Kehältä uusi tuhti ja monipuolinen levy

(Julkaistu Laitilan Sanomissa 16.2.2016) 

Laitilalainen rockvaikutteista poppia soittava Kehä julkisti perjantaina 5.2. uuden pitkään odotetun albuminsa. Levyn nimeksi tuli ytimekkäästi keskariin ja pääkaupunkiseudun liikenteeseen pyörähtävä ”III” – kyseessä on kuulemma niin huono vitsi, että se oli pakko laittaa.

Levyn valmistuminen on ollut kaikkineen pitkä ja kauniisti sanottuna haasteellinenkin prosessi. Ensimmäistä kertaa bändi sai ja joutui tekemään musiikkiaan niin, että myös albumin kustantanut VL-Media toi eri vaiheissa omat toiveensa mukaan. Mutta ristiriitaiset musiikilliset näkemykset saatiin kammattua.

– Albumin tuotannossa hääri pääasiassa Jonas Olsson, jonka meriittilistaa ja kultalevykattausta saattoi vain kateellisena katsoa. Hänen kanssaan duuni oli mutkatonta. Muutamien biisien kanssa aloitettiin, mutta lopputulos on nyt taltioituna se, miltä Kehän vuosi 2015 näytti, kertoo Juha Isotalo.

Maltillisia tavoitteita, nelihenkisenä

Kehä on kerännyt radiosoittoa sinkullaan ”Kaija K.”, joka on itse albuminkin avausraita. Fanien diggaama Antaa Vaan Palaa on saanut levyllä uuden versioinnin. Kokonaisuus on monipuolista kuten Kehän aiemmissakin pitkäsoitoissa.

– Aikaisempiin verrattuna III:sen kokonaisuus on modernein ja freesein.

Bändi itse pitää jatkon suhteen rauhallisesti tassuja maassa toiveikkuutta toki tyrmäämättä. Markkinointivoima ja erilaiset kontaktit ovat nyt ison taustafirman myötä entistä monipuolisemmat.

– Kesän keikkakalenteria täytetään parhaillaan, ja sinne on tulossa meille uusia mielenkiintoisia keikkamestoja. Ollaan sillä lailla kiitollisessa asemassa, että parin vuoden aikana on kysyntä Kehää kohtaan kasvanut. Nyt myös pyritään käymään niitä paikkakuntia, joihin ei aiemmin olla eri syistä päästy tai ehditty, Isotalo kertoo.

Bändi operoi jatkossa nelihenkisenä.

– Monista laitilalaisyhtyeistä ja musatouhuista tuttu rumpali Rami Kettunen on nyt meidän messissä. 

Muut Kehän jäsenet ovat: Juha Isotalo, kitarat/syntikat, Eemeli Turpeinen, laulu/basso ja Juho Laihia kitara/laulu.

Positiivisesti ja eteenpäin kulkevaa

Ennakkokuuntelussa levy osoittautuu tosiaankin monipuoliseksi. Jonkin verran pyörittelin oheen myös Kehän vanhoja biisejä, ja kyllä Mr. Olsson on kyennyt tuomaan III:seen pehmeää tuhtiutta ja uudenlaista, laajaa äänimaailmaa. Hienoja pieniä saundeja ja kitkattomia pikku ratkaisuja. Hyvin pumppaa niissä kohden missä pitääkin. Tanssittavaa materiaalia. Ja sitten toisessa suunnassa; levyn finaali Kaunis tänään –biisi on rauhallisen hienostunut. Tyylikäs veto.

Turpeiselta irtoaa laulu rennokkaasti, ja olisiko niin, että äänensä väripaletissa on tällä levyllä entistä enemmän tunneskaalaa. Kauttaaltaan laulusaundit ovat kyllä kohdallaan.

Isotalon sanoitukset ovat tiettyjen biisirakenteiden lisäksi sitä, mitkä tekevät Kehästä musiikista hyvällä tavalla omintakeista. Laulujen kieli on yleistä puhekieltä, mutta paikoin riimitystä on synnytetty nyppäisemällä viimeisiä kirjaimia pois. Myönteisessä mielessä olen kuulevina niissä kohdin modernia laitilan murretta. Kieli kun elää. Onpa levyllä #Laitila –niminen biisikin.

Sanoitusten sisältöjä ei ole sokeroitu ylenpalttisesti. Kokonaisfiilis on  positiivinen, melankolisuutta toki kevyesti sieltä täältä tihkuen. Tämän kolmosen kumottua on yhtäkkiä aika vaikea keksiä artistia tai toista bändiä, mihin Kehää voisi vertauttaa. Se on hyvä merkki. Pätevä levy jätkiltä.

Albumin neljäs single Hölmöminä.

Osta Äxästä Kehä: III 

CDON.COM

 iTunes

Kehän kotisivut.

Marko Laihinen

Rusetteja vanhasta muistista

Ensi heinäkuussa saa ensi-iltansa ensimmäinen teatterikäsikirjoitukseni, Rusetteja vanhasta muistista.

Nuorten muusikkojen livebändin ohjauksesta vastaa Markus "Maestro" Rantanen ja näytelmän ohjaa Tiia Valavuo.

Olen jo tässä kohden varsin innoissani näkemään, miten tuohon mustavalkoiseen työsuunnitelmaani syntyy muiden ihmisten toimesta ne värit ja elämä. Hymiö smile

Laitilan Kaivolan kesäteatterilla on vuosikymmenten perinteet, ja viime vuonna kävijöitä oli 5000.
Lisätietoa tiketeistä ja muusta löytyy täältä.

VOIMA-lehden Runoilija.-palsta osa 9: Raisa Jäntti

Julkaistu Voima-lehden numerossa 1/2016

Raisa Jäntti Turun Kirjamessuilla 2015.

Runo-Kaarina 2015 voittaja

Tämän vuoden Runo-Kaarina -kilpailuun tuli 226 käsikirjoitusta, joista parhaimmaksi arvioitiin teoksesi Läpilyöntikipu. Miten merkittävä asia se sinulle oli?

Päällimmäinen tunne oli helpotus. Olen käyttänyt tuhottoman monta vuotta  kirjoittamiseen ja oli hienoa, että juuri tämä kirja julkaistiin.

Keskeisessä roolissa kirjassasi on taiteilija Bas Jan Ader, joka katosi kesken perfomanssinsa Atlantilla 1975. Miksi Ader nosti päänsä pinnalle juuri sinun runojesi kohdalta?

Olen taidehistorioitsija, ja minulla oli kiinnostusprojekti ihmisiin, jotka ovat kuolleet taiteeseen. Kirjassani suru on keskeisessä roolissa, ja Aderin kohtalo koskettaa minua vielä 40 vuoden jälkeenkin, koska hän katosi eikä häntä  koskaan löytynyt.

Takaliepeessä kerrotaan, että olet ihmeenkaltaisesti elossa, ja että taide on pelastanut sinut monta kertaa. Millä keinoin taide voi pelastaa ihmisiä?

Monin tavoin. Runous on minulle se henkilökohtainen juttuni, punainen lankani. Toisekseen en tiennyt lukion jälkeen mitä lähtisin opiskelemaan. Aloitin erilaisia kouluja, mutta vasta kun pääsin opiskelemaan taidehistoriaa, se tuntui heti oikealta.

Kirjoitat paljon kuolemasta ja historiasta niitä eri tavoin yhteen solmien – mitkä ovat niiden runolliset yhtäläisyydet?

Ihmisen historia on meidän kuolevien biologisten olentojen historiaa. Suurmiehet, suurnaiset, suuret tarinat; kaikki me elämme historiaa vasten varsin lyhyen ja hauraan elämän.

Kirjassasi myös tanssiminen eri tavoin läsnä – oma suhteesi siihen?

Harrastin klassista balettia viisivuotiaasta 21-vuotiaaksi. Olen oppinut yhtä aikaa tanssiaskelia kuin lukemaan ja kirjoittamaan. Runous ja tanssiminen vaativat molemmat aikaa ja pitkäjänteistä työskentelyä kehittyäkseen.

Käytät runsaasti erilaisia asemointikeinoja ja runotyylejä Läpilyöntikivussa -  onko nykyrunoudella riittävästi välineitä kuvaamaan nykytodellisuutta?

On. En silti käytä sirpaleista ja vaikeasti hahmotettavaa kieltä, vaan tavoitteenani on, että runoni olisivat helposti luettavia.

Olet toimittaja, taidekriitikko, pidät suosittua Nokkonen-blogia ja olet kuvailutulkki – mitä se tekee?

Kuvailee näkövammaiselle visuaalista kulttuuria; elokuvia, maalauksia, sarjakuvia. Mahdollisimman puhtaina ilman omaa tulkintaa että mitä ja miten. Tämä osaaminen on vaikuttanut siihen miten kirjoitan runoja.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Läpilyöntikipu-kirjan kohdalta kysymys: pelkäätkö itse kuolemaa?

En, pelkään enemmän sitä surua, mitä syntyy kun joku muu kuolee.

Muutamat valitut sanat

maitohampaat

peukalovarpaiden uutuudenpehmeät kynnet

kuusitoista kotia

ja siskon

kuin sisilisko häntänsä

ja muita vähäpätöisiä osia,

punnitsen itseni surulla & ilman:

terve lapsi, ei sen suurempaa taakkaa.

Juttu Laitilan Sanomissa

Laitilan Sanomat 26.1.2016

Laitilalaiselta Wrathronelta ilmestyy albumi

(Julkaistu Laitilan Sanomissa 19.1.2016) 

Kuva: Juha Kurri

Laitilaisista soittajista väkevästi ammentava Wrathrone julkaisee pitkäsoiton nimeltään Born Beneath. Sitä juhlistetaan soiton merkeissä 22.1. Brummissa Raumalla.

Omakustanteiden aika on nyt bändillä jäänyt taakse, ja yhtye on päässyt Inverse Recordsin talliin. Uusi yhteistyökuvio levy-yhtiön kanssa tarjoaa kontakteja alalle sekä mahdollisuuksia saada promotilaisuuksia sekä uusia väyliä omalle musiikille.

    – Tietoinen valinta, jolla pyritään saamaan orkesteria eteenpäin. Jatkuvalla kehityksen tiellä tässä ollaan, toteaa monessa projektissa mukana oleva rumpali Mikael Ruoho.

Levy on äänitetty ja miksattu V.R Studioilla Jussi Vuolan toimesta. Matti Vehmaksen seiniä tärisyttävien vokaaliosuuksien taltioinnista vastasi Markus Rantanen.

Ruohon ja Vehmaksen lisäksi Wrathronessa soittavat Lauri Holm kitara, Pekka Wärri basso sekä Vili Mäkinen kitara & taustalaulu.

Äärimetallia

Wrathronen musiikillinen määritelmä särkyy eniten sinne vanhan koulukunnan death metallin suuntaan, äärimetalliin. Sille tunnusomaista on matala huutolaulu, kielisoitinten raskas runttaus ja armoton rumputuli. Kappaleiden sanoitukset etsivät sisältönsä ihmiselon synkimmistä aiheista.

Innoitusbensaa matkan varrella soittajille ovat antaneet mm. Obituary, Six Feet Under sekä Amorphiksen ja In Flamesin alkupään tuotanto. Jokainen bändin jäsen on tuonut nykyiseen keitokseen kuitenkin omia mielimausteitaan.

Todettakoon, että bändin kappaleita tuskin kuullaan Radio Suomen Lauantain toivotuissa – siksi kannattaa hankkia se oma CD-lätty, jota myy esimerkiksi Levykauppa Äx.

Kansainvälisille keikka-areenoille

Wrathronella on jo nyt keikkakokemusta kotimaan lisäksi mm. Baltian maista ja Saksasta. Joulun alla bändi esiintyi Tallinnassa ja Riikassa.

Essenin alueella he tekivät yhteiskeikkaa kolmen saksalaisen bändin kanssa ja meininki oli todella hauskaa ja riehakasta, kuten Euroopassa se tuppaa olemaan muutoinkin.

    – Yhteisrundit ja keikat muiden bändien kanssa mahdollistavat pienemmällekin bändille hyviä esiintymispaikkoja, joihin tulee myös mukavasti yleisöä.

    Monipuolisesta yhteistyöstä ulkomaisten toimijoiden kanssa on ollut Wrathronelle sitäkin hyötyä, että ovat päässeet näkemään aitiopaikoilta yksityiskohtaista mallia, miten kovan luokan tyypit muualla hommansa hoitavat.

Bändi on jäsenilleen selkeästi tärkeässä roolissa, tosissaan ovat rokkenrollin tiellä, ja kaikki ovat sitoutuneet tekemään vahvasti töitä bändin eteenpäin menon edistämiseksi.

Levy-yhtiön sivuilta esimakua ja tietoa keikoista.

Marko Laihinen

Halokehrät mukana Tiiliskivi-palkinnon finaalissa

Tiiliskivi Facebookissa:

"Vuoden 2015 Tiiliskivi-palkinnon finalistit on valittu! Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoista koostuva raati valitsi kuusi tavalla tai toisella ansioitunutta teosta, jotka valtamediassa ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

Palkinnosta kilpailevat tänä vuonna Vesa Etelämäen runokokoelma Hikikomori (Sanasato), Marko Laihisen runokokoelma Halokehrät (Poesia), Tiina Laitila Kälvemarkin romaani Karkulahti (WSOY), Ville Lähteen esseekokoelma Paljon liikkuvia osia (Savukeidas), Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen kuvakirja Yökirja (Tammi) ja Katja Seudun runokokoelma Minä olen hänen asuinsijansa (Sanasato).

Palkinnon voittaja julkistetaan Tampereella kulttuuriravintola Telakalla järjestettävällä tunnelmallisella Tiiliskivi-klubilla lauantaina 13.2.2016. Klubi-iltaa siivittää kirjailijoiden paneelikeskustelu, loistava musiikki ja lumoavat runot. Tervetuloa nauttimaan!"

Halokehrät Parnassossa

Runo on lauseiden

väliin jäävä lentoreitti

Marko Laihinen

Halokehrät

Runoja, 91 s.

Poesia, 2015

Miten runo rakentuu? Missä runo tapahtuu? Marko Laihisen esikoisrunokokoelmassa runo voi olla kahden sivulle laskeutuneen lauseen väliin jäävä vapaa tila, jossa assosiaatio liikkuu, siivekkäänä tai liukuen. Kehrä, haloilmiö? Jään miettimään kirjan helähtävänlyyristä nimeä: halohan on ilmakehän optinen ilmiö. Halot syntyvät, kun auringon tai kuun valo taittuu ilmassa leijuvista jääkiteistä.

Tarvitaan siis valonlähde, ja tarvitaan jotakin kovaa ja jäistä, kiteiden leijailu ilmassa. Kokoelman pohjavire onkin yhtä aikaa toiveikas ja pettynyt, yhtä aikaa kriittinen ja rakastava.

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajanakin toimiva Laihinen näyttää, mihin kaikkeen aforismi ulottuu ja millä tavoin aforismin ja runon rajat liukuvat ja liikkuvat. Laihisen kieli on nautittavaa: notkeaa, yllätyksellistä, vilkkaasti liikkeessä, kaunistelematonta mutta kaunista, omintakeisesti sanoja koostavaa.

Runojen asettelu nostaa esille myös typografian runon osana. Rivien asettelulla ja välimerkkileikillä tehdään eroa myös perinteiseen aforismikokoelmaan, joka on, määritelmän mukaisesti, proosaa. Halokehrissä kiteitä lennähtelee, laskeutuu sivuille.

Pohjimmiltaan Halokehrät on ankaran yhteiskuntakriittinen kokoelma. Ihmisen osa ja paikka maailmassa nähdään paljolti luonnollisista muodoista vieraantuneena. Ratkaisuja on vaikea löytää kun leluyhteiskunnassa / karamelliväreihin kastetut prinsessat ja peterpanit säilötään / aikuisuuteen. Nerokkaasti runo toteaa: Inhoan niitä kuvia, joita näen / tyttärieni muotoisista ikkunoista. Kuitenkin lapsuus – sen tuoreus ja pilaantumattomuus – on se kohta, jossa toivo asuu. Laihinen kirjoittaa: lapsi opettaa minulle, kun silmät laittaa kiinni / tämän auton kulkusuunta vaihtuu, ruskeasta / pölyisästä metallista / kimpoilee / kikatus / kikatus. Helinä irtoilee leijumaan.

Halokehrien maailma on laaja, kuin korkealla leijuvan kiteen perspektiivistä nähty. Runoon mahtuvat niin pitkänmatkanjuoksija kalaharissa, herra luther ja herra weber, hommaforumissa haukutut vihervasurihyysääjät kuin pikkutyttöjen prinsessaleikitkin. Ihmisen osa on nähdä oma kuvansa paljaaksi ajellussa orangissa, jota käytetään bordellissa seksiorjana. Ihmisen outous on ääretön, (epä)inhimillisen käyttäytymisen muodot loputtomat.

Laihinen luo kirjaansa tarpeellisia, virkistävänherättäviä uudissanoja saadakseen kuvattua maailman monenkirjavuutta. Toisinaan lauseiden yhteys toisiinsa on niin himmeä, että halo juuri ja juuri erottuu kaikessa valtavuudessaan.

Lukijan, aamukahvipöydässä uutismyrsky edessään, on pystyttävä säilyttämään elämisen mielekkyys löytämällä yhteydet asioitten välillä. Jokin pitää meidät koossa ja kiinni tässä maailmassa.

Halokehrät etsii taidokkaasti runoissaan tätä jotakin. Se etsii mieltä, syytä, toivon rautalankaa pitämään ilmiöitten yhteydet koossa; välistä lanka on melkein näkymättömän ohut.

                                                                                         Johanna Venho

Julkaistu Parnasson numerossa 6-7/2015

Samassa lehdessä Halokehrät-kirjaan viittaa myös Kari Hongisto artikkelissaan Kuin kaksi harjaa- vastakarvaan, joka käsittelee filosofian ja aforismin suhteita.