Bangladeshin hikipajoissa ihmiset raatavat kurjalla palkalla ja tekevät halvalla vaatteita länsimaisille firmoille. Tekevät siis meille meidän jokapäiväisiä edullisia vaatteitamme. Työaika jopa 20 tuntia päivässä. Tupaten täyteen ahdetuissa tehtaissa tulipalot ovat yleisiä, ja niissä kuolee ihmisiä, koska ovia pidetään lukittuina varkauksien pelossa. Vasta kun tätä todellisuutta on dokumenteilla paljastettu, ovat merkkivaatekonsernien omistajat vähentäneet omaa rahallista voittoaan, ja yrittäneet kohentaa työntekijöiden oloja.
Pitkänlinjan vaatealan yrittäjä kertoi, miten heillä näkyvät ostokäyttäytymisen muutokset. Ajattoman tyylikkäitä, laadukkaita ja kestäviä juhlapukuja teetetään yhä vähemmän. Persoonallisten lähtökohtien sijaan klikataan netistä ”halpaa” trenditavaraa. Ja sitten teetetään korjauksia, kun ne eivät sovi. Eivätkä ne oikein tahdo istua paikkuutyön jälkeenkään. Mutta hih, sitten voi ostaa taas uutta!
Laiskistuva suomalainen on nuollut porukan sosiaalisesta paineesta ja mainoksista itsensä pakkomielteiseksi kuluttajaksi. Vaikka muuta jeesusteltaisiin, niin kyvyllä ostaa tavaraa ja krääsää lunastetaan nykyään se oleellisin ihmisarvo ja asema yhteisöissä.
Joni Pyysalon uusin kirja Ostetaan myydään puhkoo terävästi auki tätä meille kierosti myytyä, koreakuorista mutta keskiluokkaista tyhjyyttä.
Taloudelle on se ja sama, mitä ostetaan ja mitä myydään. Siksi suomalaista huippuosaamistakin tulisi suunnata ferrarina ja louisvuittonina sinne turhamaisuuteen vetoavien superluksustuotteiden valmistukseen. Kaikki uutuudet mitkä jotenkin kohottavat naisellista markkina-arvoa tai kasvattavat pippeliä käyvät aina kaupaksi.
Netistä avautuu ilman unta maailman markkinat. Vähävaraiselle tai pihille ostajalle tästä on hyötyä, mutta sama klikkailu imee Suomesta ookoo-työpaikkoja ja lopettaa kiihtyvästi mm. vaateliikkeitä, kirjakauppoja ja erikoisliikkeitä. Ilmiö ajaa paikallisia yksittäisiä tekijöitä ahdinkoon, koska he eivät voi pärjätä siinä hintakilpailussa. Isous jyrää. Toisten voitto on toisten tappio. Kuitenkin juuri elävä ja rikas paikalliskulttuuri olisi se sosiaalinen tukijalka, johon ihmisillä on globalisaation ajassa aito tarve kiinnittyä.
Vastarannan kiiskejäkin toki on. Minna Särelä perusti Paloni-firmansa uskoen että ihmiset haluaisivat hankkia vain asioita, joita he arvostavat – mieluummin harvemmin ja parempaa. Muodikkuus ja persoonallinen tyyli kun ovat eri asioita kuin päälle liimattu hetken trendikkyys. Paloni on myynyt töitä 132 suunnittelijalta joilta tiedetään, kuka heidän tuotteensa tekee, missä ja miksi. Kivijalkaliike meni heiltäkin, mutta eettisesti ja ekologisesti kestävä menestystarina jatkuu nettikaupanteon kautta.
Varakkaalla on valinnanvapautensa. Ostaminen on aina myös arvopohjaista vaikutusvaltaa – sillä ratkaistaan lopulta se, mitä markkinoilla on kaupan.
Kirjoittaja asuu Turussa ja muun muassa ruoppailee suomalaista ryysyrantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti