Stalker

Fiktio ei vanhene, sanotaan. Ajattomuutta pidetään eräänä tunnusmerkkinä myös niin sanotulle laatutaiteelle. Näitä pohdin, kun katsoin kirjastolainana Andrei Tarkovskin (1932 -1986) ohjaaman elokuvan Stalker vuodelta 1979. Itse asiassa katsoin sen uudelleen muutaman päivän kuluttua. Välissä keskustelin elokuvasta somessa ja luin myös Tarkovskin omia ajatuksia elokuvaansa kohtaan kirjastaan Vangittu aika. (Gummerus 1989).

Tarkovskin elokuvat ovat tyylilajiltaan lyyrisiä elokuvia ja sitä on myös kaksiosainen Stalker. Sen tarinallinen ydin kolisee hitaahkosti eteenpäin raiteilla jossa opas, Stalker johdattaa kahta miestä, Kirjailijaa ja Tiedemiestä salaperäiselle Vyöhykkeelle. Se on kielletty ja vartioitu Alue, jonka ytimessä sijaitsee salainen huone, joka toteuttaa siellä kävijän kaikkein syvimmän toiveen. Sinne asti pääseminen on monimutkaista, vaarallista ja esteiden täyttämää.

Elokuvan todelliset kuvauspaikat olivat Tallinnan lähellä hylätyn vesivoimalan miljöössä.

Vaikka vertauskuvallisen ajattelun mestari Tarkovski itse vastusti symboliikan käyttöä, niin Stalkerissa sen ”arkkityyppeihin” ja ympäristöihin nykypäivän katsoja avaa jo yleistiedollaan jungilaisia ovia ja muita psykologisia lähestymistapoja. Labyrinttimaista etenemistä alitajunnan mailla, ihminen kohtaamassa itseään. Kohti totuutta.

Stalker on äärimmäisen pikkutarkan ohjaajan konkreettista elokuvaa – puhdasta haikumaista havaintoa jota Tarkovski ihaili – ehkä juuri sen ansiosta Stalkerin kohtaukset, yksittäiset kuvat ja dialogit jättävät kosolti merkitysavaruutta ylleen. Katsoja saa oman tilansa kiinnittyä. Se on linjassa ohjaajan käsityksen kanssa, että taiteentekijällä palvelijan tehtäväluonne.

Toki elokuvasta voi havaita myös perinteisen sankaritarinan kulkua ja sen eri vaiheita.

DVD:n lisämateriaalissa lavastaja Rashit Safiullin kertoo elokuvan tekovaiheista. Stalkerissa käytettiin koekäytössä ollutta Kodakin filmiä, jota ei osattu kehittää laboratoriossa. Koko vuoden työ tuhoutui hetkessä silmien edessä. Shokin ja kieltämisen jälkeen Tarkovski kuitenkin lähti tekemään elokuvaa uudelleen, joskin sai puolet pienemmän budjetin. Vaikeudet voittaen, uudelleentehtynä elokuva loi samalla sisältöään eteenpäin. Uskon että osa Stalkerin voimasta syntyy juuri siitä, että sen sisällä on myös se ensimmäinen versio.

Tarkovski oli ollut vuosikaudet kommunistihallinnon kanssa ristiriidoissa, ja lavastaja totesi, että ensimmäisen version tuhoutuminen oli kenties tahallinen teko. Stalker oli Tarkovskin viimeinen Neuvostoliitossa tekemä elokuvansa.

Tarkovski kirjoittaa: Stalkerissa ehkä ensi kertaa tiedostin tarpeen hahmottaa yksiselitteisen selkeästi sen keskeisimmän positiivisen arvon, mistä ihminen saa, kuten sanotaan, elämäänsä voiman ja sieluunsa hengen.

Ei liene ihmeteltävää sattumaa, että Stalker palkittiin Cannerissa 1982 Ekumeenisen juryn palkinnolla. Elokuvan resiina kun lopussa pysähtyy sittenkin rakkauden ja rakastamisen kysymysten äärelle, ja päästää katsojansa kyydistään ihmisenä olemisen universaalille asemalle – sen johdosta Stalker on lähtemättömästi viiden tähden elokuva.

Lopuksi upea kohtaus elokuvasta Stalker, vaiheesta jossa sankarit ylittävät rajan ja siirtyvät Vyöhykkeelle. Eduard Artemyev luo raidekolinasta oman musiikillisen siirtymäilluusionsa tuonpuoleiseen, värien maailmaan.

CURIMUS

(Julkaistu Laitilan Sanomissa 11.4.2014)

Toinen LP ilmestyy huhtikuussa

Curimus säröilee kohti Eurooppaa

Laitilasta kotoisin oleva rumpali Jari Nieminen on jämäkän tyytyväinen. Bändiltä ilmestyy uusi pitkäsoitto Artificial Revolution huhtikuun 25. päivä ja uusi musiikkivideo Reincarnation on jo eetterissä. Levynjulkistamisesta alkaa kiertue, johon on buukattuna tässä vaiheessa jo 14 keikkaa. Curimus on tietyllä tapaa hyvä esimerkki tämän ajan bändistä, jolla on tavoitteet menestyä.

    – Meillä on bändin taustana oma tuotantoyhtiö, ja sille kuuluu käytännössä kaikki: levyt, keikat, oheistuotteet, markkinointi. Levyn jakelussa teemme yhteistyötä Svart Recordsin kanssa, jolla on valmiit kanavat.

Muuttunut musiikkibisnes

Bändeille saatetaan tarjota nykyään sopimuksia pelkän brändin varjon alle siten, että yhtye maksaa suoraa rahaa ja kantaa päälle kaikki taloudelliset riskit. Sen takia koko paketin oma hallinta on erittäin hyvä vaihtoehto.

   – Kyllä levyjäkin edelleen ostetaan, ja digitaalisestikin ostetaan ihan ookoo. Mutta jengi on myös tottunut siihen, että biisit voi kuunnella ilmaiseksi Spotifyssä ja videot katsoa YouTubessa. Se vaan pitää ottaa alusta asti huomioon, Curimuksen rytmityksen lisäksi levynkansitaiteesta ja kotivuista vastaava markkinointi-ammattilainen Nieminen toteaa. – Tulopurot koostuvat monesta eri lähteestä.

Euroopan ovella

Vaikka bisnes on alalla koventunut ja kilpailu on laadukasta ja lujaa, niin modernia death/thrash-metallia soittavalla Curimuksella on vakaa aikomus saada myös Euroopan ovi auki. Sen takana on heille olemassa paljon potentiaalisia faneja. Kolkuttelijaksi on saatu tekijäihminen, joka hoitaa promootioita Keski-Eurooppaan. Erityisesti Saksan markkinoille Curimuksella olisi kiinnostusta.

   – Tiellä pitää olla, ja jokainen uusi fani käännetään pää kerrallaan, sanoo Nieminen kuin entisajan saarnamies. Joskin Curimuksen paketissa taitaa olla enemmän sellaista ihan helvetin hyvää sanomaa.

Musiikki vakavaa, elämä ei

Curimus on profiloitunut bändiksi, joka osaa hymyillä myös oman genren vakavanaamaisuudelle. Tämä näkyy myös tuoreessa videossa ja promokuvissa, joihin on uutettu tuoreita ideoita valokuvaaja Juha Kurrin kanssa.

    – Musiikkimme ei ole mitenkään vitsikästä, mutta ei tätä muuta ympärillä olevaa sovi ottaa liian vakavasti. Kuten ei elämääkään. Teemme myös pieniä tempauksia kuten taannoin jaoimme nuorisolle Curimus-kondomeja.

Bändin ja sen musiikin eteen on tehty koko porukalla valtavasti töitä, ja välillä jätkät ovat keskenään pohtineet, että onko tässä touhussa mitään järkeä? Kyllä se kuitenkin antaa tekijöilleen monenlaisesti takaisin ja paljon.

    – Jääräpäisesti menemme eteenpäin ja tehdään bändin eteen kaikki mitä voidaan, Nieminen kiteytyttää.

Svamp Music Record Storen kautta voi tehdä levystä ennakkotilauksen.

CD + paita -tilaus.

Curimus on sopivasti kuriton eikä suostu ottamaan kaikkea niin rypistyneen vakavasti. 

Kuva: Juha Kurri

Susi epäreilunkaupan vaatteissa

 (julkaistu Laitilan Sanomissa 18.2.2014)

Bangladeshin hikipajoissa ihmiset raatavat kurjalla palkalla ja tekevät halvalla vaatteita länsimaisille firmoille. Tekevät siis meille meidän jokapäiväisiä edullisia vaatteitamme. Työaika jopa 20 tuntia päivässä. Tupaten täyteen ahdetuissa tehtaissa tulipalot ovat yleisiä, ja niissä kuolee ihmisiä, koska ovia pidetään lukittuina varkauksien pelossa. Vasta kun tätä todellisuutta on dokumenteilla paljastettu, ovat merkkivaatekonsernien omistajat vähentäneet omaa rahallista voittoaan, ja yrittäneet kohentaa työntekijöiden oloja.

Pitkänlinjan vaatealan yrittäjä kertoi, miten heillä näkyvät ostokäyttäytymisen muutokset. Ajattoman tyylikkäitä, laadukkaita ja kestäviä juhlapukuja teetetään yhä vähemmän. Persoonallisten lähtökohtien sijaan klikataan netistä ”halpaa” trenditavaraa. Ja sitten teetetään korjauksia, kun ne eivät sovi. Eivätkä ne oikein tahdo istua paikkuutyön jälkeenkään. Mutta hih, sitten voi ostaa taas uutta!

Laiskistuva suomalainen on nuollut porukan sosiaalisesta paineesta ja mainoksista itsensä pakkomielteiseksi kuluttajaksi. Vaikka muuta jeesusteltaisiin, niin kyvyllä ostaa tavaraa ja krääsää lunastetaan nykyään se oleellisin ihmisarvo ja asema yhteisöissä.

Joni Pyysalon uusin kirja Ostetaan myydään puhkoo terävästi auki tätä meille kierosti myytyä, koreakuorista mutta keskiluokkaista tyhjyyttä.

Taloudelle on se ja sama, mitä ostetaan ja mitä myydään. Siksi suomalaista huippuosaamistakin tulisi suunnata ferrarina ja louisvuittonina sinne turhamaisuuteen vetoavien superluksustuotteiden valmistukseen. Kaikki uutuudet mitkä jotenkin kohottavat naisellista markkina-arvoa tai kasvattavat pippeliä käyvät aina kaupaksi.

Netistä avautuu ilman unta maailman markkinat. Vähävaraiselle tai pihille ostajalle tästä on hyötyä, mutta sama klikkailu imee Suomesta ookoo-työpaikkoja ja lopettaa kiihtyvästi mm. vaateliikkeitä, kirjakauppoja ja erikoisliikkeitä. Ilmiö ajaa paikallisia yksittäisiä tekijöitä ahdinkoon, koska he eivät voi pärjätä siinä hintakilpailussa. Isous jyrää. Toisten voitto on toisten tappio. Kuitenkin juuri elävä ja rikas paikalliskulttuuri olisi se sosiaalinen tukijalka, johon ihmisillä on globalisaation ajassa aito tarve kiinnittyä.

Vastarannan kiiskejäkin toki on. Minna Särelä perusti Paloni-firmansa uskoen että ihmiset haluaisivat hankkia vain asioita, joita he arvostavat – mieluummin harvemmin ja parempaa. Muodikkuus ja persoonallinen tyyli kun ovat eri asioita kuin päälle liimattu hetken trendikkyys. Paloni on myynyt töitä 132 suunnittelijalta joilta tiedetään, kuka heidän tuotteensa tekee, missä ja miksi. Kivijalkaliike meni heiltäkin, mutta eettisesti ja ekologisesti kestävä menestystarina jatkuu nettikaupanteon kautta.

Varakkaalla on valinnanvapautensa. Ostaminen on aina myös arvopohjaista vaikutusvaltaa – sillä ratkaistaan lopulta se, mitä markkinoilla on kaupan.



Kirjoittaja asuu Turussa ja muun muassa ruoppailee suomalaista ryysyrantaa.

Rannekellossa buddhalainen elämänpyörä

Videorunoteos, julkaistu 11.2.2014

klikkaa tästä.

rannekellossa,

buddhalainen elämänpyörä

lautaselle pyrkivät

janoiset viisarit

toisistaan nälkäiset

ympyrät

soluvalojen tunnelit,

käytävät

tämä on rakkausleikkiä

siniset silmäkkeet

katseet on vaihdettu

lihavaatteista riisuudutaan

muutumme toisistamme

värit lähtevät, värit saapuvat

hidastumiset valaisevat

näkyy liian lävitse

kahden silmän kauhuvaloissa

kahden linnun joki –

valvottu, kylmettynyt kesäyö

unentakainen tajunta

pysähtynyttä koleaa

menneeseen imeytyminen

vapautamme olosuhteita kuin sotilaat

ympyröimme, kahdennamme

4, 8, 16, 32, 64, 128

sattumat,

mutaatiosuudelmat

kaupungin solukko,

puiset talomadot, sinäseinämät

tapahtumisen välimaastot

jotka näemme

aina vain osittain

Syömään!

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.1.2014)

Kokemuksesta tiedän, että ihminen on mestari tuuppaamaan tosiasioita, hus hus pois. Vaistoamme ja torjumme jo kaukaa sellaiset faktat, jotka ehkä pistävät meitä muuttamaan omia elintapojamme. Vasta pakon edessä moni ylpeä kankeus kääntää kurssiaan. Jos silloinkaan.

Lupasin vuodelle 2013, että opettelen syömään ja jälkkäriksi liikkumaan. Oppia ikä kaikki – aika kissastuneena 43-vuotiaana taisikin olla jo aika aloittaa.

Laihdutus, ruokavalion ja elintapojen muuttaminen painonsa hallitsemiseksi ei ole teoriassa rakettitiedettä. Pieniä aterioita 3 - 4 tunnin välein, jokaisella niistä proteiinia että lihakset säilyvät, ja nälkä pysyy poissa. Kaloreja vähemmän kuin kuluttaa. Paljon kasviksia, marjoja ja riittävästi vettä. Lisukkeeksi keholäksyjä kuntosalilla, että lihakset ja perusaineenvaihdunta rouskuttaa hyvin. Arkisyönti ratkaisee, älä istu liikaa. Siinä se. Käytäntö on eri, koska jokainen yksilö on omanlaisensa tapaus.

Asiantuntija-apu onkin tärkeää – erityisesti jos on kyse vakavista syömishäiriöistä tai sairauksista. Itse sain hyviä starttiapuja Laitilan kirjastosta ja Kuntokomeetalta. Thänksis vaan.

Ruotsalaistutkijat yhdistävät ylipainon heikommin hallittuihin syömistapoihin ja vähäiseen tietoon terveellisestä ruoasta. Huonot ja väärät tavat on monesti opittu lapsuudenkodista, ja siksi niiden muuttaminen vuosien jälkeen on työlästä. Melko yleinen lienee vieläkin se ”alemman sosiaaliluokan” perusmalli, jossa hotkitaan sanattomasti simppeliä ruokaa niin paljon kuin kupuun menee. Sitten maataan jälkiähkyssä, ja ”ei tiär nälkkäne kui on kylläsem paha ol.” Samaa mallia on käytetty viinanjuontiin: äkki ja pali, pää täytte – se se on alkoholin ainoa oikea käyttötapa. Viestikapulat vaihtuvat, mutta näistä tapavankiloista kykenee myös uutta oppimalla tiirikoitumaan ulos. Jos niin haluaa.

Evoluutio on säätänyt aivomme niin, että kun mammutti saatiin nurin, niin sitten oli porukalla ahmimisbileet. Ongelma on se, että nykyään mammuttiaterioita olisi tarjolla joka päivä, eikä sitä varastoläskiä kuluttavaa pula-aikaa tule koskaan. Yksilön täytyy itse kyetä säätämään rahankäyttönsä ja suuläpensä, ja se on monelle ylivoimaista. Oma tieto, osaaminen ja tahdonvoima ei kaikilla riitä vastustamaan aivojen mielihyväkeskuksen yllykkeitä, mutta siitä syyllistäminen ei auta mitään.  

Toki kasvuun ja riippuvuuksiin perustuva kulutusyhteiskunta myös suggeroi ja kannustaa ihmisiä lyhytnäköiseen holtittomuuteen. Meille hannuille ja kertuille on noitamaisesti joka bisnesmetikössä aina joku piparkakkutalo myytävänä.

Rasva ja sokeri tuovat luola-ajan eloonjäämissyistä ihmiselle vahvan mielihyväpöllyn päähän. Tämän tuntee jokainen pizzojen, hampparien ja ranskisten syöjä, pullahiiret, suklaa- ja karkkinarkkarit. Rasvatussa hiilarihississä liian usein sahaaminen ei vaan tee hyvää lyhyen eikä pitemmän päälle. Tärkeä laihdutuslupausten aloituspohja onkin rehellisesti kysyä itseltään, mihin onttoon koloon sitä sokeria ja rasvaa sitten ylensyö? Mitä lohtua tai ilon paikkausta syömisellä yrittää itselleen niellä? Miten pystyn hillitsemään itseäni? Oman itsensä paras kaveri kannattaa olla näissäkin asioissa.

Kirjoittaja asuu Turussa ja tutkii elämää PEP-metodilla. (Perse Edellä Puuhun.)

Halokehrät

                kuinka lujaa meillä juuri nytkin menee

         millaista elämä suurinpiirtein on

                   mistä nousee ylös ei-uskonnollinen lajitoveriempatia

 mistä hoputteemme rakkauden eri muotoihin



        aforistinen videorunoteos
    Halokehrät/ osa 13: Mitä jää?

Niukkuuden maailmassa + Persoonan valta + Selkeän ajattelun taito

Filosofi Ville Lähde on kirjoittanut tuoreesti kirjan Niukkuuden maailmassa, joka tarjosi ainakin minulle varsin paljon uutta ja hyvällä tavalla hankalaakin purtavaa. Olen ollut monessa kohdin väärässä, ja vanhanaikainen ajattelultani.  Jos haluaa kyseenalaistaa aikamme arvoja ja toimintatapoja ja löytää esimerkiksi uudenlaisen poliittisen ajattelun ituja, tämä on suositeltava kirja. 

Meillä on rajallinen pallo, ja rajalliset aineelliset resurssit – mitä tehdä?

Filosofi Maija-Riitta Ollilan Persoonan valta on viiltävän terävää ja kiinnostavaa faktaa meistä eläinihmisistä, joita valta tanssittaa lukemattomissa muodoissa. Erinomainen kirja, jonka yhteyteen sopii luonnollisesti Ollilan toinen saman teeman kirja Lauman valta (Edita 2008).

Sveitsiläisen kirjailijan ja taloustuntijan Rolf Dobellin kirja Selkeän ajattelun taito keskittyy avaamaan esille niitä asioita ja tilanteita, joissa aivomme tekevät nykyajassa systemaattisia virheitä. Kirja luettelee niitä 52. Näitä tapahtuu ja maailman kehittyessä monimutkaisemmaksi enevissä määrin, koska aivomme ovat kehittyneet nykyiselleen pääosin aikana, jolloin ihminen sai ravintonsa metsästämällä ja keräilemällä ja eli pienryhmissä. Siksi niiden optimointi ei sovellu kovin hyvin elämiseen tämän päivän maailmassa – tässä niille täysin uudessa ja vieraassa ympäristössä, jossa yksilön valta on saanut ennennäkemättömät ja kokemattomat suhteet.

Otin näistä kolmesta erinomaisesta kirjasta kollaasiksi kolme lainausta.

Yhteenliimauksesta syntyy mielestäni oleelliset viestit ja henkilökohtaiset kysymykset kenelle tahansa.

Elämä kysyy ja ihminen vastaa, tavataan sanoa tarkoituskeskeisen psykoterapiankin puolella.

                                                                            

”Jos tulevaisuuden tiekarttoja ei voida piirtää ennakolta, mistä pitäisi aloittaa?

Politiikan paluu on välttämätöntä. Jos halutaan yhteiskuntia, jotka pystyvät sopeutumaan aineellisen perustan mullistuksiin, on toimittava niiden puolesta. On kieltäydyttyvä hyväksymästä niitä ”realiteetteja”, jotka perustuvat virheelliseen kuvaan maailmasta. Tämä vakiintunut todellisuus ei tule tyhjästä, vaan sitä tuotetaan ja pidetään yllä koko ajan. Sen oletuksia ja luutumia vastaan pitää kamppailla niin tieteessä kuin julkisessa tilassa. Yksikään kirja, yksikään argumentti ei onnistu kertaheitolla. On kirjoitettava, puhuttava ja vakuutettava yhä uudelleen.

Niukkuuden maailmaan sopeutuva politiikka voi onnistua vain yhdistämällä aineellisen kulutuksen laskun ja eriarvoisuuden vähentämisen. Tällaista poliittista suuntausta ei ole olemassa tällä hetkellä muuten kuin marginaalisina ääninä. Sitä ei voi äänestää, sitä ajavaan puolueeseen tai liikkeeseen ei voi liittyä.

Marginaalinen ”neljättä tietä” edustava liike, joka yrittää tehdä tästä omaleimaisen ohjelmansa, omia tämän teeman symbolisesti itselleen, saa myös odottaa ”kriittisen massansa” kertymistä hamaan tulevaisuuteen. Niukkuuden ja tasavertaisuuden yhdistelmä on saatava laajemman poliittisen keskustelun ja kiistan kohteeksi, jotta myös valtasuuntaukset joutuvat ottamaan siihen kantaa.

Pitää siis aloittaa julkisesta valistuksesta ja poliittisesta toiminnasta, ja sitä pitää jatkaa. On oltava siellä, missä yhteiskuntien aineellista perustaa muokataan. Jotta voidaan hankkia aikaa aineelliselle muutokselle, on uskallettava käydä niukkuuden politiikkaan.”

– Ville Lähde: Niukkuuden maailmassa (Eurooppalaisen filosofian seura ry/ niin & näin 2013 s.166 -167)

                                                                       

”Tyhmät ottavat pika puoliin maailman lopullisesti valtaansa. Se johtuu siitä, että vähäänkään viisaamista on tullut liian fiksuja.

Liian fiksut ihmiset pelkäävät valtaa ja vallan hankkimista. He ovat liian herkkiä ryhtyäkseen kamppailemaan vallasta. He karttavat konflikteja, koska ne toisivat jollekulle mielipahaa. He kunnioittavat lähimmäisiään liikaa pelatakseen valtapelejä.

Liian fiksut kauhistelevat maailman jumalatonta maailmanmenoa. Kuinka valtaan ovatkaan hakeutuneet niin arvostelukyvyttömät ihmiset! Kuinka likaista peliä yhteiskunnallinen elämä onkaan! Miten noin yksiviivaisesti ajattelevat ihmiset ikinä ovat päässeet asemiinsa?

Kaiken takana on pietistinen hurskausihanne. Kun ei tee mitään, ei voi tehdä mitään väärääkään. Kun ei sotke itseään maailman pahuuteen, ei voi tahriintua. Filosofit ovat kuitenkin keksineet määritellä, että tekemättä jättäminenkin on teko. Taka-alalle astumalla ei voi välttää vastuuta.

Huoleton eristyneisyys on liian fiksun haave. Maailman kamppailuihin osallistuminen tekee kaikki osallistujat hiukan raadollisemmiksi, koska pelin kovuus heijastuu pelaajiin. Liian viisaan mielestä sielunrauhansa säilyttää parhaiten, kun pysyy etäämmällä. Mutta mitä iloa on fiksuista, jotka ovat liian avaramielisiä uskaltaakseen päättää, liian moraalisia taistellakseen arvojensa puolesta, liian herkkiä kantaakseen vastuuta, liian yleviä kaapatakseen maailman parantamisen valtaa.”

 – Maija-Riitta Ollila: Persoonan valta (WSOY 2005 s. 184 – 186)

                                                                       

YHTEISMAAN ONGELMA – Mikseivät järkevät ihmiset vetoa järkeen.

Kuvittele mielessäsi muheva maa-alue, joka on kaikkien kunnan maanviljelijöiden käytössä. On oletettavaa, että jokainen viljelijä tuo sinne niin monta lehmää laiduntamaan kuin mahdollista. Tämä toimii, kunnes joku alkaa salametsästää tai kunnes taudit alkavat riehua eläinten keskuudessa. Lyhyesti sanottuna: yhteismaan idea toimii, kunhan lehmien lukumäärä ei ylitä tiettyä rajaa eli kunhan maaperää ei riistetä liiaksi. Kun raja ylitetään, muuttuu kaunis ajatus yhteismaasta tragediaksi. 

Järkiperäisenä ihmisenä jokainen maanviljelijä yrittää maksimoida voittonsa. Viljelijä kysyy itseltään:”Mitä hyötyä minulle on siitä, että vien vielä yhden lehmän yhteismaalle?” Viljelijälle hyöty on se, että viemällä yhden lehmän lisää, hän voi myöhemmin myydä yhden lehmän enemmän: hyöty on siis +1.

Ylilaiduntamisen haittapuolen puolestaan jakavat kaikki viljelijät yhdessä. Yksittäiselle viljelijäle yhden ylimääräisen lehmän aiheuttama tappio on vain murto-osa -1:stä. Hänen näkökulmastaan on rationaalista antaa vielä yhden oman lehmän laiduntaa nityllä. Ja sen jälkeen sielä yhden. Ja vielä yhden. Kunnes maa turmeltuu ylilaiduntamisen vuoksi.

Yhteismaan ongelma (engl. Tragedy of the Commons) – on sanan syvimmässä merkityksessä –yhteisyys. Suuri erhe syntyy siitä toiveesta, että yhteismaan ongelma voitaisiin ratkaista kasvatuksen, valistuksen, tiedotuskampanjoiden, paavin julistuksen tai tv-evankelistojen saarnojen avulla tai vetoamalla ihmisen sosiaaliseen omaantuntoon. Niiden avulla sitä ei voi ratkaista. Jos haluaa todella ratkaista yhteismaan ongelman, on vain kaksi vaihtoehtoa: yksityistäminen tai sääntely. Käytännössä tämä tarkoittaa, että muheva maa annetaan yksityisiin käsiin tai niitylle pääsyä aletaan rajoittaa. Kaikki muu johtaa amerikkalaisen biologin Garret Hardingin mukaan turmioon.

Yksityistäminen on yksinkertaisempi ratkaisu, mutta myös sääntelylle voi löytää hyviä perusteluja. Miksi takerrumme yhä uudestaan yhteismaan ideaan? Koska evoluutio ei ole varustanut meitä tämän sosiaalisen ongelman varalta. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin meillä on lähes koko ihmiskunnan historian ajan ollut käytössämme rajattomat resurssit. Toiseksi elimme vielä 10 000 vuotta sitten noin 50 ihmisen pienryhmissä. Kaikki tunsivat toisensa. Jos joku ajatteli vain omaa etuaan ja käytti yhteisöään hyväkseen, se huomattiin heti, kostettiin ja rangaistiin pahimmalla mahdollisella tavalla: maineen mustauksella. Tietyllä tapaa tämä rangaistus toimii tänäkin päivänä häpeän muodossa: varot tyhjentämästä ystävän jääkaappia, vaikkei poliisi seisokaan vieressä. Mutta anonyymissa yhteisössä tämä ei enää päde.

Kaikkialla, missä hyöty koituu yksilöille, mutta kustannukset lankeavat yhteisölle, väijyy yhteismaan ongelma: hiilidioksidipäästöissä, hakkuissa, vesien saastumisessa, kastelussa, radiotaajuuksien liikakäytössä, yleisissä käymälöissä, avaruusromun kanssa, pankkien kohdalla, jotka ovat ”liian suuria päästettäviksi konkurssiin”.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että itsekäs käyttäytyminen olisi ehdottoman moraalitonta. Maanviljelijä, joka vie yhteismaalle vielä yhden lehmän lisää, ei ole epäihminen. Yhteismaan kohtalo on vain seuraus siitä, että ryhmäkoko kasvaa yli sadan ihmisen, ja siitä, että saavutamme systeemien uusiutumiskyvyn rajat. Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs tajutakseen, että joudumme tulevaisuudessa tämän asian kanssa tekemisiin yhä useammin.

Oikeastaan yhteismaan ongelma on Adam Smithin ”näkymättömän käden” vastakohta. Tietyissä tilanteissa markkinoiden näkymätön käsi ei johda optimaaliseen tulokseen – päinvastoin.

Tietenkin on  ihmisiä, jotka pyrkivät kovasti siihen, että he ottaisivat toiminnassaan huomioon sen vaikutukset ihmiskunnalle ja ekosysteemille. Tällainen yksilön vastuun varaan rakentuva politiikka on kuitenkin aina sinisilmäistä. Meidän ei pidä laskea ihmisen moraalisen järjen varaan. Lyhyesti sanottuna on olemassa vain ne kaksi mainittua ratkaisua: yksityistäminen tai sääntely.

Miten hienosti Upton Sinclair sanookaan:”On vaikea saada joku ymmärtämään jotakin, jos hänen toimeentulonsa on riippuvainen siitä, että hän ei ymmärrä.”

– Rolf Dobelli: Selkeän ajattelun taito (HS KIRJAT 2012)