lauantai 3. huhtikuuta 2010

Mamutusta ja kansallisromanttista kiljua

Roman Schatz tyyttää hyvää kolumnia Ilta-Sanomissa 3.4.2010

Siinä hän, 24 vuotta Suomessa asuneena tuntee tätä kulttuuria jo aika hyvin ja
osaa kyllä ansiokkaasti vittuilla yhtäkkiä mamutettuna takaisin.

Fakta on, että Suomessa asuu pitkälti toistasataa tuhatta ulkomaalaista, ja ulkomailla
asuu ainakin miljoona suomalaista ja heidän jälkeläistään. Jos halutaan ulkomaalaiset veks täältä, olisi reiluuden nimessä syytä kotiuttaa nämä ulkomailla asuvat.

"Maassa maan tavalla, sanoo jopa Jutta-puistotäti. Pelastakaa Suomi pahoilta ulkomaalaisvaikutteilta ja boikotoikaa mamuja: siivotkaa itse, kuskatkaa itse taksinne, bussinne ja raitiovaununne. Hoitakaa itse sairaanne, vanhuksenne ja hullunne, paistakaa itse pitsanne, lisääntykää keskenänne ja nauttikaa tahriintumattomasta kotimaisesta keliakiasta, diabeteksesta ja skitsofreniasta. Luopukaa keljuista tuontitavaroista, syökää puhtaita suomalaisia banaaneja, ananaksia ja kumkvatteja. Mihin te vitamiineja tarvitsette,
teillähän on sisu. Pankaa ulkomaalaiset elokuvat, vierasperäinen musiikki ja käännöskirjallisuus pannaan, rakentakaa itse autonne, unohtakaa chileläiset viinit ja paltkaa juomaan kansallisromanttista kiljuanne. Taantukaa ylväinä, tehkää Suomesta kotiseutumuseo ja muuttakaa takaisin autioituneelle maaseudulle. Samalla teidän pitää ehdottomasti kieltää myös Maamme-laulu, sehän on maahanmuuttajan säveltämä."


Näinhän se kutakuinkin on.
Me tarvitsemme noita vitun ulkomaalaisia.
En tiedä sitten kuinka paljon he tarvitsevat loppujen lopuksi meitä.

;-)





3 kommenttia:

  1. Maahanmuuttajia

    Uusimpien laktoosi-intoleranssitutkimusten mukaan me suomalaiset emme polveudukaan täällä n 4000 vuotta sitten asustaneista metsästäjä-keräilijöistä, vaan olemme tänne kaakkois-euroopasta muuttaneiden viljelijöiden jälkeläisiä. Nämä syrjäyttivät metsästäjät joko väkivalloin tai muuten ja valloittivat suomenniemen. Olemme siis perimältämme itsekin maahanmuuttajia ja valloittajia.

    Tästä voimme vetää kahdenlaisia johtopäätöksiä:

    a)Meillä ei ole mitään perusteita tuntea vihaa ja epäluuloa muukalaisia kohtaan, koska olemme sellaisia itsekin olleet.
    b)Meillä on kaikki syyt tuntea vihaa ja epäluuloa muukalaisia kohtaan, koska tiedämme miten siinä viimeksi kävi: alkuperäisväestö syrjäytettiin.

    Maahanmuuttoa laajemmin ajatellen pitää tässä yhteydessä todeta, että koko ihmiskunta ei polveudukaan luolaihmisistä, vaan on tänne haaksirikkoutuneen avaruusaluksen jälkeläisiä. Aluksen joka oli itse asiassa ohjelmoitu törmäämään maahan ja tuhoutumaan, ja joka oli lastattu kehittyneen sivilisaation täysin hyödyttömillä jäsenillä, puhelinvaihteen siivoojilla, pysäköinninvalvojilla ym. Näin kertoo meille Linnunradan käsikirja liftareille -selvittäen samalla miksi tällä planeetalla oikein mikään ei tahdo toimia niin kuin pitäisi. Me olemme kaikki maahanmuuttajia.

    VastaaPoista
  2. Ongelmia luo kyllä ihan perustaltaan, väistämättömästi tämä ainoaksi oikeaksi suunnaksi taottu: yksilöiden, kuntien, valtioiden,kauppaliittojen, mantereiden välinen keskinäinen kilpailu.

    Totta helvetissä siitä syntyy valtavasti häviäjiä enemmän kuin voittajia, ja sitä myöten kostonhalua, vihaa ja luovuttamista.

    Kilvoittelua.

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea!Suomalaiset suomeen - Afriikkalaiset Afrikkaan.

    VastaaPoista