Juhlajuna kuljetti puheliaita ihmisiä

 Julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 6.8.2024

Viime perjantaina ostin nuorelta, timmisti pukeutuneelta konduktööriltä junalipun Turusta Uuteenkaupunkiin. Kulkuvälineenä oli Haapamäen museoveturiyhdistyksen Dm7 kiskoauto eli kansan suussa lättähattu. 

 

Pendoliinoihin verrattuna lättähatun penkit ovat pienet ja sanoisinko, ryhdikkyyteen kannustavat. Eivät sentään puupenkit, joita joku muisteli perskannikat vieläkin puutuneina.

Sisällä oli viittä vaille hikinen tunnelma, ilmastointisysteemi kun oli mallia akkunaa auki. 

 

Samaan vaunuun vastakkaiselle penkille istui vanhempi herrasmies. Hän kertoi, miten oli 1960-luvulla kulkenut tätä rataväliä paljonkin. Oli työskennellyt opettajana Kalannissa ja Uudessakaupungissa. Kirposi mielenkiintoista muistelua ja puhetta, puolin ja toisin. Sitä ensin naurettiin, että heti alkoi oikea junameininki, kun tuntemattomat ihmiset siitä vaan alkoivat jutella toisilleen. Ei toljoteltu yksinään kännyköistä dopamiinipaukkuja.

 

Entisajan matkustamiseen liittyy hitaus ja kiireettömyys. Juna oli toki edistyksellisen vauhdikas hevoskyytiin tai polkupyörään verrattuna, mutta nyt odotteluineen tuntui verkkaiselta nykypäivän vehkeisiin tottuneena. Sekin todettiin, miten paljon tämä ala työllisti erilaisia työntekijöitä ja moni oli rautatieläinen ikänsä. Nyt ne ammatit ovat hiipuneet ja uusia syntynyt toisaalle. Jotain on saatu, jotain on menetetty.

 

Asemarakennukset ovat oma lukunsa suomalaisen rautatien historiaa. Raisiossakin se on hulppean komea. Matkan varrelta kaikki asemat ovat nykyään yksityisessä omistuksessa. 

 

Junan pillin kova ääni on varoittavan parkaiseva ytimiin saakka. Mukava oli nähdä, miten ihmiset vilkuttivat radan varresta junalle ja matkustajille. Jollain tapaa liikuttavaakin, kun Kustavintiellä olivat puomit alhaalla ja pitkät autoletkat odottamassa, kun tämä vanha "sinivalkoinen mamma" klonksutteli raiteilla ohitse oman aikansa juhlavieraana. 

 

Nostalgia on kaipuuta menneeseen aikaan. Se antaa vahvoja tunteita, positiivista haikeutta, jotka liittyvät vanhoihin hyviin muistoihin. Se lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun yhteisiä aikoja ja tapahtumia jaetaan. En ihmettele, että junat ja rautatien historia vetävät puoleensa eri-ikäisiä harrastajia.

 

Uudessakaupungissa vastassa oli juhlava torvisoittokunta kuten tasan 100 vuotta sitten, kun rata avattiin. Laitilaan asti ei juna tunnetusti saapunut milloinkaan. 

 

Juttukaverini toivotti kaikinpuolista hyvää jatkoa, kiitos samoin. Tapasin tuttuja ja kuuntelin puheita kunnes sadekuuro hätisteli Pakkahuoneelle munkkikaffelle. Illaksi menin Pookiin brasialaisen musiikin ja haukihampurilaisen äärelle. Heti toteutuivat ainakin Uudessakaupungissa ne hyvät jatkot.

 

Marko Laihinen

kirjailija ja nuorisotyöntekijä 

 

Rusetteja vanhasta muistista / Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomien toimittajan Pirkko Varjon arvio Kaivolan kesäteatterinäytelmästä Rusetteja vanhasta muistista. Julkaistu 5.7.2016.

"Sauli Soini on sopivasti epäuskottava liike- ja naistenmies Jorma "J.R" Röhnänen ja hänen talutusnuorassaan lammasmaisesti kulkevaa laitilan monitoimivirkamiestä Taneli Palovaaraa esittävä Harri Norppa näyttää, että lampaastakin tulee leijona kun tarpeeksi ärsytetään."

"Aikuisten vehkeilyjä seuraavat lapset ovat taas kerran niitä, jotka näkevät kirkkaimmin ja ratkaisevat tilanteen. Kylän lapsia esittävät Mette Arvio ja Ella Hemmilä tekevät työnsä hyvin ja luontevasti."

Folk-iskelmän uusi nimi: Sauli Soini

(Julkaistu Laitilan Sanomissa 17.4.2015)

Sauli Soini [kuva: Marko Laihinen]

Laulaja & lauluntekijä Sauli Soini jatkaa laadukkaiden laitilalaisten musiikkijulkaisujen sarjaa. Äskettäin häneltä ilmestyi ensimmäinen, neljä omaa kappaletta sisältävä Elämäni valo –levy. Jos asiat edistyvät suunnitellusti, tämä on esimakua syksyllä ilmestyvästä pitkäsoitosta.

Levyn taustajoukoista löytyy tuhdisti paikallista ammattiosaamista. Tuottajakaksikkona toimii Markus Rantanen ja Timo Heinonen.

    – Timo vastasi äänityksestä ja miksaamisesta. Markus valikoi soittimet ja juuri  hänen sovituksistaan onkin paljon kiinni, että nämä biisit ovat luonteeltaan hyvinkin positiivisia. Akustista luomumeininkiä alusta loppuun.

    Soittimina on käytetty mm. mandoliinia, banjoa, viulua ja dobroa. Näistä ja sovituksista rakentuu yhteensä myös se vähän erikoinen folk-iskelmän määritelmä. Rytmisoittimia ei ole, vaan esimerkiksi Ei saavu juna Laitilaan –kappaleessa letkeys puksuttaa soljuvasti eteenpäin bluegrassin tyylisestä soittotavasta.

– Viulusti Raisa Päivinen ja kontrabasisti Leevi Pukki vetivät osuutensa kyllä ihailtavan hienosti. Ammattisoittajia, Sauli toteaa.

Kappaleessa Elämäni valo taustalaulajana on monelle laitilalaiselle tuttu artisti Sanna Ryökkynen (os. Raivo). Juhani Nordman taas on antanut sanoitusapua lauluun Vähemmän on enemmän.

Leipätyöstä irtoaa laulamisen peruskuntoharjoittelu

Sauli Soini & Kuparikuu tanssiorkesteri on monelle tuttu erilaisista juhlista. Välillä hän keikkailee myös mies ja kitara –periaatteella. Leipätyö on kuitenkin aivan toisenlaisissa ympäristöissä, tosin laulua tarvitaan sielläkin työnkuvassa. Sauli työskentelee laitosmiehenä Laitilan Terveyskodissa ja hymyillen tituleeraakin itsensä Sepi Kumpulaisen tapaan laulavaksi talonmieheksi. Vähintään kerran viikossa hän vetää yhteislauluja ja musisoi isommissa juhlissa. Näissä tuokioissa hän on kohdannut monesti musiikin terapeuttisen ja koskettavan vaikutuksen.

– Vaikka dementiakin olisi edennyt jo pitkälle, niin jokin merkityksellinen kappale sieltä nuoruuden ajoilta saattaa laittaa mamman jalkaa tapsuttamaan rytmiin tai tirauttaa papalle kyyneltä poskelle. Laulut ja niiden sanoitukset ovat yksinkertaisesti hyvin tärkeitä.

Nouseeko radiosoiton orrelle?

Lähtökohtaisesti on aina hienoa, kun joku laulaa niitä omia laulujaan. Se vaatii rohkeutta laittaa itsensä likoon ja usein ankarallekin arvostelulle alttiiksi. Näissä Saulin biiseissä on paljon niitä aineksia, joilla on mahdollista nousta myös laajempaan tietoisuuteen.  Kevyitä, aurinkoisia kappaleita, joissa on herkkiin pintoihin upotettuna syvällisempiäkin merkitystä. Sopivasti vähän erikoista, uudenkuuloista, muttei kuitenkaan liikaa linjoista poikkeavaa. Taidokkaasti tehty, taidokkaasti toteutettu. Saas nähdä miten lauluntekijän käy, iskeekö kipinää kuulijoiden kanssa.

Levyä saa hankittua Laitilan Kirjakaupasta ja artistilta itseltään.

Kuuntele täältä Ei juna saavu Laitilaan -kappale.

Kuuntele täältä Pieni rakkauslaulu.