Syömään!

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.1.2014)

Kokemuksesta tiedän, että ihminen on mestari tuuppaamaan tosiasioita, hus hus pois. Vaistoamme ja torjumme jo kaukaa sellaiset faktat, jotka ehkä pistävät meitä muuttamaan omia elintapojamme. Vasta pakon edessä moni ylpeä kankeus kääntää kurssiaan. Jos silloinkaan.

Lupasin vuodelle 2013, että opettelen syömään ja jälkkäriksi liikkumaan. Oppia ikä kaikki – aika kissastuneena 43-vuotiaana taisikin olla jo aika aloittaa.

Laihdutus, ruokavalion ja elintapojen muuttaminen painonsa hallitsemiseksi ei ole teoriassa rakettitiedettä. Pieniä aterioita 3 - 4 tunnin välein, jokaisella niistä proteiinia että lihakset säilyvät, ja nälkä pysyy poissa. Kaloreja vähemmän kuin kuluttaa. Paljon kasviksia, marjoja ja riittävästi vettä. Lisukkeeksi keholäksyjä kuntosalilla, että lihakset ja perusaineenvaihdunta rouskuttaa hyvin. Arkisyönti ratkaisee, älä istu liikaa. Siinä se. Käytäntö on eri, koska jokainen yksilö on omanlaisensa tapaus.

Asiantuntija-apu onkin tärkeää – erityisesti jos on kyse vakavista syömishäiriöistä tai sairauksista. Itse sain hyviä starttiapuja Laitilan kirjastosta ja Kuntokomeetalta. Thänksis vaan.

Ruotsalaistutkijat yhdistävät ylipainon heikommin hallittuihin syömistapoihin ja vähäiseen tietoon terveellisestä ruoasta. Huonot ja väärät tavat on monesti opittu lapsuudenkodista, ja siksi niiden muuttaminen vuosien jälkeen on työlästä. Melko yleinen lienee vieläkin se ”alemman sosiaaliluokan” perusmalli, jossa hotkitaan sanattomasti simppeliä ruokaa niin paljon kuin kupuun menee. Sitten maataan jälkiähkyssä, ja ”ei tiär nälkkäne kui on kylläsem paha ol.” Samaa mallia on käytetty viinanjuontiin: äkki ja pali, pää täytte – se se on alkoholin ainoa oikea käyttötapa. Viestikapulat vaihtuvat, mutta näistä tapavankiloista kykenee myös uutta oppimalla tiirikoitumaan ulos. Jos niin haluaa.

Evoluutio on säätänyt aivomme niin, että kun mammutti saatiin nurin, niin sitten oli porukalla ahmimisbileet. Ongelma on se, että nykyään mammuttiaterioita olisi tarjolla joka päivä, eikä sitä varastoläskiä kuluttavaa pula-aikaa tule koskaan. Yksilön täytyy itse kyetä säätämään rahankäyttönsä ja suuläpensä, ja se on monelle ylivoimaista. Oma tieto, osaaminen ja tahdonvoima ei kaikilla riitä vastustamaan aivojen mielihyväkeskuksen yllykkeitä, mutta siitä syyllistäminen ei auta mitään.  

Toki kasvuun ja riippuvuuksiin perustuva kulutusyhteiskunta myös suggeroi ja kannustaa ihmisiä lyhytnäköiseen holtittomuuteen. Meille hannuille ja kertuille on noitamaisesti joka bisnesmetikössä aina joku piparkakkutalo myytävänä.

Rasva ja sokeri tuovat luola-ajan eloonjäämissyistä ihmiselle vahvan mielihyväpöllyn päähän. Tämän tuntee jokainen pizzojen, hampparien ja ranskisten syöjä, pullahiiret, suklaa- ja karkkinarkkarit. Rasvatussa hiilarihississä liian usein sahaaminen ei vaan tee hyvää lyhyen eikä pitemmän päälle. Tärkeä laihdutuslupausten aloituspohja onkin rehellisesti kysyä itseltään, mihin onttoon koloon sitä sokeria ja rasvaa sitten ylensyö? Mitä lohtua tai ilon paikkausta syömisellä yrittää itselleen niellä? Miten pystyn hillitsemään itseäni? Oman itsensä paras kaveri kannattaa olla näissäkin asioissa.

Kirjoittaja asuu Turussa ja tutkii elämää PEP-metodilla. (Perse Edellä Puuhun.)