Logoterapiasta parempaa asennetta nuorisoalalle

 

Julkaistu Suomen Logoterapiayhdistyksen Fikkari-lehdessä 2/2025

 

Alkuun tärkein kuten entisajan uutisjutuissa: tässä ajassa logoterapiaa sovellettaisiin parhaiten nuorisotyön kentällä elämäntapaohjaajan muodossa. Tietoperusteisesti opastettaisiin, miten asiat viedään oikeasti käytäntöön muuttumaan automaattisiksi rutiineiksi. Kuten miten nukutaan ja palaudutaan riittävästi, miten syödään oikein ja miten liikutaan riittävästi. Epäterveellinen ruokavalio, lihavuus ja liikkumisen vähäisyys menevät vähemmän yllättäen käsikynkkää esimerkiksi lujasti yleistyneen masennuksen, ahdistuneisuuden ja keskittymishäiriöiden kanssa.

 

Samoin logoterapian peruspalikat omaksunut elämäntapaohjaaja voi mahdollistaa tarkoitusvetoista ryhmämuotoista toimintaa, joka tarjoaa perusteltua sosiaalista tekemistä ja yhteisesti jaettavia elämyksiä. Tällaista voisi olla esimerkiksi muuttoapu, ohjattu puistotyö, muinaismuistoalueen raivaus, yhteisötaideteos tai kaupunkikohteen siistimistyö. Tapaamisen paikkoja, vastuunjakoa, yhteisiä ruokailuhetkiä ja sitä kautta uusien ystävyyksien syntymistä.

 

Tähän työhön jo nykyisin soveltuvia ammattinimikkeitä ovat mm. kouluvalmentaja, koulunuorisotyöntekijä, etsivä nuorisotyöntekijä, yhteisöpedagogi, nuorten työpajaohjaaja, toimintaterapeutti, liikunnanohjaaja, personal trainer, eri koulukuntien coachit.

 

Ja samaan hönkäykseen ne tutut ikävät vaikeudet: rahaa ja yhteistyötahoja tarvitaan. Mikä taho maksaa elämäntapaohjaajan palkan ja toimintaresurssit, mistä ja miten hän tavoittaa osaamistaan tarvitsevat nuoret; millä heidät motivoidaan ja sitoutetaan. Miten päästään siihen tarkoituksellisten elämänainesten löytämiseen, ja kiinnostako ne pätkääkään?

Tässä kohtaa hyvä muistaa, että ihmiset aivot ovat valmiit vastuun- ja riskintuntoineen vasta siinä 25-vuotiaina. Kaikilla ei silloinkaan.

 

Tietämättömyys on kaikkien vaivojen äiti.

– François Rabelais

 

Oma lukunsa ovat kyvyt ja mahdollisuudet puuttua juurisyihin, joihin kuuluu vanhempien kasvatustaidot. Tyly fakta on, että osalla vanhemmista ei ole riittävästi osaamista, tietoa eikä kykyjä kasvattaa lapsilleen niitä perustaitoja, joilla elämässä pärjää. Myös vinksallaan olevat uskomukset ja mm. rasistiset asenteet ovat mallioppimisen kautta tahmaisen periytyviä. Lapsi ei niitä itse valitse. Mitä on hyvä elämä nykyisessä Suomessa ja miten se saavutetaan - moniarvoisessa yhteiskunnassa käsitykset voivat olla räikeässä ristiriidassa keskenään.

 

Joskus elämäntavoissa voi toki tapahtua pysyvä, iso muutos nopeastikin. Markku Ojanen puhuu vähän tutkitusta kvanttimuutoksesta kirjassaan Voiko persoonallisuus muuttua? Teoksessa myös Viktor E. Frankl mainittuna. Kenellä olisi tieto ja osaaminen, miten moisen positiivisen kvanttimuutoksen voisi "aiheuttaa" toiselle ihmiselle, niin olisi viisas ja todennäköisesti varakaskin. Uskonnolliset piirit selittävät ilmiötä uskoon tulemisena tms.

 

Omaan ihmiskuvaani ja elämäkäsitykseeni eivät uskonnolliset selitykset kuulu. Olen pähkäillyt, että em. ilmiössä on kyse eloonjäämisen ja elämänlaadun kannalta oleellisen tärkeän tiedon läpäisy tietoiseen mieleen varoituksena tai ennusteena, miten käy, jos näin jatkuu. Voimakkaan tunnekokemuksen tuomana, ja joskus visiona kuten Franklillakin oli käynyt. Tavallaan nähdään tulevaa, ja se tuo selviytymisvoimaa jatkaa eteenpäin.

 

Ihminen tottuu kaikkeen.

­– Fjodor Dostojevski

 

Ihmisen pohjimmaisina ja vahvimpina dnaohjureina ovat kuten muillakin nisäkkäillä selviytyminen ja lisääntyminen. Evoluutiomme on ollut selviytymisen voittokulkua, ja perusluonteeltaan todellakin kaikenkarvainen ihminen on äärimmäisen sitkeä eloonjäämisjärjestelmä. 

 

Suuri muutos lyhyessä ajassa näiden kahden päätarkoituksen kanssa on siinä, että syntyvyys laskee länsimaissa jyrkkää vauhtia. Lapset ja jälkikasvu eivät enää olekaan arvo, jota halutaan tai uskalletaan toteuttaa tai tavoitella. Syitä ovat mm. taloudellinen epävarmuus, myöhentyvä lastensaanti, itsekeskeisyys, pula kunnollisista miehistä, ura & lapsi, kulttuuriset tekijät, uudet ideologiat, ilmasto- ja sota-ahdistus jne. Osa ei voi saada lapsia vaikka haluaisivat.

2010-luvulta tähän päivään Suomessa syntyneiden määrä on laskenut yli –25%. Tällä on hyvin suuria, kaiken läpäiseviä vaikutuksia tulevaisuudessa. Lapsettomien päättäjien määrä kasvaa, kiihdyttääkö se kehitystä? Valtio ei voi pakottaa vauvatalkoisiin, uskontokulttuurit jossain määrin. Mutta tässä kohden haluan nostaa nuorisopuolta jo koettelevan ilmiön esille logoterapian valoon, että tosiaan, yksi aivan keskeinen arvo ihmisten elämänpidoissa on muuttunut. Mitä sen tilalle on tullut, mitä sen tilalle tulisi tulla?

 

Logoterapian kovaa ydintä on mielestäni juuri arvojen avulla työskentely. Pääjakona ne tutut luovat arvot, elämysarvot ja asennearvot. Muistetaan taas, että isolla osaa nuorista menee oikein hyvin, eivät he tarvitse apua tai mitään terapioita. Mutta luoviin arvoihin voi liittää korkean nuorisotyöttömyyden ja muutoinkin epävarman työllistymisen - enää ei korkeakoulutus takaa hyvää työpaikkaa, vaan ehkä silppuisan soppariuran. Ei rahaa, ei perusresursseja.

 

Elämysarvoja meille on tarjolla liikaa, monesta löytyy tosin se hintalappu jossain vaiheessa. Psykologinen koukuttavuus ja dopamiinitalous ovat nostaneet viihtymisen liiallisuuksiin - onko ihme, jos sen vastineena pitkän tähtäimen ponnistelu on nuorille ylivoimaisen työlästä. Paljon on kyse tottumisesta - helppouteen, hetiyteen ja ja nopeaan mielihyvään jää kiinni hyvin helposti. Ja juuri tätä on tarjolla näyttöruuduista, syömisten ja juomisten muodossa.

 

Varsinaiset huumeet sitten viihdekäytön, todellisuuspaon ja itsehoidon äärilaidassa. Tätä kirjoittaessa Suomessa panikoidaan alfa-PVP:stä eli peukusta, joka on paljon vahvempaa kuin amfetamiini ja hankalasti hoidettava. Tänne suunnatun kaupan päätekijät löytyvät ulkomailta.

 

Entä juurisyinen ratkaisu nuorten huumeidenkäyttöön ja muihin peruspahoinvointeihin? Evoluutiobiologi ja psykologian tohtori Markus J. Rantala kertoo kirjassaan Masennuksen biologia rottakokeista, joissa rotilla oli tarjolla kuononpainalluksella huumeita, mutta ne eivät käyttäneet niitä, koska niillä oli sopivan hyvät elinolosuhteet, kavereita ja lajityypillisesti järkevää tekemistä. 

Sama juttu ihmisten kanssa, mutta emme kykene luomaan näitä tarvitseville.

 

Kumpi on helpompaa, laittaa sandaalit omiin jalkoihinsa tai 

päällystää kaikki maailman tiet nahalla? – sananlasku

 

Asennearvot. Nuorten kohdalla voisi nostaa vähän tylysti pohdintaan sen, miksi jostain syystä erityisen muodissa ovat uhriutuminen ja avuttomuus sekä kaikenlaisen tuen peräänkuuluttaminen? Tiktok ja muut sometöhnä-sovellukset ovat yksi varma syy tähän. Tutkittua on, että jos esimerkiksi luokassa vatvotaan mielenterveyspulmia koko ajan niin ne alkavat tarttua, ja kohta kaikki ovat vähän masentuneita.  Medioille kelpaa hyvin myös "Masennus on uusi Suomen kansantauti!" -jutut, ne myy ja vatvonta saa pyöriä ilman ratkaisuja pyörii kuin pesukone. 

 

Samalla on tapahtunut, että sinänsä normaaleista ihmisen elämään kuuluvista pettymyksistä, epäonnistumisista ja tuskaa tuottavia asioita on ryhdytty hinaamaan mielenterveysongelmien puolelle. Kohta kaikelle on diagnoosi, pilleri ja jokaisella hoitosuhde terapeuttiin, "maksettuun ystävään."

 

Frankl itse korosti sitä omien asemien parantamista, eteenpäin menemistä, henkisten voimavarojen kasvattamista ja omien pelkojen voittamista. Sen tarkoituksena on saada lisää inhimillistä vapautta ottamalla vastuuta itsestään. Pitää tehdä töitä ja nähdä vaivaa itsensä eteen eikä syytellä muita tai yhteiskunnan rakenteita. Näiden asioiden pitäisi olla nykyajassa enemmän in ja turha ruikutus ja se loputon tunnevatvonta vähemmälle. Sitkeyttä ja pitkäjänteisen sisukkuuden kasvatusta tilalle. Ugh!

 

Tähän kohtaan liittyen ehkä hieman yllättävä kirjavinkkaus, Arnold Schwartzeneggerin teos Ajattele isosti - 7 oppia menestymiseen. Mikä nimi tosin on harvinaisen huonosti suomennettu, sillä alkuperäinen kertoo pääviestistä Be Useful, Ole hyödyksi. Kirjan sisältö vaikutti sieltä ja täältä tutulta, ja sivulla 148 hän siteeraakin Franklia: "Et voi hallita sitä, mitä sinulle elämässä tapahtuu, mutta voit aina hallita sitä, miten suhtaudut ja reagoit siihen, mitä sinulle tapahtuu."

 

Kyllä iso-Arska, tuo entinen itävaltalainen on logoterapian ytimet lukenut ja omaksunut. Hän nostaa esille myös mielenkiintoisen ilmiön, jolle tutkijat ovat antaneet nimeksi helper´s high, hyväntekijän hurma. Kun ihminen auttaa muita, hän saattaa saada osakseen vahvan hormoniryöpyn ja mielihyvän. On hyvin loogista, että yhteinen eloonjääminen on evoluutiossa tullut palkitsevaksi meille laumanisäkkäille. Ja mistä Frankl ja logoterapia alati puhuu; muita kohden, pois itsekeskeisyydestä.

Minulle tuo suorapuheinen ja humoristinenkin kirja käytännön oppeineen kelpasi sellaisena vähän rotevampana logokirjana.

 

Kirjoittaja Marko Laihinen on nuorisoalan ammattilainen ja logoterapiaohjaaja LTI.

 

 

 

Rusetteja vanhasta muistista Fikkarissa

Opiskelin 2000-luvun alkuvuosina logoterapiaa - Viktor E. Franklin kehittämää tarkoituskeskeistä psykoterapiaa ohjaajaksi asti Turussa, Paasikivi-opistossa.
Tämä artikkelini kesäteatterinäytelmän kirjoittamisen eri vaiheista ja logoterapian soveltamisesta ja vähän muustakin on julkaistu Suomen logoterapianyhdistyksen jäsenlehti Fikkarissa 3/2016.

KESÄTEATTERIA LOGOTERAPIALLA RYYDITETTYNÄ

Opiskelin 2000-luvun alkuvuosina logoterapiaa ohjaajaksi asti Turussa, Paasikivi Opistolla Pirjo Möllerin johdolla. Olen tehnyt paljon erilaisia töitä nuorisopuolella – tutuiksi ovat tulleet mm. työpajat, luovan toiminnan ohjaajan erilaiset tehtävät sekä etsivä nuorisotyö. Ikäjakauma asiakkaissa on ollut pienistä lapsista aikuisiin asti. Koen että logoterapiaopinnoistani on ollut tuolle alalle paljon sovellettavaa hyötyä.

Logoisaa ajattelua taiteen kentillä

Taiteen teko ja muut kulttuuripuolen jutut ovat olleet mukanani lähestulkoon koko ikäni. Kakkosvuoden logo-lopputyöni eteni lopulta runokirjaksi Reunamerkintöjä (2003).

Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin koko toimeentuloni tulee taiteen ja kulttuuritöiden parista. Puolipäivätyöni on esittää mahdollisen historiankirjoituksen tohtori Fiktio Faktaa. EU:n, yksityisten tahojen ja firmojen tukemana esiinnyn kansanmusiikinmaisteri Markus Rantasen kanssa Maestro ja Fiktio Kansanmusiikinmatkassa! -hankkeessa päiväkodeissa ja kouluissa.

Markus ohjasi myös Rusetteja vanhasta muistista -näytelmän nuorten livebändin, sovitti vanhat kappaleet ja sävelsi siihen sanoittamani uudet laulut.

Taiteentekoon, yleisen tason ilmiöiden sekä omien juttujen prosessointiin logoterapiasta on ollut paljon konkreettista hyötyä. Kuten myös NVC:stä ja HOT-mallista (hyväksymis- ja omistautumisterapia).

Logoterapeuttista ihmiskuvaa roolihahmon sisälle

Kirjoitin täksi kesäksi Laitilaan, Kaivolan kesäteatterille näytelmän Rusetteja vanhasta muistista. Lähtökohtana ja pyyntönä oli huomioida näyttelijöiden taitoja, kykyjä ja täsmäkirjoittaa heille hyvää näyteltävää. Näyttelijöitä oli lopulta mukana 13 + pari tuplaroolitusta. Harjoittelukausi pyöri kansalaisopiston kurssina.

Olin ensimmäistä kertaa näin ison ja uuden draamakirjoitustyön edessä. Pienempiä ja vähäroolisempia teatterijuttuja olin tehnyt, esiintynyt hieman itsekin sekä opiskellut itse draamakirjoittamista jonkun verran.

Aika varhaisessa suunnitteluvaiheessa ohjaaja Tiia Valavuo ehdotti, että mitenkäs sopisi iäkkääseen päähenkilöön muistisairaus mukaan. Hetken sitä makustelin, ja totesin mikä ettei. Se tarjoaisi samalla näytelmään hyvin myös sen syvemmän kerroksen – ettei kaikki olisi pelkästään kevyttä kesäviihdettä.

Logoterapeuteilta apua jutun juoneen

Tarinan juoni meni tiivistettynä niin, että pikkukylässä asusti vanharouva Fanny, joka ei – lupauksistaan huolimatta, suostunut muuttamaan mökistään naapuriin asti rakennettuun palvelutaloon. Monien mutkien ja juonittelujen jälkeen sinne muuttaa aivan lopussa Fannyn nuoruuden ihastus Frans, jolloin rouva pakkaa vähät tavaransa, nappaa Kekkosen kuvan kainaloonsa, laittaa luudan mökkinsä oven eteen ja ilomielin lähtee. Kas rakkaus meidät voittaa.

Sen verran itse prosessista, että käytännössä kirjoitin koko perusrungon lähtien taaksepäin kappaleesta Muistatko Monrepos'in. Laulu oli näytelmässäkin toisen puolen alun takaumassa, jossa oltiin Fannyn ja Fransin nuoruudessa, viiltävässä eron hetkessä Viipurissa, kun se sotakin jo tuloaan etäältä jymysi.

Alzheimerista tai muista muistisairauksista ja niiden eri vaiheista minulla ei ollut perustietämystä eikä ei omaa lähipiirin kokemusta. Sitten välkähti mieleen vanhasta muistista alan ammattilainen ja logoterapeutti Riitta Suomi, ja häneltä apuja kysymään henkilöhahmon ym. rakentamiseksi. Tarkoitus oli saada aikaan tietyssä sairauden vaiheessa oleva uskottava hahmo - tragikoominenkin kyllä, mutta oikealla tavalla, niin ettei yleisö nauraisi ns. väärissä kohdin väärille asioille. Riittalta sainkin hyvää pohjatietoa ja käytännön faktaa sekä esimerkkejä elävästä elämästä. Hän yhytti minut myös alan kouluttajan ja logotuntijan Minna Laineen kanssa, ja hän valotti minulle mm. asiaan liittyviä juridisia puolia. Näytelmään kirjoitin mukaan jonkin verran tiettyjä faktoja, ja ujutin niitä mm. nuoren lääkärin suuhun sanottavaksi.

Kävi ilmi, että Suomessa muistisairaudesta kärsiviä on noin 200 000. Kun huomioidaan läheiset, ymmärsin itsekin, että aihe koskettaa todella suurta osaa väestöä. Moni myös varmasti pelkää sairastuvansa. Oma eräs käsitykseni taiteen tehtävistä on, että pitää tuoda tärkeitä, vaikeitakin asioita päivänvaloon yleiseen tarkasteluun, ja antaa niille mikrofoni, niiden omat äänet puhuttavaksi.

Kyllä muistisairaus aiheena on tehty näytelmiä ja kaunokirjallisuutta toki ennenkin, ja uskon että jatkossa lisää. Nämä sairaudet kun ovat lisääntymään päin.

Kohtalonomainen muistisairaus

Tärkeä tuuri myös kävi, kun kirjoitusvaiheessa näin prisma-dokumentin, jossa amerikkalainen tutkijamies halusi selvittää, millaista hänen alzheimeriin lopulta kuolleen äitinsä elämä oli ollut. Miehelle laitettiin kulkua vaikeuttavat kengät, ääreisnäköä huononnettiin, kuuloa heikennettiin ja lisättiin outoja häiriöääniä. Tarttumisesta luotiin vaikeampaa. Tämä oli tutkijalle havahduttava kokemus. Tästä ohjelmasta ja s-postikeskusteluista Riittan ja Minnan kanssa tiivistyi mielestäni esille se olennainen kiteytys – muistisairaus on kohtalonomainen asia, sitä ei taatusti kukaan valitse itselleen. Tästä juontuu taas se aito empaattisuus, ja sitä yleisön suhtautumista lähdin tavoittelemaan päähenkilöä kohtaan. Tästä tavoitteesta puhuimme ohjaajan kanssa etukäteen ja mielestäni onnistuimme sen saavuttamisessa hyvin.

Fannyn kasvattityttären Elsan suuhun laitoin yleisessä puheessa ja arvokerroksissa olevia piilotettuja asenteita: omaishoitajuus on helvetillistä orjan hommaa, jossa oma elämä katoaa, perintö ja rahat kiinnostavat rehellisesti eniten. Lopussa hän suhtautui suorasanaisen aggressiivisestikin Fannya kohtaan; tätäkin tapahtuu oikeassa elämässä, siksi tällaisia asioita on tärkeää tuoda myös ilmaan sanotuksi. Mutta vanha rouva olikin tehnyt kaikki asiakirjat hyvissä ajoin sairauden laadun selvittyä, ja teki tilasta ja muusta sukupolvenvaihdoksen Elsan kasvattipojan Tatun kanssa. Onnellista loppua kaikin puolin – siihen pyrittiin eri rusettien nauhat solmimaan tässäkin näytelmässä.

Yhteenvetoja

Fannya esittänyt Anvi Lindqvist teki mielestäni vahvan roolisuorituksen – varsinkin kun oli ensi kertaa näyttämöllä, ja rooli ei ollut mitenkään helppo. Uskottavaa suoritustaan ja hahmonpiirtoa todistanee myös eräs lehtiarvostelija, ”kun mammasta ei oikein tiennyt milloin on järjissään tai ei”. Vaan näin juuri se menee oikeassa elämässä, muistisairauden tietyssä vaiheessa.

Paljon tuli erilaista hyvää palautetta, jonkin verran toki myös korjaavaa palautetta. Sitä osan otan kopiksi omaan käsikirjoitustyöhöni – tiettyjä asioita kun ei tiedä eikä opi kuin vasta tositoimien kautta. Ensi kerraksi olen viisaampi.

Voi myös olla, että omalla tavallaan arka aihe jätti osan katsojista ehkä tulematta. Oli myös katsojia, jotka kävivät katsomassa näytelmän toiseen kertaan. Se kertoo että oli aidosti puhutellut, tarjonnut jotakin merkityksellistä sisällöllistä elämystä.

Itselle oli ihmeenkaltainen elämys nähdä kirjoittamani hahmot ja juonenmutkat elävinä, ja oli hauska nähdä, miten näyttelijät olivat tuoneet niihin omaa taitopakettiaan mukaan ja elävöittäneet ne. Myös näytelmän runsas ja taidolla esitetty musiikki oli onnistunutta ja se sai paljon kiitoksia osakseen.

Loppusaldona Rusetteja vanhasta muistista -näytelmän näki kaikkiaan nelisentuhatta katsojaa, ja se oli ihan kelpo tulos Kaivolan kesäteatterinkin mittapuissa.

Marko Laihinen

Asuu Turussa, (s. 1970) ja on kirjailija, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja sekä mahdollisen historiankirjoituksen tohtori Fiktio Fakta.