sunnuntai 13. elokuuta 2023

Carl Mothander: Paroneista bolševikkeihin (ja muuta ajatusketjua)

 Tallinnan muutaman päivän lomamatka tarjosi monenlaista nähtävää. Hotelli sijaitsi vanhan kaupungin lähellä, joten historiallisilla paikoilla tuli käveltyä paljon. Museokäynneistä parhaimmat olivat Fotografiska, Kumu sekä miehityksen ja vapauden museo Vabamu, joka tarjosi teräväpiirtoisia faktoja ja aikalaiskertomuksia Viron historiasta. Jonkin matkaa siitä tiesi itsekin ennalta, muttei esimerkiksi omissa koulukirjoissa aikanaan Viron itsenäisyyden eri vaiheista juuri mitään kerrottu. Suomalaiset koulukirjat kun olivat jossain määrin väritetty cccp-musteella.

Jossain kohden ryhdyin lukemaan lisää jonkun mutkan kautta 700 vuotta Virossakin valtaa pitäneistä balttiansaksalaisista, ja sitä myöten löytyi myös ns. sisäpiiriläisen, ruotsalaisen Carl Mothanderin kirjoittama Paroneista bolševikkeihin - Viron viimeiaikaisia oloja ja tapahtumia. Sen suomennos on julkaistu 1944 K.J. Gummerus Oy:n kustantamana. Kirjan sain sutjakkaasti luettavaksi Turun pääkirjaston kuljettamana tänne omille asuinnurkille.

 
Hyvin kirjoitettu teos, osa ilmauksista runollistunut ajan pureskeltua lauseita. Ja varmasti yläluokkainen lehtimies Mothander on kirjoittamansa omilla motiiveillaan ja tulokulmillaan pyöristellyt, mutta yhtä kaikki, se on tavallaan ulkopuolisenkin kertomus virolaisen kartanoelämän onnen ajoista, Tallinan yläluokan elämänpidoista, jotka päättyivät Neuvostoliiton kaikenkurjistavaan miehitykseen. Kirjan loppupuoli kuvaa hyvin sitä, miten tuskastuttavan vaikeaa neljän ruotsalaisen oli päästä lopulta Virosta pois Estonia-aluksella Tukholmaan.

Tämä kirja osaltaan alleviivaa ainakin itselleni sitä tosiasiaa, että venäläinen kommunismi oli itsevaltaisen johtajan ja puolue-eliitin diktatuuria demokratian vaatteissa, joka harjoitti valtiojohtoista väkivaltaa eri muodoissaan. Sitä samaa se oli ja tulee olemaan muuallakin.

Aiheeseen liittyen tänään oli Turun Sanomissa (13.8.2023) artikkeli Gulagissa kärsineiden vaiheet alkavat selvitä, jossa esiteltiin dosentti Aleksi Mainion johtamaa Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushanketta. Hyvä että nämä kommunistiseen ihannemaahan loikanneiden (osa lähti pakoon Suomessa ollutta syvää lamaa) tai sinne itärajalle lapuanliikkeen kyydittämien kohtalot pyritään tutkimaan esille, ja siten lisäämään kollektiivista ymmärrystämme Suomen ja muiden maiden historiasta. Historialla ja ihmisten toimilla kun on syklisyydessään taipumus toistua.

"Arviolta ehkä kymmenentuhatta suomalaista kuoli ja katosi parin vuoden aikana vuosina 1937–38. Jotkut arviot puhuvat jopa 25 000 ihmisestä. Tutkimus myös lukumääristä on kesken.

– Voidaan puhua etnisesti virittyneestä poliittisesta terrorista. En puhuisi kansanmurhasta, mutta myös sen termin käyttämisen puolesta voidaan hyvin argumentoida, Mainio sanoo.

Etenkin Neuvostoliitossa asuneet rajakansojen edustajat, suomalaiset, puolalaiset, virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset tulivat massamittaisesti teurastetuiksi. He edustivat uhkaa vainoharhaiselle diktatuurille. Myös kansallismielisyyttään hakeneet ukrainalaiset olivat tulilinjalla."