Filosofi Ville Lähde on kirjoittanut tuoreesti kirjan Niukkuuden
maailmassa, joka tarjosi ainakin minulle varsin paljon uutta ja hyvällä tavalla hankalaakin purtavaa.
Olen ollut monessa kohdin väärässä, ja vanhanaikainen ajattelultani. Jos haluaa kyseenalaistaa aikamme arvoja
ja toimintatapoja ja löytää esimerkiksi uudenlaisen poliittisen ajattelun ituja, tämä on suositeltava kirja.
Meillä on rajallinen pallo, ja rajalliset aineelliset resurssit – mitä tehdä?
Filosofi Maija-Riitta Ollilan Persoonan valta on viiltävän
terävää ja kiinnostavaa faktaa meistä eläinihmisistä, joita valta tanssittaa
lukemattomissa muodoissa. Erinomainen kirja, jonka yhteyteen sopii
luonnollisesti Ollilan toinen saman teeman kirja Lauman valta (Edita 2008).
Sveitsiläisen kirjailijan ja taloustuntijan Rolf Dobellin
kirja Selkeän ajattelun taito keskittyy avaamaan esille niitä asioita ja tilanteita, joissa
aivomme tekevät nykyajassa systemaattisia virheitä. Kirja luettelee niitä 52.
Näitä tapahtuu ja maailman kehittyessä monimutkaisemmaksi enevissä määrin, koska aivomme ovat kehittyneet nykyiselleen
pääosin aikana, jolloin ihminen sai ravintonsa metsästämällä ja keräilemällä ja eli pienryhmissä. Siksi
niiden optimointi ei sovellu
kovin hyvin elämiseen tämän päivän maailmassa – tässä niille täysin uudessa ja
vieraassa ympäristössä, jossa yksilön valta on saanut ennennäkemättömät ja
kokemattomat suhteet.
Otin näistä kolmesta erinomaisesta kirjasta kollaasiksi kolme
lainausta.
Yhteenliimauksesta syntyy mielestäni oleelliset viestit ja
henkilökohtaiset kysymykset kenelle tahansa.
Elämä kysyy ja ihminen vastaa, tavataan sanoa tarkoituskeskeisen psykoterapiankin puolella.
”Jos tulevaisuuden tiekarttoja ei voida piirtää ennakolta,
mistä pitäisi aloittaa?
Politiikan paluu on välttämätöntä. Jos halutaan
yhteiskuntia, jotka pystyvät sopeutumaan aineellisen perustan mullistuksiin, on
toimittava niiden puolesta. On kieltäydyttyvä hyväksymästä niitä
”realiteetteja”, jotka perustuvat virheelliseen kuvaan maailmasta. Tämä
vakiintunut todellisuus ei tule tyhjästä, vaan sitä tuotetaan ja pidetään yllä
koko ajan. Sen oletuksia ja luutumia vastaan pitää kamppailla niin tieteessä
kuin julkisessa tilassa. Yksikään kirja, yksikään argumentti ei onnistu
kertaheitolla. On kirjoitettava, puhuttava ja vakuutettava yhä uudelleen.
Niukkuuden maailmaan sopeutuva politiikka voi onnistua vain
yhdistämällä aineellisen kulutuksen laskun ja eriarvoisuuden vähentämisen.
Tällaista poliittista suuntausta ei ole olemassa tällä hetkellä muuten kuin
marginaalisina ääninä. Sitä ei voi äänestää, sitä ajavaan puolueeseen tai
liikkeeseen ei voi liittyä.
Marginaalinen ”neljättä tietä” edustava liike, joka yrittää
tehdä tästä omaleimaisen ohjelmansa, omia tämän teeman symbolisesti itselleen,
saa myös odottaa ”kriittisen massansa” kertymistä hamaan tulevaisuuteen.
Niukkuuden ja tasavertaisuuden yhdistelmä on saatava laajemman poliittisen
keskustelun ja kiistan kohteeksi, jotta myös valtasuuntaukset joutuvat ottamaan
siihen kantaa.
Pitää siis aloittaa julkisesta valistuksesta ja
poliittisesta toiminnasta, ja sitä pitää jatkaa. On oltava siellä, missä
yhteiskuntien aineellista perustaa muokataan. Jotta voidaan hankkia aikaa
aineelliselle muutokselle, on uskallettava käydä niukkuuden politiikkaan.”
– Ville Lähde: Niukkuuden maailmassa (Eurooppalaisen
filosofian seura ry/ niin & näin 2013 s.166 -167)
”Tyhmät ottavat pika puoliin maailman lopullisesti
valtaansa. Se johtuu siitä, että vähäänkään viisaamista on tullut liian
fiksuja.
Liian fiksut ihmiset pelkäävät valtaa ja vallan hankkimista.
He ovat liian herkkiä ryhtyäkseen kamppailemaan vallasta. He karttavat
konflikteja, koska ne toisivat jollekulle mielipahaa. He kunnioittavat
lähimmäisiään liikaa pelatakseen valtapelejä.
Liian fiksut kauhistelevat maailman jumalatonta maailmanmenoa.
Kuinka valtaan ovatkaan hakeutuneet niin arvostelukyvyttömät ihmiset! Kuinka
likaista peliä yhteiskunnallinen elämä onkaan! Miten noin yksiviivaisesti
ajattelevat ihmiset ikinä ovat päässeet asemiinsa?
Kaiken takana on pietistinen hurskausihanne. Kun ei tee
mitään, ei voi tehdä mitään väärääkään. Kun ei sotke itseään maailman
pahuuteen, ei voi tahriintua. Filosofit ovat kuitenkin keksineet määritellä,
että tekemättä jättäminenkin on teko. Taka-alalle astumalla ei voi välttää
vastuuta.
Huoleton eristyneisyys on liian fiksun haave. Maailman
kamppailuihin osallistuminen tekee kaikki osallistujat hiukan raadollisemmiksi,
koska pelin kovuus heijastuu pelaajiin. Liian viisaan mielestä sielunrauhansa
säilyttää parhaiten, kun pysyy etäämmällä. Mutta mitä iloa on fiksuista, jotka
ovat liian avaramielisiä uskaltaakseen päättää, liian moraalisia taistellakseen
arvojensa puolesta, liian herkkiä kantaakseen vastuuta, liian yleviä
kaapatakseen maailman parantamisen valtaa.”
–
Maija-Riitta Ollila: Persoonan valta (WSOY 2005 s. 184 – 186)
YHTEISMAAN
ONGELMA – Mikseivät järkevät ihmiset
vetoa järkeen.
Kuvittele mielessäsi muheva maa-alue, joka on kaikkien
kunnan maanviljelijöiden käytössä. On oletettavaa, että jokainen viljelijä tuo
sinne niin monta lehmää laiduntamaan kuin mahdollista. Tämä toimii, kunnes joku
alkaa salametsästää tai kunnes taudit alkavat riehua eläinten keskuudessa.
Lyhyesti sanottuna: yhteismaan idea toimii, kunhan lehmien lukumäärä ei ylitä
tiettyä rajaa eli kunhan maaperää ei riistetä liiaksi. Kun raja ylitetään,
muuttuu kaunis ajatus yhteismaasta tragediaksi.
Järkiperäisenä ihmisenä
jokainen maanviljelijä yrittää maksimoida voittonsa. Viljelijä kysyy
itseltään:”Mitä hyötyä minulle on siitä, että vien vielä yhden lehmän
yhteismaalle?” Viljelijälle hyöty on se, että viemällä yhden lehmän lisää, hän
voi myöhemmin myydä yhden lehmän enemmän: hyöty on siis +1.
Ylilaiduntamisen haittapuolen puolestaan jakavat kaikki
viljelijät yhdessä. Yksittäiselle viljelijäle yhden ylimääräisen lehmän
aiheuttama tappio on vain murto-osa -1:stä. Hänen näkökulmastaan on
rationaalista antaa vielä yhden oman lehmän laiduntaa nityllä. Ja sen jälkeen
sielä yhden. Ja vielä yhden. Kunnes maa turmeltuu ylilaiduntamisen vuoksi.
Yhteismaan ongelma (engl. Tragedy of the Commons) – on sanan
syvimmässä merkityksessä –yhteisyys. Suuri erhe syntyy siitä toiveesta, että
yhteismaan ongelma voitaisiin ratkaista kasvatuksen, valistuksen,
tiedotuskampanjoiden, paavin julistuksen tai tv-evankelistojen saarnojen avulla
tai vetoamalla ihmisen sosiaaliseen omaantuntoon. Niiden avulla sitä ei voi
ratkaista. Jos haluaa todella ratkaista yhteismaan ongelman, on vain kaksi
vaihtoehtoa: yksityistäminen tai sääntely. Käytännössä tämä tarkoittaa, että
muheva maa annetaan yksityisiin käsiin tai niitylle pääsyä aletaan rajoittaa.
Kaikki muu johtaa amerikkalaisen biologin Garret Hardingin mukaan turmioon.
Yksityistäminen on yksinkertaisempi ratkaisu, mutta myös
sääntelylle voi löytää hyviä perusteluja. Miksi takerrumme yhä uudestaan
yhteismaan ideaan? Koska evoluutio ei ole varustanut meitä tämän sosiaalisen
ongelman varalta. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin meillä on lähes koko
ihmiskunnan historian ajan ollut käytössämme rajattomat resurssit. Toiseksi
elimme vielä 10 000 vuotta sitten noin 50 ihmisen pienryhmissä. Kaikki tunsivat
toisensa. Jos joku ajatteli vain omaa etuaan ja käytti yhteisöään hyväkseen, se
huomattiin heti, kostettiin ja rangaistiin pahimmalla mahdollisella tavalla:
maineen mustauksella. Tietyllä tapaa tämä rangaistus toimii tänäkin päivänä
häpeän muodossa: varot tyhjentämästä ystävän jääkaappia, vaikkei poliisi
seisokaan vieressä. Mutta anonyymissa yhteisössä tämä ei enää päde.
Kaikkialla, missä hyöty koituu yksilöille, mutta
kustannukset lankeavat yhteisölle, väijyy yhteismaan ongelma:
hiilidioksidipäästöissä, hakkuissa, vesien saastumisessa, kastelussa,
radiotaajuuksien liikakäytössä, yleisissä käymälöissä, avaruusromun kanssa,
pankkien kohdalla, jotka ovat ”liian suuria päästettäviksi konkurssiin”.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että itsekäs käyttäytyminen
olisi ehdottoman moraalitonta. Maanviljelijä, joka vie yhteismaalle vielä yhden
lehmän lisää, ei ole epäihminen. Yhteismaan kohtalo on vain seuraus siitä, että
ryhmäkoko kasvaa yli sadan ihmisen, ja siitä, että saavutamme systeemien uusiutumiskyvyn
rajat. Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs tajutakseen, että joudumme
tulevaisuudessa tämän asian kanssa tekemisiin yhä useammin.
Oikeastaan yhteismaan ongelma on Adam Smithin ”näkymättömän
käden” vastakohta. Tietyissä tilanteissa markkinoiden näkymätön käsi ei johda
optimaaliseen tulokseen – päinvastoin.
Tietenkin on
ihmisiä, jotka pyrkivät kovasti siihen, että he ottaisivat toiminnassaan
huomioon sen vaikutukset ihmiskunnalle ja ekosysteemille. Tällainen yksilön
vastuun varaan rakentuva politiikka on kuitenkin aina sinisilmäistä. Meidän ei
pidä laskea ihmisen moraalisen järjen varaan. Lyhyesti sanottuna on olemassa
vain ne kaksi mainittua ratkaisua: yksityistäminen tai sääntely.
Miten hienosti Upton Sinclair sanookaan:”On vaikea saada
joku ymmärtämään jotakin, jos hänen toimeentulonsa on riippuvainen siitä, että
hän ei ymmärrä.”
– Rolf Dobelli: Selkeän ajattelun taito (HS KIRJAT 2012)
Kiitos pilkahduksista.
VastaaPoista"Niukkuuden maailmaan sopeutuva politiikka voi onnistua vain yhdistämällä aineellisen kulutuksen laskun ja eriarvoisuuden vähentämisen. Tällaista poliittista suuntausta ei ole olemassa tällä hetkellä muuten kuin marginaalisina ääninä. Sitä ei voi äänestää, sitä ajavaan puolueeseen tai liikkeeseen ei voi liittyä. "
Mikropuolue IPU, Itsenäisyyspuolue on tällä poliittisella suuntauksella.
yt. Alexander Holthoer