Ei sul mittän kaupaks käyvi ideoi olis?

Suomen talous on kuralla. Olemme lamaantuneet. Köyhdymme.
Näin kopsuttaa tuoreesti ihan pahaa kakkua yhteiskunnan laitamaille Nordean expertti-ekonomistit.

EK:n luottamusindikaattori virkkoo: olemme pohjalla.

Finanssitalouden, työnantajatahon, pääoman ja rahanomistajien yms. suunnasta lääkkeiksi talouslamaan on ehdotettu mm. seuraavia toimia ja viipymättä:
1. Suomi tarvitsee lisää yksityisen sektorin työllisyyttä kasvattamaan verotuloja.
2. Tarvitsemme työvoimakustannusten leikkauksen parantamaan vientisektorin kilpailukykyä.
3. Tarvitsemme veronalennuksia tukemaan kotimaista ostovoimaa.
4. Työntekijöiden, säädösten, lakien ja koko AY-liikkeen on muututtava joustavammaksi.
5. Huippuosaajiin on santsattava.

Stupido from Turku ajattelee vastineeksi, että
1. pitää olla ensin ideoita, joista kyetään jalostamaan niitä aidosti kaupaksi käyviä tuotteita ja palveluja. Periaatteessa taloudelle ja kaupankäynnille on aivan sama mitä markkinoilla kaupataan – tarpeisiin tai hetken mielihaluihin ihan sama; pääasia että kauppa käy ja raha liikkuu – toki eettisesti ja ekologisesti riittävän kestävälle talouskasvulle voisi liputtaa loputtomasti.
On myös esitetty että suomalaiset eivät osaa myydä, tehdä itseään tykö kansainvälisillä talouskentillä, yritämme myydä vääriä tuotteita, meillä on liian vähän niitä hyviä ja laadukkaita tuotteita, työvoimakustannukset eivät olekaan todellinen syy ettei kauppa käy, vikaa on johtamisessa ja tuotesuunnittelussa ja markkinoinnissa, emme ole tarpeeksi avoimia, meiltä puuttuvat yhteiset visiot jne.
Joka tapauksessa; luovia hulluja tai hulluja luovia kannattaisi apurahoittaa tai palkata nykyistä huomattavasti enemmän.
2. tarkoittaa neuvottelupöydän toiselle puolelle heikennyksiä eli valtiolle, palkansaajille, työttömille. EK:n ja kumppanien tulisi kantaa oikeaa vastuuta yhteiskunnan kokonaispaketista.
3. tarkoittaa heikennyksiä valtiolle ja heikompiosaisille yhteiskunnan palvelujen vähentyessä kasvavien säästöpakkojen takia. Edelleen EK:n pitäisi kantaa vastuu kokonaispaketista ja sen vaikutuksista talouelämään, kaupankäyntiin, sosiaaliseen hyvinvointiin, koulutukseen jne.
4. Joustavuutta ymmärtääkseni on kasvavasti, ja sitä on varmasti mahdollista lisätäkin, mutta sillä on erilaisia hintalappuja. Oleellista on, että Suomessa on yli 400 000 ihmistä työttömänä ja toisaalla fakta, että suomalainen työelämä on haitaroitunut moneen kerrokseen. Olemme käytännössä eriarvoistuneet vauhdilla. Toiset ovat mukana ja pärjäävät, toiset ovat ulkopuolella ja köyhyydessä.
5. Sopii, mutta mitä tekevät ne 99% ihmisistä, jotka eivät ole niitä huippuosaajia, millaista elämää laadultaan heille annetaan?

Alf Rehnin Unelmien talous -kirja opetti monenlaisia.
Ehkä se mitä hän painotti kolumneissaan siellä täällä, oli että talouteen liittyvät asiat ovat erittäin monimutkaisia. Yksinkertaisia ratkaisuja eri riippuvaisuussuhteissa roikkuviin massiivisiin ongelmiin ei oikeasti ole. Pelkästään finassitalouden ja reaalitalouden erojen ja niiden keskinäisen vaikutusvallan ymmärrys olisi jo suuri voitto.

Vaihtoehtoja?
Itse povaisin, että koko työnteon käsitteen ja työelämän luodessa nahkaansa länsimaissa yhä harvempien toimesta perustulo on todennäköisesti se seuraava, isoa sivua kääntävä juttu. Se kelpaa periaatteessa eri puolueille toki eri syistä (paitsi demareille jotka jumittavat), ja kun sitä uskalletaan/tohditaan/kyetään kokeilemaan, niin saadaan talous- ja hyvinvointifaktaa pöytään.
Nykyiseen merkilliseen kontrolliuskovaisuuteen verraten perustulon lähtökohtana olisi aivan toisenlainen ihmiskäsitys. Yksilölle positiivista vapautta johonkin.

Taide -ja kulttuuripuoli olisi perustulolle ehdottomasti paras kokeilukenttä. Siellä on sitä hyödyntämätöntä potentiaalia ja työn paikkoja – luovasta hulluudesta ja ideatuotannosta alkaen.

Lisäys 3.12:
Tuoreen tutkimuksen mukaan kulttuuri- ja luovat alat kasvavat Euroopassa taantumasta huolimatta.
Teoston yhteenveto.
Kulttuuriuutisten juttu.

Humanismi tarvitsee henkilökohtaiset puolustusvoimansa

Alf Rehn kirjoitti 30.8 Hesarin RAHA -osastolle hyvin selkeän kolumnin Härski pärjää nöyrää paremmin.
Pääviestinä se, että markkinajärjestelmä suosii niitä, jotka osaavat käyttää järjestelmää hyväkseen.

"Siksi olisikin tärkeää, että jo lapset oppisivat pyytämään: Näin neuvottelet oikein. Näin osoitat oman arvosi. Ja näin vastaat, jos joku kyseenalaistaa arvosi."

Olen huomannut, että ns. humanisteilla on usein vaikeuksia tehdä kauppaa omista työpanoksistaan, markkinoida itseään ja omaa osaamistaan niillä tavoin, jotka markkinoilla pätevät ja tuottavat tulosta. Hyvin pitkälle vallitseva taloussavannin ympäristö määrittelee toimintatavat, jotka humanistit kokevat usein epämukaviksi - yksilö sopeutuu tai ei sopeudu näihin vaatimuksiin. 
Yleensä syynä siihen, että on jäänyt jossain asiassa rannalle johtuu siitä, ettei yksilö ole kyennyt tai halunnut sopeutua muutokseen.

Miksi - ei-pesua-kestävä humanisti ajattelee lähes kaiken kaupanteon sisimmässään aina jotenkin faustinkaupaksi, jossa joutuu myymään sieluaan, arvojaan alennukseen ja itseään tirisemään markkinagrilliin – liian pienellä palkkatupolla itse sytyttäen?

The Catastrof Brothers pärjää markkinoilla. 

Elinkeinona aikuisilla äijillä on esittää rosvoa ja poliisia.

Kuitenkin - joka tapauksessa - raha ratkaisee ne asiat, jotka raha ratkaisee. (Oman havaintoni mukaan "mutta ei raha tuo niitä elämän tärkeimpiä asioita" -mussutusta esittävät ne, joilla itsellään on riittävästi rahaa peruselämään. He eivät yleensä näe myöskään tekijyyksiä, miten raha näyttelee ratkaisevaa roolia myös ns. pehmeiden ja henkisten asioiden olemassaolon takana. Näistä enemmän ja tarkemmin myöhemmin.)

Toki monilla aloilla kuten kirjallisuudessa se oma työpanos suodatetaan aina oman persoonallisuuden lävitse - se on siten laadultaan erilaista, kuin työpanoksena asentaa pistorasia seinään. 

Raha on toimintaresurssia; arvokkaiden ja vähemmän arvokkaiksi koettujen asioiden toteuttamiseksi. 

Humanismi tarvitsee henkilökohtaiset puolustusvoimansa.

Tähän liittyy myös keskeinen ajankohtainen poliittinen liikenneympyrä, jossa ideologiat eri suunnista pysähtymättömästi kurvaavat ja vilkuttelevat toisilleen: miksi joku ihminen on köyhä? Onko syy yksilön, onko syy yhteiskunnan vai onko syy markkinasuhdanteiden ja mikä on puhtaan tuurin osuus? Vastaus elää ikuisesti tapauskohtaisuudessa ja siitä, mistä tietopohjasta tai poliittisesta tötteröstä asiaa tirkistellään.

Edellä mainittujen takia kannatan lämpimästi Rehnin esittämää ajatusta, että taloustaitoja voisi opettaa jo lastentarhassa.

Työelämän mulkvistit

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.12.2011)

Tykkään lukea talosuguru Alf Rehnin hymynaamaisia kirjoituksia. Taannoin hän totesi, että ne työpaikan ärsyttävät ihmiset ovat sittenkin niin tärkeitä. Ilman niitä tyyppejä kun meillä olisi tylsää, ja duunissa ei olisi sitä terveellistä dynamiikkaa mikä luo uutta. Päinvastoin kuin vihata ja kiukutella, meidän tulisi suoda ymmärrystä näille tärkeille henkilöille, ja muuttaa itseämme.

Just näin. Minullekin on kertynyt kokemusta näistä työelämän tärkeistä henkilöistä. Alf sai miettimään suorastaan lämmöllä kaikkia niitä ärsyttäviä pallopäitä, joita olen itse kohdannut, tai joista olen kuullut luotettavia selontekoja.

Tämä pikkujoulujen aika pulauttelee herkästi esille työpaikkojen henkilökemioiden katkeria kuplia. Sen kunniaksi, poksautetaanpas todellisista palasista kokoon täysin kuvitteellinen, oikea nykytyöelämän suurmulkvisti.

Valta-asema. Suorittavan portaan duunari pystyy laittamaan hiekkaa kaikkien rattaisiin. Varsinkin, jos hänellä on hallussaan työnantajalle jotakin kallisarvoista osaamista – silloin on varaa pysyä kusipäänä. Mutta voi voi, tavallinen työntekijä on nykyään kovin helppo erottaa ja palkata vaikka ulkomailta uusi osaaja tilalle, paremmalla asenteella. Eikä yrityspomotkaan sovi tähän koska ovat kaikki kytketty pörssimyrskyihin ja vaihdoksiin kiinni. No kävisikö mulkvistin pohjaksi joku perheyrityksen asioita vielä päivittäin sekoittava perustaja-tervaskanto?

Ei, kyllä frankensteinin hirviömme virkamies olla pitää. Mies tai nainen, sillä ei ole mitään väliä. Virkamiestä kun ei Suomessa niin vaan erotetakaan. Ja käsiin keskitetään paljon päätösvaltaa ja päähän kyvyiksi 60 –luvun johtajuustaidot.

Mulkvistimme voisi olla siis valtionlaitoksen, sairaalan tai kuntapuolen isompi tai pienempi virkapomo. Hierarkiasta kun löytyy kunnon mulkvisteille aina pesäpönttöjä. Ja toki mielellään saa olla perseen alla muhimassa lisäliimana se haalistunut puoluekirjakin.

Luonne. Onhan niitä kaikenlaisia limaisia paskiaisluonteita, mutta muodikkaaseen narsistiseen persoonallisuushäiriöön viittava toiminta istuu mulkvistillemme parhaiten. Siitä kun ei parannuta, ja päähenkilö kokee itse olevansa parantumattomasti terve ja aina oikeassa. Se taas tarjoaa muille aina uutta nieltävää. Tehokkaina työtapoina mm. kersanttimainen huutaminen ja kyykytys, röyhkeä omien ja kaverien etujen ajaminen, ja muiden manipulointi. Valehtelua, syrjimistä ja mustamaalausta unohtamatta. Näillä jo onnistuu rakenteellinen henkinen väkivalta, josta mulkvistit jäävät yllättävän harvoin kiipeliin. Aika moni pelkää sitä, että jos avaa suunsa, samalla aukeaa organisaatiossa lattialuukku omalta kohdalta.

Ikä. Mielellään se ”muutama vuosi vielä eläkkeelle.” Ja siitä eläkeiästä ei ole kellään varmuutta. Tiedän itsekin muutaman ihmisen, joiden eläkkeelle lähtöä odotetaan kuin kuuta nousevaa – hammasta purren, rystyset valkoisina. Mielikuvissa murhasuunnitelmista nautiskellen.

Työnarkomaani. Lousku Yhteisten Tavaroiden parisuhde, tai eronnut sinkkukinkku kastettuina laimistuneisiin hormoneihin maustavat ihmisestä hyvän työhullun. Toki rahanhimokin ja tittelinkipeys voivat vielä kannustaa lisää. Ja kun ei ole enää muuta omaa elämää kuin se työelämä, niin silloin muiden ilo ja riemu korpeaa. Kateus, ah, se on oivaa bensaa työpaikkatyrannille – toisten nuoruus, kauneus, luovuus, rohkeus ja mahdollisuuksien tähtitaivaat. Kateus varsinkin jos se oma unelmaura on tyssännyt. Alkoholin kanssa olisi myös hyvä jonkun verran läträtä. Kiristää toisaikaisen mulkvistin pipoa.

No, eiköhän näistä aineksista nyt jo sentään jonkinlainen mulkvisti mieleen piirry. Häntä nyt sitten hetken lämmöllä ajattelee hän, ja terveisiä mielessään lähettää.

Työterveyslääkäri (oikea) Juhani Seppänen pohtii kirjassaan Hullu työtä tekee työpaikkakiusaamisen perusolemusta. Hänestä kiinnostavinta ei ole se styranki tai kiusattu, vaan se muu yhteisö, joka sallii tylytyksen. Niinpä. Porsaita äidin oomme kaikki.

Kirjoittaja on Turussa asuva yhdensortin mulkvisti.