Paikoillaan

Keho pyrkii olemaan liikkumaton ettei

lisäisi kipuja.

Nesteet pysyvät sisällä.

Aika on hidas.

On hienon tylsää. Hip hei.

Oksentaminen.

Ei ole tapahtunut vuosiin.

Osasin vanhasta alkoholinkäyttäjän muistista

puglata todella tyylikkäästi, kahdesti.

Mietin naama pytyllä Jeesusta joka oksenteli

totuuksia toisten päälle tai en muista minne.

Muutama päivä sitten fillaroidessa duuniin Tuomiokirkon

kohdalla ymmärtelin vienoja aavistuksia siitä mitä on tämän kaiken

takana, perusolemisena oleva tyhjyys.

Tyhjyys.

Buddhalaisuuden peruskäsite.

Vailla mitään rajoja, vailla päättymistä.

Jos on rikkumattoman hiljaista, on siinä jotakin lepuuttavan tyhjää.

Viimeksi muistan hiljaisen tyhjyyden eräältä saarelta Taalintehtaan tuolta puolen.

Silloin oli myös liikkumatonta, mikä on myös hiljaista ja myös tyhjää, sillä ikkunasta

näkyi myöhäiskesän koivuja, jotka pysyivät paikoillaan.

Ja kas, näin laskeuduttiinkin meditaation alkurappusille.

Selkä suoraksi, patsasmainen liikkumattomuus, mieli tyhjäksi ja

tulkoon onnellinen avaruus.

;-)