Näinä huijaamisen kulta-aikoina

 

Tovi sitten seurasin, miten taikuri Joni Suvanto viihdytti tempuillaan yleisöä Naantalin kirjastossa. Hämmästyneistä ilmeistä saattoi lukea iloista ihmettelyä: kui se sen teki?

 

Aprillipäivänä on lupa vetää kerran vuodessa kavereita höplästä. Eräs teoria huijauspäivän synnylle on, että kun Ranskassa siirryttiin 1582 käyttämään gregoriaanista kalenteria, niin osa ei tätä tiennyt tai kieltäytyi siitä jatkaen uuden vuoden juhlimista huhtikuussa. Ja heitä sitten pilkattiin. 

 

Itse olin mukana, kun yksi muusikkokaveri saatiin suihkun kautta Meijerille odottamaan kykyjenetsijää ja toinen kaupungintalolle satasen toivossa osallistumaan kyselyyn. Minua on kusetettu mm. netissä kynäruiskukaupoilla. 

 

Vähemmän iloisia huijauksia ovatkin nettipettäjien temput, joissa poliisin mukaan miehiltä yleensä puljataan isot rahat "Vain kerran elämässä" -sijoitustilaisuuden avulla. Naisilta taas repäistään monesti rinnasta sydän ja tililtä rahat, kun hurmaava kirjoittelija kuoriutuukin niljakkaaksi auervaaraksi. Huijaus onnistuu, kun kohdehenkilö on jollain tarpeella vastaanottavainen ja tunteikas toiveajattelu tarttuu rattiin. 

 

Huijauksen tunnusmerkkejä ovat tarjous, joka vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta ja sen lisäksi pakettiin kuuluu Kiire, Kehu ja Auktoriteettiin vetoaminen. Mentalisti Pete Poskiparran kirjoista löytyy näihin silmän- ja kukkaronkääntöihin hyvää tosiasiatietoa. Jos esimerkiksi inhimillisen taikauskon hyötykäyttö ja aidon 0700-ennustajan työura kiinnostaa. Tai sitten ei.

 

Kärrätään nyt vielä estraadille nämä alue- ja kuntavaalit. Me kun äänestyspäätöksiä punnitaan ne itse puoluetukirahoilla maksetut torikaffeet ja makkarat kädessä, niin ei kai jessus sentä nyt kukaan ehdokas tai puolue huijaa lupaile sellaista mahtavaa tarjousta onnen ajoista, mitä eivät pysty kuuna päivänä toteuttamaan?

 

Ihmisaivojen ytimissä on meidän kaksi pääohjuriamme, selviytyminen ja suvunjatko. Suvunjatko poliitikkojen kanssa on toki aina toki vähän niin ja näin. Mutta kun ensin valottaa sen, millaisena näkee nykyiset elämän- ja taloustilanteet ja niistä heijastuvat tulevaisuuskuvat ongelmineen, niin pohdi, onko ehdokkaallasi ja puolueellasi kyvyt ja ratkaisut lukeutua selviytyjien joukkoon?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja muistaa, miten itse kuntavaaliehdokkaana lupasi kaikille matkalaukullisen rahaa.

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 1.4.2025

Tottumuksen voimalla

Kuuntelin sivukorvalla, miten kaksi äijää juttelivat Raision uimahallin punttisalilla. Toinen kertoi, että oli ollut hommissa yli eläkeiän kunnes krempat ja pomo patistivat jäämään pois. Totesi vielä, että eläkkeelle jääminen oli ollut kova paikka, kun oli koko ikänsä tottunut tekemään töitä. 

 

Uskoisin, että tuo on monelle muullekin kohdattu tosiasia. Varsinkin, jos mielekäs työ on ollut iso osa ihmisen persoonaa, niin eläkeläisen rooli voi tehdä ammottavan tyhjiön. Voi tuntea itsensä ja elämänsä tarkoituksettomaksi – yhtäkkiä ei ole aidosti hyödyksi kenellekään. Ei tarvita enää, puh pah pelistä pois. 

 

Monelle suurin lovi syntyy siitä, kun joutuu jättämään sen tärkeän työ- ja asiakasyhteisön, johon on kuulunut yhtenä osana. Masentumiseen liittyy monesti menetys tavalla tai toisella. Pitkäaikaisten työystävien hyvästelemisessä onkin jotakin kuoleman sukua. En ihmettele, että moni tekeekin paluun vaikka osa-aikatyön tai sijaistajan merkeissä. Enkä sitäkään, että osa alkaa juopotella itsehoitolääkkeenä, mikä ei tosin onton olon juurisyitä ratkaise.

 

Terapiaväki neuvoo, että hyvissä ajoin pitää etsiä työtä korvaavia harrastuksia ja uusia kiinnostuksen kohteita. Sosiaaliset suhteet ovat äärimmäisen tärkeitä. Kalenteriin pitää saada hinattua asioita, minkä takia nousta aamuisin sängystä. Yhdistykset ja järjestöt tarjoavat hyviä tekemisen ja kohtaamisen paikkoja.

 

Toinen mitä jäin puheesta miettimään, oli se tottumus. Jos on lapsesta asti tottunut tekemään hommia, niin sietokyky ja pitkäjänteisyys kasvaa väkisinkin. Pystyy jatkamaan päivän tinkiä, vaikka ne laiskuusvaistosta kohoavat tunneviestit kuiskaisivat, että ny äkkin täält kotti peitol al makkama. 

 

Itse ansaitsin rahaa monen muunkin laitlalaisen mukulan tavoin sipuleja ja porkkanoita niputtamalla sukulaisten maatilalla, ja toisessa paikkaa nyhdettiin papupellosta kitaran hinta. Erityisenä mieleen on jäänyt, miten urakkatöitä tehtiin porukalla ja humoristinen jutuniskentä oli yksi, mikä auttoi jaksamaan sitä yksitoikkoista kesätekemistä. Ja kun palkkarahat laskettiin päivän päätteeksi käteen, oli siinä omanlaisensa sisäinen hykerrys.

 

Monella nykynuorella tilanne on hankala: TET-paikkaa on vaikea löytää, työharjoittelujaksolle vielä vaikeampi päästä. Osa jää kesätöistä ulkopuolelle, vaikka on hakenut säntillisesti moneen paikkaan. En nyt kaihoa mitään entisajan lapsityövoiman ja pikkuorjien käyttöä, mutta tekemistä ja palkanmaksua tarvitsevat tämänkin ajan lapset ja nuoret.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja pohtii yhä klapihommien suurempaa filosofiaa

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.2.2025 

 

Sinusta ei voi tulla mitä tahansa

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 3.1.2025 

Joulun ja uudenvuoden herkkuvarikkopysähdykset ovat takana ja monella on vuorossa itseä soimaava ähkytys lisäkiloista. Sitten tehdään kädet tanhukahvoilla taas kerran vakaita lupauksia, että nytpä alkaa oppien mukainen terveellinen syöminen ja liikunta! 

 

Eikä onnistu, helmikuussa jo hyytyy. Miksi tiettyjen elintapamuutosten tekeminen on niin vaikeaa? Ja missä menee yksilön oman vastuun rajat ja missä muiden tekijöiden vaikutusvalta?

 

Lihavuuteen liittyy vahva häpeäleima ja laihuuden ihannointia tavataan kaikissa ikäryhmissä. Lihavia kiusataan eniten. Psykologi ja kehopsykoterapeutti Taija Wilenius toteaa (HS 3.12.), että meidän pitäisi ymmärtää, ettei lihavuus ole yksilön valinta, vaan siihen liittyy paljon taustatekijöitä kuten geenit, kasvatus, tunne-elämä, tottumukset ja länsimainen elämäntapa. Näistä meidän hänen mukaansa pitäisi puhua eikä syyllistää.

 

Nämä samat kohtalonomaiset tekijät rajaavat, ettei meistä voi muillakaan elämänalueilla tulla ihan mitä tahansa. Kaikki upeat visiomme eivät toteudu, vaikka tekisimme kuinka helvetisti töitä ja uhrauksia niiden eteen. Myös onnella ja sattumalla on aina roolinsa.  Pitäisikö tietty realistisuus ja tosiasioiden tunnustaminen ottaa paremmin huomioon mm. lasten ja nuorten kasvatuksessa?

 

Ylipainoisia osoitellaan naureskellen yleisesti siitä, että heiltä puuttuu vain tahdonvoimaa. Jos henkisesti vetelä vaan ottaisi itseään niskasta kiinni, niin ongelmat katoaisivat. Rutiiniasiantuntija James Clear vertaa, että tahdonvoima on kuin lihas. Sitä voi toki kasvattaa ja kehittää, mutta rajansa silläkin. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka joutuvat kuluttamaan tahdonvoimaansa  arjessaan paljon, niin heiltä ei enää irtoa paukkuja alussa kovaa itsekuria vaativiin muutoksiin. Jos on työttömyyttä, kroonista rahapulaa ja stressiä, niin takamatkalta lähdetään elintaparemppoihin. Toki tähänkin voi pöyhkeä ahkera ihminen todeta, että no mene töihin ja pistä raha-asiasi kuntoon. Näinpä. Parempi olisi konkreettisesti auttaa kuin heittää ylhäältä alas typeriä neuvoja.

 

Valittamisen perusteella ehkä meidän kaikkien pitäisi mennä johonkin kiinalaistyyppiselle uudelleenkoulutusleirille - asenteissa, uskomuksissa ja tiedoissa kun on paljon puutteita siellä ja täällä. Sen jälkeen ehkä omattaisiin parempaa lajitoverikunnioitusta ja tietämystä, millä menetelmillä kannattaa eri asioissa toimia pysyvien tulosten aikaan saamiseksi.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on nykyään lupaustensa kanssa tarkkana

 

 

Miten Trump tulee vaikuttamaan Laitilaan

 

USA:n entinen presidentti, filmitähti ja murhayrityksen läpikäynyt Ronald Reagan pohti, että poliitikko on ehkä maailman toiseksi vanhin ammatti. Vanhinta on seksin myynti rahaa tai muuta hyödykettä vastaan.

 

Donald Trump meni ja voitti vaalit. Omissa demokraattikuplissaan eläneet ovat olleet shokissa. Samanlaista parkuraivoa on havaittu Suomenkin somessa mm. humanistiälykköjen, ilmastoahdistuneiden ja vähävaraisen kulttuurieliitin suunnasta. Demokratia on vaikea laji - varsinkin silloin, kun vaalitulos ei miellytä. Muistaen nyt vaikka taannoisia ay-lakkoiluja, joilla ei saatu mitään muutosta hallituksen ohjelmaan.

 

Miksi ja miten Trump sitten voitti, vaikka todistetusti jauhoi paikoin karkeasti katteetonta paskaa? Trump pystyi vaikuttamaan populismityylillään ihmisten tunnetasolle missä äänestyspäätöksetkin syntyvät. Ja niin ihmeellistä kuin onkin, asiantuntijat nostivat yhden sanan korkeimmalle: luottamus. Epäsuositun Bidenin aikana hinnat ovat nousseet, palkat eivät ja USA:ssa ihmiset äänestävät omalla lompakollaan. Talous on aina ykkönen. Tästä löytyy kansallista asenne-eroa: jenkeissä voittaa, kun lupaa ihmisille lisää rahaa, unelmia ja vapautta rajavartijoilla ryyditettynä - Suomessa oikeisto pärjäsi vaaleissa, kun luvattiin kansalle leikkauksia, kiristyksiä ja säästöjä valtiovelan sirkkelöinnin nimissä. Rahat ja rajat kiinni.

 

Eräs vaaliväite oli, ettei arvaamattoman Trumpin aikana ollut sotia - nyt USA:ta heikentää Lähi-Itä, tikittävä Taiwan sekä Ukraina, jonka maaperä on laajentumassa Koreoiden sodaksi Euroopassa.

 

Yksi syy oli, että demokraattien katsotaan olevan irrallaan tavallisten ihmisten todellisuudesta ja tarpeista. Kaksijakoisuuden kuilut ovat syventyneet ja samoin kulkee kehitys Suomessa: miehet vastaan naiset, kaupunkilaiset vastaan maalla asuvat, köyhät vastaan rikkaat, korkeakoulutetut vastaan tyhmät. Vaan miten tehdä uusia siltoja?

 

Ensi keväänä 13.4. pidetään Suomessa alue- ja kuntavaalit. Ennustelen, että jenkkien vaalikikkoja apinoidaan ja oikeistopuolueiden tarjoamien kovien ratkaisujen kauppa käy. Tätä tukevat uhkakuvista ja faktoista juontuvat trendit Euroopassa. Ehkä ne pehmeän humanistiset ja ekoeettiset arvot myyvät paremmin sitten taas rauhallisempien aikojen vallitessa. Nyt meitä pelokkaita laumanisäkkäitä kiinnostavat alfaurokset, jotka voivat olla toki nykyään naisiakin.

 

Yhdysvaltain talous on maailman suurin ja presidentti dollarin herra, jolla on paljon valtaa. Niin paljon, että Trumpin tulevat teot, diilit ja päähänpistot näyttäytyvät eri muodoissa Laitilaankin asti. Jotkut tykkää, toiset ei. Aika pienellä saaripallolla joka tapauksessa asumme.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja tykkää katsella luontodokumenteista ihmisen kuvaa

 [Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 12.11.2024]

 

 

Mutta mitä se taide sitten on

 

Hallitus saksii valtiontukia pienemmäksi taiteesta ja kulttuurista. Tämä on nostanut suuren äläkän heiltä, joiden rahallista toimeentuloa ja taidenautintoja se vähentää.

Taiteen akateemikot vertasivat julkilausumassaan, että "Taide on samanlaista infrastruktuuria kuin rataverkosto tai sairaalat; jotain, jonka päällä yhteiskunta toimii ja lepää."  

Onko ihan oikeasti näin?

 

Yleiskuvassa taiteilijat ovat herkkiä, empaattisia ja aina sen heikomman vieressä seisovia ihmisiä - pridelippu kädessä fläpättäen. Mutta nyt kun on väännetty hellanlevyä kutoselle sen oman perseen alla, niin näkyy kulmahampaitakin. Keskisormella osoiteltu, missä lymyilevät ne tyhmät ja ilkeät ymmärtämättömät valtaapitävät tollot, jotka eivät ymmärrä taiteen elintärkeitä merkityksiä. Perussuomalaiset ovat taideväen pääkohde – perussuomalaisille poliittista maalia ovat verorahoja vinkuva taiteilijasakki. Menisivät oikeisiin töihin.

 

Taideväärentämisen historiaa luettuani totesin taas kerran, miten se suomalainen rehellisyys on pelkkä myytti. Sekä tutkijapoliisi Kimmo Nokkosen että ex-taidevälittäjäkonnan Jouni Lehdon muistelmista käy ilmi, että tälläkin hetkellä suomalaisten kotien seinillä roikkuu satoja ellei enemmän väärennettyjä kulta-ajan edefeltejä, pekkahalosia, särestöniemiä jne. Tilaisuus tekee varkaan, helppo ja nopea raha kiinnostaa, jokaisen moraali joustaa. Kun perintöväki myöhemmin yrittää muuttaa pappan ja mamman arvotauluja rahaksi, saattaa nykyisen teknisen tutkinnan jälkeen alahuulet lerputtaa katoavien eurojen perään.

 

"Ei teitä taide kiinnosta, vaan signeeraus." kuuluu Lassi Kämärin mietelause. Kyllä, jos taulussa lukee Helene Schjerfbeck se on hivenen kiinnostavampi kuin Helvi Lahtonen. Vaikka itse teos olisi taitavampi, ansiokkaampi. Taiteilijaksi hamuava - hanki ensisijaisesti Nimeä! 

 

Vaan onko itse taide pohjimmiltaan leikin ja viihteen lisäksi jonkinlaista huijausta? Esimerkiksi Kevin Aboschin valokuva perunasta myytiin 2015 arviolta miljoonalla dollarilla. Piero Manzoni taas säilöi vuonna 1961 omaa ulostettaan 90 purkkiin ja myi sitä kullan pörssihintaan. Silloin tölkki taiteilijan paskaa maksoi 37 dollaria, mutta vuonna 2016 yhdestä purkista maksettiin jo 275 000 euroa. Menestyneitä sisällöntuottajia on siis ollut ennen someaikaakin.

 

Saksassa ja Ruotsissa toimittajat tekivät tempun, jossa simpanssin maalaamia tauluja esiteltiin kuulun taiteilijan teoksina korkealle kouluttautuneille taideasiantuntijoille. Nämä tulkitsivat niitä suuresti ihastellen ja olivat toki hieman noloja totuuden paljastuttua. 

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän osaan vastata, että mitä se todellinen taide on. Ehkä juuri ihmettelyssä piilee se paljonpuhuttu taiteen itseisarvo. Porkkanaa aasille.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja ehkä siksi ymmärtää sekä taiteilijoiden että persujen näkökulmat

 

Kolumni julkaistu alunperin Laitilan Sanomissa 20.9.2024

 

 

Juhlajuna kuljetti puheliaita ihmisiä

 Julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 6.8.2024

Viime perjantaina ostin nuorelta, timmisti pukeutuneelta konduktööriltä junalipun Turusta Uuteenkaupunkiin. Kulkuvälineenä oli Haapamäen museoveturiyhdistyksen Dm7 kiskoauto eli kansan suussa lättähattu. 

 

Pendoliinoihin verrattuna lättähatun penkit ovat pienet ja sanoisinko, ryhdikkyyteen kannustavat. Eivät sentään puupenkit, joita joku muisteli perskannikat vieläkin puutuneina.

Sisällä oli viittä vaille hikinen tunnelma, ilmastointisysteemi kun oli mallia akkunaa auki. 

 

Samaan vaunuun vastakkaiselle penkille istui vanhempi herrasmies. Hän kertoi, miten oli 1960-luvulla kulkenut tätä rataväliä paljonkin. Oli työskennellyt opettajana Kalannissa ja Uudessakaupungissa. Kirposi mielenkiintoista muistelua ja puhetta, puolin ja toisin. Sitä ensin naurettiin, että heti alkoi oikea junameininki, kun tuntemattomat ihmiset siitä vaan alkoivat jutella toisilleen. Ei toljoteltu yksinään kännyköistä dopamiinipaukkuja.

 

Entisajan matkustamiseen liittyy hitaus ja kiireettömyys. Juna oli toki edistyksellisen vauhdikas hevoskyytiin tai polkupyörään verrattuna, mutta nyt odotteluineen tuntui verkkaiselta nykypäivän vehkeisiin tottuneena. Sekin todettiin, miten paljon tämä ala työllisti erilaisia työntekijöitä ja moni oli rautatieläinen ikänsä. Nyt ne ammatit ovat hiipuneet ja uusia syntynyt toisaalle. Jotain on saatu, jotain on menetetty.

 

Asemarakennukset ovat oma lukunsa suomalaisen rautatien historiaa. Raisiossakin se on hulppean komea. Matkan varrelta kaikki asemat ovat nykyään yksityisessä omistuksessa. 

 

Junan pillin kova ääni on varoittavan parkaiseva ytimiin saakka. Mukava oli nähdä, miten ihmiset vilkuttivat radan varresta junalle ja matkustajille. Jollain tapaa liikuttavaakin, kun Kustavintiellä olivat puomit alhaalla ja pitkät autoletkat odottamassa, kun tämä vanha "sinivalkoinen mamma" klonksutteli raiteilla ohitse oman aikansa juhlavieraana. 

 

Nostalgia on kaipuuta menneeseen aikaan. Se antaa vahvoja tunteita, positiivista haikeutta, jotka liittyvät vanhoihin hyviin muistoihin. Se lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun yhteisiä aikoja ja tapahtumia jaetaan. En ihmettele, että junat ja rautatien historia vetävät puoleensa eri-ikäisiä harrastajia.

 

Uudessakaupungissa vastassa oli juhlava torvisoittokunta kuten tasan 100 vuotta sitten, kun rata avattiin. Laitilaan asti ei juna tunnetusti saapunut milloinkaan. 

 

Juttukaverini toivotti kaikinpuolista hyvää jatkoa, kiitos samoin. Tapasin tuttuja ja kuuntelin puheita kunnes sadekuuro hätisteli Pakkahuoneelle munkkikaffelle. Illaksi menin Pookiin brasialaisen musiikin ja haukihampurilaisen äärelle. Heti toteutuivat ainakin Uudessakaupungissa ne hyvät jatkot.

 

Marko Laihinen

kirjailija ja nuorisotyöntekijä 

 

Marilyn Monroe nähty Turun Härkämäessä

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 26.7.2024

Flikka oli K-pop-videossa nähnyt siivun Marilyn Monroesta. Hänestä ja koko ilmiöstä sikisi hyvä keskustelu, mikä johti siihen, että tutkasin Vaski-kirjastoista Monroen elokuvat. Raisiosta löytyi Niagara, ja ei kun fillarin selkään ja hakemaan. 

 

Niagara on vuodelta 1953 ja sitä pidetään Marilyn Monroen läpimurtoelokuvana. Enkä ihmettele. Kun alun sekavuuksien jälkeen Marilyn paljastetaan kuviin ensimmäisen kerran – Hollywoodissa naiset heräsivät toki muutoinkin aina tukka kunnossa ja punat huulissa – niin asetelmassa on samaa hunajahohtoa kuin seitsemän kääpiötä näkemässä Lumikkinsa ensimmäistä kertaa. (Seven up, kertoo vanha vitsi mitä silloin tapahtui.) Kohtalokkaan viettelijättären roolista pöllähtää vielä tänäkin päivänä sakea viehätysvoima. 

Niagara veti virtauksen lailla miehet elokuvateattereihin - valtava, maailmanlaajuinen seksisymboli oli syntynyt. Mikä ei koskaan kadonnut, vaikka Marilyn nukkui barbituraattimyrkytyksen tuomaan ikiuneen 36-vuotiaana vuonna 1962. 

Paljon jäljitelty "Monroe-look" elää edelleen. Siihen kuuluu mm. vaaleaksi blondattu tukka, tummiksi piirretyt kulmakarvat, hehkuvan punaiset huulet ja se kauneuspilkku. Ja tietenkin seksuaalisesti vetoava vartalo, keinahteleva kävely, puoliavoimet silmät ja suu. Ja jos lauletaan kuten Marilyn, silloin tyyli on utuinen vibraatto. 

Uransa suhteen Marilyn Monroe ei ollut tyhmä hyväksikäytetty bimbo. Studion kanssa hän rakensi tietoisesti itse itsestään imagotuotteen: sodanjälkeisen Amerikan ihannetyttö, pehmeä, naiivi ja seksuaalisesti rohkea. Visioonsa vaikutti ilmeisen paljon se, että hyvin nuorena hän käytännössä asui elokuvateattereissa ja suosikkinäyttelijänsä oli Jean Harlow, tuo 1930-luvun seksisymboli ja platinablondi.

 

Mutta valkokankaiden takana, tähtikuviensa takana Marilyn Monroe, syntymätodistukseenkin väärin kirjoitettuna Norma Jeane Mortenson, eli lapsesta asti hyvin rikkonaisen ja eri tavoin onnettoman elämän. Toinen mutta – ehkä vain juuri sen pakonomaisesti työntämänä tapahtui kaikki kuuluisuus ja elokuviin, lauluihin ja valokuviin taltioima kuolemattomuus oli mahdollinen? Simpukka ja helmen syntysyyt; ei voi tietää.

Tuleva Marilyn Monroe äitinsä Gladysin kanssa.

 

Eräs yksityiskohta vielä. Kun musta laulaja Ella Fitzgerald oli pääsemässä kuuluisan Macambo-klubin lavalle 1955, niin rotuerottelun aikana paikan pomo epäröi kovasti. Ellan tueksi tuli Marilyn Monroe, joka lupautui istumaan joka ilta eturivissä. Jokainen keikka oli loppuunmyyty. Toinen tähti oli syntynyt ja yhteiskunnallisesti tärkeät asiat saivat valoa kuin kynttilästä kynttilälle tulta.

 

Kirjoittaja asuu Turussa, ja seuraavaksi on Piukat paikat Laitilan kirjastosta