Oikaisuja

  

Näinä vaihtoehtoisten totuuksien aikoina muutamia kesähelteen pehmentämiä tarkennuksia.

Tiede-lehti väitti, että japani olisi maailman nopein kieli. Ei pidä paikkaansa. Vielä julkistamaton tutkimus kertoo, miten eräs laitlalainen miäs puhui nousuhumalassa mökiltään varastetusta klapikasasta asunaan tarjouksesta ostetut kaksi numeroa liian pienet raappahousut. Mittauksen mukaan 43 minuuttia kestäneessä selonteossa keskimäärin sanoja tuli n. 12 000 minuutissa.

 

Toinen tähän liittyvä oikaisu: kiina on maailman puhutuin kieli, englanti toinen mutta kaikkiin tilastoihin ei ole yltänyt se, että laitla murre on maailman kolmanneksi puhutuin kieli. Se johtuu siitä, että Sorolan suunnalla asuu vanh emänt, mikä on jusulaut koko ikäs hopottan aamust ehtoho.

 

Miesten sukupuolielinten ennätyspituuksia kun on tilastoitu, niin eräs Nästin suunnalta poimittu perinnetieto vuodelta 1925 on jäänyt jostain syystä unholaan. Aikalaisen kertomus: "Jaa juu, siin käve semmottes, et se Mikolam vähäpoik ol aamuyäst vissi jottan kamala unt nähny, ja sit se ol falskattan juurestas yhtäkki ja kaatun kopsattanu häne päälles. Kylkluit katkes ussema ja kamal klupu tul päähä."

 

Laihialaisia pidetään nuukina, mutta Laitilassa on menty paikoin ohitse. Kanalaisäntien tapoihin täällä on kuulunut ottaa rehvakas munatoti vaikka joka päivä: klasi vettä, toinen käsi taskussa ja katse kauas naapurin tiluksille.

 

Säästeliäisyydestä antaa oivan kuvan myös tapaus Haarosta, jossa vanha isäntä teki kualemaa sängyssä ja aikamiespojat pohtivat montako pirssiä tarvittaisiin hautajaisiin. Olisiko kolme, no ei, kaks piisaisi, jos loput kävelisi. Yksikin riittänee. Tässä kohtaa vanha isäntä vääntäytyi istumaan kamarissa ja ähisteli: "Matt o oikkias. Tuakkas mu housu ni kävellän kaik."

 

Vallinneiden hirmuhelteiden takia kertauksena opettavainen tarina. Laitilalainen rockorkesteri oli aloittanut kesän kuumia keikkoja varten tasaisen nesteytyksen jo huhtikuussa, mutta silti +25 astetta sekoitti ajatustyön kesken roudauksen. Yhtäkkiä huomattiin, että auton ovet olivat lukossa ja avaimet siellä sisällä. Heidän piti lopulta soittaa lukkoseppä paikalle, jotta autosta saatiin basisti ulos. Muistakaamme, ettei hellepäivänä saa autoon jättää vartioimatta lapsia ja lemmikkejä. Eikä basisteja.

 

Loppuun vielä tekoälyn löytämä tarkistus. S-Marketin parkkipaikalla väiteltiin mopoautoringissä ennen uuden vuoden rakettien paukuttelua siitä, että mistä löytyy markkinoiden suurin pommi. Oikea vastaus on erään 36-vuotiaan ammattikoululaisen nettikaupassa myynnissä ollut BMW E91 vuodelta 2006.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja kesäreissuilee kotimaan kaupungeissa, joissa ei ole ennen ollut

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 10.7.2026 

 

 

 

Auttaisiko erilaisuuksien hyväksyminen Suomea?

Aiotko perustaa yrityksen, joka työllistäisi myös muita ihmisiä? En minäkään, koska ainakaan toistaiseksi minulla ei ole tarvittavia ominaisuuksia eikä taitoja. Pitää hyväksyä, että onneksi toisilla on.

 

Pareton laki eli 80/20-sääntö kertoo, että noin 80 prosenttia tuloksista (tai ongelmista,  kustannuksista) syntyy 20 prosentista syistä. Se ei ole fyysinen luonnonlaki, mutta se toistuu yllättävän tarkkaan monessa asiassa kuten varallisuudessa, innovaatioissa, rikollisuudessa ja terveydenhuollon kustannuksissa. Suomen yritysjakaumassakin se näkyy: noin 20 prosenttia yrityksistä tuottaa valtaosan liikevaihdosta, työpaikoista ja verotuloista, kun taas suurin osa on yhden hengen tai mikrofirmoja.

Mitä jos pystyisimme tunnustamaan paremmin talouden poikkeusyksilöt ja ohjaisimme heidän työpaikkoja muillekin tuovat ideansa tukitoimien tehokaistalle? 

 

Ajatukseen liittyy osaltaan pojat ja koulutus. Tilastot kertovat, että pojista iso osa jää ilman toisen asteen tutkintoa ja korkeakouluissa naisia on jo noin 60 prosenttia. Syitä löytyy mm. 2010-luvun OPS-uudistuksista, jotka ovat olleet keskimääräisesti tytöille ja heidän kehitysrytmilleen sopivampia. Pojilla on enemmän haasteita mm. kielellisyyden, järjestelmällisyyden, sääntöjen, lukemisen, tunnollisuuden, paikallaan istumisen, ilmiöoppimisen ja itsearvioinnin kanssa. Pitäisikö perustaa Jukolan veljekset 2.0 -projekti, mitään tytöiltä pois ottamatta? Tavoitteena saada rakenteita muuttamalla oman paikkansa löytäviä vastuullisia miehiä, joista on pula yritysmaailmassa sekä parisuhdemarkkinoilla. 

 

Ja tästä luontevasti vauvapulaan - mitäpä jos hedelmällisessä iässä oleville naisille annettaisiin etuoikeus vakituisiin työpaikkoihin silloin, kun tarjolla on yhtä päteviä hakijoita, auttaisiko se?

 

Politiikan jarruväki esille – jospa äänestäjien ja median tueksi luotaisiin yleiskäyttöön tekoäly, jolla faktat tarkistuisi puheista heti ja ennen vaaleja sen kylmään kylpyyn tipautettaisiin puolueiden koreat vaaliohjelmat. Tulisi kaikille selväksi, voiko niillä ratkaista vallitsevia ongelmia edes teoriassa. Todennäköisesti aika paljon populismia, hattaraidealismia ja paskanjauhamista huuhtoutuisi pois. 

 

Sitran tuoreessa Kasvuatlaksessa on 231 suositusta talousosaajilta. Suomi vetreytyy masentavista leikkauspuheista, kun yleinen mentaliteettimme kykenee hyväksymään nykyistä paremmin yksilöiden väliset erilaisuudet. Santsaamme siihen vähemmistöön, joka käytännössä pystyy kantamaan vastuuta ja riskiä muidenkin puolesta. Pitemmällä aikavälillä kaikki hyötyvät. Ja jos ei näin, niin miten sitten?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja muistelee vanhan miehen toteamusta, ettei töihin mennä vaan sinne päästään

 

Parhaat ajattelutavat stressin suhteen

Kun puheeksi tulee stressi, niin monilla nousee heti mieleen haitallisia oireita. Stressi rasittaa sydäntä ja verenkiertoa, vähentää vastustuskykyä, sekoittaa hormonit ja herättää aamuyöllä murehtimaan. Arjen hallinnan tunne katoaa, ahdistaa, mieliala laskee ja kohta sen kanssa käsikynkkään tulevat masennus- ja uupumisoireet. Sairaslomalle eikä sekään avaa juurisyiden solmuja.

 

Tämä aika tarjoaa kosolti stressaamisen aiheita: on paineita mm. kotona, koulussa, töissä tai työttömänä. Monet perusasiat kuten toimeentulo ovat muuttuneet epävarmoiksi ja ilmastokriisi ja sodat väijyy taustalta. Tai ristiriitoja; kiire on loputon ja vaatimustasoja nostetaan. Mm. opettajat, hoitajat ja myyjät tietävät tämän. Ja se stressihallintakurssikin pitäisi suorittaa!

Pahimmillaan tätä kaikkea samassa harmaassa möykyssä päivästä toiseen ja huolikela fläpättää.

 

Stressireaktiota syntyy, kun jokin asia koetaan uhkaavaksi, haastavaksi tai kun jokin itselle merkityksellinen asia on koetuksella. Tässä piilee ensimmäinen hyvä juttu: stressi on varma merkki siitä, että kyseessä on meille aidosti tärkeä asia. Emme stressaa asioista, jotka eivät kosketa meitä.

 

Toinen ymmärrys se, että stressireaktioiden tarkoitus on olla meidän puolella. Alkuhämäristä asti sen tarkoitus on ollut valmistaa meitä hengissä selviytymiseen, toimintaan ja vastaamaan siihen, mitä odotetaan. Tarkkaavuus terävöityy, suoritustaso nousee ja elimistö suuntaa voimansa käsillä olevaan tehtävään. Urheilijoilla on tätä osaamista.

 

Kolmas ja ratkaiseva asia on ruuvata myönteinen asenne ja ajattelutapa stressiä kohtaan. Tämän ison oivalluksen hyödyt perustelee tutkimustuloksilla psykologian tohtori Laura Sokka kirjassaan Stressiharha - miksi ajattelutavoilla on väliä? Hän on työuupumuksen tutkijana itsekin joutunut uusien faktojen edessä korjaamaan omia käsityksiään ja uskomuksiaan.

Stressin myönteisistä puolista, eustressistä puhui toki jo alan pioneeri Hans Selye. Pääsyy miksi ne ovat unohtuneet tai häivytetty taustalle on se, että stressi haittoineen on loistava bisnes. Stressi myy terapiaa, pillereitä, kursseja, mediaa jne.

 

Vahvasti yksinkertaistettuna Sokan viitoittamat askeleet ovat: 

1. Nimeä stressi, se jo vähentää sen vaikutusta. 

2. Hyväksy stressi, kieltäminen tai piilottelu pahentaa tilannetta. 

3. Käytä stressi hyödyksi. Se osoittaa meille suuntaa, missä ovat itse kullekin ne asiat, joista oikeasti välitämme. Stressi parhaimmillaan auttaa ja antaa toimintaenergiaa tehdä tarvittavat tehtävät ja muutokset elämässä. 

 

Liikkumavapaus elämän ahtauksissa on sitä, että ihminen voi tietoisesti valita joka hetkessä ajattelu- ja suhtautumistapansa. Tämä henkinen yleisavain on tiedetty jo tuhansia vuosia.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja heiluu jo kevätmeiningeissä

 

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 20.3.2026 

 

Keskittymiskyvyn liimailua

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 3.2.2026

Perttu Pölösen kirja Saisinko huomiosi? tuuppi ajattelemaan. Esimerkiksi miten rahasampoina mylläävät somekanavat suodattavat ja suosittelevat meille tarkoin algoritmein punottuja sisältöjä. Koukuttavia kohujuttuja, loputonta videovirtaa, kusipäistä trollausta ja negatiivisten tunteiden pumppausta jne. Tosiasiaa on, että nuorille suunnataan mielenterveydelle monipuolisen vahingollista materiaalia, mistä seurauksena kaikenlaista oirehtimista.

 

Joskus miettinyt, että mitäpä alitajunnan tantereilla löytöretkeillyt ja ihmisyyden töhniin kompastellut Sigmund Freud tuumaisi tästä somekulttuuristamme?

 

Silmiä avaava ja puhelinta sulkeva tutkimus Hesarista kertoi, miten jo parin viikon nettipaastolla keskittymiskyky koheni huomattavasti. Päätin kokeilla somet kärkenä, aloitin ennen joulua ja jatkuu edelleen. Voi olla, että jotain dopamiinikrapulaa oli alkuun ja yllykettä jatkaa räpläystä. Mutta tietty levoton häslinki nupissa on vähentynyt.

 

Ihan ehdoton en ole ollut, mutta yksikin Facebookin vilkaisu alkoi lisähuomiota pilkkivällä avautumisella EHKÄ PASKIN JOULU IKINÄ! Se oli siinä moneksi päiväksi.

 

Some pyrkii vastaamaan meidän nähdyksi tulemiseen tarpeeseen tykkäyspeukaloilla, hyväksynnän tarpeeseen uusilla seuraajilla, empatianhakuun sydämillä jne. Julkaisuilla näyttelemme ja esittelemme millaiseen identiteettiin pukeudutaan. Vähän niin kuin entisajan paperinukke. Pinnallista, mutta korvaushoitoa riippuvaiseksi tehdylle käyttäjälle.

 

Hallitus kaavailee somekieltolakia alle 15-vuotiaille ja ruutuajan rajoituksia pikkumukuloille. Kannatan. Mitä enemmän lapsille ja nuorille tapahtuu kohtaamisia kasvokkain, yhdessä olemista ja tekemistä sen parempi. Se on meille lajityypillistä käyttäytymistä. Ei se, että kyhjötetään yksin niska rytyssä ja toljotetaan pikkuruutua. 

Ja samaa aikuisille. Ehkä muutaman vuoden kuluttua näistä digihaitoista puhutaan ihmetellen kuten vapaasta tupakanpoltosta aikanaan.

 

Totta on väite, että someväylien kautta on saanut yhteyttä kauempiin tuttuihin ja kavereihin. Mutta samalla se on etäännyttänyt läheisiä ihmisiä toisistaan. Yksi syy on sen puhelinikkunan kautta tarjoutuva loputon uutuus ja liiallinen palkitsevuus aivoille. Mielihyväkeskuksen toleranssi kasvaa, tylsyyttä ei siedetä edes viittä sekuntia, joten kännykkä esille. Ja juuri tämä viipaloi keskittymiskykyä kuin kiireinen kokki kurkkua.

 

Osa asiantuntijoista liputtaa toki viran ja oman someseurakuntansa puolesta kieltoja vastaan. No, paras perustelu rajoittamisille mielestäni on, että useiden lähteiden mukaan älyvehkeiden ja somesovellusten kehittäjät eivät ole antaneet niitä omille lapsilleen. Miksei?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on kärttyäijä kun selvät asiat etenee niin hitaasti

 

 

 

Vähän ronskempia vitsejä murteella

 Julkaistu Laitilan Sanomissa 25.11.2025

Olen huvikseni käännellyt vitsejä laitla murttel ja sijoitellut niitä näihin maisemiin. Joitakin ilmaisuja ja sanoja on jo pitänyt miettiä, sillä niin se menee, että sukupolvi kerrallaan kieli toisaalta kuolee, toisaalta uudistuu. Tässä muutamia pikkujouluhenkisiä juttuja.

 

Yks laitlalaine äij istus ja höyrys mökilläs Vallijärvel sauna jälkken, ko yhtäkki polisauto ajo pihal. Siält nous pari jykevä polissi ja toine sanos: 

– Täällä pitäisi kuulemma olla pontikkapannu.

Äij katos sitä polissi silmihi ja vastas: 

– Sää oles oikkias. Niin piräiski, mut ko ei ol.

 

***

Yks toine laitlalaine miäs kerra selit Tiihosel kaffepööräs kui vaimo ol viästittän, et lomal o seksi pali paremppa. Sit miäs ryyst kuppis tyhjäks ja jatko, et sitä postkortti ei ollu niin kiva saar.

 

***

Kaua aikka sit Laitlas ol kunnalääkäri siainen tehny pitkäm päevä. Luul jo, et pääse kotti Turkku, mut eiköstäs orotushuanes viäl tönöttän isänt ja emänt viäretyste. Lääkär huikkas "Seuraava!" ja kovast ujo sorttine emänt nous. Pian käve ilmi, et hänel ol kontette välis jotta sukkela vikka. Pööräl sit vaa ja klännink ylös, ja nii oliki pritt punane ja ajettun. Ko emänält ei sana suust tullu, lääkär pyys isänttäki kattoma.

– Eikös ole pahannäköinen?

– No kyl ai, vähä o niinko joku syvämere elukk.

– Kuinka kauan se on ollut tuollainen, lääkär kysys.

– Vaikki mennä sanoma, isänt vastas. – Ko emmä ol tota muija ikä enne nähny.

 

***

Koulus ol uus opettaja ja se selit äirinkiälen tunnil mukulil synonyymeist.

– Pistää, panna ja laittaa tarkoittavat kaikki samaa asiaa.

Yks poik Vaimprost ol vähä sitä miält, et kui mahta ol.

Poik puhel täst ehtost koton ja seoravan aamun hänel oliki opettajal asia.

– Meijä isä käy Raumal teorastamos töis, ja hän sanos, et on se kyl hiukajouko eri asi, et pistetänk taik pannank sika kualiaks.

 

***

Kaevlas joskus yhre frouva miäs ol ollu jo pari viikko karoksis, ko sit tul puhelinsoitto, et ny sit kannatta ruvet varautuma pahimppa. Sen johrost muija käve Katihännäs perumas Hiace-kaupa ja hak kiärrätyskeskuksest tavara ja roiti takasi.

 

***

Mimne ol entise laitlalaise tosimiähem päässiäine? Ens hän jahtas tipui Kiavaris, sit heräs aamust sivukyläst noita-aka viärest ja miätes, et kumne yllätys munas mahta ol.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja tietää, että musta huumori estää pipon kiristymistä

 

 

 

 

Hanki osaamista jolle on kysyntää

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.10.2025

Medioissa on tuotu esiin, että nuorten kiinnostusta ja koulutuspaikkoja tulisi ohjata enemmän aloille, joilla on ammattilaisista nyt ja tulevaisuudessa kysyntää. Ja vähentää paikkoja aloilta, jotka kiinnostavat nuoria, mutta joissa työllistymismahdollisuudet ovat heikot ja palkat matalat. Näitä ovat mm. humanistiset sekä taide- ja kulttuurialat. 

 

Samaan aikaan eräs filosofian tohtori esitteli somessa riekaleisia pikkuhousujaan, ja saatteena nainen kirjoitti, että apurahahaut käyvät kuumina, antakaa mulle rahaa!

Jäin miettimään tätä huomionhakuista kerjäämisperformanssia tai mikä se oli. Kenen vastuu tai syy on, jos on opiskellut itselleen vuosien koulutuksen, jolla ei pysty hankkimaan oikein missään taloussuhdanteessa riittävää toimeentuloa? Aikuisen itsensä, sydämen tai omantunnon mystisen ohjausäänen, vanhempiensa, kaverien paineen, koulun opon; kenen vika?

 

Jos olisi Erikoisjoukot-tyyppinen työllisyysvirkailija, niin muutama kysymys riittäisi tilannekatsaukseen ja jatkosuunnan osoittamiseen. 

Yks: miks sä olet täällä, onko sulla jotain rahaksi muutettavaa osaamista, jolle on markkinoilla kysyntää ja maksukykyisiä ostajia? Jos on muttei tällä paikkakunnalla, soita muuttoauto. 

Jos sulla ei ole hyödyllistä osaamista, hanki sitä. 

Kaks: jos sua ei kiinnosta tai et pysty opiskelemaan, sitten muutosvalmentajalle tai terveydenhuollon suuntaan. 

Jos nämäkään ei nappaa, sitten palaat kompuroimaan sinne koko ajan kiristettävään tukiviidakkoon. Seksi- tai rikosalaa voi testata.

 

Idealistisessa maailmassa jokainen saisi olla ihan mitä tahtoo ja tehdä vain mitä haluaa. Rahaa tulisi jokaiselle kuin sähköä pistorasiasta, sitä vain jotenkin tulee. Kun tätä poliittista mielikuvaa katsoo, niin sivusilmällä näkee, miten samalla kansalaispalkkakedolla sudet ovat syömässä lampaiden kanssa yhdessä ruohoa. (Tai kannabistuotteita.) 

Ajatushimmelistä puuttuvat ainoastaan käytännön realismi sekä vastuu itsestä ja omasta elämästä.

 

Tiedän omakohtaisesti, mistä tässä kirjoitan. Jälkiviisauskohtauksissa on tajunnut, kuinka paljon sitä on tupannut olemaan aivan väärässä. Vähän kuin laiskiainen perse edellä bambupuussa vitisemässä kui o kiipustamine vaikkia ja raskast. Noh, osaltaan elämä on sepänhommaa, omien lähtökohtien ja käsitystensä nakuttelemista suoraksi, toisenlaiseksi.

 

Suomella on mennyt talouskasvun puolesta heikosti, monen mielestä finanssikriisistä 2009 asti ja se säteilee joka alueelle. Voisiko yksi taustasyy olla, että sieltä asti on elelty silmälaput ohimoilla helppoja hyviä aikoja ja askarreltu liikaa pehmeiden arvojen kivoja ongelmia? Ja nyt alkaa ne viimeisetkin pikkarit olla humanisteilta rikki ja siellä sun täällä on pakko pohtia otsikon kehotetta. Ajat ovat ympärillämme toisenlaiset.

 

Kirjoittaja asuu Turussa muttei ole turkulainen

On Laitila kaupunki Superpesiksen kartalla

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.9.2025

Jyskeen naisten pesäpallojoukkue lienee tulossa Haminasta kotia kohden kun tätä kirjoitan. Päivän saldona he voittivat paikkansa myös ensi kauden Superpesikseen. Ansaittua onnea vielä kaikille, tavoite suoritettu!
Ratkaisupeli oli televisiosta katsottuna ensimmäisen jakson jälkeen aivan raastinrautaa. Myönnän, kolme kertaa oma usko voittoon tussahti kuin tina ämpäriin, mutta niin vain joukkueen sitkeys palkittiin aivan lopussa.

 
Koska joku ehkä ihmetellyt, niin muutamia syitä, miksi olen jyskettäriä tällä kaudella hehkuttanut.
Lähdin mukaan "urheilubisnekseen", kun Laitilan Sanomat uutisoi, että oli perustettu osakeyhtiö joukkueen taustalle ja omistajia toivottiin. Heti aamupöydässä innostuin, ja osakaskortin numeroksi tuli 001. Iloisella otteella, mutta myös tosissaan mukana.

 
Kansallispelin säännöt selviksi. Joku käsitys nykypesiksestä oli, mutta taktiikoista ja hienouksista en tiennyt mitään. Mutta lajiviisailta olen oppinut, pätevistä lehtijutuista sekä pelejä katsoen paikan päällä ja telkkarista. Oma kiinnostus syventynyt tiedon myötä. 

 

Arvostan, että pesäpallo ei ole kontaktilaji, ja naisten peleissä on lähes aina kilpakumppaneita kunnioittava meininki. Laji on dynaamista ja vauhdikasta, yleisö elää tilanteissa mukana kun sisällä hyökätään ja ulkona puolustetaan. Fysiikkaa ja henkisen kantin taistoa. Huimia yksilösuorituksia, ja myös niitä virheitä sattuu parhaimmillekin, kuuluu taitopelin luonteeseen. Ja näitä draamoja ei käsikirjoiteta. Yleisösuosio kasvaa yhä kohisten; tänä vuonna naisten runkosarjassa yli 100 000 katsojaa.

 
Elän tunteella mukana. Pöytyällä tuli ensimmäisessä pelissä riemukas voitto, mutta sen jälkeen loukkaantumisia ja 10 kovankoulun tappiota putkeen. Vaan Munamarkkinoiden aikaan Kirittäristä Jyskeen eka kotivoitto, katsojia 638 ja huima kannustusmeteli. Patuosastolla kyyneliäkin pyyhkäistiin kun pilli soi päätöksen.

 
Elävä side kotiseutuun. Ehkä Turusta katsottuna on paremmin nähnyt, että mestaruustasolla pelaava joukkue on iso juttu Laitilalle ja laitilalaisille. Se on koonnut valtavasti ympärilleen sitä aitoa yhteisöllisyyttä ja kuhinaa: talkoolaisia, sponsoreita, yhteistyötä, eri ikäisiä faneja, mediahuomiota, oheistapahtumia yms. Itsellekin on tullut isosti uusia kavereita ja tuttavuuksia.

 
Superpesisjoukkue on myös tärkeä ja innostava lippulaiva Jyskeen mittavalle junioritoiminnalle - nytkin mukana omia kasvatteja ja uusia tulossa.

 
Ja ketkä näiltä mailta ovat kotoisin, niin kyl me ai jollantappa niit Laitla flikoi ja poikki olla. Juuristaan ja me-tunteesta voi ja saa olla kilpaurheilun kautta avoimesti ylpeä.

Kirjoittaja asuu Turussa ja on laitilalaisen pesäpallon uusfani. 

 

 

 

 

 

Näinä huijaamisen kulta-aikoina

 

Tovi sitten seurasin, miten taikuri Joni Suvanto viihdytti tempuillaan yleisöä Naantalin kirjastossa. Hämmästyneistä ilmeistä saattoi lukea iloista ihmettelyä: kui se sen teki?

 

Aprillipäivänä on lupa vetää kerran vuodessa kavereita höplästä. Eräs teoria huijauspäivän synnylle on, että kun Ranskassa siirryttiin 1582 käyttämään gregoriaanista kalenteria, niin osa ei tätä tiennyt tai kieltäytyi siitä jatkaen uuden vuoden juhlimista huhtikuussa. Ja heitä sitten pilkattiin. 

 

Itse olin mukana, kun yksi muusikkokaveri saatiin suihkun kautta Meijerille odottamaan kykyjenetsijää ja toinen kaupungintalolle satasen toivossa osallistumaan kyselyyn. Minua on kusetettu mm. netissä kynäruiskukaupoilla. 

 

Vähemmän iloisia huijauksia ovatkin nettipettäjien temput, joissa poliisin mukaan miehiltä yleensä puljataan isot rahat "Vain kerran elämässä" -sijoitustilaisuuden avulla. Naisilta taas repäistään monesti rinnasta sydän ja tililtä rahat, kun hurmaava kirjoittelija kuoriutuukin niljakkaaksi auervaaraksi. Huijaus onnistuu, kun kohdehenkilö on jollain tarpeella vastaanottavainen ja tunteikas toiveajattelu tarttuu rattiin. 

 

Huijauksen tunnusmerkkejä ovat tarjous, joka vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta ja sen lisäksi pakettiin kuuluu Kiire, Kehu ja Auktoriteettiin vetoaminen. Mentalisti Pete Poskiparran kirjoista löytyy näihin silmän- ja kukkaronkääntöihin hyvää tosiasiatietoa. Jos esimerkiksi inhimillisen taikauskon hyötykäyttö ja aidon 0700-ennustajan työura kiinnostaa. Tai sitten ei.

 

Kärrätään nyt vielä estraadille nämä alue- ja kuntavaalit. Me kun äänestyspäätöksiä punnitaan ne itse puoluetukirahoilla maksetut torikaffeet ja makkarat kädessä, niin ei kai jessus sentä nyt kukaan ehdokas tai puolue huijaa lupaile sellaista mahtavaa tarjousta onnen ajoista, mitä eivät pysty kuuna päivänä toteuttamaan?

 

Ihmisaivojen ytimissä on meidän kaksi pääohjuriamme, selviytyminen ja suvunjatko. Suvunjatko poliitikkojen kanssa on toki aina toki vähän niin ja näin. Mutta kun ensin valottaa sen, millaisena näkee nykyiset elämän- ja taloustilanteet ja niistä heijastuvat tulevaisuuskuvat ongelmineen, niin pohdi, onko ehdokkaallasi ja puolueellasi kyvyt ja ratkaisut lukeutua selviytyjien joukkoon?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja muistaa, miten itse kuntavaaliehdokkaana lupasi kaikille matkalaukullisen rahaa.

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 1.4.2025

Tottumuksen voimalla

Kuuntelin sivukorvalla, miten kaksi äijää juttelivat Raision uimahallin punttisalilla. Toinen kertoi, että oli ollut hommissa yli eläkeiän kunnes krempat ja pomo patistivat jäämään pois. Totesi vielä, että eläkkeelle jääminen oli ollut kova paikka, kun oli koko ikänsä tottunut tekemään töitä. 

 

Uskoisin, että tuo on monelle muullekin kohdattu tosiasia. Varsinkin, jos mielekäs työ on ollut iso osa ihmisen persoonaa, niin eläkeläisen rooli voi tehdä ammottavan tyhjiön. Voi tuntea itsensä ja elämänsä tarkoituksettomaksi – yhtäkkiä ei ole aidosti hyödyksi kenellekään. Ei tarvita enää, puh pah pelistä pois. 

 

Monelle suurin lovi syntyy siitä, kun joutuu jättämään sen tärkeän työ- ja asiakasyhteisön, johon on kuulunut yhtenä osana. Masentumiseen liittyy monesti menetys tavalla tai toisella. Pitkäaikaisten työystävien hyvästelemisessä onkin jotakin kuoleman sukua. En ihmettele, että moni tekeekin paluun vaikka osa-aikatyön tai sijaistajan merkeissä. Enkä sitäkään, että osa alkaa juopotella itsehoitolääkkeenä, mikä ei tosin onton olon juurisyitä ratkaise.

 

Terapiaväki neuvoo, että hyvissä ajoin pitää etsiä työtä korvaavia harrastuksia ja uusia kiinnostuksen kohteita. Sosiaaliset suhteet ovat äärimmäisen tärkeitä. Kalenteriin pitää saada hinattua asioita, minkä takia nousta aamuisin sängystä. Yhdistykset ja järjestöt tarjoavat hyviä tekemisen ja kohtaamisen paikkoja.

 

Toinen mitä jäin puheesta miettimään, oli se tottumus. Jos on lapsesta asti tottunut tekemään hommia, niin sietokyky ja pitkäjänteisyys kasvaa väkisinkin. Pystyy jatkamaan päivän tinkiä, vaikka ne laiskuusvaistosta kohoavat tunneviestit kuiskaisivat, että ny äkkin täält kotti peitol al makkama. 

 

Itse ansaitsin rahaa monen muunkin laitlalaisen mukulan tavoin sipuleja ja porkkanoita niputtamalla sukulaisten maatilalla, ja toisessa paikkaa nyhdettiin papupellosta kitaran hinta. Erityisenä mieleen on jäänyt, miten urakkatöitä tehtiin porukalla ja humoristinen jutuniskentä oli yksi, mikä auttoi jaksamaan sitä yksitoikkoista kesätekemistä. Ja kun palkkarahat laskettiin päivän päätteeksi käteen, oli siinä omanlaisensa sisäinen hykerrys.

 

Monella nykynuorella tilanne on hankala: TET-paikkaa on vaikea löytää, työharjoittelujaksolle vielä vaikeampi päästä. Osa jää kesätöistä ulkopuolelle, vaikka on hakenut säntillisesti moneen paikkaan. En nyt kaihoa mitään entisajan lapsityövoiman ja pikkuorjien käyttöä, mutta tekemistä ja palkanmaksua tarvitsevat tämänkin ajan lapset ja nuoret.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja pohtii yhä klapihommien suurempaa filosofiaa

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.2.2025 

 

Sinusta ei voi tulla mitä tahansa

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 3.1.2025 

Joulun ja uudenvuoden herkkuvarikkopysähdykset ovat takana ja monella on vuorossa itseä soimaava ähkytys lisäkiloista. Sitten tehdään kädet tanhukahvoilla taas kerran vakaita lupauksia, että nytpä alkaa oppien mukainen terveellinen syöminen ja liikunta! 

 

Eikä onnistu, helmikuussa jo hyytyy. Miksi tiettyjen elintapamuutosten tekeminen on niin vaikeaa? Ja missä menee yksilön oman vastuun rajat ja missä muiden tekijöiden vaikutusvalta?

 

Lihavuuteen liittyy vahva häpeäleima ja laihuuden ihannointia tavataan kaikissa ikäryhmissä. Lihavia kiusataan eniten. Psykologi ja kehopsykoterapeutti Taija Wilenius toteaa (HS 3.12.), että meidän pitäisi ymmärtää, ettei lihavuus ole yksilön valinta, vaan siihen liittyy paljon taustatekijöitä kuten geenit, kasvatus, tunne-elämä, tottumukset ja länsimainen elämäntapa. Näistä meidän hänen mukaansa pitäisi puhua eikä syyllistää.

 

Nämä samat kohtalonomaiset tekijät rajaavat, ettei meistä voi muillakaan elämänalueilla tulla ihan mitä tahansa. Kaikki upeat visiomme eivät toteudu, vaikka tekisimme kuinka helvetisti töitä ja uhrauksia niiden eteen. Myös onnella ja sattumalla on aina roolinsa.  Pitäisikö tietty realistisuus ja tosiasioiden tunnustaminen ottaa paremmin huomioon mm. lasten ja nuorten kasvatuksessa?

 

Ylipainoisia osoitellaan naureskellen yleisesti siitä, että heiltä puuttuu vain tahdonvoimaa. Jos henkisesti vetelä vaan ottaisi itseään niskasta kiinni, niin ongelmat katoaisivat. Rutiiniasiantuntija James Clear vertaa, että tahdonvoima on kuin lihas. Sitä voi toki kasvattaa ja kehittää, mutta rajansa silläkin. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka joutuvat kuluttamaan tahdonvoimaansa  arjessaan paljon, niin heiltä ei enää irtoa paukkuja alussa kovaa itsekuria vaativiin muutoksiin. Jos on työttömyyttä, kroonista rahapulaa ja stressiä, niin takamatkalta lähdetään elintaparemppoihin. Toki tähänkin voi pöyhkeä ahkera ihminen todeta, että no mene töihin ja pistä raha-asiasi kuntoon. Näinpä. Parempi olisi konkreettisesti auttaa kuin heittää ylhäältä alas typeriä neuvoja.

 

Valittamisen perusteella ehkä meidän kaikkien pitäisi mennä johonkin kiinalaistyyppiselle uudelleenkoulutusleirille - asenteissa, uskomuksissa ja tiedoissa kun on paljon puutteita siellä ja täällä. Sen jälkeen ehkä omattaisiin parempaa lajitoverikunnioitusta ja tietämystä, millä menetelmillä kannattaa eri asioissa toimia pysyvien tulosten aikaan saamiseksi.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on nykyään lupaustensa kanssa tarkkana

 

 

Miten Trump tulee vaikuttamaan Laitilaan

 

USA:n entinen presidentti, filmitähti ja murhayrityksen läpikäynyt Ronald Reagan pohti, että poliitikko on ehkä maailman toiseksi vanhin ammatti. Vanhinta on seksin myynti rahaa tai muuta hyödykettä vastaan.

 

Donald Trump meni ja voitti vaalit. Omissa demokraattikuplissaan eläneet ovat olleet shokissa. Samanlaista parkuraivoa on havaittu Suomenkin somessa mm. humanistiälykköjen, ilmastoahdistuneiden ja vähävaraisen kulttuurieliitin suunnasta. Demokratia on vaikea laji - varsinkin silloin, kun vaalitulos ei miellytä. Muistaen nyt vaikka taannoisia ay-lakkoiluja, joilla ei saatu mitään muutosta hallituksen ohjelmaan.

 

Miksi ja miten Trump sitten voitti, vaikka todistetusti jauhoi paikoin karkeasti katteetonta paskaa? Trump pystyi vaikuttamaan populismityylillään ihmisten tunnetasolle missä äänestyspäätöksetkin syntyvät. Ja niin ihmeellistä kuin onkin, asiantuntijat nostivat yhden sanan korkeimmalle: luottamus. Epäsuositun Bidenin aikana hinnat ovat nousseet, palkat eivät ja USA:ssa ihmiset äänestävät omalla lompakollaan. Talous on aina ykkönen. Tästä löytyy kansallista asenne-eroa: jenkeissä voittaa, kun lupaa ihmisille lisää rahaa, unelmia ja vapautta rajavartijoilla ryyditettynä - Suomessa oikeisto pärjäsi vaaleissa, kun luvattiin kansalle leikkauksia, kiristyksiä ja säästöjä valtiovelan sirkkelöinnin nimissä. Rahat ja rajat kiinni.

 

Eräs vaaliväite oli, ettei arvaamattoman Trumpin aikana ollut sotia - nyt USA:ta heikentää Lähi-Itä, tikittävä Taiwan sekä Ukraina, jonka maaperä on laajentumassa Koreoiden sodaksi Euroopassa.

 

Yksi syy oli, että demokraattien katsotaan olevan irrallaan tavallisten ihmisten todellisuudesta ja tarpeista. Kaksijakoisuuden kuilut ovat syventyneet ja samoin kulkee kehitys Suomessa: miehet vastaan naiset, kaupunkilaiset vastaan maalla asuvat, köyhät vastaan rikkaat, korkeakoulutetut vastaan tyhmät. Vaan miten tehdä uusia siltoja?

 

Ensi keväänä 13.4. pidetään Suomessa alue- ja kuntavaalit. Ennustelen, että jenkkien vaalikikkoja apinoidaan ja oikeistopuolueiden tarjoamien kovien ratkaisujen kauppa käy. Tätä tukevat uhkakuvista ja faktoista juontuvat trendit Euroopassa. Ehkä ne pehmeän humanistiset ja ekoeettiset arvot myyvät paremmin sitten taas rauhallisempien aikojen vallitessa. Nyt meitä pelokkaita laumanisäkkäitä kiinnostavat alfaurokset, jotka voivat olla toki nykyään naisiakin.

 

Yhdysvaltain talous on maailman suurin ja presidentti dollarin herra, jolla on paljon valtaa. Niin paljon, että Trumpin tulevat teot, diilit ja päähänpistot näyttäytyvät eri muodoissa Laitilaankin asti. Jotkut tykkää, toiset ei. Aika pienellä saaripallolla joka tapauksessa asumme.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja tykkää katsella luontodokumenteista ihmisen kuvaa

 [Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 12.11.2024]

 

 

Mutta mitä se taide sitten on

 

Hallitus saksii valtiontukia pienemmäksi taiteesta ja kulttuurista. Tämä on nostanut suuren äläkän heiltä, joiden rahallista toimeentuloa ja taidenautintoja se vähentää.

Taiteen akateemikot vertasivat julkilausumassaan, että "Taide on samanlaista infrastruktuuria kuin rataverkosto tai sairaalat; jotain, jonka päällä yhteiskunta toimii ja lepää."  

Onko ihan oikeasti näin?

 

Yleiskuvassa taiteilijat ovat herkkiä, empaattisia ja aina sen heikomman vieressä seisovia ihmisiä - pridelippu kädessä fläpättäen. Mutta nyt kun on väännetty hellanlevyä kutoselle sen oman perseen alla, niin näkyy kulmahampaitakin. Keskisormella osoiteltu, missä lymyilevät ne tyhmät ja ilkeät ymmärtämättömät valtaapitävät tollot, jotka eivät ymmärrä taiteen elintärkeitä merkityksiä. Perussuomalaiset ovat taideväen pääkohde – perussuomalaisille poliittista maalia ovat verorahoja vinkuva taiteilijasakki. Menisivät oikeisiin töihin.

 

Taideväärentämisen historiaa luettuani totesin taas kerran, miten se suomalainen rehellisyys on pelkkä myytti. Sekä tutkijapoliisi Kimmo Nokkosen että ex-taidevälittäjäkonnan Jouni Lehdon muistelmista käy ilmi, että tälläkin hetkellä suomalaisten kotien seinillä roikkuu satoja ellei enemmän väärennettyjä kulta-ajan edefeltejä, pekkahalosia, särestöniemiä jne. Tilaisuus tekee varkaan, helppo ja nopea raha kiinnostaa, jokaisen moraali joustaa. Kun perintöväki myöhemmin yrittää muuttaa pappan ja mamman arvotauluja rahaksi, saattaa nykyisen teknisen tutkinnan jälkeen alahuulet lerputtaa katoavien eurojen perään.

 

"Ei teitä taide kiinnosta, vaan signeeraus." kuuluu Lassi Kämärin mietelause. Kyllä, jos taulussa lukee Helene Schjerfbeck se on hivenen kiinnostavampi kuin Helvi Lahtonen. Vaikka itse teos olisi taitavampi, ansiokkaampi. Taiteilijaksi hamuava - hanki ensisijaisesti Nimeä! 

 

Vaan onko itse taide pohjimmiltaan leikin ja viihteen lisäksi jonkinlaista huijausta? Esimerkiksi Kevin Aboschin valokuva perunasta myytiin 2015 arviolta miljoonalla dollarilla. Piero Manzoni taas säilöi vuonna 1961 omaa ulostettaan 90 purkkiin ja myi sitä kullan pörssihintaan. Silloin tölkki taiteilijan paskaa maksoi 37 dollaria, mutta vuonna 2016 yhdestä purkista maksettiin jo 275 000 euroa. Menestyneitä sisällöntuottajia on siis ollut ennen someaikaakin.

 

Saksassa ja Ruotsissa toimittajat tekivät tempun, jossa simpanssin maalaamia tauluja esiteltiin kuulun taiteilijan teoksina korkealle kouluttautuneille taideasiantuntijoille. Nämä tulkitsivat niitä suuresti ihastellen ja olivat toki hieman noloja totuuden paljastuttua. 

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän osaan vastata, että mitä se todellinen taide on. Ehkä juuri ihmettelyssä piilee se paljonpuhuttu taiteen itseisarvo. Porkkanaa aasille.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja ehkä siksi ymmärtää sekä taiteilijoiden että persujen näkökulmat

 

Kolumni julkaistu alunperin Laitilan Sanomissa 20.9.2024

 

 

Juhlajuna kuljetti puheliaita ihmisiä

 Julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 6.8.2024

Viime perjantaina ostin nuorelta, timmisti pukeutuneelta konduktööriltä junalipun Turusta Uuteenkaupunkiin. Kulkuvälineenä oli Haapamäen museoveturiyhdistyksen Dm7 kiskoauto eli kansan suussa lättähattu. 

 

Pendoliinoihin verrattuna lättähatun penkit ovat pienet ja sanoisinko, ryhdikkyyteen kannustavat. Eivät sentään puupenkit, joita joku muisteli perskannikat vieläkin puutuneina.

Sisällä oli viittä vaille hikinen tunnelma, ilmastointisysteemi kun oli mallia akkunaa auki. 

 

Samaan vaunuun vastakkaiselle penkille istui vanhempi herrasmies. Hän kertoi, miten oli 1960-luvulla kulkenut tätä rataväliä paljonkin. Oli työskennellyt opettajana Kalannissa ja Uudessakaupungissa. Kirposi mielenkiintoista muistelua ja puhetta, puolin ja toisin. Sitä ensin naurettiin, että heti alkoi oikea junameininki, kun tuntemattomat ihmiset siitä vaan alkoivat jutella toisilleen. Ei toljoteltu yksinään kännyköistä dopamiinipaukkuja.

 

Entisajan matkustamiseen liittyy hitaus ja kiireettömyys. Juna oli toki edistyksellisen vauhdikas hevoskyytiin tai polkupyörään verrattuna, mutta nyt odotteluineen tuntui verkkaiselta nykypäivän vehkeisiin tottuneena. Sekin todettiin, miten paljon tämä ala työllisti erilaisia työntekijöitä ja moni oli rautatieläinen ikänsä. Nyt ne ammatit ovat hiipuneet ja uusia syntynyt toisaalle. Jotain on saatu, jotain on menetetty.

 

Asemarakennukset ovat oma lukunsa suomalaisen rautatien historiaa. Raisiossakin se on hulppean komea. Matkan varrelta kaikki asemat ovat nykyään yksityisessä omistuksessa. 

 

Junan pillin kova ääni on varoittavan parkaiseva ytimiin saakka. Mukava oli nähdä, miten ihmiset vilkuttivat radan varresta junalle ja matkustajille. Jollain tapaa liikuttavaakin, kun Kustavintiellä olivat puomit alhaalla ja pitkät autoletkat odottamassa, kun tämä vanha "sinivalkoinen mamma" klonksutteli raiteilla ohitse oman aikansa juhlavieraana. 

 

Nostalgia on kaipuuta menneeseen aikaan. Se antaa vahvoja tunteita, positiivista haikeutta, jotka liittyvät vanhoihin hyviin muistoihin. Se lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun yhteisiä aikoja ja tapahtumia jaetaan. En ihmettele, että junat ja rautatien historia vetävät puoleensa eri-ikäisiä harrastajia.

 

Uudessakaupungissa vastassa oli juhlava torvisoittokunta kuten tasan 100 vuotta sitten, kun rata avattiin. Laitilaan asti ei juna tunnetusti saapunut milloinkaan. 

 

Juttukaverini toivotti kaikinpuolista hyvää jatkoa, kiitos samoin. Tapasin tuttuja ja kuuntelin puheita kunnes sadekuuro hätisteli Pakkahuoneelle munkkikaffelle. Illaksi menin Pookiin brasialaisen musiikin ja haukihampurilaisen äärelle. Heti toteutuivat ainakin Uudessakaupungissa ne hyvät jatkot.

 

Marko Laihinen

kirjailija ja nuorisotyöntekijä 

 

Marilyn Monroe nähty Turun Härkämäessä

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 26.7.2024

Flikka oli K-pop-videossa nähnyt siivun Marilyn Monroesta. Hänestä ja koko ilmiöstä sikisi hyvä keskustelu, mikä johti siihen, että tutkasin Vaski-kirjastoista Monroen elokuvat. Raisiosta löytyi Niagara, ja ei kun fillarin selkään ja hakemaan. 

 

Niagara on vuodelta 1953 ja sitä pidetään Marilyn Monroen läpimurtoelokuvana. Enkä ihmettele. Kun alun sekavuuksien jälkeen Marilyn paljastetaan kuviin ensimmäisen kerran – Hollywoodissa naiset heräsivät toki muutoinkin aina tukka kunnossa ja punat huulissa – niin asetelmassa on samaa hunajahohtoa kuin seitsemän kääpiötä näkemässä Lumikkinsa ensimmäistä kertaa. (Seven up, kertoo vanha vitsi mitä silloin tapahtui.) Kohtalokkaan viettelijättären roolista pöllähtää vielä tänäkin päivänä sakea viehätysvoima. 

Niagara veti virtauksen lailla miehet elokuvateattereihin - valtava, maailmanlaajuinen seksisymboli oli syntynyt. Mikä ei koskaan kadonnut, vaikka Marilyn nukkui barbituraattimyrkytyksen tuomaan ikiuneen 36-vuotiaana vuonna 1962. 

Paljon jäljitelty "Monroe-look" elää edelleen. Siihen kuuluu mm. vaaleaksi blondattu tukka, tummiksi piirretyt kulmakarvat, hehkuvan punaiset huulet ja se kauneuspilkku. Ja tietenkin seksuaalisesti vetoava vartalo, keinahteleva kävely, puoliavoimet silmät ja suu. Ja jos lauletaan kuten Marilyn, silloin tyyli on utuinen vibraatto. 

Uransa suhteen Marilyn Monroe ei ollut tyhmä hyväksikäytetty bimbo. Studion kanssa hän rakensi tietoisesti itse itsestään imagotuotteen: sodanjälkeisen Amerikan ihannetyttö, pehmeä, naiivi ja seksuaalisesti rohkea. Visioonsa vaikutti ilmeisen paljon se, että hyvin nuorena hän käytännössä asui elokuvateattereissa ja suosikkinäyttelijänsä oli Jean Harlow, tuo 1930-luvun seksisymboli ja platinablondi.

 

Mutta valkokankaiden takana, tähtikuviensa takana Marilyn Monroe, syntymätodistukseenkin väärin kirjoitettuna Norma Jeane Mortenson, eli lapsesta asti hyvin rikkonaisen ja eri tavoin onnettoman elämän. Toinen mutta – ehkä vain juuri sen pakonomaisesti työntämänä tapahtui kaikki kuuluisuus ja elokuviin, lauluihin ja valokuviin taltioima kuolemattomuus oli mahdollinen? Simpukka ja helmen syntysyyt; ei voi tietää.

Tuleva Marilyn Monroe äitinsä Gladysin kanssa.

 

Eräs yksityiskohta vielä. Kun musta laulaja Ella Fitzgerald oli pääsemässä kuuluisan Macambo-klubin lavalle 1955, niin rotuerottelun aikana paikan pomo epäröi kovasti. Ellan tueksi tuli Marilyn Monroe, joka lupautui istumaan joka ilta eturivissä. Jokainen keikka oli loppuunmyyty. Toinen tähti oli syntynyt ja yhteiskunnallisesti tärkeät asiat saivat valoa kuin kynttilästä kynttilälle tulta.

 

Kirjoittaja asuu Turussa, ja seuraavaksi on Piukat paikat Laitilan kirjastosta