Voiman Runoilija.-palsta osa 21: Riikka Ulanto

Riikka Ulanto (kuva: Marja-Terttu Vähäkangas)

Kaupungin runomerta

Esikoisteoksesi Vedelmiä voitti Runo-Kaarina 2016 -kilpailun.

Millaisena nyt pienen etäisyyden jälkeen kirja näyttäytyy tekijälleen?

Olen edelleen siihen tyytyväinen, se on mielestäni onnistunut sen hetkinen kokeilu. En ollut ennen kirjoittanut sellaisia pikkurunoja naivistisella vivahteella.

Olet kirjastonhoitaja sekä muusikko. Millä tavoin soittaminen ja runojen kirjoittaminen ovat lähellä toisiaan?

Se liittyy treenaamiseen – kun on pakko suoltaa hirvittävästi harjoituksia, silloin kirjoittaminen on samankaltaista kuin soittaisi sellolla etydejä. Ja mitä enemmän tekee, sen enemmän alkaa löytyä myös sitä omaäänistä tulkintaa, mikä on tärkeää runoudessa ja musiikissa.

Jos runokirjasi olisi musiikkiteos, mitä soittimia siinä olisi, miltä se kuulostaisi?

Pikkuinen, impressionistinen pianobiisi.

Runoissasi kimmeltää monin paikoin meri. Miksi?

Meri on ehkä vähän sellainen runoklisee, mutta Torniossa ja täällä Oulussa se on suurena lähellä. Kirjassani meri on enemmän runollinen meri.

Runosi tuntuvat asuvan omassa kaupungissaan. Kerro sieltä kolme kaunista asiaa?

Massiiviset tulvat. Sitten pohjoiset puistokadut, ne ovat sympaattisia, koska eivät ole mitään kunnianhimoisia bulevardeja. Sitten tietenkin ihmiset, olen kohdannut valtavasti erilaisia ihmisiä. He tekevät sen kaupungin.

Mitä murre sinulle tarkoittaa?

Tykkään. Murteista löytyy käyttökelpoisia sanoja, joita ei yleiskielellä pysty sanomaan. Oma puheeni on useamman murteen sekoitusta.

Onko sinulla aihetta, johon huomaat palanneesi runoilijana uudelleen ja uudelleen?

Pohjoisuus varmasti toistuu, ja se kaikesta irrallaan seilaaminen. Se ei tarkoita mitään ankeaa ulkopuolisuutta vaan iloista pihalla olemista. Olen tykästynyt naiviin ja hieman humoristiseenkin ilmaisuun.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Miksi runojen kirjoittaminen ja ja niiden kanssa julki tuleminen ajoittain hävettävät?

Koska aina voisi olla parempi, ja kaikkia ei voi miellyttää. Sitten vaikuttaa vielä se tästä ajasta välittyvä yleinen arvokäsitys, ettei ”se runojen kirjoittaminen ei ole mittään oikeaa hommaa.”

Vuoden kansanmuusikko 2017

Varsinais-Suomen kansanmusiikkiyhdistys on myöntänyt Markus Rantasen ja Marko Laihisen kehittämälle Maestro ja Fiktio -projektille Vuoden kansanmuusikko 2017 -tunnustuksen.
Pääperusteena oli vuonna 2016 toteutettu Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin matkassa! -hanke.

Markus Rantanen ja Marko Laihinen

Laitilan Sanomat 16.6.2017

Kallen Kantapöydässä

9.6.2017 Kallen Kantapöydän spekuloinneissa aiheina elämyspuistohanke ja yliopiston unisex-vessat.
Kera Satu Rasila, Tomi Lohikoski ja puheenveturina Kalle Talonen.

Osasiivu Areenassakin kuunneltavissa.

Kesäteatteri Tammenranta: Rusetteja vanhasta muistista

Viime kesänä kantaesityksensä Laitilan Kaivolan kesäteatterissa saanut näytelmäni Rusetteja vanhasta muistista esitetään tänä kesänä Kesäteatteri Tammenrannassa Kuopion lähimailla.

Ja tottakait pitää käydä katsomassa tämäkin versio!

Lisätiedot täältä.

Voiman Runoilija. -palsta osa 20: Henry Lehtonen

Juttu julkaistu Voiman numerossa 5/2017

Pystyyn jääneitä lauluja

Kuudes runokirjasi Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa (Sammakko 2016) on runoja rakkaudesta, hulluudesta ja kuolemasta. Millainen hulluus on ihmiselle hyväksi?

Positiivinen luova hulluus, jossa toimintakyky säilyy.

Olet kotoisin Turun Runosmäestä – paljonko lähiössä eletty lapsuus ja nuoruus puhuu runoissasi?

Kyllä sillä on iso vaikutus, en ole akateemisesta kodista. Esikoisteokseni Camping juontaa juuri lähiöiden rappioromantiikasta. Isä on duunareita, ja 90-luvun lama todellakin puraisi meitä. Tiukimmillaan nukuttiin farmari-Taunuksen takakontissa.

Mistä kirjallisuus sitten sinut löysi?

Olen tykännyt lukea lapsesta saakka. Kesällä mummolasta käytiin kirjastossa ja sadepäivinä tuli luettua paljon. Kaverini äiti, äidinkielenopettaja suositteli ja lainasi minulle isosta kotikirjastostaan Saarikoskea, Nerudaa. Teininä luin Bukowskia, Hemingwayta ja paljon muuta. Ja edelleen pidän lukemisesta, siitä kun kirjailijan luoma maailma imaisee sisäänsä.

Runoissasi näyttäytyvä stilleben – mitä käsite sinulle merkitsee?

Sitä kun hulluus varisee, silloin meillä on stilleben. Elämästä tulee helposti stillebeniä, kuin museoiden hedelmäasetelmia, mutta juuri sitä en sen soisi olevan, vaan että se sisältäisi enemmän hulluutta, surrealismia. Sellaista kuin vaikkapa Hieronymus Bocshin teoksissa. Sitä kun pistetään paskaksi ja luodaan uutta.

Miten rakkaus on muuttunut kun se on kulkenut kuuden runokirjasi lävitse?

Nuoruuteen kuuluu hullaantumisen tunteen etsiminen ja se sekoitetaan helposti rakkauteen. Vuosien kartuttua osaa suhteuttaa, näkee nyanssit ja löytää ne oikeasti merkitykselliset asiat. Kun jyrkät huiput eivät ole enää niin teräviä.

Miten hyvin runoilija, kirjanpitäjä ja jalkapalloerotuomari mahtuvat samaan heppuun?

Kyllä kait ne ihan hyvin mahtuvat. Iän myötä runoilijuus on jäänyt taka-alalle. Tietty sisäinen pakko laittaa kirjoittamaan, mutta en rakenna uraa. Se tuo oman vapautensakin kun ei ole paineita tuottaa tänäkin vuonna se uusi kirja.

Mitä hyvä fyysinen kunto sinulle merkitsee?

Äärimmäisen tärkeä juttu. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ja vedenjakaja tulee tietyssä iässä väistämättä vastaan. Futiksen takia selkäni meni huonoon kuntoon ja pitää pysyä senkin takia hyvässä kunnossa. Tuomaritasot vaativat  myös spurtit. Cooperissa voisi nyt mennä 3000 m.

Mitä yhtäläisyyttä on jalkapallolla ja runoudella?

Kummatkin ovat kokonaisuuksia, jotka on purettavissa yksityiskohtiin. Molemmissa oivalluksia, taitoa, jotka johtavat läpimurtoihin kontekstin sisällä. Kielikin on liikkuva kudos, joka voi mahdollistaa mahdottomia asioita. Ilo.

Työskentelet kustantamossa – kolme toiveikasta asiaa kirjan tulevaisuudelle?

Kirja pitää pintansa ja runous löytää uudelleen ostavan yleisönsä. Apurahajärjestelmä pysyy ja kehittyy ja työn puolesta kelpaisi hittikirjailija.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Olet jokaisen kirjan kohdalla pohtinut, että onko se omien runojen kosmos nyt tullut nyt valmiiksi, että tuleekohan niitä runoja enää kirjoitettua?

Olen jo jonkun verran kirjoittanut edellisen kirjan jälkeen.

Äitien päivät vähenemässä

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 23.5.2017

Suomessa syntyi viime vuonna 52 814 lasta, mikä on 2 658 vähemmän kuin 2015. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,1 vuotta, ja nykynainen synnyttää keskimäärin 1,57 lasta. Toisaalta hyväkin, koska puolikkaita vakansseja on usein avoinna ja mm. politiitikkona pärjää ihan hyvin 0,57% ihminen.

Syntyneiden määrä on vähentynyt kuutena vuotena peräkkäin, ja nyt ollaan liki suhteellisia pohjalukemia. Mistä ilmiössä on kyse, koska niin sitä olettaisi, että lisääntyminen olisi ihmisnisäkkäidenkin luonnollisinta puuhaa?

Osa lapsia tahtovista ei voi saada omia lapsia, ja tähän liittyy usein ankaran syvää surua ja luopumista. Ei onnistu. Ei vaikka nykylääketiede on jo niin kehittynyttä, että mätitahna-luokan spermastakin saadaan se yksi vetelä siittiö läpsäistyä ilman uintivaivaa munasolun ovesta sisään. Nykytekniikoilla myös yksinelävät ja homot lisääntyvät sutjakkaasti. Toisaalta adoptointi on yhä vaikeaa ja prosessit kestävät vuosikausia – päteviä vanhempia menee hukkaan.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt. Ehkä nuoruusaikaa pidennetään, tai ei haluta lifestyleksi lapsiperhearkea. Siihen valintaan on täysi oikeus, josta ei parane valtiontalouden kauhistelijoiden tai vanhoillisten perhekäsitysten vaalijoiden syitä kuulustella. Elämisen muodot monimuotoistuvat, arvoja syntyy lisää. Lapsia ei.

Taloudelliset syyt. Jos toimeentulo kilisee epävarmasta silpusta samalla kun työelämä ja siihen lasten yhdistäminen on yhä vaativampaa, niin se ehkäisee tulosvastuullista parittelutoimintaa. Koska persaukinen lapsiperhearki on todella raskas kuvio. Valtion ja kuntien rahallinen tuki ja asenteet lapsellisia kohtaan vaikuttavat. Osa lapsettomista toki kokee, että he joutuvat maksamaan ne lapsiperheiden edut. Kränää on – vanhempia haukutaan itsekkäiksi, kuten myös heitä, jotka eivät halua omia lapsia. 

Osalla edelleen se raamatuilla ja koraaneilla päähän iskostettu jumala-auktoriteetti käskee täyttämään lapsilla tuvat, porstuat ja kaiken maan. Tasa-arvoputkella katsoen näissä projekteissa naisen asema näyttäytyy lähinnä vauvantekokoneelta. Mutta mikäs siinä jos tykkää ja on oma valinta.

Kumppanin puute. Ainakin miesten mielestä nykynaiset ovat kovin nirsoja ja heillä on liian tiukat kriteerit isiehdokkaille. Partneritoreilla markkinatalous on raadollistunut – jos ei ole suhteellista pörssiarvoa millään mittarilla, niin ei ole edes laskuhumalaista kysyntää pikkutuntien keräilyeristä.

Globaalit uhkakuvat. Ilmaston muuttuminen ja muut katastrofiennusteet eivät innosta lapsentekoon. Nykyään tieto on läsnä koko ajan ja exel-ajattelulla suunnitellaan elämä eläkeikään saakka.  

On miten on,  syntyvyyden vähenemisellä on jatkossa dramaattisen suuret vaikutukset moniin asioihin. Ja joka tapauksessa, jonkun lapset tulevaisuudessa maksavat ne verot, eläkkeet ja hoitavat meidät.  

Kirjoittaja on Turussa asuva lapsellinen kirjoittaja

Työttömät rakenteellisen rasismin kohteena

Mielipidekirjoitukseni Turun Sanomissa 4.5.2017.
Linkki täältä.

Hallitus pyrkii uutterasti puhdistamaan työttömyystilastoja. Oikeistolaiset puolueet tekevät oikeistolaista työttömyyspolitiikkaa, eipä siinä mitään. 

Niissä hyväosaisten arvoissa työttömyys on asenteellisesti yksilön oma syy, ja yhtenäiseksi joukoksi niputetetut työttömät ovat laiskoja ja heitä joudutaan elättämään muiden rahoilla. Siksi heitä pitää ohjata tekemällä niiden työttömien olot sietämättömiksi. 

Toteutustapojen takaa kuultaa 1950-lukulaiselta näyttävä ihmiskäsitys, joka uskoo että rankaisemalla, pakottamalla ja valvomalla ratkaistaan myös työttömien kysymys.

Esityksissä on muun muassa, että korvausta työttömyydestä vähennetään, jos työtön ei käy töissä. Kolmen kuukauden aikana työttömällä tulee olla 18 tunnin työviikko, jonka tunnit voi jakaa enintään 4 viikon ajalle. Eli tulee olla työssä käyvä työtön, mikä on mahdoton yhtälö.

Tai tulee osallistua työllistämistä edistäviin palveluihin, joita ovat muun muassa palkaton työkokeilu, palkaton kuntouttava työtoiminta ja niin kutsutut pakolliset hippaleikit.

Aktivointiyrityksille on myönnetty 50 miljoonaa euroa, mutta järkevään tukityöllistämiseen ei ole varoja osoittaa, vaikka rahaa löytyisi miljardien yritystuista. 

Uusin esitys on työttömien pakollinen raportointivelvollisuus 7 päivän välein, mikä tarkoittaa miljoonia raportteja. 

Voi nyt stasi sentäs! 

On hyvin vaikea selvittää, paljonko Suomessa todellisuudessa on työttömiä ja avoimia työpaikkoja.

Työpaikkoja on ilmoitettuna noin 19 000. Maaliskuussa Tilastokeskuksen mukaan oli 260 000 työtöntä ja TE-hallinnon taskulaskimessa 317 300 työtöntä. Näistä puuttuvat muun muassa tilastojen ulkopuolella elävät, piilotyöttömät, karenssille pudotetut, pätkätyöläiset, tukitoimenpiteissä olevat sekä työkokeiluissa ja TE-koulutuksissa olevat. 

Uusilla mahdottomilla vaatimuksilla lakaistaan suuri määrä ihmisiä TE-tilastoista karensseille ja alennetun toimeentulotuen maton alle. 

Työttömien psyykkistä nujertamista tehdään paikoin suurella innolla. Hyvien ihmisten syrjivä ihmisviha etsii kohteensa: maahanmuuttajat, avioliittohomot ja työttömät ihmiset. 

On merkillistä, miten hiljaa ay-liikkeet ovat tästä työttömien ankarasta kohtelusta. Niillä olisi hallussaan todellista vaikutusvaltaa, mutta katselevat muualle. Keskittyvät palkansaajien aristokratian etujen turvaamiseen ja suut on ilmeisesti ostettu hiljaisiksi. Se siitä palkansaajaluokan solidaarisuudesta.

Virallinen Suomi juhlii 100-vuotista taivalta teemalla "Yhdessä". Tämä työttömiin kohdistettu rakenteellinen rasismi on siinä valossa todella irvokasta. 

Eriarvoisuuden kuiluja kaivetaan urakalla. Eipä sen kohutun teloituskolikon kansalaissodan henki kovin kaukana leiju tästäkään ajasta.

Entä vaihtoehto suhdanteisiin, joissa melkein kuka tahansa voi milloin tahansa saada työttömän C-luokan statuksen? 

Etsivän nuorisotyön toimintamalli perustuu siihen, että ollaan nuoren puolella ja tarjotaan osaamisapua ilman, että selän takana on karensseja tai muita peukaloruuveja. Yksinkertainen ja edullinen malli, jossa ihminen kohtaa ihmisen yksilöllisesti ja keskinäiseen luottamukseen perustaen.

Sovellettuna tämä toisi positiivisia tuloksia myös TE-sektorille ja purkaisi valtavan määrän turhaa kontrollityötä. Varsinkin nyt, kun kasvava talous vetää ylöspäin ja luo uusia toimeentulon mahdollisuuksia. 

Marko Laihinen

Taide- ja kulttuuripuolen sekatyöläinen