torstai 27. elokuuta 2009

Napitusta


Muutaman päivän jälkeenkin Benjamin Buttonin
ihmeellinen elämä mietityttää.
Ensinnäkin loistoesimerkki elokuva-taiteen mahdollisuuksista.
Mahdottomia esitetään kuin mukamas olisi oikeasta elämästä kuvattu.

Sitten ne kohdat joista se itse taide katsoi takaisin – mitä sillä itse kukin rajaa –
sokea mies, joka valmisti kellon joka kulki taaksepäin, että sodassa
kaatuneet miehet tulisivat takaisin kotiin, viljelemään maata ja
elämään perheidensä kanssa.
Miehen oma poika tuli puulaatikkoon
paketoituna sodasta kotiin.

Kuva kulki kuin muistikuvaksi rakennettuna taaksepäin, räjähteisiin pamahtaneet miehet tulivat ehjiksi, kuolleet nousivat tantereilta kun kiväärinkuula lähtikin kehosta takaisin jonkun toisen pyssynpiippuun jossa sormi ei koukistanutkaan liipaisinta.

Elokuvan kohta, jossa kuvatapahtumilla kerrottiin mitkä kaikki asiat
edelsivät sitä ajan kohtaa, jossa taksi törmäsi murtaen tanssijan uran loppuun.
Jos pienikin asia olisi mennyt toisin, tätä traagista kohtaamista ei olisi tullut.
Ehkä.

Mitä tällaisia elämänpisteitä meillä onkaan jokaisella?
Montako kertaa esimerkiksi kuolema on käynyt lähellä
harjan ja kihvelin kanssa?

Viimeinen kohtaus, jossa Benjamin oli elämänsä suuren rakkauden sylissä.
Nainen oli vanha, Benjamin oli keholtaan vauva, mutta sisältään dementoitunut vanhus.
Katsoi vielä kerran naista, ja nainen koki että se Toinen tunnisti hänet, muisti hänet.
Ja sitten Benjamin sulki silmänsä.


Elokuvat ovat parhaimmillaan upeita, ne kertovat asioita joihin emme
useinkaan osaa itse elämässämme tarkentaa. Paikoin elokuvat ovat
enemmän totta kuin elämä itse, kenties?
Kehittävät meidän herkkyyttämme kokea, aistia, nähdä, tuntea.
Itkettävät meidän todellista itseämme esille, ja näyttävät
elävän elämän voiman, johon jokaisen tulee suostua.
Tai kannattaa suostua.
Ettei jää pelkästään lupaavaksi ja lahjakkaaksi käsikirjoitukseksi.





2 kommenttia:

  1. Tätä kyseistä elokuvaa en ole nähnyt, enkä ole nähnyt monia muitakaan elokuvia, mutta hyvistä elokuvista pidän todella paljon. Voisin välillä katsella elokuvia tuntitolkulla, jos ne sattuvat olemaan kiehtovia. Kiehtova elokuva on mielestäni, aivan kuten Laihinenkin toteaa, sellainen joka pystyy kertomaan elämästä jotakin todella tärkeää tiivistetysti, tiiviisti, jopa pakahduttavasti.

    Hyviä elokuvia on niin paljon, että kaikkia ei millään ehdi katsoa ja ne, jotka on ehtinyt katsoa, pitäisi katsoa uudestaan. Usein karsastan amerikkalaista hollywood-elokuvaa, mutta kyllä sieltäkin löytyy hienoja juttuja, kuten teemaltaan ikuinen Naisen tuoksu. Al Pacinon suoritus on loistava ja loppukohtaus on paatoksellisuudessaankin tunteita ravisteleva.

    Aivan toista maata ovat kuitenkin eurooppalaiset suosikkini, kuten Kieslowski ja Truffaut, joiden filmejä valitettavan harvoin televisiosta näytetään. Kieslowskin elokuva Veronikan kaksoiselämä oli aikanaan itselleni todella voimakas kokemus. Mutta kun siinä ei ole tuliaseita, murhamiehiä tai edes homoja nimeksikään, niin eihän se ketään kiinnosta!

    H.A.

    VastaaPoista
  2. Elokuva kuten teatteri on tavallaan sitä elämän teeskentelyä.
    Mutta samalla se voi olla myös eräänlainen "jatkonpaikka", jolla tavoitetaan ihmisten käsityskyvyille jotakin sellaista, mitä elämä itse ei voi arkipäivien käytävässään puhtaasti tarjota?

    Samoin kuin runo voi kirjoittaa jotakin alitajuntaa merkillisesti pöyhivää, sanoja jotka puhuvatkin pään ohi järjestä vain vauhtia pompaten sinne sydämenkielelle, asuvat symboliikan ja arkkityyppien oudon valon maassa jossa myös hyvät ja puhuttelevat elokuvat.
    Eräs elokuvastaan irroitettu esimerkkisiivu:
    http://www.youtube.com/watch?v=s4Q-iB36FJo

    Parhaimmillaan elokuvassa yhdistyvät kaikki taiteen lajit.

    VastaaPoista