 |
| Pauli Luoma. (kuva: Marko Laihinen) |
Tuo meissä lipuva
vapaus
ilmestyi monen vuoden tauon jälkeen.
Millainen prosessi se oli?
Kirjoitusvaiheet kestivät kaksi vuotta ja sain kirjan
lopulta valmiiksi boheemin psykiatrini kekseliäisyyden avulla. Minulla on
OCD-oireyhtymä, ja kirjoittamiseen liittyvät pakko-oireet kyettiin sivuuttamaan
kun lähetin tekstit hänelle sähköpostitse. Hän ”joutui” säilyttämään ne työnsä
takia, ja näin kasvoi kirjan materiaali.
Tekstisi ovat muodoltaan
runofragmentteja, miten se valikoitui?
Kirjoitin ensin kafkamaisia tekstejä, mutta kyllästyin
siihen. Sitten luin René Charin Hypnoksen muistikirjan ja avasi minulle
fragmentin oven.
Olet tunnettu myös
yhteiskuntakriittisenä aforistina – teetkö jossain vaiheessa vielä paluun
aforistiikkaan?
En näillä näkymin. Jos kynästä irtoaa aforismia niin koen
sen hyvin painostavana. Fragmentissa on paljon vapaammat ilmaisun ja
kielenkäytön mahdollisuudet, se on rennompaa ja ilmavampaa kuin aforismi. Vaikka
toki sinne mietelmäkirjallisuuteen myös kuuluu. Fragmentti on avoin joka
suuntaan, ja sillä saa minkä tahansa ajatuksen toimimaan.
Jos Tästä huoneesta ei puutu kukaan olisi
yksi valokuva, millainen se olisi?
Kubismin osastolle menee, teos ei ole ajatuksellinen
kokonaisuus. Jokin rikkonainen kuva, koska eri sivujen ajatukset riitelevät
keskenään.
Onko kirjailijalla
taiteen nimessä jotakin vastuuta?
Jos taiteilijalta edellytetään vastuuta, hänelle laitetaan
raamit. Jos taiteilija menee niiden ulkopuolelle, häntä rangaistaan. On paljon
esimerkkimaita, missä näin on toimittu ja toimitaan.
Mitä taiteenlajeja
olet itse tehnyt?
Aloitin teatterissa, olin myös balettikoulussa. Mutta
jännitin muita ihmisiä niin paljon, että siirryin tekemään kuvataidetta. Ja siitä
kirjallisuuteen, joka on se minun juttuni.
Mitä kirjoittaminen
on parhaimmillaan, ja mitä pahimmillaan?
Parhaimillaan kirjoittaminen palkitsee itsessään, nostaa
mielialaa ja poistaa tyhjyyttä. Pahimmillaan ehkä kun yrittää tehdä jotain
sellaista, mikä ei sovi itselle. Oman jutun tunnistaa siitä, että se tuntuu
hyvältä.
Minkälaisen teoksen
tahtoisit kirjoittaa?
Parhaillaan työn alla oleva kirja on minulle uutta. En ole
koskaan ennen konkreettisesti kirjoittanut omasta elämästäni käyttäen
runollista ilmaisua. Haasteellinen kirja, vittumaisin kirja.
Edelleen
runoilijoihin liitetään mielikuvissa rappioromantiikkaa, mitä mieltä olet siitä?
Kun juon viinaa, en ryyppää kirjailijana. Muiden
pahoinvointi on yleensä kivempaa kuin omalla kohdalla. Kun juon, silloin juo
syrjäytynyt Luoman Pauli, joka ei baarissa halua puhua kenenkään kanssa.
Runoilijan oma kysymys
ja vastaus siihen?
Miten saisit runollisuutta enemmän? Etsiskelen kirjaa, jossa
olisi jotakin lyyristä ja mietelmällistä, jotakin sellaista josta saisi kiinni
ja otettua vaikutteita.
Mutta todennäköisesti se on tuo seuraava kirjani.
Haastattelu on julkaistu Voima-lehden numerossa 2/2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti