Haastattelussani runonjuuritason toimija ja runoilija Tommi Parkko.
Poimi tuorein Voima-lehti telineestä, tai lue juttu täältä. (sivu 49)
Ja tästäkin:
Runonjuuritason toimija
Olet ollut
aloittajien joukossa Turun 90-luvun runoliikkeessä ja viemässä runoa kapakkaan,
perustamassa yhdistyksiä ja kustantamoja, Nihil Interitiä ja Poesiaa,
Runoviikkoa ja Paimion aforismipäiviä jne. – mistä moinen aloitteellisuus?
Ehkä siitä, että estyneenä ja arkana ihmisenä en ole päässyt
mihinkään mukaan, joten on pitänyt itse perustaa porukat joihin on sitten otettu
sisään. Ei, vaan oma toimintatapani on toimia yhdessä muiden kanssa. Usein on
myös parasta luoda kokonaan uusia rakenteita kuin pyrkiä vaikuttamaan
vakiintuneissa malleissa.
Vuoden 2012 jälkeen
olet tehnyt yli 80 keikkaa ja ajanut tuhansia kilometrejä runon aseman
edistämisen takia. Miksi?
Olen käynyt puhumassa kirjastoissa, kouluissa,
äidinkielenopettajille – kaikille jotka voivat hyödyntää runoa omassa työssään.
Yo-kirjoituksissa voi olla runoaineistoa ja runo on mukana nykyisessä
opetussuunnitelmassa. Muutoinkin lähtökohtaisesti asioille pitää pyrkiä
tekemään jotakin - on joutavaa käydä keskusteluja, joiden tarkoituskaan ei ole
konkretisoitua.
Jos runous ei olisi
kutsunut sinua työntekijäkseen, missä ammatissa Parkko voitaisiin nähdä?
Todennäköisesti kirjastossa – olisin kirjallisuuden
suurkuluttaja jotain toista kautta. Isäni oli myös lukutoukka ja isoisäni
perusti maaseudulle kirjastoseuran.
Miksi juuri runo
sinua kiinnostaa?
Runo on yksi tiedon muoto, jota ei voi ilmaista muiden
lajien kautta. Runo on henkilökohtainen – ei tekijä tai ego ole tärkeää, mutta kirjoittaja
on itse vastuussa runonsa outoudesta tai arkipäiväisyydestä.
Olet jo viisi vuotta asunut
puolet vuodesta Turussa ja puolet Italian Assissa ja matkaat tätä väliä. Mitä
haittoja, mitä etuja?
Pystyn jakamaan hyvin omaa toimintaa ja tekemistä – työnjako
sujuu hyvin. Se myös laittaa tiettyjä rajoja puuhasteluun. Haittana että
välillä olen molemmissa poissaoleva, mutta s-postit liikkuvat. Suomessa en
kirjoita omia runojani.
Eräs uusi runoilijayhteistyösi
on Autismisäätiön kanssa. Mistä siinä kyse?
Runoilijan työssä on paljon autistisia piirteitä, mutta positiivisina
koettuina ominaisuuksina. Pyrimme välittämään autismin kirjojen ihmisille näitä
onnistumisen mahdollisuuksina – yritetään löytää kohtaamisia, joissa
kirjoittaminen antaisi heille lähtökohtia ja roolimallia omalle tekemiselle.
Tarkoitus on myös lisätä yleistä tietoisuutta autismin kirjosta.
Jos laitat
ennustajanlasit päähäsi, missä runonsuunnassa saattaa tapahtua seuraavaa
kiinnostavaa murtumista?
Mitä tulee lavarunouden jälkeen, mikä tekee nykyisen muodon vanhanaikaiseksi?
Toisaalla on kiinnostavaa, millä uusin tavoin runon puhujuutta voidaan
hajottaa.
Tietokirjoja runosta
olet tehnyt, mutta edellinen runokirjasi
Pelikaani (Savukeidas) ilmestyi 2011, milloin tulee seuraava?
Omien runokirjojeni ilmestymistahti on näköjään seitsemän
vuoden välein vaikka muuta yrittäisi. Runonkirjoittajana olen hidas, teen omaan
tahtiini. 2018.
Runoilijan oma
kysymys ja vastaus siihen?
Mitä tavoitteita tällä omalla toiminnalla haluaisit
saavuttaa?
Runouden kannalta toivoisin, että runous säilyttää
elinvoimaisuutensa. Henkilökohtaisesti sitä toivoisi, että minut huomattaisiin
myös runoilijana – tulisi jotain niin vakuuttavaa, että se nostettaisiin
esille.
Muutamat valitut sanat
Laivakellon kilahtaessa tuuli pyöristää kivet miehiksi,
jotka soutavat merelle valaan perässä
kuin he vasta nyt näkisivät sen mitä näkevät,
kirjan sivuilta viileille vesille karanneen.
 |
| Tommi Parkko. (Kuva: Marko Laihinen) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti