Kuuntelin sivukorvalla, miten kaksi äijää juttelivat Raision uimahallin punttisalilla. Toinen kertoi, että oli ollut hommissa yli eläkeiän kunnes krempat ja pomo patistivat jäämään pois. Totesi vielä, että eläkkeelle jääminen oli ollut kova paikka, kun oli koko ikänsä tottunut tekemään töitä.
Uskoisin, että tuo on monelle muullekin kohdattu tosiasia. Varsinkin, jos mielekäs työ on ollut iso osa ihmisen persoonaa, niin eläkeläisen rooli voi tehdä ammottavan tyhjiön. Voi tuntea itsensä ja elämänsä tarkoituksettomaksi – yhtäkkiä ei ole aidosti hyödyksi kenellekään. Ei tarvita enää, puh pah pelistä pois.
Monelle suurin lovi syntyy siitä, kun joutuu jättämään sen tärkeän työ- ja asiakasyhteisön, johon on kuulunut yhtenä osana. Masentumiseen liittyy monesti menetys tavalla tai toisella. Pitkäaikaisten työystävien hyvästelemisessä onkin jotakin kuoleman sukua. En ihmettele, että moni tekeekin paluun vaikka osa-aikatyön tai sijaistajan merkeissä. Enkä sitäkään, että osa alkaa juopotella itsehoitolääkkeenä, mikä ei tosin onton olon juurisyitä ratkaise.
Terapiaväki neuvoo, että hyvissä ajoin pitää etsiä työtä korvaavia harrastuksia ja uusia kiinnostuksen kohteita. Sosiaaliset suhteet ovat äärimmäisen tärkeitä. Kalenteriin pitää saada hinattua asioita, minkä takia nousta aamuisin sängystä. Yhdistykset ja järjestöt tarjoavat hyviä tekemisen ja kohtaamisen paikkoja.
Toinen mitä jäin puheesta miettimään, oli se tottumus. Jos on lapsesta asti tottunut tekemään hommia, niin sietokyky ja pitkäjänteisyys kasvaa väkisinkin. Pystyy jatkamaan päivän tinkiä, vaikka ne laiskuusvaistosta kohoavat tunneviestit kuiskaisivat, että ny äkkin täält kotti peitol al makkama.
Itse ansaitsin rahaa monen muunkin laitlalaisen mukulan tavoin sipuleja ja porkkanoita niputtamalla sukulaisten maatilalla, ja toisessa paikkaa nyhdettiin papupellosta kitaran hinta. Erityisenä mieleen on jäänyt, miten urakkatöitä tehtiin porukalla ja humoristinen jutuniskentä oli yksi, mikä auttoi jaksamaan sitä yksitoikkoista kesätekemistä. Ja kun palkkarahat laskettiin päivän päätteeksi käteen, oli siinä omanlaisensa sisäinen hykerrys.
Monella nykynuorella tilanne on hankala: TET-paikkaa on vaikea löytää, työharjoittelujaksolle vielä vaikeampi päästä. Osa jää kesätöistä ulkopuolelle, vaikka on hakenut säntillisesti moneen paikkaan. En nyt kaihoa mitään entisajan lapsityövoiman ja pikkuorjien käyttöä, mutta tekemistä ja palkanmaksua tarvitsevat tämänkin ajan lapset ja nuoret.
Kirjoittaja asuu Turussa ja pohtii yhä klapihommien suurempaa filosofiaa
Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.2.2025
