Lähiluontoretkellä

Sammakko on julkaissut tänä vuonna Turun seudun luontoretkioppaan, kirjan päätekijöinä ovat Mia Rönkä, Ari Karhilahti ja Ann-Mari Rannikko.

Monipuolisesti asiantunteva, hyvin kuvitettu ja ohjeistettu tuhti kirja. Kiintoisat tarinat ryydittävät mukavasti asiatietoa, historiaakin sopivasti mukana. Koko jutun eko-eettinen taustafilosofia ja oman lähiympäristön juurtumien tuntemus ja kokeminen on globaalihötössä muutoinkin luonnollisesti kasvavaa trendiä.

Kohdevalinnat pohjautuvat alunperin Turun Sanomien Luonto Plus -ohjelmaan.
Ainakin itselle kirjassa on useita lähialueilla olevia luontopaikkoja, joista en ole tiennytkään. Pääkohteita on kaikkiaan 38.

Tuosta vaan punkemaan sisälle Varsinais-Suomen pisimpiin kuuluvaan luolaan.

Oma ensimmäinen retkeni oli Luolavuorelle luolalle. Löytyi helposti, mutta sen verran sieltä syvemmältä hönki vanhaa hippiä vastaan lievä ahtaanpaikan kammotus, etten yksin kovin syvälle luolaan tällä kertaa lähtenyt. Taskarilla kurkkailin kyllä. Mielikuvitusta heti jumppaava paikka.

Lähtiessäni paikalle tuli kolme geokätköilijänaista intoa puhkuen ja rupateltiinkin siinä tovi. Eivät olleet hekään siellä ennen käyneet. Ymmärrän taas enemmän tuon harrastuksen kiehtovuutta - muutama tuttukin geokätköilyn kyydissä painaa pitkin maisemia.

Toinen mielenkiintoinen paikka siinä aivan lähellä on entisen kaatopaikan ja maanajopaikan laki - 65 metriä merenpinnasta. Sieltä avautuu joka suuntaan avara näkymä - näkee niin kauas kuin jaksaa vaan katsoa.

Oi, ehdottomasti paikka runoilijain siivittyä Turun ylle, kun omassa arkikorttelissa ahtaita oloja tai kun taivas repeytyy myrskyihin!

Korkeasta paikasta johtuen, ehkä varreltaan töpöimmän vesitornin laella kiipeilemässä pieni satamanosturi.

Suosittelen mieluusti kirjaa ja toki myös näitä Luolavuoren paikkoja.

Kolmårdenissa tankkaamassa keskinäistä ymmärrystä

Neljän päivän yhteinen kesäreissu suuntautui Kolmårdenin eläintarhaan.

Muutamia päällimmäisiä poimintoja.

Tuokio simpansseja seuraten riitti tajuamaan sukulaisuutemme ytimiä myöten. Peiliin katsoi.
Leikkisyys, kiipeilemisen nautinto, lunkisti ottaminen, vanhan simpanssin tekemä tahallinen pieni kiusanteko tylsyyttä puhkomaan. Kevyttä päiväparittelua sosiaalisten siteiden punomiseksi ja siihen tietenkin jostain se kolmas zimppa kiinnostuneena mulkkaamaan he heh, mitäs täällä puuhataan.

Emon ja poikasen keskinäinen voimakas suhde, ja jälkeläinen lappaamassa kipolla vettä itselleen.

Urosleijonan kutsumurahtelu. Jo oli kumean jytyä ääntä, vaikkei mitenkään edes täysillä karjunut.
Voi vain kuvitella jännyysasteen jossakin Afrikassa aidolla safarilla, jossa teltan ulkopuolella yössä pelimerkit ovatkin enemmän tasan ihmisen ja villieläimen välillä.
Jotenkin toki outoa ja huvittavaakin näkyä sieltä yläilman vaijerikorista, että leijonia mäntymetikössä makoilemassa käpyjen päällä.

Monen muunkin eläimen kohdalla tuli mietittyä, että eläintarhassa ne ovat täysin poissa alkuperäisestä elinympäristöstään - nahan alla oleville lajityypillisille vaistoille ja vieteille on tarjolla vain jotain jotain etäisiä korvikkeita. Alistuminen kesyyntymiseen, ihmisen ruokinta-aikoihin, bisnekseen jne.
Toisaalta vastaesimerkkinä mm. visentti, joka on suojelutahtoisten ihmisten toimin saatu pelastettua sukupuutolta.

Ehkä tilamääräisesti suppeimmassa vankeudessa kuvittelin olevan delfiinien tai hain - valtameri olikin nyt pieni akvaario, jota kierrellä loputtoman oloisesti.

Jos ruuvaa inhimillistämisen ja runouden säätönappulaa vieläkin voimakkaammalle alkaa miettiä, no entäs sitten jos eläin on syntynyt eläintarhaan tai akvaarioon - lieventääkö se tilannetta, tietääkö se muusta, vai millainen kaipaus silloin jäytää?

Ja miten on vastaavanlaisesti ihmisnisäkkään kanssa? Mitä ovat ihmisen henkisen tason kaipuut, unelmat tai tarkoitukselliset määrätietoiset tavoitteet? Minne on matka, miksi on matka?

James Richardson vääntää tiukan aforismin Jääkausien väliltä kirjassaan:
"Ei kannata mystifioida ruumista. Se on täydellisesti sopeutunut elämään miljoona vuotta sitten Syö kun saat, pakene, taistele. Mutta mitä se tietää kaupungeista, rakkaudesta, spekuloinnista? Evoluutiokaan ei tule muuttamaan sitä, koska epäonnistuminen ei enää johda kuolemaan ja vähennyslaskuun geenistössä, vaan vain surkeuteen."

Monelle meistä onkin hämmentävää, pelottavaa ja tai hävettävän iljettävää tietää ja tuntea oma eläimellisyytensä vaistoineen, tarpeineen, viettinensä. Mutta lauma-eläimiä ollaan.

Joka tapauksessa oli hämmästyttävää tajuta eläintarhaelämysten ravistellessa ajatusten kaltereita, että miten evoluutio etenee nimenomaan aivan kaikessa.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
On todettu eri suista, että ehkä parhaiten vasemmistolaisuus on käytännössä toiminut jossain 1980-luvun ruotsalaisen sosiaalidemokratian hartioilla - sen jälkeen on sitten ollut suunta ja kyyti toisenlaista.
Vaan Bamsen maailmassa dunderhonoungin avulla ruotsalaisen yhteiskunnan ihanteellinen toimintaperiaate esittäytyy edelleen varsin puhtaana:

Paimion aforismipäivät 2015

Tein viikonlopusta pienen kuvallisen koosteen,
löytyy Suomen aforismiyhdistyksen blogista täältä.

Oli hyvät päivät.

Salon Seudun Sanomat 5.7.2015 aiheesta myös pätevällä toimittajaotteella  uutisoi.

http://www.sss.fi/2015/07/suuri-ajatus-tiivistyy-muutamaan-sanaan-aforismipaivilla/

VOIMA-lehti 6/2015: Runoilija.-palsta: Merja Virolainen

Uusimmassa Voimassa 6/2015) Merja Virolaisen kanssa tekemä haastatteluni.
Luettavissa myös täältä, sivu 49 ja tästä:

Mistä aineksista kuuluisa runoilijan sydänveri koostuu?

Hyvin suuri osa siitä on lapsuuden traumaa, monenlaista haavoittumisia, joita ei ole ollut kypsä ottamaan vastaan.

Viimeisin runokokoelmasi Valloittaja [Tammi 2012] on kiivasluonteisen erotiikan ja naisellisen halun kuvausta – missä asennossa rohkeus ja runous nautinnollisimmin liittyvät yhteen?

Runous on parhaita keinoja pukea sanoiksi sanomattomia asioita, esimerkiksi kiellettyä rakkauselämää, ja pelkästään aiheiden valinta vaatii rohkeutta. Runoilijan pitää rohjeta katsoa itseensä.

Olet ensimmäiseltä ammatiltasi pukusuunnittelija – minkälaista hyötyä siitä on ollut myöhemmin?

Ne opinnot opettivat taiteellista makua, ja tunnen niiden kautta kuva- ja elokuvataidetta. Se on samankaltaista, että tykkään tehdä runoissanikin konkreettisia ja visuaalisia kuvia.

Olet toiminut myös Kriittisen Korkeakoulun kirjoittajakoulun johtajana ja opettajana - mitä voi runoilijalle opettaa?

Muutamia perusasioita: runoilijan pitää tulla tietoiseksi omasta kielenkäytöstään. Rohkeutta – sitä tarvitaan että arkuus poistuu edestä, jotta persoonallisuus pääsee esille. Ja kirjoittajan pitää oppia lukemaan – pitää tietää runouden traditio että tietää, mitä vasten itse kirjoittaa.

Mitä ei voi runoudesta opettaa?

Luontaista persoonallista lumoavuutta, karismaa. Toisilla sitä on, toisilla sitä ei ole.

Granta-vuosikirjassa ilmestyi tuorein julkaisusi -  sarja ruoka-aiheisia runoja, joissa valotat päällekkäin Ranskan vallankumouksen ja lapsuusmuistosi. Mikä on sen jutun pihvi? Onko lapsuus syötyä elämää?

Lapsuus jää taakse kuten monarkia, historia kulkee eteenpäin. Ruoka mahdollistaa kasvun – syvällä tasolla elämässä syödään ja tullaan itse syödyksi.

Runokokoelmasi Aprilia on jo julkaisupysäkillä odottamassa sisarteostaan Kekriä. Kerro tulevista kirjoistasi kolme kiinnostavaa asiaa?

Kekrissä tulen käyttämään kaikki ne helvetilliset ja rumat asiat, joita en ole ennen käyttänyt, ja Aprilia on taas kuvaus, jossa ei ole mitään rumaa. Pelkkien paratiisillisten kuvien teko oli hyvin vaikeaa, koska antiteesi tuo aina hyvää potkua ja energiaa.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Miten miessuhteesi on vaikuttanut kehitykseesi runoilijana?

Nykyisen kiltin ja hyvän miehen ansiosta valitsen omista runovarastoistani vahvempaa tavaraa, ja myös ihmiskuvani on muuttunut.

Kehä kokoaa uutta albumia

(julkaistu Laitilan Sanomissa 23.6.2015)

Laitilalainen pop-rockia soittava Kehä-yhtye on nostanut valtakunnallista tunnettavuuttaan vauhdilla. Pääsyynä uusiin myönteisiin kierteisiin on, että bändi teki viime joulukuussa sopimuksen VLMedian kanssa. Kooltaan varsin suuren ja monipuolisesti verkostoituneen yhtiön päätoiminta on keskittynyt elokuva- ja äänitealoillle.

    – Perusmeininki ei ole juurikaan muuttunut sopimuksen puitteissa, musiikkia me tehdään edelleen ihan samalla mutu-tuntumalla. Mutta julkaisu- ja markkinointipuolelle sopimus on tuonut ammattimaisuutta, kertoo Juha Isotalo.

    Bändin debyyttialbumi Huonolla tuulella julkaistiin 2011. Tämän vuoden lopulla Kehältä on tulossa uuden levy-yhtiön piikkiin kokopitkä albumi. Siitä materiaalista maaliskuussa lohkaistu ensisinkku Kaija K toi bändille ensimmäistä kertaa soittoaikaa myös valtakunnallisilta radiokanavilta.  Spotifyn Suomen viraalilistalla single nousi julkaisuviikollaan loistavasti sijalle seitsemän.

    – Tässä vaiheessa myös nöyrät kiitokset niille ihmisille, jotka jaksoivat äänestää meitä Radio SuomiPopin POP TOP 10 -listalla.  Tällä kertaa ei vielä saatu Robinia lyötyä, mutta ehkä sitten jo seuraavalla sinkulla se onnistuu, Isotalo toteaa hymyillen.

    Kehän tulevan albumin tuottaja on Jonas Olsson, joka löytyy sellaisten huippunimien takaa kuin Jannika B, Diandra ja Robin. Hän tuotti myös NEON2:n comeback-musiikit Ylen We want more –ohjelmassa.

    Tulevan albumin biisien teko ja äänitykset ovat tänä vuonna Kehän tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.  Sen takia keikkoja tullaan tekemään tulevana kesänä varsin maltillisesti.

    – Laitilassa viimeisin veto meillä oli Vappuna, tupa oli täynnä ja meininki todella hieno, Isotalo kiittelee.

    Pyhärannassa rokataan 8.8 Rantabileissä, jolloin mestoilla on mukana myös Matti Nykänen. Hänen legendaarisuutensa kohtaamista bändin jätkät odottavat luonnollisesti suurella innolla.

    Kehä on perustettu Laitilassa vuonna 2007 ja tänä päivänä sen muodostavat Juha Isotalo kitara/syntikat, Eemeli Turpeinen laulu/basso ja Juho Laihia kitara/laulu. Muun muassa Facebookista ja bändin kotisivuilta löytyy kosolti linkkejä biiseihin ja videoihin.

Kehän kotisivut.

Kuva:VLMedia

Halokehrät Uljas-lehdessä

Jani Ylösen tekemä kirja-arvio Uljakseen, Itä-Suomen ylioppilaslehteen 15.6.2015.

"Lapset tuovatkin teoksen muuten apaattiseen tai kylmän älylliseen pohdintaan tunneryöppyjä. Useat vahvimmat hetket palaavat siihen, miten jälkikasvut kasvavat ympäröivässä yhteiskunnassa."

Täältä luettavissa.

EX LIBRIS

14.6.2014 oli Exlibris Aboensis ry:n puheenjohtaja Tauno Piiroinen vetämässä ytimekkään ja kiinnostavan esitelmän exlibriksistä Paimion Aforismipäivillä. Aihe jäi kiinnostamaan, ja ehdottelinkin sen tekemistäö jo silloin Vimman taidepajalle. No, kului tämän verran aikaa, ja nyt vuorotteluvapaan sijaisena viime viikolla teimme kollegan kanssa Rakas paperi -päiväleirin yhteydessä torstaina nuorten kanssa omat jokaiselle exlibrikset.
Suunnittelu, PVC-muovilevylle kaiverrus + oikeilla grafiikkaväreillä + oikealla prässillä oikealle grafiikkapaperille se alkuperäinen vedos. Tästä sitten otettiin laadukkaan uutukaisella kopiokoneella jokaiselle muutama arkki pikkukopioita käytettäväksi kirjoihin.

Kyseessähän on kirjanomistajanmerkki, ja ex libris tarkoittaa "kuuluu kirjastooni" tai "kirjastostani."
Tuhansia vuosia vanha juttu - ilmeisesti jo ammoisna aikoina jengi oli tympääntynyt siihen, etteivät ne kavereille vipatut papyruskääröt tulleet koskaan takaisin. (Lisätietoa täältä.)

Exlibris on kiinnostava mm. sen takia, että se on pienoistaideteos - yleensä ammattitaiteilijan tekemä - mutta itse kuvakokonaisuuteen on imeytetty aiheita, jotka ovat päähenkilölle erityisen tärkeitä tai rakkaita. Exlibris sisältää mielenkiintoista henkilökohtaista dataa, jota symbolinen kuvallisuus laajentaa. Toisekseen teokset ovat monesti hieman kömpelöitä - osasyynä käytetyt tekniikat ja tekijän taidot - tämä aiheuttaa inhimillistä rosoreunaa. (Itsellenikin punki väkisin yhteen ässään tuo luku 5 mukaan, mutta ok, sillekin löysin henk.koht. merkityksiä.)

Ei siis mitenkään ihme, että exlibrikset kiinnostavat keräilykohteena ympäri maailman. Helppo hurahtaa juuri yksilöllisyyden takia.

Oman merkkini sisällön taustatarina on seuraavalainen. Torsti Lehtinen oli joskus vuosia sitten pitämässä eksistentialismi-luentoa Muurlan Opistolla, ja meille kurssilaisille hän esitti alkuun kysymyksen, että mitä ominaisuutta tai asiaa ette itsestänne myisi mistään hinnasta. Itselläni se oli pienen pohdinnan jälkeen muuttumisen vapaus - sitä en myisi mistään hinnasta.

Vanha aforismini Ihminen asuu muuttumisen vapaudessa tiivistyi rutistelun jälkeen muotoon Asua muuttumisen vapaudessa.
Muistaakseni oikein Piiroisen esitystä, Suomessa on jostain syystä aika vähän harrastettu mottoja tai sitaatteja tekstejä exlibriksissä - ulkomaisissa niitä on enemmän.

Itse olen nyt näitä liimaillut itselleni aidosti tärkeisiin ja merkittäviin kirjoihin - exlibrikset lisäävät myös kunkin kirjan omaa, kirjakohtaista historiaa. Sitä kasvattavat tietenkin myös kirjailijan omistuskirjoitus ja lukijan, lukijoiden tekemät merkinnät - kunnon hifistelijää saattavat kiinnostaa jopa esim. punaviinitöhrytkin.
Oma luentatapani, joka varsinkin aforismikirjojen kanssa on sen verran vilkasta teksti -ja piirrosvuorovaikutusta, etten tohdi niitä sitten enää kenellekään lainata eteenpäin :-)
Lukijalle hyvät kirjat kasvattavat omat rönsynsä sivujen yli.