tiistai 1. maaliskuuta 2016

VOIMA-lehden Runoilija.-palsta osa 10: Kristian Blomberg

 (Julkaistu Voima 2/2016) 

 
Kristian Blomberg Turun Kirjamessuilla 2015


Yksityiskohtien ehdotelmia

Kolmas runoteoksesi Valokaaria (Poesia 2015) palkittiin Nihil Interitin runouspalkinnolla, Kalevi Jäntin Säätiön palkinnolla ja se on mainittu uuden runouden klassikoksi. Onko suhtautuminen yllättänyt?
Tietenkin, ovat olleet iloisia yllätyksiä. Eihän tuollaisia oleta kirjoittaessaan – mielestäni runous ei ole tapa olla esillä.

Millaisen lukuavaimen itse antaisit kirjasi lukijalle?
Malta kulkea teoksessa hitaasti, havainnoiden vivahteita, yksityiskohtia, ehdotelmia. Runokirjoissa aika virtaa eri tavalla elokuvassa tai proosassa – runoissa voi pysähtyä, mennä taaksepäin – lukija voi kulkea vapaasti merkitysten kehystämiä polkuja. Ihannetapauksessa altistuu teoksen kysymyksille silkkaa uteliaisuuttaan.

Miten itse kukin voi teroittaa omaa näkemisen herkkyyttään?
Minulla se liittyy kiintymyksestä hiljaisuuteen. René Charin ajatusta jatkaen: hiljaisuuden kautta itselle tuttu maisema alkaa tehdä ehdotuksiaan, ja ihminen poimii siitä poikkeamia. Silloin ajatus ja maisema joskus kohtaavat, muodostavat aforistisen yhteyden.

Runokirjastasi voi tosiaan halutessa ravistaa ulos runsaasti aforistiikkaakin, millaisena näet runon ja aforismin suhteen?
Sulautuessaan eri lajeihin aforistisuus tekee lauseesta lihaksikkaan, ruoskaniskun. Aforistisuus antaa parhaimmillaan veistosmaista lujittumista.

Valokaarista on todettu, ettei se lannista lukijaa elämän mysteerien äärellä, vaan tuo energiaa.  Millä tavoin nykyrunosta voisi olla henkiseksi laastariksi?
Runous liikkuu henkilökohtaisella alueella, ja voi ohjata oman vetovoimansa piirissä lukijaa näkemään oman ympäristönsä eri tavalla. Tietyt perspektiivivirheet saattavat korjaantua.

Miten erotat pyhyyden ja uskonnollisuuden?
Pyhyyden kokemuksessa jotakin painautuu oman ymmärryksen ulkorajoja vasten, jotkin varmuudet heltiävät, pehmenevät, ja se ohjaa havahtumisen äärelle. Pyhyys ei ole irrallinen tämän maailman kokemuksista.
Uskonnollisuuden kaikupohjana on laajempi uskomusjärjestelmä, jossa ratkeamattomuudet on jo ratkaistu.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Miksi Valokaaria nimi?
Minua kiehtoo sanassa palmikoituva kauneus ja vaara. Valokaari myös iskee odottamatta ja tyypillisesti täysin arkisessa ympäristössä. Siellä se yhdistää kaksi asiaa, joilla ei ole välttämätöntä yhteyttä. Yleensä seurauksena on oikosulku, jonka seurauksena jokin täytyy korjata, jokin on aloitettava alusta. Mutta toisinaan tuollainen tilanne sisältää myös mahdollisuuden muutokseen. Koen, että ihmisen on mahdollista muuttaa elämäänsä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti