 |
| Kristian Blomberg Turun Kirjamessuilla 2015 |
Yksityiskohtien
ehdotelmia
Kolmas runoteoksesi
Valokaaria (Poesia 2015) palkittiin Nihil Interitin runouspalkinnolla, Kalevi
Jäntin Säätiön palkinnolla ja se on mainittu uuden runouden klassikoksi. Onko suhtautuminen
yllättänyt?
Tietenkin, ovat olleet iloisia yllätyksiä. Eihän tuollaisia
oleta kirjoittaessaan – mielestäni runous ei ole tapa olla esillä.
Millaisen lukuavaimen
itse antaisit kirjasi lukijalle?
Malta kulkea teoksessa hitaasti, havainnoiden vivahteita,
yksityiskohtia, ehdotelmia. Runokirjoissa aika virtaa eri tavalla elokuvassa
tai proosassa – runoissa voi pysähtyä, mennä taaksepäin – lukija voi kulkea
vapaasti merkitysten kehystämiä polkuja. Ihannetapauksessa altistuu teoksen
kysymyksille silkkaa uteliaisuuttaan.
Miten itse kukin voi
teroittaa omaa näkemisen herkkyyttään?
Minulla se liittyy kiintymyksestä hiljaisuuteen. René Charin
ajatusta jatkaen: hiljaisuuden kautta itselle tuttu maisema alkaa tehdä
ehdotuksiaan, ja ihminen poimii siitä poikkeamia. Silloin ajatus ja maisema
joskus kohtaavat, muodostavat aforistisen yhteyden.
Runokirjastasi voi
tosiaan halutessa ravistaa ulos runsaasti aforistiikkaakin, millaisena näet
runon ja aforismin suhteen?
Sulautuessaan eri lajeihin aforistisuus tekee lauseesta
lihaksikkaan, ruoskaniskun. Aforistisuus antaa parhaimmillaan veistosmaista
lujittumista.
Valokaarista on
todettu, ettei se lannista lukijaa elämän mysteerien äärellä, vaan tuo
energiaa. Millä tavoin nykyrunosta voisi
olla henkiseksi laastariksi?
Runous liikkuu henkilökohtaisella alueella, ja voi ohjata
oman vetovoimansa piirissä lukijaa näkemään oman ympäristönsä eri tavalla.
Tietyt perspektiivivirheet saattavat korjaantua.
Miten erotat pyhyyden
ja uskonnollisuuden?
Pyhyyden kokemuksessa jotakin painautuu oman ymmärryksen
ulkorajoja vasten, jotkin varmuudet heltiävät, pehmenevät, ja se ohjaa
havahtumisen äärelle. Pyhyys ei ole irrallinen tämän maailman kokemuksista.
Uskonnollisuuden kaikupohjana on laajempi
uskomusjärjestelmä, jossa ratkeamattomuudet on jo ratkaistu.
Runoilijan oma
kysymys ja vastaus siihen?
Miksi Valokaaria nimi?
Minua kiehtoo sanassa palmikoituva kauneus ja vaara.
Valokaari myös iskee odottamatta ja tyypillisesti täysin arkisessa
ympäristössä. Siellä se yhdistää kaksi asiaa, joilla ei ole välttämätöntä
yhteyttä. Yleensä seurauksena on oikosulku, jonka seurauksena jokin täytyy
korjata, jokin on aloitettava alusta. Mutta toisinaan tuollainen tilanne
sisältää myös mahdollisuuden muutokseen. Koen, että ihmisen on mahdollista muuttaa
elämäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti