Pitkän linjan teatterimiehen Jussi Helmisen kirjoittama kirja on tuhti teos Warelia-kustantamolta. Siinä mielenkiintoisesti sanaprojektori räpsyttää teräviä kuvia kertomuksia elämäntapahtumista, syistä ja seurauksista, miten teatterin maailma kutsui mukaansa, teatterielämästä Suomessa ja mitä on olla ammatiltaan teatterinjohtaja. Helminen on toiminut Oulun kaupunginteatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Espoon kaupunginteatterin johtajana.
"Olen iloinnut koko elämäni saada tehdä taidetta, joka katoaa, josta jälkeen jää vain sen vaikutus kokijaan. Se jotenkin on minussa läpi elämäni."
Kirja valottaa erinomaisen hyvin esille sitä, mitä teatteri taiteenlajina on, miten se on sosiaalista ja hyviä ihmissuhdetaitoja vaativaa ja eräs asia mitä ihmettelin eri kohdissa: miten paljon politiikka ja poliittiset leimat ovat todennäköisesti ohjanneet lautakuntien ja johtokuntien yms. ollen kuitenkin taiteen ulkopuolisten määrittelijöiden valintoja ja päätöksiä. Varsinkin Turussa ohjaajana työskennellessään on näitä vääntöjä tapahtunut. Helminen on niistä matkan varrella muutoinkin saanut osansa - kyllä hän omassa kirjassaan tiettyjä asioita, tahoja, tapahtumia ja ihmisiä muistaa esille. Hampaankoloissa on, jos ei muuta niin kirjoitettavaa. Uskoisin, että joillekin se voi kiusallista muistamista, vaikka aikaa onkin kulunut. Onko poliittinen karsinointi muuttunut, vai onko se muuttanut nykyajassa muotojaan, en osaa sanoa. Suhdepeli on joka tapauksessa taiteen kentillä väkevöitynyt, koska kilpailu yhä kovenee ja rahoituksista kamppaillaan.
Rahasta puheenollen - teatterien taloudenhoito on Helmiseltä onnistunut lukujen valossa ilmeisen hyvin, näin ainakin Tampereen ja Espoon kohdalla erityisesti. Teatteri on pääsylippujen kautta myös harvinaisen selvän pelin, kysynnän ja tarjonnan markkinoiden taidemuoto. Uskon myös, että kaupallinen ajattelu on hyvä pitää kyydissä taiteen kentillä.
Todettakoon samalla, että aivan varmasti kuormittava työ - vaikka imukin välillä onkin ollut vastaansanomaton.
Helmisen kirjasta tulee selväksi, kuinka tuimaa aikanaan (ja nykyäänkin) on ollut teatterien välinen kilpailu, näyttelijöiden ja ohjaajien välinen statuskamppailu paikoista auringossa, isoissa rooleissa - ehkä omanlaisen verenkarvaisuuden siihen tuo juuri se, että keskiössä on mitta- ja arvotustikkuna taide, joka pakenee määrittelyjä.
"Hyvä taiteilija ei ole hyvä koko ajan, vaan joka kerta uudelleen."
"Elämä on aina selitystään edellä."
Valokuvien kera kirjaa rytmittävät mukavasti aforismit - niitä on tiputeltu sivuille sinne tänne ihan kelpo kokoelmallinen.
Helmisen kirjassa on runsaasti ihmisiä - läheisiä ja hyviä ystäviä, luottotyötovereita. Myös heitä, joiden kanssa on välit ovat kärvähtäneet. Hän on kuulunut usean teatterin perustajiin - Ahaa Teatteri lienee niistä merkittävin uranuurtaja Suomessa. Jotenkin juuri niiden vaiheiden ja kommellustenkin seuraamisesta tuli hyvä fiilis - nuorella taiteilijaporukalla on ollut pääsääntöisesti kivaa ja homma on toiminut, kaikesta huolimatta.
Myrskyluodon Maijan dramatisointia Jussi Helminen hän arvostaa omista kirjoittajantöistään hyvin korkealle, ehkä korkeimmalle – sitä ovat arvostaneet yleisökin ja teos elää edelleen hyvin. Itsekin olen sen nähnyt muutama vuosi sitten. Musiikin siihen on säveltänyt Matti Puurtinen.
Omiin aikalaismuistumiin kuuluu myös tapaus Jumalan teatteri, joka "esityksessään" tyhjensi Oulun kaupunginteatterissa mm. vaahtosammuttimen katsomoon, viskoi alastomina paskaa yleisön päälle ja räjäytti tykinlaukauksia. Jussi Helminen oli tuolloin kyseisen teatterinjohtajana, ja hänen ilmeisen tarkka selontekonsa tapahtumien kulusta kirjassa on tärkeää. Järjetön keissi, onneksi vakavemmilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Oma erikoisuutensa on Helmisen allergia Helsinkiä kohtaan, joskin näyttää siltä, että se on ollut kautta vuosien molemminpuolista. Syystä ja toisesta. Kirjan loppupuolella hän antaa kuitenkin arvostusta Helsingin teatterien suuntaan - koska kilpailu yleisöstä on siellä kovaa, sen on tarkoittanut myös sitä, että teatterin taso on noussut.
Kirjan loppupuoli keskittyy eri tavoin onnistuneeseen kauteen, jonka Helminen oli Espoon kaupunginteatterin - Suomen kansainvälisen teatterin johtajana. Espoo tarjosi monipuoliset mahdollisuudet toteuttaa teatteria uudella tavalla mm. runsaiden kotimaisten ja kansainvälisten vierailuesitysten myötä. Matkustamisen määrä esitysten perässä on johtajalla hengästyttävä, ei kadehdittava. Mutta Espoon malli sopi ilmeisen hyvin Helmisen persoonaan ja uuden luomisen taipumuksiinsa. Tuotti niitä jäljen häiviä, ja väripaletin laajentamista muillekin.
"Ei ole alkua tai loppua, on vain alkuja ja loppuja."
Linkki (maksumuuri) Jouko Grönholmin tekemään juttuun Turun Sanomissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti