tiistai 12. joulukuuta 2017

Voiman Runoilija.- palsta osa 22: Mika Kivelä

Juttu julkaistu Voiman numerossa 10/2017 ja on tekemäni haastattelusarjan viimeinen.
Kiitoksia osallistuneille - kaikki artikkelit löytyvät tallesta ainakin täältä blogista.


Mika Kivelä


Niitä rumia runoja


Muutaman uuden ja runot vuosilta 2010-2017 sisältävä kokoelmasi Poliisin eristämä alue (MKK 2017) ilmestyi äskettäin. Sinua on kuvailtu katurunoilijaksi, duunarirunoilijaksi, kirjoitat rentturomantiikkaa – miksi näin?
Nuo ovat muiden suista tulleita määritelmiä, mutta kyllä nuo allekirjoitan. Turun runoliikkeen aikoihin olen alkanut itsekin kirjoittamaan, enkä välitä siitä vaikka katurunoilijan leima onkin otsassa.

Kivelän runojen puhujat – millaisia hahmoja ne olisivat ja millaisessa elokuvassa?
Film noir, sateinen, mustavalkoinen elokuva. Elämän päähän potkimia ihmisiä, väkivaltaa ja alkoholiongelmia. Ei kuitenkaan täysin synkkää, pyrin maustamaan runoni mustalla huumorilla.

Mistä humoristisuus tihkuu runouteesi?
Omasta mielenlaadusta, olen persoonana aivan erilainen kuin runojeni tyypit ja aihepiirit. Olen iloinen ja huoleton veikko.

Millaista kuvaa rikollisuus piirtää ihmisestä?
Aihe on siten tuttu, että isäni oli poliisi, ja suvussa on ollut vanginvartijaa ja rajavartijaa, mutta myös linnakundeja. Olen runoillani pyrkinyt purkamaan rikollisuutta, aina pitää ajatella sitä ihmisyyttä ja rikollisuuteen johtaneita tarinoita siellä taustalla. Toki huonot valinnat syövät ihmisestä empatiakykyä ja rikollisuus ruokkii rikollisuutta.

Vetääkö perheellinen toimistomies happea kirjallisuuden ikkunan kautta?
Kyllä, onhan kirjoittaminen omaa päänsisäistä selviytymistä ja se antaa 8–16-arjelle vastapainoa, mutta todellisuudessa ne täydentävät toisiaan. Pysyy jalat maassa. Olen naureskellut taiteilijamyytille jossa pitäisi juopotella koko ajan – toki taiteilijat itsekin ruokkivat myyttiä että se elo näyttäisi olevan todellista hurjempaa.

Olet julkaissut ja kustantanut kaikki 10 runokirjaasi, mitä hyviä puolia siitä?
Aluksi se oli tietenkin pakon sanelemaa, koska ei löytynyt vastakaikua kustantamoista. Sittemmin olen löytänyt oman linjan, ja pidän koko runokirjan tekemisen prosessista. Toki tekovaiheessa on hyvä olla avoin kaikille mielipiteille. Proosateokseni Elukkavaunun on kustantanut Kirjokansi.

Mistä syystä Kivelä ja KISS synkkaavat?
Tykkään hyvästä musasta, ja jossain vaiheessa aloin keräämään KISS-krääsää, pipoa ja actionfiguuria. KISS-ruumisarkkuun ei ole vielä varaa. Uskon, että musiikki jättää ikävuosina 10-15 lähtemättömän vaikutuksen, ja minulle tuo bändi on supersankareita. Kuuntelen toki paljon muutakin musiikkia.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Mikä olisi oikea soundtrack tämän kokoelman julkaisun kanssa?
Manic Street Preachersin debyyttialbumi GenerationTerrorists.



torstai 30. marraskuuta 2017

Lauri Mäkinen: 50/50



En ole mikään rikosromaanien suurkuluttuja, mutta tämä Mäkisen järjestyksessään toinen romaani lomittui kerronnallaan niin tiukasti kiinni, että piti kaivaa esille eräs sitaatti:

Romaanissa on kyse sanoilla luodusta visuaalisesta todellisuudesta, 
joka rakentuu lukijan mielikuvitukseen ja saa hänet 
uskomaan fiktiiviseen todellisuuteen.
– Ari Hiltunen

Näinpä, tästä on kirjan kerronnasta kyse, taitavasti luotu. Kirjan Kiitokset-osiossa käy ilmi, että kirjailija on tehnyt vankasti taustatyötä tarvittavan uskottavuuden loihtimiseksi. Ilmankos lottien ilmavalvontatyö, hirven nylkeminen, elämän pidot Kanadassa ja varkaiden veljeskunnan toiminta Neuvostoliitossa ym. tuntui kuin paikalla olleen kertomana.

Lukija tartutetaan mukaan kirjan jatkosodan maailman rakenteisiin pingotettuun mutkikkaaseen asetelmaan, jossa pääjuoneen sidottuna on kaksi epäiltyä, ja joista toinen lopussa pääsee jatkamaan elämäänsä, ja toinen joutuu kenttäoikeuden ampumaksi.

Romaanin rakenteet liikkuvat eri aikajänteillä, mutta kerrontaa palvellen ja henkilöihin luonnetta ja lisätietämystä oikeissa kohdin lisää ammentaen. henkilöhahmoja ei ole tässä kirjassa erityisen paljon, mutta erilaiset persoonat ovat runsaita, eläviä. Tunteita herättävää kuvaa piirtyy.

On hyvin kiinnostavaa lukea, mitä inhimillisiä kysymyksiä ja arvopuntarointeja kirjoittaja on näiden hahmojensa kautta halunnut ja ennen kaikkea voinut tuoda lukijan eteen omakohtaisesti pohdittavaksi. Sotatila, vangit, epäilyt, statushierarkiat eri yhteisöissä ja jatkuvasti eri muodoissa näyttäytyvä kuolemanuhka luo oman poikkeuksellisen voimakenttänsä. Jossa muun muassa  moraalinen selkeys sumenee paikoin rajattomuuteen, tilannekohtaisuuteen.

"Mutta Nurkka vain kääntyy ja lähtee. Härmä katsoo tämän perään, pudistelee päätään. Hän nostaa katseensa puiden latvoihin, seuraa hetken niiden tahdotonta tanssia, hidastahtista huojuntaa. Tämä maailma on mikä on, ihmiset ovat mitä ovat. Vahvoja ja heikkoja, hyviä ja pahoja. Melkein kaikki jotakin siltä väliltä, ja harva yhtä läpimätä kuin Olavi Eräkoski. Silti jokaisen elämään kuuluu pohjakosketuksia, liian vaikeita valintoja, vähiin voimiin nähden kohtuuttomia tilanteita."

Kirja on paikoin kuvauksissaan hyvin raaka, mutta silti väkivalta ei nouse mässäilytarkoitukseen, vaan sillä on syvemmät, moninaiset perustellut syynsä.
Jossain määrin kirjan maailmaa ja melskeitä tietenkin vertaa myös tämän ajan arvioihin ja julkisiin puheisiin, ihmisten Venäjä-pelkoihin. Jossain sisädatassa lienee paljon materiaalia.

Mäkisen 50/50 ei ole pelkästään lihaisaa dekkaria sotaliemessä, vaan monitasoinen ja ajattelemaan - sanottakoon vaikka ystävällisen ilkeästi työntävä romaani.

"Kun ne halusivat murtaa jonkun, ne etsivät siitä sen heikoimman kohdan. Ja ne tiesivät, mikä se on, koska se on aina kaikilla sama. Aina. Heikoin kohta on se ketä rakastaa. Siksi varkaalla ei saanut olla perhettä, ei ketään, josta se oikeasti välitti. Sillä sai olla vain varkaiden veljeskunta."


perjantai 24. marraskuuta 2017

Sixten Korkman: Globalisaatio koetuksella



Sujuvasanaiselta talousasiantuntija ja TV:stä hyvinkin tutulta Sixten Korkmanilta on ilmestynyt Otavalta Globalisaatio koetuksella - Miten pärjää Suomi? - teos, jossa hän keskittyy perkaamaan esille globalisaation vaikutuksia ja seurauksia. Kaukaa historiasta alkuvauhtia hakien.
Erityisroolissa on luonnollisesti Suomen ja suomalaisten suhde yhä tässä yhä tiivistyvässä keskinäisten riippuvuuksien ja tarvitsevuuksien verkossa. Pallo pienenee jatkossakin, ja Suomen talous kuuluu reuna-alueisiin jota isojen toimijoiden aallokot heiluttavat tullen mennen.

Käytetty kieli on yleistajuista, perustelut selkeät ja lukuisat hahmotelmat sekä ratkaisuvaihtoehdot tulevaisuuden suhteen ovat kiinnostavia. Ymmärrys lisääntyi - jos ei muuta niin sen tajuaminen, että pienetkin taloudesta juontuvat asiat ovat pääsääntöisesti hyvin monimutkaisia; populistisen helppoja, varsinkaan rakentavia ratkaisuja ei ole olemassa. Hetkellistä poliittista valtaa niillä voi hankkia.

"Globaali talous ja paikallinen/kansallinen politiikka on hankala yhdistelmä. Kansallisen itsekkyyden tulee olla siten valistunutta, että kansainvälisen yhteistyön merkitys ymmärretään."

Itse pidän Korkmania varsin neutraalin talouspuheen ja ajattelun tuottajana, jonka ei tarvitse puhua mistään tietystä työroolista tai poliittisesta ideologiaikkunasta. Tämä tuo vapautta, joskin hyvien ideoiden käytännön toteutukset karahtavat kentällä ensimmäiseksi juuri poliittisiin etu- ja arvoristiriitoihin.

Korkman on selkeästi talouskasvun, globalisaation ja EU:n kannattaja sekä protektionismin ja populistisen nationalismin tiukkasanainen vastustaja. Faktojen valossa ennen ei ole ollut paremmin, esim. lähiaikojen kuluessa absoluuttista köyhyyttä on kyetty vähentämään maapallolla valtavasti ja ihmisten elinikä on noussut huimasti.  (mm. Suomen itsenäistymisen aikaan suomalaisten miesten elinajanodote oli runsaat 40 vuotta, nyt lähes 80 vuotta). Globalisaatio ja demokratian eteneminen on vähentänyt sotia huomattavasti.

Moneen otteeseen kirjoittaja alleviivaa sitä, että globalisaatiokehityksessä on vaikeutensa, ja toisille aika avaa mahdollisuuksia, ja toiset taas ovat häviäjän roolissa, ainakin toistaiseksi. Kapitalismin tuottamia ulkoisvaikutuksia, ongelmia ja tyytymättömyyttä ei yritetä peitellä. Esimerkiksi systeemisesti monikansalliset suuret pankin käyttävät too big to fail -ominaisuuttaan häikäilemättömästi hyväksi riskiotossaan.Monet ovat vaurastuneet ja hyötyneet globalisaation avulla, mutta samalla se on lisännyt epävakaisuutta ja rikkaissa maissa eriarvoisuutta ja globaaleja ekologisia uhkia.

Monimuotoisen kansainvälisen yhteistyön lisäksi on pyrittävä muilta osin turvaamaan mahdollisimman suuri kansallinen liikkumatila, koska edelleen valtio päättää mm. koulutuksesta, sosiaaliturvasta sekä tutkimus -ja työmarkkinapolitiikasta. Näillä on suuri merkitys talouden ja yhteiskunnan pitkän aikavälin kehitykseen. "Vastuullisen ja kurinalaisen sekä talouden sopeutumiskykyä edistävän politiikan ansiosta maa voi globalisaation oloissa pärjätä hyvin."

Maapallo kykenee tyydyttämään kaikkien tarpeet 
mutta ei kaikkien ahneutta.
– Mahatma Gandhi

Kiinnostava luku on suomalaisen talouden paradoksi - miksi olemme alisuorittajia, vaikka omaamme eri mittareilla loistavat edellytykset? Näin ei ole ollut ennen.
Korkman luettelee lukuisia syitä, joista mainittakoon varsin tutut väestön ikääntyminen, liian matala työllisyysaste, joustamattomat työmarkkinat, palkkajäykkyys, lähes neljän miljardin yritystuet, priorisoinnin puuttuminen. Korkman esittää että myös politiikka on mennyt jossain määrin rikki - nykyisin on mm. vaikeuksia yhdistää asiantuntijoiden näkemyksiä ja poliittisen tuen rakentamista. Vaaleissa puuttuu toisista poikkeavat vaihtoehdot - sen takia ei saada selkeää mandaattia rohkealle hallitusohjelmalle. Ehkä suomalaisilta puuttuu laajemminkin asennetta nostaa tavoitteet korkealle ja toimia sen mukaisesti. Olemmeko liian pelokkaita?

Kyllähän me poliitikot tiedämme mitä pitäisi tehdä – mutta kun emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen.
 – Jean-Claude Juncker

Olemmeko maailmankansalaisia? Kirjan lopulla Korkman pohtii miten nykyistä paremmin toimivampi ja laajemmin hyväksyttävissä oleva globalisaatio olisi mahdollinen.
1. Markkinatalous tai kapitalismi on saatava nykyistä paremmin hallintaan. Politiikan ohjaavaa roolia tulisi vahvistaa ja markkinafundamentalistiset illuusiot tulisi haudata.
2. Kansallisvaltioiden on tingittävä suvereniteetistaan ja kyettävä nykyistä parempaan kansainväliseen yhteistyöhön. Globaali talous ei kaipaa maailmanhallitusta mutta tarvitsee toimivampaa kansainvälistä yhteistyötä.
3. Mikä tärkeintä - ihmisoikeuksia on pyrittävä edistämään.

Loppuun pohdintaa ja puntarointia tuottava kysymys:
"Maailmalla on kehittyneen teknologian ansiosta nykyisin verrattomasti paremmat mahdollisuudet suurten ongelmien ratkaisemiseksi kuin koskaan aikaisemmin. Voi kuitenkin kysyä, onko ihmiskunnan kollektiivinen viisaus riittävä mahdollisuuksien hyödyntämiseksi tai edes katastrofien välttämiseksi. Puuttuvan viisauden takia on teknologian ja talouden edistymistä joskus pidetty onnettomuutena tai ainakin kaksiteräisenä miekkana."

Suositeltava kirja - on sitten se oma käsitys ja arvomaailma globalisaation puolesta tai vastaan.

 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Toimiva painonpudotusmalli


Tänään Yle on uutisoinut, miten 65% nykymiehistä on ylipainoisia, ja miten loukkaannutaan siitä kun toisten lihomisesta piruillaan. Tutkimuksen mukaan 72% miehistä haluaisi pudottaa painoaan.

Alkusyksystä itsellenikin koitti jonkunsortin raskaaseen yleisfiilikseen ja kankeuteen kyllästyminen, ja pohdin, ettei sen ylimääräisen läskin tiputtaminen kyydistä voi olla kovin vaikeaa.
Aloitin 14.8. kun koulut alkoi, ja tänään vajaassa kolmessa kuukaudessa oli tippunut tasan 6 kiloa ja sanoisin, että varsin maltillisella tavalla. Kolme viikkoa tästä on mennyt pariin flunssaankin.

Ihminen tekee muutoksen vasta sitten, kun muutoksen 
tekemättä jättäminen on riittävän tuskallista. 
Tommy Hellsten

Itselleni oli kyllä kertynyt lenkkeilykyky takaisin, ja muutama vuosi sitten erään nuorisoprojektin oheistuotteena sain punttisalille pätevää opastusta Kuntokomeetan Marilta Laitilassa.

Mutta kas, paino ei vain yrityksestä huolimatta tippunut. Piti hankkia siis tietoa lisää, ja artikkelien myötä kiinnostuin tuoreesta Timo Haikaraisen kirjasta Lihaskasvu ja rasvanpoltto. Todettakoon, että kansi on hieman "myyvä", mutta tuhti tietokirja sisältää runsaasti tutkittua aiheeseen liittyvää faktaa, jonka toimivuus on lukemattomissa käytännön keisseissä todennettu.
(Täältä voi tilata ja tutustua kirjaan ja löytää myös muutaman korjauksen ensipainokseen.)

Metodin lupaus on siis, että samalla kun läski palaa, lihakset kasvaa. Kaksi kärpästä samalla iskulla.


Niin, lihomisen pääsyynä on, että ihminen syö enemmän kuin mitä kuluttaa.
Toki on yllättävän suuriakin eroja aineenvaihdunnassa (he läpipaskurit) ja muita käytännön elämän syitä, ikä tuo hidastumisensa ja lässähtämisen mukavuudenhaluiseen elämäntapaan, lapsiperhearki rullaa aikataulut, mutta perusta on tuo. Syö liikaa, ja usein monella tapaa väärin.
Ihminen lähtee laihtumaan, kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Menee miinukselle.
Yksinkertaista jonka jokainen tietää, mutta mistä kohtaa alkavat ne vaikeudet?


Monet ihmiset kokevat itsensä ylipainoiseksi. He tietävät pääsevänsä liikapainosta eroon muuttamalla elintapansa. He eivät kuitenkaan pääse haluamaansa tavoitteeseen. Miksi? 
Siksi, että kaikilla ihmisillä ei ole riittävästi tahtoa elintapojensa muuttamiseksi eikä 
voimaa toimia kurinalaisesti sitä aikaa, jonka painon pudottaminen vaatii.
– sijoittaja Seppo Saario


Ruokavalion ja energiansaannin merkitys laihduttamisessa on noin 80%, liikunta 20%, joten a) syöminen kuntoon. Haikaraisen kirjassa on selkeät perustellut ohjeet syömiseen, liikkumiseen, treenaamiseen ja tärkeää tietoa siihen henkisenkin puolen jumppaan.

Oma sovellukseni ohjeista on vähintääkin rento lisättynä vähän omilla lisukkeilla.
Mielestäni hyvin tärkeää on kuitenkin laittaa ylös pääpiirteittäin sen, mitä syö päivittäin. Omalla kohdalla huomasin sen heti, että oma kuuppa "valehtelee" päivän saldot todella sujuvasti, luulo ei edelleenkään ole todellisen tiedon väärti. Toisekseen, monen esimerkiksi eineksen osalta oli yllätys, kuinka hemmetin energiatiheää se olikaan.

On tärkeää olla tietoinen myös siitä, paljonko keskimäärin kuluttaa. Sen voi laskea hyvinkin tarkkaan, mutta itse tein lopulta niin, että laitoin päivittäiseksi rajaksi 1500 kaloria, ja sen alle tähtäin. Ei onnistu joka päivä, joskus taas on mennyt alle tonnin - ilman, että on mitenkään nälkää kärsinyt.
Tähän 1500:aan ei lasketa mukaan kasviksia, niitä voi syödä hyvin runsaasti koko värikirjolla.
Kaloreiden lisäksi pidän lukua proteiinimäärästä, se on tärkeää lihaksille ja tuo myös kylläisyyttä ja jaksamista. Hiilareita ja rasvoja unohtamatta, niitäkin tarvitaan. Mutta kun kalorit ja proteiinit ylhäällä, se riittää.

EDIT: Sen oman toimivan rajan löytää vaa´an avulla. Kun puntaroi itsensä esimerkiksi joka toinen aamu samaan kohtaan aamutoimia, saa suoran selvyyden, onko suunta oikea. Myös vyön kiristäminen on suora merkki oikeasta tasosta.
Marjoja kannattaa syödä runsaasti, ja hyvä startti yön aikana kuivahtaneelle kropalle on juoda 3 lasillista vettä aamulla. Veden juontia edistää esim. hiilihapotusmasiina.

Alla esimerkkisivu - ylläpito ja laskeminen kestää päivässä korkeintaan 5 minuuttia. Eli siihen on aikaa, eikä mitään desimaaleja ei tarvita.
Puuttuvat ruoka-aineiden arvot löytyvät nopeasti Finelin sivulta.
Ja arvoida voi aina, mieluummin vähän yläkanttiin.



Päivittäinen kokonaisenergiamäärä ratkaisee, sinänsä sillä ei ole väliä, milloin syö tai jopa mitä syö, mutta tasaisin väliajoin kunnollista ravintoa silloin energiaa riittää, eikä muutu lärvi vajareissa myrtyneeksi. Säännöllisesti ruokaa, ja vettä muutama litra.

Ruokapäiväkirja opettaa myös hyvällä tavalla siihen parempaan, oikeanlaiseen syömiseen, joka tuo ne pysyvät tulokset. Eikäpä sillä karkkimässyllä tai perjantain 1200 kalorin pizzalla ole merkitystä, kunhan tietty roti yhdessä kirjanpidon kanssa säilyy. Mistään ei tarvitse luopua, mutta numeroissa ei saa itseään huijata.
(Puuttuu tuosta tämänpäivän listastakin näköjään tuhti kuivakakun pala, n. 120 / 0 :-)

Sitten samaan syssyyn salitreeniä 2-3 kertaa viikossa, 1-2 kertaa aerobista liikuntaa ja arkiliikuntaa.
Ja salilla kunnollista painoja kasvattavaa tiukkaa treeniä - Haikaraiselta löytyi kyllä paljon uutta infoa,  miten senkin sai toimimaan hyvin. Treenaus nostaa myös aineenvaihdunnan jälkipolttoa.
Vaikkei tavoitteena olisi mikään schwarzenegger-kroppa, niin on parempi meininki kun lihakset on ok kunnossa. Haikaraisen kirjassa on ohjelmat ja huomiot miehille ja naisille.


Onko itsekuria? 
On.


Tuo on ehkä tärkein kysymys ja vastaus kaupan herkkuhyllyjen edessä, sillä siellä se kieltävä ostopäätös pitää tehdä. Jos mässyt ja energiatiheä roskaruoka päätyy kotiin kaappeihin, peli on menetetty.

(Hyvä myös huomioida, ettei sokeririippuvuutta ole siinä mielessä, että joku pöllisis kaupasta kilon paketin sokeria ja menisi kotiin sen ahmimaan. Kyse "lohturuoassa" on lähinnä sokerin ja rasvan liitosta esimerkiksi suklaan muodossa, joka täräyttää aivoihin suuret mielihyvätällit. Kuten myös hampurilaiset, ranskalaiset ja popcornit.)

Joskus oleellinen itsekuri-kysymys ja vastaus on ollut siinä kohtaa, kun on pitänyt lähteä salille tai kevyelle lenkille eikä hetkellisesti huvittaisi. Mutta, yllättävän äkkiä kroppa alkaa itse pyytämään liikuntaa - yhtenä syynä, että kunnollinen salitreeni tuuttaa mojovat endofiilikset palkaksi ja aineenvaihdunta pelaa eikä ole uniongelmia.

Miten sitten lisätä sitä omaa kykyä itsekuriin ja kieltäytymiseen, joka on myös käännettävissä omanlaiseksi positiiviseksi ja kasvavaksi voimakseen?

Oleellista on mielestäni se, ettei ole liian ankara itseään kohtaan, vaan pyrkii naiivisti sanoen olemaan se oman itsensä paras kaveri. Ja ihan sama paljonko niitä kiloja on, ja haluaako edes mitään laihdutella, kunhan vaan on onnellinen ja sinut ja sujut omassa elämässään.

Avartavaa on joka tapauksessa ymmärtää oikeanlainen, myönteinen asennoitumisen itseään kohtaan. Itsensä ja mm. temperamenttinsa (biologinen pohja) ja taipumustensa hyväksymisestä on kyse.
Sättiminen tai itsensä inho ei auta mitään, eikä vääränlainen pakottaminen tai vihamielinen ehdottomuus. Toki tiettyä hyvää stressiä ja painetta tarvitaan perämoottoriksi, muuten ei edisty mikään projekti näissä ikuisen muutosvirtain pippaloissa.

Mutta tunteita ja omia ajatuksiaan pitää osata käsitellä oikein. Ne ovat opittavissa olevia taitoja.

Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) tarjoaa näihin pohdintoihin konkreettisia ja hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Paras kirja mielestäni on työterveyspsykologi Arto Pietikäisen Joustava mieli -teos.
Hänen sivustoltaan löytyy myös paljon lisäselvennystä, mistä HOT-mallissa on kyse.
Kirjan tuore painos juuri ilmestynyt.



Tähän tapaan.
Ja loppuun vastuuvapauslauseke: tässä esitetyt toimet eivät välttämättä toimi kaikilla edes sinnepäin, joten turha tulla lakimiehen kanssa vaatimaan rahakorvauksia jos esimerkiksi on laihtunut liikaa tms.

;-)



torstai 2. marraskuuta 2017

Luomuspajan lorupussi



Sain kesällä mieluisan ja erikoisuudessaan kiinnostavan pyynnön kirjoittaa uusia loruja Luomuspajan lorupussi-projektiin. Kirjoittajalle kun on välillä todellakin hyväksi tehdä jotakin aivan muuta.
Ainoana toiveena pajan vetokaksikolla Kertulla ja Eevalla oli, että josko rimpsuissa voisi pyöritellä Suomessa esiintyviä eläimiä. Rajaus osoittautui vain hyväksi.




Kirjoitin tai paremminkin höpistelin ääneen valikoiman, joista luomuspajalaiset valikoivat 20 kpl.
Sitten ne siirtyivät Mantelinan Elina Jasulle, joka kuvitti lorut kaikin puolin taidokkaasti.

Lorukortit on tosiaan tarkoitettu ääneen luettaviksi - säejako tuo tietyn rytmityksen välimerkkien sijaan.
Ja hauskoja yksityiskohtia sisältävät kuvat on luotu yhdessä ihmeteltäviksi ja hymyiltäviksi.




Kortit on laminoitu ja kestävät siten pitempääkin käyttöä.
Kas tässä kiva ja hyödyllinen lahjavinkki pikkumukulaperheelle tai päiväkotikäyttöön ja vastaaviin!

Lorupussia voi tilata täältä Luomuspajalta hintaan 29:00€ tai
numerosta 040 - 6605 605.




Ja toki aina ropaus sitä omaa kotiseutuakin mukaan!



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Meille arjen mentalisteille hyödyllistä tietoa


Menestyksekäs mentalisti Pete Poskiparta on tuoreesti julkaissut kirjan Arjen mentalisti (2017 readme.fi).



Kirjassa on monta hyödyllistä aihealuetta käytännön opastuksineen nimenomaan arjen rientoihin. Esimerkkien avulla on helppo oppia ketjuttavan muistamisen perustekniikan, jota voi treenailla vaikka ostoslistojen ja salasanojen kanssa. Samalla saa jumpattua mukavasi myös sitä omaa luovaa ja hullunkuristakin visiointikykyä.

"Sellaista et voi muistaa, jota et ole havainnut."

Ihmisten nimien muistaminen on monin perustein hyödyllistä ja kohteliasuutta, jolla tekee helposti positiivista vaikutusta. Tätä ainakin itse pyrin petraamaan kirjan sinänsä yksinkertaisten neuvojen avulla. Monessa kohdin harjoitusten kohdalla mieleen tuli myös mindfullnessin opit, joissa on oleellista ns. puhdas havainnointi ja läsnäolo, mitkä ovat teoriassa helppoja mutta käytännössä vaikeita, mutta opeteltavissa olevia kykyjä. Hoksottimet tietoisesti auki oikeissa kohdin.

"Ensivaikutelma tehdään vain kerran."

Itselleni ehkä kiinnostavin uusi juttu perusteluineen ja selityksineen oli rapport. (Tulee ranskankielisestä alkusanasta rapprochement, jolla viitataan sovintoon, suotuisaan lähentymiseen ja suostuttelevaan ilmapiiriin.)
Rapportin sekä mikroilmeitä, valheenpaljastusta ja suggestioita koskevissa osissa tekijällä on vahva painotus niiden eettisessä käytössä. Tällaisia inhimilliseen käyttäytymiseen liittyviä taitoja tosiaan voidaan käyttää eri motiivien ja tarkoitusperien ohjaamima. Valitettavasti. Hyödyksi näitä arjessa voi käyttää esimerkiksi kaupanteko-tilanteiden yhteydessä.

"Kuulemme ja näemme sen mitä haluamme ja 
unohdamme sen mitä emme halua kuulla."

Poskiparta määrittää itsensä tiedeorientuneeksi, ja vilkkaana somepersoonana hän on tuttu mm. Skepsiksen keskusteluista. Tiede edellä, mutta jos toisenlaista esitetään pätevästi todistettuna, kantaa muutetaan. Sen johdosta erääksi tämän kirjan ansioksi voisi vielä nostaa kylmäluenta-käsitteen, jonka hän avaa "selvänäkijän" istunnon analyysin kautta. Se puhkoo hyvin auki sitä huuhaata, mihin moni ihminen uskoo silmät kirkkaina ymmärtämättä omaa toimintaansa ja omaa osuuttaan paikkaansapitävissä ennustuksissa. Aivomme tekevät kuperkeikkoja mielellään.
Oleellisia ovat, miksei sanataiteilijoillekin hyödylliset ympäripyöreät sanat, joihin kuulija löytää yleensä aina jonkin merkityksen omasta elämästään: "Onko elämässäsi ollut suuria mullistuksia viime aikoina, sillä näyttäisi vahvasti, että jokin asia on juuri päättynyt ja toinen alkamassa?"

Miten on, löytyikö osumaa? :-)

Arjen mentalisti on hyvällä tavalla populaari ja monipuolinen kirja, jossa on kansien sisällä on yllättävän paljon todennettua ihmistuntemusta, johon vielä mentalistin käytännön oma kokemus esiintymislavoilta tuo pätevyysleimansa ja lisähuomiot.
Kelpo huumorillakin vielä ryyditetty kirja, suosittelen tutustumaan.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Timo Salo: Mutta ennen muuta (Poesia 2017)




Timo Salon neljäs runoteos Mutta ennen muuta (Poesia 2017) on muhkea tapaus - sivuja kovakantisessa kirjassa on 136, ja se pitää sisällään erityylistä runoutta, visuaalisia runoja, valokuviakin. Uudissanoja, kielen mikropintojen leikkelyä, leikittämistä, tutkimista.
Useita kirjoja Suomen aforismiyhdistyksen Pilke-kirjasarjaan taittaneena hän on tehnyt taittotyön myös tähän omaan kirjaansa, ja sen takia runsailla typografisilla ratkaisuilla ja kokeiluilla on paljon suurempi merkitys kuin runokirjoissa yleensä. Ne pyrkivät alituiseen yhteistyöhön tekstin kanssa ja perusrajoitteet antavat runoille visuaalista asua.




Haastattelin Timoa kirjastaan tämän vuoden Turun kirjamessuilla, ja keskustelusta irronneita kiinnostavia asioita olen ujutellut tähän mukaan.

Runokirjan eräs pakote tai sääntö on kolmipalstaisuus, jonka alkuperäinen tarkoitus oli pitää lukuvauhti nopeana, mutta käytännössä kääntyikin päin vastoin. Kolmipalstaisuus hidastaa lukemista koska se tarjoaa mahdollisuuksia rikkoa lukutapaa ja loikehtia riviltä toiselle.

Tarkan ladontatyön ansiosta myös &-merkki esiintyy teksteissä poikkeuksellisen runsaasti, ja lukija alkaa keksiä sille helposti tarkoitusmerkityksiä. Onko se kuin käsikynkkä rinnastetuilla asioille, vaiko lauseen loppuun jotakin oleellista vielä kiinnittävä sanajunanvaunun koukku?
Joka tapauksessa kirjan runoissa tempo ja rytmi vaihtelevat hyvin paljonkin - välillä sivu mätkähtää täyteen rivejä joihin on yksinkertaisesti pysähdyttävä.

Minusta mielenkiintoinen ilmiö on, että Salon runoissa tapaa sieltä täältä vanhan suomen sanoja, laulusäkeen torsoja, vanhahtavaa ilmaisumuotoa - elegiakin löytyy. Eräänä selityksenä tälle hän kertoi, että tietyllä tapaa hänen vanhempansa olivat 50-lukulaisia, ja heillä oli runsaasti kirjahyllyssä nahkakantisia, kultakirjaimin kirjattuja kirjoja. Muutoinkin varhaisessa elämässä hänen mukaansa siellä Pohjanmaan maalaismiljöössä raksutti vähän erilainen aika, ja siksi kirjoittalle ehkä on tullut tiettyä perittyä nostalgiaa, nostalgikon vikaa, joka tahtoo näyttäytyä luonnollisesti myös runoissa. Minusta se on pelkästään kiinnostava ja omaperäinen juonne, kuten myös pohjanmaata, pohjanmaalaisuuttakin koskevat runosäkeet.

(Äskettäin Turussa vieraillut Sting totesi lehtihaastattelussa, että elämämme 10 ensimmäistä vuotta ovat ne, joista sitä luovaa sisältöä ammennetaan myöhemmin eniten, ja uudestaan ja uudestaan.
Ehkä näin on.)

Mikä on keskeistä: lyriikka on
rauhoittava keskittymishäiriö.  

Kirjassa kivi esiintyy monessa muodossa, ja sille on löydettävissä erilaisia tarkoituksia ja symbolisia painoarvoja runoissa. Salon itsensä mukaan kysymys on osaltaan menneisyyden murikoista joista jo tässäkin puhetta, jotakin esi-isien haamumaisia katseita. Sisyfoskivistä, jotka liittyvät kirjan teemoihin ja tarjoavat välillä myös odottamattomiakin askelluspintoja eteenpäin.

Eräs eri muodoissa toistuva teema kirjassa on hallitsemiseen liittyvä, kontrollin teema.
Runoista on irroitettavissa myös kirkasta ja omaperäistä aforistiikkaa, tässäkin kirjassa niitä on kuten hänen aikaisemmissakin teoksissaan.


epäilen kauneutta, kauneus on 
selittämättömällä hallitsemista

kielillä puhutaan toisten kieliä

meriä ja merkityksiä hallitaan, siis hallitaan reittejä niiden yli

kulttuurin lyhennelmä on kuri 

Ironia kysyy luottamusta, sekin
                                          vielä.

romantiikkani kerrottu ruusu


Mutta ennen muuta -kirjassa on ainakin minulle myös niitä pullonkaulaisia tihentymiä, tuntemattomia sanoja, käsitteitä joita joutuu googlettelemaan – ajatuksellisesti ahtaita ja hitaita kohtia. Ne ovat lukijalle eräänlaisia umpikujia, hetkellisiä suunnankadotuksia, monimutkaisuuksia. Ymmälleenjääntejäkin. Toisaalta, ei taiteen kuulukaan olla helppoa.

Toisaalta kirjassa taas on suurta kepeyttä, sitä leikkiä, huumoriakin narisemassa tässä kuitenkin jossain määrin arkkitehtorisessakin runoteoksessa.
Kirjassa on valtavasti yksityiskohtia, ja uskaltaisin tekijän ja kustantajan toimintatapaa tuntien väittää, että niistä jokainen on kyllä mietityssä kohdassaan.
Lukijalle tarjotaan paljon, tarjottimen täydeltä; sanotaanko nykyrunoutta pohjanmaan kautta.




meren jäytämä kylä Haisboro
[nimi lausutaan Haisborough]     kivikirkko, kiviaitaa, Haisbro,
                                                                                                    Myrsky huuhtoi rantahiekasta
                                                  eräänä keväänä näkyviin lähes   miljoonan vuoden takaiset esi-

                                                  ihmiskulkueen jäljet, kahdessa   viikossa meri oli pyyhkinyt ne


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Sisaruspuut - runo Runousaamiaiselle 8.10.2017


Runon kirjoitin Pienen Kirjapuodin Runousaamiaiselle SU 8.10.2017. 

Virikkeenä Kaarina-Teatterin loistava Rakkaudella sisaresi –näytelmä, teksti irronnut 
5.10.2017 nähdystä ennakkonäytöksestä.



Sisaruspuut


Matkalla Laitilaan
valtatien varrella
avohakkuualue, siihen jätetty
kuin unohdettu
kaksi toisensa kanssa ainaelänyttä
oksiltansa yhteen lomittunutta haapaa

              Sisaruspuut.

sanon ”sisaruspuut” aina kun ajan siitä ohi, ja katson
outo kauneus – kehyksenä ympärillä
se kaikki muu
runneltu puuttomuus

kaksi runkoa, vain yhden suuren puun ääriviivat


”Ja sitten; aina, kun joku näistä perheenjäsenistä vuorollaan kuoli,
he tulivat vielä lyhyesti näyttämölle, laskemaan käsistään yhden valkean ruusun
siihen olohuonepöydän valaistuun lasimaljakkoon.”


Valkoinen muoviruusu on todellinen kuoleman kukka.


tahdon ajatella, että metsäkoneen kuljettaja on heltynyt,
ja jättänyt sisaruspuut hyödyttöminä siihen, oman kauneutensa takia
                         olen luultavasti täysin väärässä
                         en osaa vaihtaa puita rahaksi

        Onko teatterin lavastaja valheentekijä, vai luoko hän
        meille todempaa kuin tosi?

myös näytelmän katoavassa, poislohkeavassa
perheympäristössä, puutalossa
ovat kaksoissisaret, omassa maailmassaan
Nora, Rina
kylmän huvilan kellossa naksuu edelleen
menetetyn loiston ja kirjeen aika –
elävät toisella aikavyöhykkeellä
Pietarin kumuloiste kuuluu ja sininen veri
elävät todellisen elämän scifiä
eivät sopeutuneet, he eivät sopeutuneet


jotakin vanhaa, kaarnoittunuta kuorta
rätsyy ihmisistä rikki
valkea nila paljastuu sormien luista, sormioksien pettua
vilkaisen salin hämäryyteen, useampi meistä
miehistä ja naisista pyyhkii silmäkulmiaan


      Kenen kyyneliä me teatterissa itkemme?


lopussa lavastaja lakaisee kaiken pois
seinät siirtyvät kevyesti sivuun, Solgård
emigranttihuvila purettiin oikeassa elämässä
ja nyt kadutaan, oikeassa elämässä kadutaan usein

kaksossisarukset kuolivat, Nora, Rina
heistäkin tuli kukkia
      
               näytelmä, eläviä kukkia


Seuraavina päivinä, ajattelen yhä tätä, ja puhun
tyttäreni kanssa siitä, jaamme

        Puristan käteni nyrkkiin.
        Katson.
        Tottakai siinä on valkea ruusu.


Seuraavalla kerralla
matkalla Laitilaan
näen valtatien varrella sisaruspuut
ja näen tämän näytelmän
näen Noran, Rinan





© Marko Laihinen

perjantai 6. lokakuuta 2017

Black Sabbath, 49 vuotta


(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 6.10.2017)

Olin nuoruudenkaverini kanssa katsomassa elokuvateatterissa konserttidokumentin Black Sabbathin viimeisestä keikasta. The End -kiertue päättyi 4.2.2017 Birminghamiin – kaupunkiin, josta vuonna 1968 nämä muusikkoudesta unelmoineet työläisnuoret lähtivät liikkeelle.

Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli alkuperäisen kokoonpanon rumpali Bill Ward, jolla on iso tekijyys sabbath-soundissa. Riitelyt olivat kuitenkin niin syvät, ettei lopulta viimeistä viimeistä yhteistä turneeta saatu aikaan.

Itselleni Black Sabbath oli se nuoruuden kaikkein merkityksellisin bändi. Sinänsä huvittavaa, että ensimmäinen levynsä ilmestyi muutama päivä sen jälkeen kun olin syntynyt, joten ei ihan aikalaisia oltu.

Mutta niissä säröisissä riffeissä, outojen rakenteiden raskaasti junttaavissa biiseissä oli sitä jotakin, mikä resoinoi väkevästi. Ozzyn Osbournen laulamista ja basisti Geezer Butlerin tekemistä sanoituksista en paljotta ymmärtänyt, mutta melodioissa, laulusaundissa oli ja on omintakeista voimakenttää.

Sivumennen todettakoon, että kun näitä ikääntyneitä rockäijiä katselee, ei  välty ajattelemasta, että miten hemmetissä näinkin iso osa on selvinnyt vuosikausien bileistä? Entisaikaan kun käytettiin porvoonmitalla niitä vanhanaikaisia huimausaineita sun muuta. Itse asiassa Ozzy oli taannoin palkannut lääkärin selvittämään, miksei hän ole jo kuollut. Vaan yllättävän hyvin klaarasi tuon viimeisenkin keikan.

Varppeen yläasteella minulla oli parikin erilaista Black Sabbathin selkälippua farkkutakin selässä, ja toki bändipaitoja. Oli tärkeää viestiä muillekin mistä diggaa, ja mihin porukoihin kuuluu.
Kun vielä sai opeteltua jostain Tony Iommin Children of the grave -kitarariffistä pienen pätkän, niin se oli vahva kokemus – jostain samalle taajuudelle pääsemisestä kyse. Ja sitä veivattiin uudestaan ja uudestaan.

Bändin imagoon liitettiin satanistista lisuketta, se lisäsi kiinnostusta ja myyntiä. Mutta dokumentistakin kävi hyvin ilmi, että fuulaa se vain oli. Vaan jotkut hihhulit taitaa vieläkin pyörittää jytälevyjä väärinpäin löytäen niitä vihtahousuviestejä.

1980-luvulla musiikki oli LP-levyillä, cd oli vasta tulossa. Sabbathin älppäreitä kuunneltiin, levynkansiapäällisteltiin, ja kuunneltiin paikoin niin lujaa kuin stereoista sai irti.

Yleensä alkoholista Suomessa puhuttaessa ei yleensä virkota siihen liittyvistä hyvistä ja hauskoista jutuista. No olihan se kivaa porukalla kunnon juopottelutiimellyksessä luukuttaa itse kunkin lempparibiisejä ja kinastella, mikä biisi ja bändi juuri sillä hetkellä oli paras.

Laitilassa Black Sabbath oli kyllä vahvassa kurssissa – eräillä Munamarkkinoillakin oli paikallisista osaajista tuplamiehistöinen bändi soittamassa pelkkää Sabattia. On jäänyt mieleen.

Mutta kyllähän nuo rock-ukot sen yhteisen soittonsa ryhdikkäästi veivät finaaliin. Koko metallimusiikille ja monille ihmisille jatkossakin merkityksellinen juttu sai tyylikkään päätöksensä. Black Sabbath, The End.




Kirjoittaja on Turussa asuva entinen hevinuori ja pitkätukka.




tiistai 26. syyskuuta 2017

Mukana Turun Kirjamessuilla 6.10.–8.10.2017


Tänä vuonna olen mukana neljässä tilaisuudessa.

Perjantaina 6.10. puhutaan eräästä jopa erittäin onnistuneesta nuorisoprojektista.




Sunnuntaina 8.10. messupäivä alkaa jo klo 8:30 Pienen Kirjapuodin Runousaamiaiselta.
Erinomainen ja monipuolinen kirjakauppa Turun keskustassa, Yliopistonkatu 28 - kannattaa tutustua jos ei tuttu jo.




Itse messukeskuksessa ohjaan SU 8.10. uudella Lasten alueella nykytaiteilija Minka Heinon kanssa lapsille aforistista korttipajaa. Tekniikka pohjautuen Minkan esikoiskirjaan Pinnalla. Pop! Lasten aforismikirja.




Kolmas tilaisuus sunnuntaina on Eino-lavalla haastattelukeikka - vastailemassa on runoilija-aforisti Timo Salo tuoreen runoteoksensa Mutta ennen muuta tiimoilta.