Saunan penkillä

Yksi suosikeistani Turussa on Impivaaran uimahalli. Siellä on monipuolinen kuntosali, kuuma sauna, neliasteinen kylmäallas ja muitakin plutikointipaikkoja. Kun huhkii kolme varttia punttivehkeiden kanssa, sitten päällisruuaksi kipakoita hikilöylyjä ja dippauksia jäätävään veteen, ni ehtoks on ko uus miäs.

Laskeskelin ja elämässäni olen arviolta saunonut vähintään 5000 kertaa. Ennätysviikko höyrystyy mieleen Laitilan uimahallista, jossa olin aikanaan uinninvalvojana ja kerran lasten uimakoulun aikana kuskasin poikaryhmiä altaan ja saunan väliä. Taisi 80 löylyttelykertaa mennä rikki viidessä päivässä.  

En ole mikään suurhifistelijä saunojen suhteen: savusaunoista, puukiukaista ja sähkökiukaista on löytynyt oivia ja erilaisia löylyjä. Muuten, vanhan timpurivitsin mukaan se kertalämmitteinen puukiuas tehdään kakkosnelosesta.

Saunominen tiivistyy helposti intohimoksi. Kaikki eivät toki saa löylyttelystä mielihyvää itselleen – päinvastoin huonovointisuus iskee – mutta isolle osalle ihmisistä kyseessä on suuri nautinto. Saunominen kohentaa terveyttä: tuoreitten savolaistutkimusten mukaan 4–7 kertaa viikossa saunovilla vähenee merkittävästi aivoinfarktien ja sepelvaltimotaudin riski. Veri kiertää ja paineet laskee ja immuunijärjestelmä sekä autonominen hermosto aktivoituvat lauteilla.

Monelle saunominen tarkoittaa kropan syväkuurauksen lisäksi nimenomaan sitä rauhoittumista, rentoutumista. Maailman melut ja elon murheet ne vaimenee. Hyvin vanhaa perua onkin, että sauna on se kotipiirin tuonpuoleisin paikka; uudistumisen ja parantumisen paikka. Ruumiit on aikanaan pesty saunassa, ja haltijoita ja tonttuja siellä on asustanut eri uskomuksista kurkkien. Alastomuus on kuulunut luonnollisena osana kylpemiseen, siinä ei ole ollut mitään eroottista firinää mukana. Sana löyly on tarkoittanut alkujaan paitsi kiukaan höyryä, niin myös fyysisistä elintoiminnoista huolta pitävää nk. ruumissielua.

Onnellisessa saunahetkessä on hyvän hapen ja sopivan lämmön lisäksi hämärän valon tuomaa hiljaista seesteisyyttä. Paitsi, jos on pikkumukulia mukana – silloin se saunominen tuppaa olemaan kauniisti sanottuna yht helvetin sättäämistä alusta loppuun. Hienoa jos selvitään ilman, että jollain lukee persposkessa peilikuvaisena polttomerkkinä joku Kota tai Narvi.

Mutta, niin sitä vain käytäntöjen ja toistojen kautta opitaan sisälle myös saunameininkiin. Omat flikat olen opastanut lauteille pikkunatiaisesta asti. Vaikka yleistyvä trendi näyttää olevan, että nykyasunnoista saunat ovat vähenemään päin, ajattelen, että saunominen on sellaista arvokasta ja aidosti tuntuvaa viestikapulaa, mitä kannattaa siirtää sukupolvelta toiselle.

Kirjoittaja on Turussa asuva saunasieppo

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 28.9.2018