Sixten Korkman: Globalisaatio koetuksella

Sujuvasanaiselta talousasiantuntija ja TV:stä hyvinkin tutulta Sixten Korkmanilta on ilmestynyt Otavalta Globalisaatio koetuksella - Miten pärjää Suomi? - teos, jossa hän keskittyy perkaamaan esille globalisaation vaikutuksia ja seurauksia. Kaukaa historiasta alkuvauhtia hakien.
Erityisroolissa on luonnollisesti Suomen ja suomalaisten suhde yhä tässä yhä tiivistyvässä keskinäisten riippuvuuksien ja tarvitsevuuksien verkossa. Pallo pienenee jatkossakin, ja Suomen talous kuuluu reuna-alueisiin jota isojen toimijoiden aallokot heiluttavat tullen mennen.

Käytetty kieli on yleistajuista, perustelut selkeät ja lukuisat hahmotelmat sekä ratkaisuvaihtoehdot tulevaisuuden suhteen ovat kiinnostavia. Ymmärrys lisääntyi - jos ei muuta niin sen tajuaminen, että pienetkin taloudesta juontuvat asiat ovat pääsääntöisesti hyvin monimutkaisia; populistisen helppoja, varsinkaan rakentavia ratkaisuja ei ole olemassa. Hetkellistä poliittista valtaa niillä voi hankkia.

"Globaali talous ja paikallinen/kansallinen politiikka on hankala yhdistelmä. Kansallisen itsekkyyden tulee olla siten valistunutta, että kansainvälisen yhteistyön merkitys ymmärretään."

Itse pidän Korkmania varsin neutraalin talouspuheen ja ajattelun tuottajana, jonka ei tarvitse puhua mistään tietystä työroolista tai poliittisesta ideologiaikkunasta. Tämä tuo vapautta, joskin hyvien ideoiden käytännön toteutukset karahtavat kentällä ensimmäiseksi juuri poliittisiin etu- ja arvoristiriitoihin.

Korkman on selkeästi talouskasvun, globalisaation ja EU:n kannattaja sekä protektionismin ja populistisen nationalismin tiukkasanainen vastustaja. Faktojen valossa ennen ei ole ollut paremmin, esim. lähiaikojen kuluessa absoluuttista köyhyyttä on kyetty vähentämään maapallolla valtavasti ja ihmisten elinikä on noussut huimasti.  (mm. Suomen itsenäistymisen aikaan suomalaisten miesten elinajanodote oli runsaat 40 vuotta, nyt lähes 80 vuotta). Globalisaatio ja demokratian eteneminen on vähentänyt sotia huomattavasti.

Moneen otteeseen kirjoittaja alleviivaa sitä, että globalisaatiokehityksessä on vaikeutensa, ja toisille aika avaa mahdollisuuksia, ja toiset taas ovat häviäjän roolissa, ainakin toistaiseksi. Kapitalismin tuottamia ulkoisvaikutuksia, ongelmia ja tyytymättömyyttä ei yritetä peitellä. Esimerkiksi systeemisesti monikansalliset suuret pankin käyttävät too big to fail -ominaisuuttaan häikäilemättömästi hyväksi riskiotossaan.Monet ovat vaurastuneet ja hyötyneet globalisaation avulla, mutta samalla se on lisännyt epävakaisuutta ja rikkaissa maissa eriarvoisuutta ja globaaleja ekologisia uhkia.

Monimuotoisen kansainvälisen yhteistyön lisäksi on pyrittävä muilta osin turvaamaan mahdollisimman suuri kansallinen liikkumatila, koska edelleen valtio päättää mm. koulutuksesta, sosiaaliturvasta sekä tutkimus -ja työmarkkinapolitiikasta. Näillä on suuri merkitys talouden ja yhteiskunnan pitkän aikavälin kehitykseen. "Vastuullisen ja kurinalaisen sekä talouden sopeutumiskykyä edistävän politiikan ansiosta maa voi globalisaation oloissa pärjätä hyvin."

Maapallo kykenee tyydyttämään kaikkien tarpeet 

mutta ei kaikkien ahneutta.

– Mahatma Gandhi

Kiinnostava luku on suomalaisen talouden paradoksi - miksi olemme alisuorittajia, vaikka omaamme eri mittareilla loistavat edellytykset? Näin ei ole ollut ennen.
Korkman luettelee lukuisia syitä, joista mainittakoon varsin tutut väestön ikääntyminen, liian matala työllisyysaste, joustamattomat työmarkkinat, palkkajäykkyys, lähes neljän miljardin yritystuet, priorisoinnin puuttuminen. Korkman esittää että myös politiikka on mennyt jossain määrin rikki - nykyisin on mm. vaikeuksia yhdistää asiantuntijoiden näkemyksiä ja poliittisen tuen rakentamista. Vaaleissa puuttuu toisista poikkeavat vaihtoehdot - sen takia ei saada selkeää mandaattia rohkealle hallitusohjelmalle. Ehkä suomalaisilta puuttuu laajemminkin asennetta nostaa tavoitteet korkealle ja toimia sen mukaisesti. Olemmeko liian pelokkaita?

Kyllähän me poliitikot tiedämme mitä pitäisi tehdä – mutta kun emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen.

 – Jean-Claude Juncker

Olemmeko maailmankansalaisia? Kirjan lopulla Korkman pohtii miten nykyistä paremmin toimivampi ja laajemmin hyväksyttävissä oleva globalisaatio olisi mahdollinen.
1. Markkinatalous tai kapitalismi on saatava nykyistä paremmin hallintaan. Politiikan ohjaavaa roolia tulisi vahvistaa ja markkinafundamentalistiset illuusiot tulisi haudata.
2. Kansallisvaltioiden on tingittävä suvereniteetistaan ja kyettävä nykyistä parempaan kansainväliseen yhteistyöhön. Globaali talous ei kaipaa maailmanhallitusta mutta tarvitsee toimivampaa kansainvälistä yhteistyötä.
3. Mikä tärkeintä - ihmisoikeuksia on pyrittävä edistämään.

Loppuun pohdintaa ja puntarointia tuottava kysymys:
"Maailmalla on kehittyneen teknologian ansiosta nykyisin verrattomasti paremmat mahdollisuudet suurten ongelmien ratkaisemiseksi kuin koskaan aikaisemmin. Voi kuitenkin kysyä, onko ihmiskunnan kollektiivinen viisaus riittävä mahdollisuuksien hyödyntämiseksi tai edes katastrofien välttämiseksi. Puuttuvan viisauden takia on teknologian ja talouden edistymistä joskus pidetty onnettomuutena tai ainakin kaksiteräisenä miekkana."

Suositeltava kirja - on sitten se oma käsitys ja arvomaailma globalisaation puolesta tai vastaan.

 

Voiman Runoilija.-palsta osa 19: Pauliina Haasjoki

Pauliina Haasjoki. (kuva: Marko Laihinen)

Lähes ääretön, ääretön

Seitsemäs runokirjasi, Planeetta (Otava 2016) palkittiin Nihil Interit -runouspalkinnolla. Miksi maa veti sinua puoleensa?

Kysymyksessä jo gravitaatio, tuli tarve palauttaa jalat maan pinnalle. Planeetan mittakaava tuntui unohtuneelta, se oli jäänyt ajattelussani vähemmälle. Kirjan kirjoittamisen aikaan tein kaksi matkaa, Uuteen-Seelantiin ja toinen jatkui maapallon ympäri.

Mikä merkitys kirjailijalle ja ihmiselle on välillä olla muualla, poissa kotiolosuhteista?

Se on tietenkin todettava, että on etuoikeus saada matkustaa. Kirjailija voi hyödyntää siirtymisiä tai kirjoittaa suoremmin paikasta. Toinen paikka voi  tuoda yllättäviä kombinaatioita esille. Mutta minulle oli ensimmäinen kerta kun maantieteellinen paikka oli aihe.

Moni kokee ahdistuneena, että elämme katastrofien aikoja. Kirjassasi puhaltelee positiivinen ja valoisa tuuli, kuinka tietoinen valinta se on?

Olen tuosta positiivisuudesta vähän eri mieltä, vaikka on toki kirjassa lohdullisuutta. Kyllä me elämme kriisien aikaa, koska ensimmäistä kertaa uhat ovat globaaleja. Toki myös hyviä käänteitä voi tapahtua, ja odottamaton tulevaisuus voi tarjota mitä vain. Siinä on suruja, mutta myös kirjoitettu kokemus eteläiseltä pallonpuoliskolta, jolloin jokin painolasti nousi hartioilta. Ehkä lopun aikojen kirjojen joukossa Planeetta on valoisa.

Millaisena näet planeettamme vuonna 2056?

Sellaisia olen joskus fantasioinut, että jospa voisi edes lyhyesti kurkistaa tulevaisuuteen, niin näkisi onko käynyt hyvin vai huonosti. En osaa sanoa. 20 vuotta näyttää usein olevan sellainen tutkijoiden aikaraja, jonka päähän pyritään katsomaan.

Mitä uutta Planeetan kirjoittaminen sinulle antoi?

Sen jälkeen on ollut vaikea aloittaa seuraavaa teosta. Jotenkin tuntu on sellainen, että edelliset kokoelmat olivat lähestyneet sitä, mikä nyt tuli valmiiksi. Olin edennyt kirjoittajana niin, että kykenin kirjoittamaan teoksen, jolla oli sanoma.

Miten tärkeää on rytmi runoissasi, mikä on Planeetan pulssi?

Kokonaisrytmi on hyvin tärkeä. Teos on rakennettu etenemään alusta loppuun, tekstit johtumaan toisiinsa. Asettelulla viestitään pysähdyksistä. Siinä on lauseen rytmi, ja kokoelman rytmin taso. Enemmän musiikillinen kuin kuvallinen rytmi. Vieras ja outo ei ole puheen tasolla, vaan puhujan ja kuulijan yhteys pysyy. Kyllä Planeetan pohjalla on lepopulssi, sellainen rauhallinen 54.

  

Aiotko jatkossakin pysyä vain runouden parissa?

Minulla on ollut kolme vuotta työn alla esseeteos, joka jossain määrin vaikutti Planeetankin sisältöön. Haluaisin saada senkin tehtyä valmiiksi.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Mikä on suhteesi syntaksiin?

Minulle eivät sanat yksinään riitä, se että ne kelluisivat ilman syntaksia eli ajatuksenjuoksua, sen seuraamista ja asioista toiseen siirtymistä. Syntaksilla yritän kuvata rinnakkaisuutta, limittäisyyttä – sitä, että jokin pysyy käynnissä.

(Juttu julkaistu Voima-lehden numerossa 2/2017)

Voiman Runoilija. -palsta osa 15: Sirpa Kyyrönen

Juttu julkaistu Voima-lehden numerossa 9/2016

Juuremme kiinni ilman ihossa

Kolmas runoteoksesi Ilmajuuret (Otava) ilmestyi äskettäin. Kirjoitat siinä eri tavoin ihosta, miksi?

Iho ja tuntoaisti ovat kokemisen elin. Iho hengittää, ja sen kautta voi nähdä itsensä maailmassa. Valasteema taas tulee ihon ja nahan, sikiöiden ja vastasyntyneiden samankaltaisuudesta. Nisäkkäinä meitä ei erota kuin karvankasvun vaiheet.

Kuvaat kirjassasi äitiyttä rehellisesti, sokeroimatta. Millaisen polttopisteen neljän lapsen äitinä oleminen tarjoaa?

Se on materiaalin loputon lähde – ilon, ihmettelyn ja raivon paikka. Kaikki tunteet rehellisimmillään ja raadollisimmillaan. Este ja rasite kirjoittamiselle – samalla koen olevani etuoikeutettu, että saan olla siinä polttopisteessä.

Miten arkinen perhe-elämä ja kirjallisuustyö yhdistetään?

Tukiverkosto, huumori ja armollisuus arjessa kannattelevat. Edellinen kirja on kirjoitettu todellisuudessa, jossa joku pyöri koko ajan helmoissa. Viimeistelyn loppuvaiheessa tarvitsen päiväkausien itsekkyyden tekstin pöyhimiseen.

”Odota hetki, äidillä on lause kesken”, ei ole harvinainen. Tarvitsen hiljaisuutta myös joka päivä.

Runoissasi vallitsee rajattomuus luonnon ja ihmisenä olemisen välillä. Onko niiden välissä mitään ihoa?

Runomaailmassani ei ole eroa, kirjoitan liukuvasti. Pointti ei ole erot, vaan samankaltaisuudet. Kirjassa ei ole käytetty pistettä kertaakaan, ja koin nautinnollisena ja vapauttavana, että on se liuku tai kierto, joka vain jatkuu. Kirjoittaminen tuntui omalle iholle lämpimänä.

Mitkä ovat runokirjasi ilmajuuret?

Minulle ilmajuuret ovat valtava peikonlehti lapsuudenkodissa. Toisaalta ilmastokeskustelu tuli mukaan niin vahvasti; juurrummeko ilmaan, katkaisemmeko juuret, jotka pitävät meidät hengissä. Ilmajuuria tekevät ovat yleensä oheiseläjiä, loisia.

Olet ollut eri rooleissa lukuisissa runotilaisuuksissa vuodesta 2005. Minkä tärkeiden asioiden pilareina runous toimii?

Uskon runouden hyvää tekevään voimaan – kun runokuvat oikein kolahtavat, ne ovat fyysisiä kokemuksia. Runoudella on itseisarvonsa. Tilaisuudet taas ovat yhdessätekemisen muotoa, pidän erityyppisistä haasteista. Minun helppo olla sosiaalinen jossain roolissa.

Runoissasi ollaan paljon metsän huomassa, miten tärkeä metsä sinulle on?

Metsä on rauhoittumisen paikka. Olen kotoisin Hämeenkyröstä, maalta, jossa  kotikuusi näkyi ikkunasta. Metsä sitoo sisälleen kosteutta, puhtautta. Onneksi nykyisenkin asuinpaikan lähistöltä löytyy kaupunkimetsiä. Mene metsään ihminen!

Olet kertonut, että ajattelet kirjoittamalla, miten se tapahtuu?

Kirjoittaminen on väistämättä keskustelua. En kirjoita tyhjiössä, vaan vasten muiden kirjoituksia. Lukukokemuksista syntyy lauseita, jotka hakeutuvat runoiksi.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Miksi kirjoitamme soista ja valaista? Siksi koska ne ovat välitiloja, ja soveltuvat uhkaavien asioiden käsittelyyn. Suo ei ole kiinteää metsää, eikä vesistöäkään, ja myös valas on eräänlainen välitilan nisäkäs.