lauantai 7. helmikuuta 2026

Keskittymiskyvyn liimailua

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 3.2.2026

Perttu Pölösen kirja Saisinko huomiosi? tuuppi ajattelemaan. Esimerkiksi miten rahasampoina mylläävät somekanavat suodattavat ja suosittelevat meille tarkoin algoritmein punottuja sisältöjä. Koukuttavia kohujuttuja, loputonta videovirtaa, kusipäistä trollausta ja negatiivisten tunteiden pumppausta jne. Tosiasiaa on, että nuorille suunnataan mielenterveydelle monipuolisen vahingollista materiaalia, mistä seurauksena kaikenlaista oirehtimista.

 

Joskus miettinyt, että mitäpä alitajunnan tantereilla löytöretkeillyt ja ihmisyyden töhniin kompastellut Sigmund Freud tuumaisi tästä somekulttuuristamme?

 

Silmiä avaava ja puhelinta sulkeva tutkimus Hesarista kertoi, miten jo parin viikon nettipaastolla keskittymiskyky koheni huomattavasti. Päätin kokeilla somet kärkenä, aloitin ennen joulua ja jatkuu edelleen. Voi olla, että jotain dopamiinikrapulaa oli alkuun ja yllykettä jatkaa räpläystä. Mutta tietty levoton häslinki nupissa on vähentynyt.

 

Ihan ehdoton en ole ollut, mutta yksikin Facebookin vilkaisu alkoi lisähuomiota pilkkivällä avautumisella EHKÄ PASKIN JOULU IKINÄ! Se oli siinä moneksi päiväksi.

 

Some pyrkii vastaamaan meidän nähdyksi tulemiseen tarpeeseen tykkäyspeukaloilla, hyväksynnän tarpeeseen uusilla seuraajilla, empatianhakuun sydämillä jne. Julkaisuilla näyttelemme ja esittelemme millaiseen identiteettiin pukeudutaan. Vähän niin kuin entisajan paperinukke. Pinnallista, mutta korvaushoitoa riippuvaiseksi tehdylle käyttäjälle.

 

Hallitus kaavailee somekieltolakia alle 15-vuotiaille ja ruutuajan rajoituksia pikkumukuloille. Kannatan. Mitä enemmän lapsille ja nuorille tapahtuu kohtaamisia kasvokkain, yhdessä olemista ja tekemistä sen parempi. Se on meille lajityypillistä käyttäytymistä. Ei se, että kyhjötetään yksin niska rytyssä ja toljotetaan pikkuruutua. 

Ja samaa aikuisille. Ehkä muutaman vuoden kuluttua näistä digihaitoista puhutaan ihmetellen kuten vapaasta tupakanpoltosta aikanaan.

 

Totta on väite, että someväylien kautta on saanut yhteyttä kauempiin tuttuihin ja kavereihin. Mutta samalla se on etäännyttänyt läheisiä ihmisiä toisistaan. Yksi syy on sen puhelinikkunan kautta tarjoutuva loputon uutuus ja liiallinen palkitsevuus aivoille. Mielihyväkeskuksen toleranssi kasvaa, tylsyyttä ei siedetä edes viittä sekuntia, joten kännykkä esille. Ja juuri tämä viipaloi keskittymiskykyä kuin kiireinen kokki kurkkua.

 

Osa asiantuntijoista liputtaa toki viran ja oman someseurakuntansa puolesta kieltoja vastaan. No, paras perustelu rajoittamisille mielestäni on, että useiden lähteiden mukaan älyvehkeiden ja somesovellusten kehittäjät eivät ole antaneet niitä omille lapsilleen. Miksei?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on kärttyäijä kun selvät asiat etenee niin hitaasti

 

 


 

1 kommentti: