Wikipedia kertoo siitä näin:
Tarkovskin seuraava elokuva Peili (Зеркало, 1975) oli henkilökohtainen, uniin ja muistoihin perustuva elokuva. Tarkovski käytti elokuvissaan usein rinnakkain mustavalkoista ja värillistä, sekä lavastettua ja dokumentaarista kuvamateriaalia, mutta Peilissä niitä rinnastettiin erityisen näkyvästi. Tarkovski kertoo elokuvan päähenkilön (joka nähdään vain ohimennen) elämäntarinan käyttäen välähdyksiä uutisdokumenteista ja unenomaisia tai aavemaisia lavastettuja kohtauksia. Mukana oli Venäjän lähihistoriaa Stalinin vainoista Ussurijoen rajakahakoihin.
Loistava elokuva, rakentunut ajattomasta materiaalista. Täynnä hienouksia.
Katsoin sen nyt toistamiseen viikon sisällä.
Kirjoitan lähemmäs vain yhden, minusta todella huiman kohtauksen sieltä elokuvan keskivaiheilta.
Siinä lapset ovat betonisella ampumaradalla harjoittelemassa kahden aikuisen miehen kanssa. On pakkasilmaa, aamupäivää, varisten ääniä, tuulta. Ohjaajana oleva mies kovistelee lapsia, vaatii äänekkäästi kuria. Keskiössä oleva poika on tullut jostakin muualta, ja tekee miehen mielestä täyskäännöksen väärin, kun tekee sen kokonaan ympäri 360 astetta.
Myöhemmin poika kaivaa pöydän ääressä repustaan käsikranaatin, jonka joku ohijuokseva lapsi heti sieppaa, ja samassa hetkessä sokka nykäistään irti ja raskas kranaatti heitetään kolahdellen ampumaradalle.
"Maahan!", huutaa toinen miehistä, mutta toinen syöksyy käsikranaatin päälle, rutistaa sen tiukasti rintaansa ja kääntää selkänsä maastoutuneita lapsia kohden. Sekunnit kuluvat, äänenä voimistuvat sydämenlyönnit. Lähikuvassa näkyy, miten uhrautuneen miehen kallossa on reikä, josta avonaisen kalvon alta sykkii hänen sydämenlyöntinsä.
Mutta ei tulekaan räjähdystä. Joku lapsista huikkaa, että se oli vain harjoituskäsikranaatti.
Tilanne raukeaa, ja mies etsii päähänsä takaisin sen rytäkässä irroneen päänsä muovisuojuksen, ja toteaa rauhallisesti toiselle, lapsia hetki sitten ankarasti kohdelleelle miehelle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti