Tänään ilmestyneessä Voima-lehdessä (3/2015) Runoilija. -palstalla haastattelussa
Reetta Pekkanen. Hänen esikoisteoksensa Pieniä kovia nuppuja (Poesia 2014) sai vuoden 2015 Tiiliskivi -palkinnon.
Lisäys: 23.10.2015 kirja sai Katri Vala -palkinnon.
Hanki siis lehti käsiisi ja lue tavalla ja toisella ajankohtaisen runoilijan mietteitä!
Juttu luettavissa myös täältä, sivu 49 ja tästäkin:
Esikoisteoksesi Pieniä kovia nuppuja (Poesia 2014) sai
Tiiliskivi-palkinnon, jonka tarkoitus on nostaa arvokkaaksi koettua teosta
ylemmäs valtavirtaan. Mitä viestiä kirjallasi on valtavirralle?
Lähtökohtaisesti kirja on henkilökohtainen selonteko, mutta ehkä
siinä on tiettyä hädän jakamisen tarvetta. Yhteinen ympäristö ja huoli siitä
elää runoissa vahvana.
Runosi elävät
luontoaiheissa – jos avaat kirjasi keskeltä, kuvaile millainen valokuva siitä
aukeaa?
Teollisuusrakennuksia, joiden päälle on kasvanut jo
sammalta. Vaikka luonto on joutunut kaupungin keskelle, niin silti se puskee
sieltä esille.
Mistä omat juuresi
luontoon ovat syntyneet?
En ole kaupungista kotoisin, vaan Outokummusta. Siellä on
hieman erilaista kuin Hämeenkadulla Tampereella. Metsä on ollut tärkeä paikka
lapsesta asti. Ehkä sen takia miellän luonnon osaksi omaa itseäni.
Runosi lävistää
teräsvaijerina yksilön ankara tietoisuus ympäristön ja ihmisen repaleisesta tilasta
– mistä asioista huuhtoutuu aitoa tulevaisuudenuskoa runoilijan rantaan?
Kun täällä kerran ollaan, täytyy pitää kiinni läheisyydestä
ihmisiin ja muihin luontokappaleisiin. Rakkautta ei saa pyyhittyä pois vaikka
on sitä kuonaakin.
Miten runoilija
liimaa onnistuneesti yhteen eko-eettisyyden ja markkinatalouden? Jos olisi
valta niin kuin on mieli?
Vaakalautaa pitäisi keikauttaa toiseen suuntaan – nyt
markkinatalous määrää ja luonto on vain sille resurssia. Meidän tulisi saada
aikaan konkreettiset rajat, joita ei voisi enää ikuisesti venyttää. Suunta
pitäisi olla takaisin paikallisempaan, eristäytymättä kuitenkaan muusta maailmasta.
Pääaineesi
yliopistossa oli suomen kieli. Mihin kylmiin asioihin nykyinen suomen kieli on
tarttunut liikaa kiinni ?
Vastustan kysymyksenasettelua. Kielet ovat siitä ihania, että ne kukoistavat säännöistä välittämättä siellä, missä niitä tarvitaan.
Mainitse kolme
kaunista suomen kielen sanaa?
Halu. Saapastelu. Miau.
Runoilijan oma kysymys
ja vastaus siihen?
Juuri nyt aurinko paistaa, mitä teet?
Lähden koirieni kanssa metsään.
Muutamat valitut sanat
tuuli on
irrottanut muurahaiset maasta
Varjot, joita muodostuu aina samassa kohdassa siltaa
vedenalaiset
valonheittimet kun kävelen kotiin
Nyt kun on
niin, että meidän on joka tapauksessa kuviteltava
tulevaisuus
kun valot
palavat joka tapauksessa läpi yön
olen aika varma
että tuntuu joltain
ja kävelen
kotiin. Rastas laulelee,
irrallaan tuulessa
pikkuinen sukupolvi
Tilaa kirja täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti