Auttaisiko erilaisuuksien hyväksyminen Suomea?

Aiotko perustaa yrityksen, joka työllistäisi myös muita ihmisiä? En minäkään, koska ainakaan toistaiseksi minulla ei ole tarvittavia ominaisuuksia eikä taitoja. Pitää hyväksyä, että onneksi toisilla on.

 

Pareton laki eli 80/20-sääntö kertoo, että noin 80 prosenttia tuloksista (tai ongelmista,  kustannuksista) syntyy 20 prosentista syistä. Se ei ole fyysinen luonnonlaki, mutta se toistuu yllättävän tarkkaan monessa asiassa kuten varallisuudessa, innovaatioissa, rikollisuudessa ja terveydenhuollon kustannuksissa. Suomen yritysjakaumassakin se näkyy: noin 20 prosenttia yrityksistä tuottaa valtaosan liikevaihdosta, työpaikoista ja verotuloista, kun taas suurin osa on yhden hengen tai mikrofirmoja.

Mitä jos pystyisimme tunnustamaan paremmin talouden poikkeusyksilöt ja ohjaisimme heidän työpaikkoja muillekin tuovat ideansa tukitoimien tehokaistalle? 

 

Ajatukseen liittyy osaltaan pojat ja koulutus. Tilastot kertovat, että pojista iso osa jää ilman toisen asteen tutkintoa ja korkeakouluissa naisia on jo noin 60 prosenttia. Syitä löytyy mm. 2010-luvun OPS-uudistuksista, jotka ovat olleet keskimääräisesti tytöille ja heidän kehitysrytmilleen sopivampia. Pojilla on enemmän haasteita mm. kielellisyyden, järjestelmällisyyden, sääntöjen, lukemisen, tunnollisuuden, paikallaan istumisen, ilmiöoppimisen ja itsearvioinnin kanssa. Pitäisikö perustaa Jukolan veljekset 2.0 -projekti, mitään tytöiltä pois ottamatta? Tavoitteena saada rakenteita muuttamalla oman paikkansa löytäviä vastuullisia miehiä, joista on pula yritysmaailmassa sekä parisuhdemarkkinoilla. 

 

Ja tästä luontevasti vauvapulaan - mitäpä jos hedelmällisessä iässä oleville naisille annettaisiin etuoikeus vakituisiin työpaikkoihin silloin, kun tarjolla on yhtä päteviä hakijoita, auttaisiko se?

 

Politiikan jarruväki esille – jospa äänestäjien ja median tueksi luotaisiin yleiskäyttöön tekoäly, jolla faktat tarkistuisi puheista heti ja ennen vaaleja sen kylmään kylpyyn tipautettaisiin puolueiden koreat vaaliohjelmat. Tulisi kaikille selväksi, voiko niillä ratkaista vallitsevia ongelmia edes teoriassa. Todennäköisesti aika paljon populismia, hattaraidealismia ja paskanjauhamista huuhtoutuisi pois. 

 

Sitran tuoreessa Kasvuatlaksessa on 231 suositusta talousosaajilta. Suomi vetreytyy masentavista leikkauspuheista, kun yleinen mentaliteettimme kykenee hyväksymään nykyistä paremmin yksilöiden väliset erilaisuudet. Santsaamme siihen vähemmistöön, joka käytännössä pystyy kantamaan vastuuta ja riskiä muidenkin puolesta. Pitemmällä aikavälillä kaikki hyötyvät. Ja jos ei näin, niin miten sitten?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja muistelee vanhan miehen toteamusta, ettei töihin mennä vaan sinne päästään

 

Keskittymiskyvyn liimailua

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 3.2.2026

Perttu Pölösen kirja Saisinko huomiosi? tuuppi ajattelemaan. Esimerkiksi miten rahasampoina mylläävät somekanavat suodattavat ja suosittelevat meille tarkoin algoritmein punottuja sisältöjä. Koukuttavia kohujuttuja, loputonta videovirtaa, kusipäistä trollausta ja negatiivisten tunteiden pumppausta jne. Tosiasiaa on, että nuorille suunnataan mielenterveydelle monipuolisen vahingollista materiaalia, mistä seurauksena kaikenlaista oirehtimista.

 

Joskus miettinyt, että mitäpä alitajunnan tantereilla löytöretkeillyt ja ihmisyyden töhniin kompastellut Sigmund Freud tuumaisi tästä somekulttuuristamme?

 

Silmiä avaava ja puhelinta sulkeva tutkimus Hesarista kertoi, miten jo parin viikon nettipaastolla keskittymiskyky koheni huomattavasti. Päätin kokeilla somet kärkenä, aloitin ennen joulua ja jatkuu edelleen. Voi olla, että jotain dopamiinikrapulaa oli alkuun ja yllykettä jatkaa räpläystä. Mutta tietty levoton häslinki nupissa on vähentynyt.

 

Ihan ehdoton en ole ollut, mutta yksikin Facebookin vilkaisu alkoi lisähuomiota pilkkivällä avautumisella EHKÄ PASKIN JOULU IKINÄ! Se oli siinä moneksi päiväksi.

 

Some pyrkii vastaamaan meidän nähdyksi tulemiseen tarpeeseen tykkäyspeukaloilla, hyväksynnän tarpeeseen uusilla seuraajilla, empatianhakuun sydämillä jne. Julkaisuilla näyttelemme ja esittelemme millaiseen identiteettiin pukeudutaan. Vähän niin kuin entisajan paperinukke. Pinnallista, mutta korvaushoitoa riippuvaiseksi tehdylle käyttäjälle.

 

Hallitus kaavailee somekieltolakia alle 15-vuotiaille ja ruutuajan rajoituksia pikkumukuloille. Kannatan. Mitä enemmän lapsille ja nuorille tapahtuu kohtaamisia kasvokkain, yhdessä olemista ja tekemistä sen parempi. Se on meille lajityypillistä käyttäytymistä. Ei se, että kyhjötetään yksin niska rytyssä ja toljotetaan pikkuruutua. 

Ja samaa aikuisille. Ehkä muutaman vuoden kuluttua näistä digihaitoista puhutaan ihmetellen kuten vapaasta tupakanpoltosta aikanaan.

 

Totta on väite, että someväylien kautta on saanut yhteyttä kauempiin tuttuihin ja kavereihin. Mutta samalla se on etäännyttänyt läheisiä ihmisiä toisistaan. Yksi syy on sen puhelinikkunan kautta tarjoutuva loputon uutuus ja liiallinen palkitsevuus aivoille. Mielihyväkeskuksen toleranssi kasvaa, tylsyyttä ei siedetä edes viittä sekuntia, joten kännykkä esille. Ja juuri tämä viipaloi keskittymiskykyä kuin kiireinen kokki kurkkua.

 

Osa asiantuntijoista liputtaa toki viran ja oman someseurakuntansa puolesta kieltoja vastaan. No, paras perustelu rajoittamisille mielestäni on, että useiden lähteiden mukaan älyvehkeiden ja somesovellusten kehittäjät eivät ole antaneet niitä omille lapsilleen. Miksei?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on kärttyäijä kun selvät asiat etenee niin hitaasti

 

 

 

Joulupaketista Schwarzenegger

Katsoin loppusyksystä haastattelua, jossa Arnold Schwarzenegger vaikutti puhuvan ihan järkeviä ajatuksia. Oli ristiriidassa sen käsityksen kanssa, mikä minulla oli tästä muskelimasasta, toimintaleffasankarista ja Kalifornian kuvernööristä. No, pyysin kirjansa joululahjaksi ja olen saanut suoristella omia vääriä ennakkoluulojani.

 

    Keskeinen osuus kirjassa on, kun puhutaan jokaisen omasta visiosta - millaista elämää haluat ja sitten selkeä suunnitelma sille, mitkä teot vievät oman vision suuntaan. Epäonnistumisia pelkäämättä kädet ruoriin. Ja kun jokin juttu saavutetaan, sen jälkeen uutta mielikuvatavoitetta tilalle. Se oma visio löytyy asioista ja arvoista, joita itse pitää tärkeinä. 

 

    Se on nyppinyt, että kirjan nimeksi on jostain syystä suomennettu Ajattele isosti, vaikka alkuperäinen on Be Useful! eli Ole hyödyksi! Tuo kovankalskea kasvatusneuvo on Arskalle tullut hänen poliisi-isältään Gustavilta. Kaikille on tarpeellista saada olla hyödyksi, olen samaa mieltä.

 

    Toisaalla Hesarin jutussa nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Kim Kronström perkaa nykynuorten kasvaneista mielenterveysongelmista juurisyitä esille. Maailma ei ole muuttunut pahemmaksi, mutta monimutkaisemmaksi on. Arvot ovat muuttuneet, ja sen takia on usealta nuorelta merkitys ja elämän tarkoituksellisuus hukassa. Näköalattomuus vaivaa, koska ei ole käsitystä siitä, mitä elämällään tekisi. Moneen jo saavutettuun asiaan on menetetty uskoa, kuten tieteeseen, auktoriteetteihin, uskontoon ja rahaan. Voimattomuus ilmastonmuutoksen seurausten edessä painaa nuoria littanaksi. Nykyään keskitytäänkin itseen, tunteisiin ja identiteettiin. Kuitenkin Kronströmin mukaan juuri merkityksellisyyden kokemus tai tunne siitä, että omalla toiminnalla on väliä, suojaa ahdistukselta ja masennukselta. 

 

    Näin tullaan hauista kääntäen takaisin Schwarzeneggerien elämänneuvoon ja todellisen yhteisöllisyyden perustaan: ole hyödyksi. Tavalla ja toisella – esimerkiksi osaaminen ja auttaminen kelpaavat yleensä hyvin lajitovereille. Ja samalla pystyy toteuttamaan määrätietoisesti niitä omia visioita, positiivisella tarmolla. 

 

    Väitän, että edellä kuvatussa on metsästäjä-keräilijäaivojemme ikiaikainen perusohjelmointi, sillä osana muita ja yhteisvoimin me laumanisäkkäät ollaan tähänkin saakka päästy. Henkilökohtaisia pyrintöjä unohtamatta. Ja huomenna taas pykälä eteenpäin.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on Arskan vinkistä tehnyt aikaa laittamalla somekanavia hiljaisemmalle

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 13.2.2024

 

 

Virpi Alanen: Hiilellä piirretty hymy

Se tie kuljettava, jonka mutkissa ylimääräistä iloa.

Virpi Alasen teos Hiilellä piirretty hymy [Kulttuurivihkot] valittiin taannoin Vuoden aforismikirjaksi 2020 Suomen aforismiyhdistyksen toimesta.

Perustellusti, sillä kyseessä on monitahoisesti inhimillisiin ilmiöihin juureutunut ja kanssa-ajatteluun kutsuva teos. Jos haluaa perehtyä nykyaforistikkaan, tästä on hyvä aloittaa. 

Aforismi itsessään on kummallinen ja vikuri kirjallisuuden laji. Jossain määrin se on ehkä kirjoittajiaan eniten paljastava luovan kirjoittamisen laji. Väistämättä aforismeista välkkyy tai vuotaa esille yleistietoa, ihmis- ja elämäkäsitystä, arvoja ja moraalia, älyllistä filosofista särmää. Persoonallinen kieli näkyy sekä sanomisen tapa, ja ne henkilökohtaiset kitkat omien olosuhteiden kanssa. Asenteet ja viisaudet.

Vaikkei paljoa, niin mietelauseita yhdistää se, että niissä on jotakin yleisesti todeksi tunnistettavaa, järjellä ymmärrettävää. Jaettavaa. Jäämiä pähkinöistä.

Äitiys repii ihmisen, äidiksi.

Virpi Alasella on vankka tuntemus aforistiikasta. Hän on toiminut Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajana ja myös esikoisteoksessaan Ystävätär K on kosolti aforistista otetta. Hän on ollut kirjoittajana myös Turun Sanomien Viikon aforismi-palstalla.

Mitkä ovat tämän kokoelman erityisiä ansioita

Ehkä se kaikista vaikein, eli pääteemana kirja sisältää optimistisia aforismeja, ajatuksia ilosta ja toivosta. Ilman, että kieltäydyttäisiin myös kohtaamasta vaikeita asioita. Mietteitä taiteesta, luonnosta – ja niin, ettei sivuja kääntämällä ravistu ollenkaan latteaa klisettä lukijan käsivarsille. 

Jos jotakin haluat kasvattaa, kasvata optimisti ja anna sen villiintyä.

Sitten kirjassa on erinomaisen kuvallisia aforismeja, joihin on vangittuna pysäytettyä liikettä. Lukijalla hyrähtää mielikuvituksen projektori melkeinpä automaattisesti pyörimään.

Toivoton aika, kunnes mielikuvitus saapuu välkkyväsilmäisinä kissoina.

Teoksessa on sarjallisuutta käytetty taitavasti ajattelun etenemisen ilmaisemiseen. Pidetään lukija kyydissä.

Sarjallisuutta ja kerroksellisuutta - kirjoitettujen lauseiden alla on tunnetta, tunteiden alla viestejä, suuntaviittoja, kysymyksiä. Tälläkin kirjalla on oma vahva runollisuutensa. Lajisekoitetta.

Muisti on sinisten hetkien työkalu.

Pikkutytöstä asti piirtänyt filosofiaa, kysymysmerkkiä.

Tulessa hyppivä pirulainen. Toivo. Piirtää hiilellä itselleen hymyn.

Teksti on matriarkka, tulevaisuus kirjoitetaan hänen kirjaimillaan.

Tulessa hyppivä pirulainen. Toivo. Piirtää hiilellä itselleen

hymyn.

Seittimäinen olento takanasi on tulevaisuutesi.

Tässä Elias Krohnin haastatteluvideossa Virpi kertoo kirjan syntyvaiheista.

Vesa Rantaman kirja-arvio Helsingin Sanomissa.

Jouni Teittinen: Sydäntasku (Poesia 2019)

Jouni Teittinen voitti taannoin tällä esikoiskokoelmallaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2019. Kiinnostuin siitä lukemieni arvostelujen ja tekstinäytteiden myötä.

Kirja tuli hankittua tekijältä, taisi olla ensimmäinen ostamani runokirja tänä vuonna. Olen saanut lähivuosina yliannostuksen nykyrunouteen, ja olen ottanut tietoisesti etäisyyttä.

Eräs syy, miksi kiinnostuin Teittisen runoista oli se, että kirjailijalla on itsellään lapsia.
Varsinkin taiteilijoista huomaa sen hyvin pian, onko omia lapsia vai ei - tunnistaako esimerkiksi tekstipaletista pakollisen epäitsekkyyden murtamia värejä. Sydäntaskussa on kokemukseni mukaan kosolti lapsien ja lapsuuden maalaamaa aineistoa. Miesnäkökulmallakin on merkityksensä.

Runoista löytyy toki tujuudetkin, mutta näinä vapaaehtoisen lapsettomuuden, ilmastoahdistuksen, kansanmasennuksen, toivottomuuden ja dystopiain kulta-ajassa Sydäntasku ui riuskoin vedoin vastavirtaan. Senkin voi mieltää valittuna tekona.

Kliseisen kehuvasti usein sanotaan, että runoteos on monitasoinen - tämä kirja on. Voi lukiessa ajatella, että runoilija puhuu omasta lapsuudestaan, tai omasta lapsestaan tarkoilla huomioinneilla, tai yleisellä tasolla hinaten samalla kaksin käsin tulevaisuuttakin näköpiiriin – samalla vintturoituu väistämättä omia henkilökohtaisia muistikuvia esille.

Lapsuutesi ei ole sinun, mutta sinua se katsoo.

Etsii merkkiä.

Kerronta ja taitto on sopivan väljää, ei täyteen ahdettua. Kieli on kirkasta - ei tarvita googlettelua runorattailla pysyäkseen.
Runopuhe etenee, se kertoo.

Tyylikäs, ennenvastaantulematon ratkaisu Teittiseltä ovat runot, joista on osa kuin pois pyyhityt, tai kulahtaneet, menettäneet jonnekin jotakin.

Eräs mihin lukiessa kertyi marginaaliviiruja, ovat runojen erinomaiset lopetukset. Niissä näkyy kirjoittajan taitavuus ja kiteyttäjän kyky. Vahva suositus tälle kirjalle. Tilaus täältä.


Kesän päättyessä suljettiin aurinko
muiden aurinkojen kanssa pussiin ja laskettiin mereen
ja äänesi särkyi pitkin sinua kuin heinikossa maannut lasi.
Lapset unohtavat auringon yhtä nopeasti kuin kaiken muun,
sanottiin, se on kuitenkin vain lapsuutta.
Eikä se vain unohdu: joka hetki unohtaa sen uudelleen,
pyyhkii muistiin oman muotonsa. Pitkän rannan, lapsuuden
josta lapsi astuu läpi kuin ruumiista.

 

Hesarin Fingerporissa 30.4.2019

Lähettämäni idea oli taasen inspiroinut Jarlaa kuvatekoon.

Hesarin linkki.

Hesarin Fingerporissa 19.10.2018

Jarla oli taasen tarttunut lähettämääni ideaan.
Hesarin sivulla.

Susinukke Kosola: Varisto

MIKÄ KAIKKI ON TODELLISTA, UNIIKKIA JA PANTAVAA

Daniil Kozlov, runoilijanimeltään Susinukke Kosola julkaisi 5.4.2018 Bar Ö:ssä kolmannen runokirjansa Varisto. Sen jälkeen kirjan kiertue on jo jatkunut.

Kirjan matka tekijältä lukijalle on erilaisia merkityksiä ja kyseenalaistavia kysymyksiä itseensä imaissut prosessi. Kosola teki itse kokoelmansa alusta loppuun, ilman kustantamoa ja kirjavälitystä. 1500 kappaleen kirjan tekoon liittyvät kulut hän on maksanut vuonna 2015 saamallaan Silja Hiidenheimon stipendirahalla.
Kosola kirjoitti tekstit käsin mustalla ja punaisella mustekynällä, ja mikä kirjallisuuden peruskuviota hämmentäväisintä - kirjaa ei voi ostaa rahalla vaan tunnustuksella. Ohjeet kirjan hankkimiseen Variston kotisivuilta.

Prosessi on havahduttavana taidetekona kiinnostanut syystäkin medioita. Mink tähre, kui varte?
Hesarin juttu.
Ylen juttu.

Itse valitsin tunnustukseksi erään vanhentuneen rötöksen, ja solmin sillä henkilökohtaisen siteen kirjaan. Kirjani on numeroltaan 32/1500.

Sisältö pohtii ja kysyy paljon lukijalta - suoraan ja epäsuoraan.

Identiteetti-kysymyksiä Kosola valaisee ansiokkaasti eri suunnista - itseä se alue kiinnosti erityisen paljon, koska samaa aihepiiriä itsekin pyörittelin Halokehrät-kirjassani.

Onko identiteetti alati tapauskohtaisesti ja elämän etenemisen myötä muunneltavissa oleva kuosi tai kuosivalikoima, onko minä käyttökelpoinen illuusio, miten vapaa ihmisen nk. vapaa tahto on?

Turun Sanomissa juttu 6.4.2018

Kirjassa toistuva merkki sitoo miten on kaikki, ja sen takana oleellinen. 

Mitä sen takana?

Lukija joutuu rullaamaan auki omaa filosofiaansa ja ihmis- ja elämäkäsitystään ja sieltä kääröistä vastaamaan itselleen. 

Olen sitä mieltä, että Varisto on taltioinut itseensä paljon oleellisia ajankuvia. Kosolan teksti on monipuolista, humoristista.

On jo pitempään aikaan ollut muodikasta, että liian lähelle tulevat kysymykset riisutaan ja riivitään ohi ja alas älykkäällä ironialla. Nokkela keino kieltäytyä vastaamasta - olen pohtinut että taidokas naiivius voisi olla kyynistä ironiaa murtava keino.

No, Variston loppupuolella Kosola tämän juuri tekee - kaunokirjoitetuissa lauseissa suorastaan kuulee tekijän puheäänen. Hienoa, tehokasta. 

Lurahtaa sieltä Kosolaltakin yksi oma tunnustus.

Erittäin suositeltava kirja. Tunnustusta peliin.

Fingerpori 13.10.2016 Hesarissa

Tietääkseni kolmas ideani mikä on inspiroinut Jarlaa kuvantekoon.
Tällöin silloin näitä tulee lähetettyä.

Alkuperäisesti täällä.