Liikkuvat kuvat maailmasta

Piti tehdä tänään heti aamulla kaikenlaista, teinkin, mutta piti myös rönsyillä ajankohtaisissa kiinnostuksen kohteissa kirjoittelemalla.

Tapani Kinnusen kirjassa Julkinen eläin on kohta:

”Kun Anhavan hylkäyskirje tuli postissa, Ilkka soitti minut Imamiin. Luimme hylkäyskirjettä vuoron perään: siinä kehuttiin runot, mutta kokoelman maailmankuvaa pidettiin liian synkkänä, jotta se kiinnostaisi Otavaa.”

Kirjoillakin on siis oma maailmankuvansa, jota ne sanoistaan heijastavat, ja jonka ne piirtävät lukijan mielikuvituselimen valkokankaalle. Jokaisella lukijalla tietenkin omanlaisensa teatteri.

Tämä liittyy ketjurinkulana myös kohua herättäneeseen Laura Lindstedtin yhteiskuntakriittiseen puheeseen, jonka hän piti vastaanottaesaan Finlandia-palkinnon kirjastaan Oneiron.

Taiteilijat tarttuvat epäkohtiin, ja arvostelevat – ihan tuosta noin vain ilman, että heillä on mitään konkretiaan perustuvaa vastatodistustaakkaa esimerkiksi oman talouspoliittisen varjoratkaisun muodossa. Niin se menee, ja tämä herätti taas kerran suukopua ja närää. Taiteilijoilla on ikuisesti ristiriitainen suhde ns. elättäjiinsä, rahoittajiinsa.

Itse olen ollut peräti niin naiivi, että olen väittänyt, että taiteilijalla on takanaan suorastaan evoluutioperuste, koska taiteilija omalla ainutlaatuisella todellisuuspoimurillaan pystyy aistimaan ja tekemään näkyväksi sellaisia voimakenttiä, jotka ovat muulle yhteisölle jopa elintärkeitä.

Eri asia sitten on, ketkä taiteilijat pitäisi rahoittaa vapaiksi ja valikoida ns.  arvokkaiksi taiteilijoiksi, millä perustein, kuka valikoi? Nykyinen monitahoinen apurahajärjestelmä on paras malli, mitä tähän mennessä on saatu toteutettua.  

Ajatellaanko yleisesti, että taide elinkeinona, toimeentulon hankintavälineenä tarkoittaisi samalla jotenkin helppoa elämää?

Taiteen ja tieteen tulisi olla itseisarvoisilta lähtökohdiltaan täysin vapaita. Sananvapaus, teonvapaus – joskin niistä on henkilökohtaisessa vastuussa. Vapaus on tieteen ja taiteen perusolemus, uuden etsintä. Se vapaus on tietystä näkökulmasta arvioiden ihmisen ja ihmisyyden perusolemusta, josta ovat syntyneet koko inhimillinen kulttuurimme. Evoluutio on sopeutumisen ja yhteistoiminnan jatkumoa; uuden keksimisen tietä.  Tätä on näemmä hyvin vaikea ymmärtää ihmisten, joiden maailmankuva perustuu useinmiten sielätä hyväosaisen orrelta lauottuun ja vaadittuun lyhytnäköiseen ja kustannustehokkaaseen hyötyajatteluun – jokaisen tulee elättää itsensä työllään, jokaisen tulee kyetä tuottamaan rahallista hyötyä ja arvonmuodostusta, lisäarvovoittoa omistajalleen; rahaa itsensä ulkopuolelle. Moni nyökyttää sen puolesta, että taiteilijoiden tulisikin tehdä vain sellaista taidetta, jonka kaupalla he itse elävät. Mitä jäisi jäljelle massaviihteen lisäksi? Näille ihmisille taiteella on hyvin vähän mitään henkilökohtaista arvoa, tai he saavat merkityksiä vain hyvin kapeasta taiteen tai ”taiteen” kentästä.

Ja tämä myyttisten ”tosiahkerien suomalaisten” värisevä-ääninen vaatimus kiitollisuudesta ja cockerspanielimaisesta nöyryydestä, jota taiteilijoiden tulisi esittää ”verorahoja ja elättäjiään” kohtaan on tietenkin täyttä illuusiota maailmassa, jossa jokainen olemme koko ajan yhä enemmän ja elimellisemmin riippuvaisia toinen toisistamme, suorista ja epäsuorista rahallisista tuista jne.

Tiedon ja keskinäisen ymmärryksen lisääminen silloittavat kuiluja. Lähtökohtaisesti kannattaa olla utelias ja kiinnostunut myös muista laumoista yhteiskunnan eri tasanteilla samaa aurinkoa ottamassa – ei vaan siitä omasta sosioekonomisesta laumastaan, jossa on kivaa ja näennäisesti hallitun turvallista.

Miten sitten ihmisen tai kirjallisuustaiteilijan on nykytodellisuuden puristeissa ylipäänsä mahdollista luoda itselleen tai kirjalleen valoisa, toiveikas ja positiivisuutta lisäävä maailmankuva? Onko väliä eri lajikkeilla – romaani, essee, runokirja, aforismikokoelma?

Laitetaan ensiksi kirjoituspöydälle tarkasteluun muutamia yhteisesti ja helposti jaettavia ongelmia ja suurenmoisia vaikeuksia: ilmaston muuttuminen ihmisen toimesta ja sen kasvavat vaikutukset ja ilmiöt, ilmastopakolaiskysymyskin saapuu piakkoin tännekin. Vallitsevan globaalin talouspolitiikan aiheuttama eriarvoistuminen ja kasaantuvat ongelmat sosioekonomisesti b-tasolle kuuluville, eri ikäisille ihmisille. Yksilölliset toimeentulo-ongelmat. Köyhyys. Rikollisuuden ja sosiaalisten ongelmien kasvu maailmalla ja omassa lähielinpiirissä edellisten syiden takia. Mielenterveysongelmat, medikalisaatio. Nuorison turhautuminen, tarkoitukseton elämä. Epäterveellinen ravinto, elintasosairauksien kasvu markkinaohjauksessa. Demokratiavajeen kasvu voimistuvan talousharvainvallan edessä. Yksilöön ja yhteisöihin kohdistuvat tehokkuus-, pohjatieto- ja osaamisvaatimukset. Syrjäytyminen, yksinäisyys. Terrorismin kasvu, sen lähelle tulo. Sodat ja konfliktit. Nälänhätä, pakolaisuus. Suomen maanpuolustukselliset uhat. Alkoholi ja muut huumeet ja niiden haitat. Saasteet jotka eivät noudata valtioiden rajoja. Sukupuolinen epätasa-arvo. Luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen taloudellisen hyväksikäytön seurauksena – eläin- ja kasvilajit jotka kuolevat täältä ehkä iäksi sukupuuttoon. Ihmisen irtaantuminen luonnosta ja sen arvaamattomat seuraukset. Digitalisaatio, robotit tulevat, mitä ihmiset tekevät? Miljardööriperäinen yksilöllisyyden ihannointi, jonka edestä ja hintalappuna ovat suuret yhteiset tarinat ja empatiaa perustuva solidaarisuusajattelu poltettu. Jne.

Tämä riittänee, kas, miten sitten on mahdollista säätää omaa tai kirjansa maailmankuvaa aidosti toiveikkaaksi, valoisaksi?

1. Ratkaisumalli: Uskonnollisten selitysmallien käyttö ja niissä uiskentelu, niiden kanssa flirttailu. Tämä on tehokasta – siihen kelpaa mikä tahansa viitekehys, joka uskottaa meille, että ihmeen kautta olemme jokainen pohjimmiltamme kuolemattomia, ”sieluja” tms. ja että elämä on vain eräänlainen tasohyppelypeli, ei huolta näistä hetkellisistä maallisista ongelmista. On jossain olemassa joku taivaanpappa tai muu yliluonnollinen olento tai kosminen tietoisuus, joka pitää meistä sitten kumminkin huolta ja kuoleman jälkeen tulee onnellinen ikuinen taivasaika.

Ei-uskonnolliseen ja tiedepohjaiseen elämä- ja ihmiskatsomukseen tuo ei tietenkään käy, se on järjetön ja mieltä vailla oleva lähtökohta. Aivojemme kognitiiviset vinoutumat kippareina ja vanhat psyykeen metafyyset vesileimat ”kummittelemassa” apina-aikojen laumoista, alfauroksista, selittämättömistä luonnonilmiöistä ja sairauksista? Olkoonkin, että jumalapäissään on myös tehty ihmiskuntaan konkreettista hyvääkin. Erään tutkimuksen mukaan tärkein anti nykyisessä uskonnollisessa toimeliaisuudessa silti on, että se tarjoaa tilaisuuksia tavata muita ihmisiä.

Ateisti ei voi, ei pysty eikä halua rakentaa henkilökohtaista tai laajempaa korttitaloaan hengellisyydestä notkuvan ja ihmeenilmassa keikkuvan pöydän päälle. Maailmaa parantava käsitys on että mitä vähemmän tulevaisuutta muovaavien päätösten taustalla on uskonnollispohjaista ajattelua tai muuta huuhaa-uskomusta, sen parempi. Valtio tulisi irrottaa uskonnoista ja ottaa filosofiasta eettisyys.

2. Ratkaisumalli: sisusta ja maalaa oma henkilökohtainen todellisuutesi omaksi kuvaksesi.

Unohda moiset suuret ongelmat, laita laput silmille ja kuulosuojaimet päähän, katkaise uutislähetykset. Viihdettä ja hyvinvointia tilalle. Mainitut ongelmat ovat kuitenkin niin isoja, ettei niille mitään voi. Antaa olla suosiolla; sillä tavalla ei masennu toivottomuudesta, ei kyynisty kun vaikeille asioille ei kuitenkaan pysty tekemään riittävästi. Keskity vain omaan elämään ja tee siitä mahdollimman hyvä, kiva ja nautinnollinen. Syö, juo, sisusta, osta uusia tavaroita, matkustele, vietä vilkasta sosiaalista elämää jos siltä tuntuu tai erakoidu rauhassa. Haaveile, unelmoi. Voi hyvin, ole kiinnostunut onnellisuutta aiheuttavista asioista. Keskity positiivisuuteen, säteile ja pulppua, harrasta liikuntaa, syö oikein. Toteuta itseäsi, ilmaise itseäsi. Ole pidetty, ole rakastettu.

Tämän suunnitelman toteutumisen pohjalla on, että rahaa ja muuta resurssia sekä valinnanvapauksia on riittävästi, ja usein mittarissa naksuu vielä keski-ikä. Se että elinikää alkaa olla takana enemmän kuin edessä, muuttaa kummasti ajattelua ja tottumuksia, käyttäytymistä, moraalia, arvoja.

Tämä on yleistyvä elämismalli, johon usein liitetään tilannekohtaisesti tarvittavia osia kohdasta 1.

Monella kirjailijalla tämä on jossain määrin myös toistuva pääaihe – jokainen teksti pyrkii vastaamaan kysymyseen Millaista on olla ihminen? Tämän ainutkertaisen ja ainutlaatuisen kirjoituskykyisen paketin toimesta.

Tervettä itsekkyyttä tarvitaan; ei ole mielekäs lähtökohta ajatella että elämä on vain jokin paska raskas rooli kärsimysnäytelmässä.

Mutta, keille ja minkälaisille ihmisille oman elämän nautinnollistaminen riittää pitemmän päälle elämän pääsisällöksi?

Kaikki eivät voi paeta riviin.

                        – Samuli Paronen

3. Ratkaisumalli: Henkilökohtainen konkreettinen vaikutusvalta. Tai edustamansa yhteisön, yrityksen tai järjestön se vaikutusvalta, jolla on aitoa merkitystä tulevaisuuteen ja sen uusiin rakenteisiin ja voimakenttiin. (Esim. suursijoittajat, kansainväliset jättiyritykset, lobbaustoiminta, polittiset puolueet, virkakoneisto, kunnanvaltuustot jne. )

”Maailma muuttuu kun sitä muutetaan.” oli Pekka Haaviston presidenttikampanjan slogan. ”Tulevaisuus on kiinni meistä jokaisesta” on tämän päivän paikallislehden otsikko.

Todettua ongelmaa on, että mm. politiikka koetaan älykköjen ja humanistien suunnasta niin vastenmieliseksi ja likaisia taitoja sekä aikaa henkilökohtaisesta elinajasta todella paljon vaativaksi, että he eivät lähde ehdokkaiksi, eivätkä ota päätöksentekijän vastuuta itselleen. Päästävät muut menemään päättäviin elimiin. Elämä on paljon helpompaa kun pysyttelee sivussa.
(kts. kohdat 1. ja 2.)

Ihminen ei tee muutosta, ennen kuin muutoksen tekemättä jättäminen on riittävän tuskallista.

                  – Tommy Hellsten

Nettiin liitetty tietokone on periaatteessa se ikkuna kaikkiin maailman asioihin ja on auki 24h/7/365. Ennen ei ollut tällaista myllynkiveä tietoisuutta kaulimassa.

Onko niin, että talouslamassa rahjustavien ja YT-potkuja pelkäävien nykyihmisten peruselämä on edellä mainituista negatiivisista ongelmista johtuen on itsessään jo niin raskasta, ettei siihen tahdota enää mitään negatiivista ja vaikeasti nieltävää nykytaidetta?
Ei yksinkertaisesti helvettiäkään kiinnosta, miten esimerkiksi toisenlaisissa yhteiskuntaluokissa joudutaan elämään? 

Vai foliohatullisempi kysymyksenasettelu: onko tämä arvotodellisuus meille kaupallisten tarkoitusperien johdosta syötettyä, manipuloitua arvomaailmaa, jossa vain kuuluu käyttäytyä tietyin tavoin, ja josta poikkeaminen vaihtoehtoiseen elämäntapaan on karsinoitu yllättävän vaikeaksi?

Kuinka paljon – realistisesti ottaen – esimerkiksi kirjan kansien sisälle majoitettu nykytaide kykenee ulottamaan vaikutusvaltaansa niihin tilanteisiin, joissa oikeasti tehdään tulevaisuutta muovaavia päätöksiä?

Lopuksi taidetta, jonka löysin itselleni ensimmäistä kertaa viime yönä:
Nina Simone: Feeling good