäntä lähellä. Ensinnäkin, jos olemme jonkinlaisessa välivaiheessa (toivottavasti olemme), niin siihen sisältyy ihmisen kehityksen kannalta hyvin suuria ongelmia.

    Näin taloudellisen taantuman aikana (mikä se on, en ole huomannut mitään? Jaa mut mää olenkin kunnan töis) otsikoissa on ihmisten lomautukset ja irtisanomiset. Jos tarkastellaan vähän tarkemmin näitä työpaikkoja, huomataan, että varsinkin teollisuudessa kyse on suurimmaksi osaksi todellisista suojatyöpaikoista. Työ on erinäistä robottien valvontaa ja muuta joutavaa höttöä, joka ehkä antaa ihmiselle sen tyydytyksen, että "osaan tämän homman, olen siis hyvä jossakin asiassa". Suomessa tärkeä metsä- ja puunjalostusteollisuus käyttää muutenkin vähän työvoimaa ja paljon energiaa. Asetelma voisi olla toisenlainenkin, mutta ei nyt puututa siihen.

    Miksi paperitehtaiden lomautus/työnseisausasioista uutisoitaessa näytetään aina sitä tyyppiä, joka leikkaa paperirullaa? Koska kukaan muu siellä ei tee mitään, mikä näyttäisi työltä. Eikä ne työt silloin voi tuntuakaan työltä, vaan pelkältä pakkopullalta, jota tehdään helvetinmoisen tilipussin takia.

    Aina kuulee valitettavan akateemisesti koulutettujen huonoista palkoista. Itse en pidä omaa palkkaani mitenkään huonona, mutta tiedän, että paperitehtaalla voisi nämä tulot jopa kaksinkertaistaa. Mielestäni se on jo järjetöntä tuhlausta!

    Mutta takaisin asiaan: työn mielekkyys on katoavaa lajia nykypäivänä ja se tulee vielä olemaan iso ongelma, vaikka nyt oltaisiinkin tyytyväisiä siihen "tissiviihteeseen".

    T: H.A.

    VastaaPoista
  7. Palkka-arvostuksen määrää lyhytnäköisesti se, miten paljon ko. työpanos on välittömästi rahallisesti arvokasta ja hyödynnettävää, tuottavaa ja harvinaisen vaikeaa tai vaarallista.
    Humanistiset ja kasvatukselliset alat, kuten opettajat ja nuorisotyöntekijät ovat tunnetusti pidetty melko matalapalkkaisina, vaikka niissä tehdäänkin pitkällä (ja lyhyellä) aikavälillä äärimmäisen tärkeää työtä.
    Mutta siitä vertailustahan kaikki on kiinni. Perustarpeet toki pitäisi saada hoidettua kokopäiväisellä työllä, mutta ekstrat on eri asia. Se tarkoittaa kolikkojen toisella puolen yleensä aina lisää työtä, osaamista, kykyä ottaa vastuuta ja riskejä. Olen minäkin tänään viimeksi leikitellyt ajatuksella, että oi minkä autokauppiaan maailma onkaan minussa menettänyt. Todennäköisesti kykenisin opettelemaan itseni taitavaksi autokauppiaaksi, jos vain kykenisin olemaan autokauppias. Mutta kun ennen ei voi kunnes autot eivät ole valmiiksi eettisessä ja ekologisessa ruosteessa. Tyhmät ja pelkurit rikastuvat perinnöillä; niin rahallisesti kuin henkisissä perinnöissä.
    Minä olen upporikas. Minulla on ne asiat jotka tekevät elämisen elämisen arvoiseksi ja perusonnellisuuden tykö.
    Tulevaisuutta ajatellen on mielenkiintoista ajatella, millaisia työpaikkoja siellä on. Jos niitä arvaa nyt oikein niin suattaapi olla äveriäs kaikin puolin ja vielä tahtiin nopeaan.

    VastaaPoista
  8. Voi pojat,nythän tämä alkaa mennä pikkuhiljaa mielenkiintoiseksi.Tiedän kyllä miten Wall-E päättyi;katsomossa jännitin pikkutyttöni kanssa- hyvä leffa,erilainen animaatio, ajatustakin löytyi. Tarkoitin vain ettei mitään uutta auringon alla, ja kun itse olen noita miettinyt jo nuornamiesnä ja kehityksen kulun nähnyt,niin ei näkökulmani ole aivan yhtä innostunut ja sinisilmäinen.Toki toivon herättäminen ja ylläpito on hirmu tärkeää. Siis paljon onnellisia loppuja.Ihan maailman pelastajiksi ei niistä silti taida olla. Mutta jos ihmiskunta saa aikaiseksi noinkin hienon elokuvan niin ehkä jotain toivoa vielä on.Toisaalta voi olla että kosmisessa mittakaavassa ihminen oli vain evoluution virhe joten turha tässä on rintaansa röyhistellä muutaman valopilkun takia. 9 pistettä silti.

    VastaaPoista
  9. Taloudellista taantumaa en itsekään ole huomannut -paitsi nyt äsken pumppasin vaimon 50-lukuisen polkupyörän takarenkaaseen ilmaa kun se kuulemma kauppareissulla tössähtää niin ikävästi niitten lamakuoppien kohdalla alikulkutunnelissa.Mutta töistä ja palkoista.Joko olen tällä foorumilla tuonut esille sen tutkimuksen jonka mukaan kaikkein tyytymättömimpiä työhönsä ja palkkaukseen ovat korkeimmin koulutetut.Johtuen siitä että mikään rahallinen korvaus ei ole riittävä korvaus menetetystä vapaa-ajasta.Kansantaloudellisesti on myös huolestuttavaa että varakkaimmilla ei ole enää aikaa tuhlata ja kuluttaa.Voivoi... Tyytyväisimpiä olivat tietysti taiteilijat ja kulttuuri-ja sosiaalialan ihmiset.No se nyt ei tietysti ollut mikään yllätys-riittää kun peiliin katsoo ja tukkansa kampaa.Se on siinä sanoi Fonzie...

    VastaaPoista
  10. Luin samaisen tutkimustuloksen. Jos ja kun tässä kapitalismissa joka tapauksessa pöyräillään, kuka modernilla vehkeellä ja kuka kestävällä 50-lukuisella fillarilla, niin olen edelleen sitä mieltä, että kokopäivätyöpanoksesta tulisi saada sellainen palkka-arvostus, että sillä saa perustarpeet hiljaisiksi. Ekstrat ovat eri asia, niiden eteen pitää tehdä lisää työtä ts. myydä aikaansa, että saisi sitä "parempaa" aikaa. :-)
    Mutta tuosta toivosta. Filosofi Torsti Lehtinen eräällä kurssillaan valaisi ilkikuriseen tapaansa tätä toivon kysymystä ihmiskunnalle. Että oliko sittenkin niin, että sinne Pandoran lippaan pohjalle jäikin se ihmiskunnan vitsauksista suurin; toivo?
    Prosessia tämä kaikki tyynni. Väliasemilla kysytään matkustajilta, miksi olla moraalinen, miksi ylipäänsä jatkaa tätä loppumatonta matkaa? Yksilöiltä loppuu aina aikanaan matka, ihmisyhteisöltä, ihmissuvulta ei.
    Se toivo on vähän sitä suurten taideteosten entisöintiä; miksi jonkun Michelancelon tai Seuratin töitä halutaan ylläpitää eteenpäin – miksei niiden anneta myöskin kuolla, pudota matkasta unohduksen aaltoihin niin kuin elämän laki menee?
    Sanopas sinä, Juhani, taiteilija kun olet?

    VastaaPoista
  11. Vertailusta kaikki on kiinni,lausui Marko ja osui tapansa mukaan naulan kantaan-vaikkei vasaralla niin höylällä nyt kumminkin;o) Upporikas on jos ei kaipaa mitään sellaista mitä ei omista,sanoi Matikainen sätkää kääriessään.Mutta jos naapurin uusi PC tai menopeli tms aiheuttaa kiusallisia kutinoita ennen niin tyytyväiseen olotilaan,on kyse vertailemisen vitsauksesta.Esiintyy lapsilla jo päiväkoti-ja kouluvaiheessa ja useimmat aikuisetkaan eivät siitä eläessään pääse irti. Jotkut eivät edes kuollessaan vaan pitää saada vielä naapuria komeampi hautapaasikin. Jos otan loistavia valokuvia 3,2 megapixelin kameralla, miksi hankkisin 10mpx vain koska kaverillakin on sellainen?Eikö se ole järjen köyhyyttä-mutta ah niin yleistä.

    Juu ja samat yrittäjäkurssit läpikäyneenä voin todistaa että Markosta olisi tullut loistava autokauppias jos vain Nukku-Matti olisi ollut armollinen-mutta se kun ei sääliä tunne niin minkä kauppamiehen kapitalismi taas menettikään

    Ja tulevaisuuden työpaikoista tosiaan.En nyt kauheasti jaksa surra menetettyjen liukuhihnapaikkojen puolesta,robotit tekevät samat asiat varmaan yhtä hyvin ja paremmin. Mutta mitä tilalle jotta ihmisillä säilyisi elämän mielekkyys ja itsetunto-kun kaikkia ei kai voi lähihoitajiksikaan kouluttaa.Mutta entäs lähiomaishoitajiksi-hoitaisivat itseään ja terveyttään,hankkisivat halpoja harrastuksia ja nauttisivat elämästä ja luonnosta yms. Kansalaispalkat ja toteuttamistavat jääkööt viisaampien ratkaistaviksi,minä heitän ilmoille vain taiteilijan pieniä unelmia...

    Kaikista nyt ei tietysti ole haaveilijoiksi ja runoilijoiksi vaan he kaipaavat jotain konkreettisempaa;hitsauspillien kipinöitä ja kirskuvia koneita.Ehkä he voisivat ruveta lajittelemaan jätteitä Wall-E:een tavoin. Siinä olisi loppumaton työsarka...

    VastaaPoista
  12. Viime kädessä kaikki asiat ja vertailut tulevat narua vetävän ihmisen itsensä käteen. Sitten pitää tehdä valintoja, ja olla itselleen rehellinen.
    Jos on kateellinen, sitten kannattaa olla 100% sekin ja ponnistella että saisi kadehtimansa asian itselleen.
    Veikka Gustafsson sanoi eräässä seminaarissaan hyvin, että toisinaan niistä omista standardeistaan on luovuttava jos on jokin suurempi tavoite.
    Mutta mitä itse haluaa, tarvitsee – mitä tehtävä on, se on tärkeintä tietää, ei se miten lajitoverit ovat väärällä tiellä. Tämä on ainakin minulla aika yleistä ajatusvirhettä edelleenkin.

    VastaaPoista
  13. No Hello Veikkonen! Pyöräilläänpä hyvinkin,usein fillarilla liikennevaloissa-tai siinä yhdessä mitä Laitlasta löytyy-katselen sääliä tuntien niitä Mersun tai Volvon ratissa istuvia isäntiä jotka rummuttelevat tuskastuneina rattia valojen vaihtumista odotellessaan.He varmaan säälivät myös surkeata räntäsateessa sotkevaa pyöräilijää. Mutta pääasia että kumpikaan ei kadehdi toistaan.

    Onnenpekka olet jos Torsti Lehtistä olet livenä päässyt kuulemaan,minulla on tallessa vain yksi radiohaastattelu.

    Taiteen kestävyydestä lyhkäsesti.Katselin TV:stä kolmiosoaista sarjaa impressionisteista. Tai oikeastaan en katsellut vaan nauhoitin katseltavaksi paremmalla ajalla-jonka tulemista kovasti epäilen.Siitä sai hieman innoitusta taiteen ja kuvantekemisen merkitykseen.Kaverit ottivat asiansa todesta vaikka tunsivat työntävänsä jättimäistä kivenlohkaretta ylämäkeen ja joskus vielä musertuvansa sen alle kun voimat loppuvat.Mutta toiveena oli joskus saapua mäen päälle ja viskata koko kivi valtavalla voimalla avaruuteen.No lopulta he kaikki ovat saaneet ansaitsemansa arvostuksen.

    Mutta oli tässä toinenkin modernimpi taiteilija, Paolo Coelhon kumppani,joka hautasi maalauksiaan Etelä-Amerikan vuoriston kivikkoon pyhiinvaelluspolun varteen ja antoi ajan ja luonnon tehdä tehtävänsä.Se oli minulle uusi ja mielenkiintoinen näkökulma. Että taiteilija ei maalannutkaan ikuisuutta varten vaan otti huomioon elämän ja ajan rajallisuuden ja jatkuvan muutoksen ja ajan hampaan kulutuksen. Pidin tästä filosofiasta.Siinä on jotain vaatimatonta ja"buddhalaista" Ei taidettakaan pidä nostaa jonnekin jumalten joukkoon Olymposvuorelle. Taiteilijat vaan tekevät sitä mitä osaavat parhaiten-samoin kuin leipurit ja kirvesmiehetkin.Ei pidä olla fanaatikko millään alalla...

    Toki Seuratin,Vincentin ja Michelangelon työt ansaitsevat kaiken vaalimisen ja suojelun ja tuovat historian ja jopa "pyhyyden" näkökulman tähän materialistiseen maailmaan.Vähän kuin joku Beethoven tai Brahms tai mitä muita niitä lattarisäveltäjiä nyt olikaan...

    Livin'La Vida Loca...

    VastaaPoista
  14. Taiteesta, ah tuosta eräästä lempilapsestani meidän pitääkin vääntää asioita esille omassa osiossaan myöhemmin. Mutta kuten sanot, taide
    – on se sitten taidetta määriteltynä miten tahansa – niin tietenkin myös se on tästä maasta, ihmisten maasta. Vaikka voikin elävöittää kokijaansa kuin jokin jumalallisuuden jostakin ohikulkumatkaltaan vahingossa eksynyt, maahan ulottunut, alkeellisiin neniin tarttunut tuoksu.

    VastaaPoista