Penkkiurheilijan murheiluruutu

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.4.2015)

Impivaaran uimahallissa kupli uppopalloturnaus. Oman kluttaamisen jälkeen kävin vilkaisemassa, että millaista se sitten on. Ilman vedenalaisia kameroita ei erityisen katsojaystävällinen laji. Välillä heilui räpyläiset karvaiset kintut veden pinnalla, sitten ei näkynyt mitään. Selkäytimeen asti ulottuva summerinääni kertoi ajasta, virheistä ja maaleista. Saunassa sitten kuuli pelaajien puheista, miten hukuttavan tuimaa taistoa pinnan alla olikaan käyty.

   Jäin miettimään näitä muitakin tylsiä penkkiurheilulajeja. Esimerkiksi nyt squash. Voisi kuvitella, että sen ovat keksineet kaksi umpiturhautunutta kesälomateiniä. Mätkitään polvinivelet jauhoina sitä huonosti pomppaavaa palloa ja pelkästään toista kiusaten. Ei näyttäviä suorituksia – paitsi ne muhkeat, ankarasta squashinpeluusta pullistuneet persposket, joita katsojat joutuvat tuijottamaan pleksin takaa koko pelin ajan.

    Oi toista maata on lentopallo, tuo läheisriippuvaisten halipulaväen Joukkuelaji! Aina kun tulee piste, se on pituutta vanuuntuneiden ryhmähali. Ja silloinkin kun vastustaja lyö pojopallon kenttään, niin eikun sitä jaxuhalia.

    Mutta on suunnistustakin aika vaikea televisioida niin, että edes jokin livejännitys välittyisi. Joko jossain öisessä metikössä on juhajokinen kuhisemassa minuuttikaupalla mikkiin, että juu äänet jo kuuluvat ja otsavalotkin tuolla latvoissa heiluvat, mutta täällä ryteikössä rastin luona ei vaan ketään näy. Tai se puhkikulunut kuva, jossa parhaiten maaliin löytänyt lönköttää loppusuoran voittajana, ja joukkuetoverit juoksevat rinnalla tunkemassa seppelettä kaulaan ja lipputankoja ja kotiseutuviirejä käsiin. Tuosta on toki vielä jalosteena se autosuunnistus. Huh huh, siinäpä vasta jännä laji!

    Mutta ihan paskin tv-laji on jääpallo. Vaikka olisi 200 tuuman teräväpiirtotelkku, ei sitä palloa erota sieltä jäädytetyltä lentokentältä vaikka olisi nokka kiinni ruudussa. Joku etäisesti huiskaisee, ja puolet pelaajista nostavat kädet pystyyn ”heiii”– ja samalla koko 14 hengen innostunut, kotoa pakotettu katsomo räjähtää riemuun. Maali tuli.

    Mitäs muita näitä vielä on – kävely, jossa kaikki huijaavat, mutta kun ilmeisesti ei vaan osata keksiä lenkkareiden pohjiin juoksemisesta ilmoittavia piippareita. Amerikkalainen jalkapallo, joka on täynnä ihme kyhnäämistä ja munien rutistelua, omien tai vastustajan. Tai jääspeedway, jossa piikkirengasmopoilla vedetään kaasu pohjassa pelkkää vasenta kaarretta, ja jossa se lähdön sisäradan jamppa voittaa aina, jos ei aja väärinpualin.

    Oijoi, vaan toista se on nyrkkeily, tuo tyrmäävän osuva laji juuri Homo sapiensille. Siinä lajissa juju on biologisen selvä niin kilpailijoille kuin katsojillekin.

Kirjoittaja on Turussa asuva penkkiurheilun alkeiskuluttaja

Halokehrät -kirjan traileri

YouTube -linkkinä täältä.

Kirjan tilaus: http://www.poesia.fi/halokehrat

Halokehrät julkaistu tänään 20.4.2015

Kävi läpi yhdeksän vuotta erilaisia vaiheita.
Nyt valmis.

Ensisijaiset kiitokset: Virpi Alanen ja Osuuskunta Poesia.

Matkan varrella myös Tommi Parkko, Juha Kulmala ja Sami Feiring ovat antaneet käsikirjoitukselleni asiantuntijalykkyä.

Täältä tutustuminen

Täältä tilaus. http://www.poesia.fi/halokehrat/

Sami Feiringin tekemä taannoinen haastattelu, josta myös joitakin kirjani oleellisia taustoja 

piirtynee esille. Kliks!

Folk-iskelmän uusi nimi: Sauli Soini

(Julkaistu Laitilan Sanomissa 17.4.2015)

Sauli Soini [kuva: Marko Laihinen]

Laulaja & lauluntekijä Sauli Soini jatkaa laadukkaiden laitilalaisten musiikkijulkaisujen sarjaa. Äskettäin häneltä ilmestyi ensimmäinen, neljä omaa kappaletta sisältävä Elämäni valo –levy. Jos asiat edistyvät suunnitellusti, tämä on esimakua syksyllä ilmestyvästä pitkäsoitosta.

Levyn taustajoukoista löytyy tuhdisti paikallista ammattiosaamista. Tuottajakaksikkona toimii Markus Rantanen ja Timo Heinonen.

    – Timo vastasi äänityksestä ja miksaamisesta. Markus valikoi soittimet ja juuri  hänen sovituksistaan onkin paljon kiinni, että nämä biisit ovat luonteeltaan hyvinkin positiivisia. Akustista luomumeininkiä alusta loppuun.

    Soittimina on käytetty mm. mandoliinia, banjoa, viulua ja dobroa. Näistä ja sovituksista rakentuu yhteensä myös se vähän erikoinen folk-iskelmän määritelmä. Rytmisoittimia ei ole, vaan esimerkiksi Ei saavu juna Laitilaan –kappaleessa letkeys puksuttaa soljuvasti eteenpäin bluegrassin tyylisestä soittotavasta.

– Viulusti Raisa Päivinen ja kontrabasisti Leevi Pukki vetivät osuutensa kyllä ihailtavan hienosti. Ammattisoittajia, Sauli toteaa.

Kappaleessa Elämäni valo taustalaulajana on monelle laitilalaiselle tuttu artisti Sanna Ryökkynen (os. Raivo). Juhani Nordman taas on antanut sanoitusapua lauluun Vähemmän on enemmän.

Leipätyöstä irtoaa laulamisen peruskuntoharjoittelu

Sauli Soini & Kuparikuu tanssiorkesteri on monelle tuttu erilaisista juhlista. Välillä hän keikkailee myös mies ja kitara –periaatteella. Leipätyö on kuitenkin aivan toisenlaisissa ympäristöissä, tosin laulua tarvitaan sielläkin työnkuvassa. Sauli työskentelee laitosmiehenä Laitilan Terveyskodissa ja hymyillen tituleeraakin itsensä Sepi Kumpulaisen tapaan laulavaksi talonmieheksi. Vähintään kerran viikossa hän vetää yhteislauluja ja musisoi isommissa juhlissa. Näissä tuokioissa hän on kohdannut monesti musiikin terapeuttisen ja koskettavan vaikutuksen.

– Vaikka dementiakin olisi edennyt jo pitkälle, niin jokin merkityksellinen kappale sieltä nuoruuden ajoilta saattaa laittaa mamman jalkaa tapsuttamaan rytmiin tai tirauttaa papalle kyyneltä poskelle. Laulut ja niiden sanoitukset ovat yksinkertaisesti hyvin tärkeitä.

Nouseeko radiosoiton orrelle?

Lähtökohtaisesti on aina hienoa, kun joku laulaa niitä omia laulujaan. Se vaatii rohkeutta laittaa itsensä likoon ja usein ankarallekin arvostelulle alttiiksi. Näissä Saulin biiseissä on paljon niitä aineksia, joilla on mahdollista nousta myös laajempaan tietoisuuteen.  Kevyitä, aurinkoisia kappaleita, joissa on herkkiin pintoihin upotettuna syvällisempiäkin merkitystä. Sopivasti vähän erikoista, uudenkuuloista, muttei kuitenkaan liikaa linjoista poikkeavaa. Taidokkaasti tehty, taidokkaasti toteutettu. Saas nähdä miten lauluntekijän käy, iskeekö kipinää kuulijoiden kanssa.

Levyä saa hankittua Laitilan Kirjakaupasta ja artistilta itseltään.

Kuuntele täältä Ei juna saavu Laitilaan -kappale.

Kuuntele täältä Pieni rakkauslaulu.

Runoilija. / VOIMA -lehti / Osa 2: Reetta Pekkanen

Tänään ilmestyneessä Voima-lehdessä (3/2015) Runoilija. -palstalla haastattelussa
Reetta Pekkanen. Hänen esikoisteoksensa Pieniä kovia nuppuja (Poesia 2014) sai vuoden 2015  Tiiliskivi -palkinnon.

Lisäys: 23.10.2015 kirja sai Katri Vala -palkinnon.

Hanki siis lehti käsiisi ja lue tavalla ja toisella ajankohtaisen runoilijan mietteitä!

Juttu luettavissa myös täältä, sivu 49 ja tästäkin:

Esikoisteoksesi Pieniä kovia nuppuja (Poesia 2014) sai Tiiliskivi-palkinnon, jonka tarkoitus on nostaa arvokkaaksi koettua teosta ylemmäs valtavirtaan. Mitä viestiä kirjallasi on valtavirralle?

Lähtökohtaisesti kirja on henkilökohtainen selonteko, mutta ehkä siinä on tiettyä hädän jakamisen tarvetta. Yhteinen ympäristö ja huoli siitä elää runoissa vahvana.

Runosi elävät luontoaiheissa – jos avaat kirjasi keskeltä, kuvaile millainen valokuva siitä aukeaa?

Teollisuusrakennuksia, joiden päälle on kasvanut jo sammalta. Vaikka luonto on joutunut kaupungin keskelle, niin silti se puskee sieltä esille.

Mistä omat juuresi luontoon ovat syntyneet?

En ole kaupungista kotoisin, vaan Outokummusta. Siellä on hieman erilaista kuin Hämeenkadulla Tampereella. Metsä on ollut tärkeä paikka lapsesta asti. Ehkä sen takia miellän luonnon osaksi omaa itseäni.

Runosi lävistää teräsvaijerina yksilön ankara tietoisuus ympäristön ja ihmisen repaleisesta tilasta – mistä asioista huuhtoutuu aitoa tulevaisuudenuskoa runoilijan rantaan?

Kun täällä kerran ollaan, täytyy pitää kiinni läheisyydestä ihmisiin ja muihin luontokappaleisiin. Rakkautta ei saa pyyhittyä pois vaikka on sitä kuonaakin.

Miten runoilija liimaa onnistuneesti yhteen eko-eettisyyden ja markkinatalouden? Jos olisi valta niin kuin on mieli?

Vaakalautaa pitäisi keikauttaa toiseen suuntaan – nyt markkinatalous määrää ja luonto on vain sille resurssia. Meidän tulisi saada aikaan konkreettiset rajat, joita ei voisi enää ikuisesti venyttää. Suunta pitäisi olla takaisin paikallisempaan, eristäytymättä kuitenkaan muusta maailmasta.

Pääaineesi yliopistossa oli suomen kieli. Mihin kylmiin asioihin nykyinen suomen kieli on tarttunut liikaa kiinni ?

Vastustan kysymyksenasettelua. Kielet ovat siitä ihania, että ne kukoistavat säännöistä välittämättä siellä, missä niitä tarvitaan.

Mainitse kolme kaunista suomen kielen sanaa?

Halu. Saapastelu. Miau.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Juuri nyt aurinko paistaa, mitä teet?

Lähden koirieni kanssa metsään.

Muutamat valitut sanat

tuuli on irrottanut muurahaiset maasta

Varjot,  joita muodostuu aina samassa kohdassa siltaa

vedenalaiset valonheittimet kun kävelen kotiin

Nyt kun on niin, että meidän on joka tapauksessa kuviteltava

tulevaisuus

kun valot palavat joka tapauksessa läpi yön

olen aika varma että tuntuu joltain

ja kävelen kotiin.    Rastas laulelee,

                               irrallaan tuulessa pikkuinen sukupolvi

Tilaa kirja täältä.

Mauri Mikkola Quintet: Lux Et Umbra

(Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 20.3.2015)

Jazzilla kirjoitettua elämäkertaa

Tapaan aikanaan Laitilassa pitkään asuneen Mauri Mikkolan kahvilassa Aurajoen varrella. Sama vilkas ja eloisa persoona kuten ennenkin. Meillä puheliailla kaiffareilla ajatukset oksittuvat ripeästi asiasta toiseen, ja esiin muistellut jutut puhkeilevat helposti meluisaan yhteisnauruun. Jotkut vähän katselevat pitkään, sama se.

Mutta nyt asioiden keskiössä on tuo odotettu, muoviensa kääröistä kuoriutuva uunituore LP.

– Niin tai tämä on tupla-levy, Mauri korjaa heti alkuun.

Huh, aikamoinen järkäleteos uutta musiikkia jo materiaalinsa puolesta. Myöhemmin kotona kun siirrän sen tietokoneelle korvalappuja varten, niin saldoksi tulee 16 kappaletta ja 1 h 23 minuuttia.

Afrikasta alkuun

Teoksen sävellystyö lähti liikkeelle vuonna 2011, jolloin hän oli vaimonsa kanssa  matkustamassa Afrikassa.

– Ensinäkymiin Nairobissa lukeutui valtava nouseva kuu, joka nosti mukanaan kaukaisia muistikuvia lapsuuden hetkistä Rauman talvessa. Se oli sama kuu – ja siinä hetkessä tapahtui avaavia oivalluksia.

    Näin alkoi etenevä, muutaman vuoden kestänyt sävellystyö.

– Kappaleet ovat enimmäkseen puhtaasti intuitiolla sävelletty.

On hyvin mielenkiintoista kuunnella, miten hän jälkikäteen valottaa biisi kerrallaan esille niitä merkityksellisiä elämänvaiheitaan, joista kyseiset kappaleet ovat säveltyneet. Ehdottelen, että onko tässä kyseessä eräänlainen tietyn ajanjakson musiikillinen elämäkerta, taideteos? Tulkintani saa hyväksyntää häneltäkin.

Pitkällä tiellä

Albumin nimi Lux Et Umbra tarkoittaa valoa ja varjoa. Ja vaikka levyllä liikutaan isoissa linjoissa kirkkaasta tummempia sävyjä kohden, niin omassa elämässään miehellä on suunta ollut ilmeisen päinvastainen.

Myöhemmin kun olen levyyn ehtinyt kunnolla perehtyä, mietin sitä musiikillisen matkan pituutta, jonka Mauri on monen muun ohessa tehnyt sieltä Laineen talon ja Meijerin bänditilojen monentyylisen rockin kirjosta. Rockia, bluesia, heavya jne. – niitä aikoja yhtään väheksymättä, päinvastoin – ne kuuluvat elimellisenä osana koko pakettiin ja levyn musiikistakin niitä tunnistaa. Mutta musiikin opiskelun ja muiden vauhtia rikastavien tekijöiden myötä kitaristin kehityskaari ylöspäin on ollut huimaava. Ja ammattimuusikon ura on edelleen vahvasti nousujohteinen.

Toki levystä voidaan laittaa taas yksi uusi pojo myös laitilalaisen bändikulttuurin rintapieleen.

 – Ei tämän levyn musiikki olisi mahdollista ilman näitä kaikkia eri vaiheita. Ja omalta osaltani mielelläni kiitän Laitilan kaupunkia sen panostuksista ja tuesta bänditoimintaan.

Niin hyvin tehty kuin mahdollista

Sanoituksia tai lauluosuuksia ei levyllä ole. Kyseessä on puhdas instrumentaalilevy – henkilökohtainen taideteos - jossa musiikillinen ilmaisu, sävelletyt tunteet ja tapahtumat ovat kertojan roolissa.

    En ole jazzin erityisasiantuntija, mutta ei tämä ole ”epämiellyttävän vaikeaa” harrastelijallekaan. Toki kuuntelevaa syventymistä edellyttää. Sanallista viipalearviointia en tähän edes yritä; kannattaa hankkia levy ja kuunnella itse.

    – Eka levy on enemmän fuusio/jazzia, toisella puolen mukaan tulee progressiivisuutta lisää, tiivistää kaikki kappaleet säveltänyt Mikkola itse.   

    Haastattelun aikana vuolasta kehua useaan otteeseen saavat levyllä kvintettinä soittaneet muusikot. Johannes Peltola basso, Hannu Hiltula tenorisaksofoni, Karri Kerkelä rummut ja koskettimia on soittanut Mikkolan puoliso Kristiina Karsten. Vierailijana levyllä oli mukana sopraanosaksofoninsa kera Jaakko Martikainen.

Mauri Mikkola Quintet

    Bändi ei suinkaan jää elämään pelkästään tähän levytykseen, vaan lähtee myös livekeikoille.

Projekti on saanut Varsinais-Suomen Taiteen Edistämiskeskuksen tukea ja löytyy digitaalisesta jakelusta mm. iTunesista. Osoitteesta maurimikkola.com sen voi tilata CD-muodossa.