VOIMA-lehti 6/2015: Runoilija.-palsta: Merja Virolainen

Uusimmassa Voimassa 6/2015) Merja Virolaisen kanssa tekemä haastatteluni.
Luettavissa myös täältä, sivu 49 ja tästä:

Mistä aineksista kuuluisa runoilijan sydänveri koostuu?

Hyvin suuri osa siitä on lapsuuden traumaa, monenlaista haavoittumisia, joita ei ole ollut kypsä ottamaan vastaan.

Viimeisin runokokoelmasi Valloittaja [Tammi 2012] on kiivasluonteisen erotiikan ja naisellisen halun kuvausta – missä asennossa rohkeus ja runous nautinnollisimmin liittyvät yhteen?

Runous on parhaita keinoja pukea sanoiksi sanomattomia asioita, esimerkiksi kiellettyä rakkauselämää, ja pelkästään aiheiden valinta vaatii rohkeutta. Runoilijan pitää rohjeta katsoa itseensä.

Olet ensimmäiseltä ammatiltasi pukusuunnittelija – minkälaista hyötyä siitä on ollut myöhemmin?

Ne opinnot opettivat taiteellista makua, ja tunnen niiden kautta kuva- ja elokuvataidetta. Se on samankaltaista, että tykkään tehdä runoissanikin konkreettisia ja visuaalisia kuvia.

Olet toiminut myös Kriittisen Korkeakoulun kirjoittajakoulun johtajana ja opettajana - mitä voi runoilijalle opettaa?

Muutamia perusasioita: runoilijan pitää tulla tietoiseksi omasta kielenkäytöstään. Rohkeutta – sitä tarvitaan että arkuus poistuu edestä, jotta persoonallisuus pääsee esille. Ja kirjoittajan pitää oppia lukemaan – pitää tietää runouden traditio että tietää, mitä vasten itse kirjoittaa.

Mitä ei voi runoudesta opettaa?

Luontaista persoonallista lumoavuutta, karismaa. Toisilla sitä on, toisilla sitä ei ole.

Granta-vuosikirjassa ilmestyi tuorein julkaisusi -  sarja ruoka-aiheisia runoja, joissa valotat päällekkäin Ranskan vallankumouksen ja lapsuusmuistosi. Mikä on sen jutun pihvi? Onko lapsuus syötyä elämää?

Lapsuus jää taakse kuten monarkia, historia kulkee eteenpäin. Ruoka mahdollistaa kasvun – syvällä tasolla elämässä syödään ja tullaan itse syödyksi.

Runokokoelmasi Aprilia on jo julkaisupysäkillä odottamassa sisarteostaan Kekriä. Kerro tulevista kirjoistasi kolme kiinnostavaa asiaa?

Kekrissä tulen käyttämään kaikki ne helvetilliset ja rumat asiat, joita en ole ennen käyttänyt, ja Aprilia on taas kuvaus, jossa ei ole mitään rumaa. Pelkkien paratiisillisten kuvien teko oli hyvin vaikeaa, koska antiteesi tuo aina hyvää potkua ja energiaa.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Miten miessuhteesi on vaikuttanut kehitykseesi runoilijana?

Nykyisen kiltin ja hyvän miehen ansiosta valitsen omista runovarastoistani vahvempaa tavaraa, ja myös ihmiskuvani on muuttunut.