Matkalle lähtevän ikävää, stressaavia asioita, venkurat rytmit juhlien takia.
Uni on vielä jossakin bilettämässä, sitä ei vielä huvita tulla luokseni.
Silmät auki sunnuntaille hän makaa vuoteessaan, ja miettii avioliitosta syntyneiden asioiden kuten uskonnon, kuoleman ja jälleensyntymisen symboliikkaa.
:-)
Lyhyimmin iskuin uskonto on niitattu sillä, että se on syntynyt ihmisen kuoleman pelon voimasta. Saa lohtua ja turvaa, kun uskoo että elämä ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu.
Tästä on syntynyt mm. kristillinen uskonto ja kulttuuri, jossa uskotaan että ihmisellä on kuolematon sielu, hän on alkuperältään henki ja se olennainen: vaikka kuinka suoranainen pahuuden lähettiläs ja todellinen helvetillisyyden siementäjä olisi eläessään maan päällä, niin hopladii, Jeesus hänen faijansa isä-Jumalan ja pyhän hengen kanssa voi antaa armon, ja sitten taivasten ovet aukeavat ja bileet ihanaiset, murheettomat ja loppumattomat alkakoot!
Kristillinen symboliikka on hyvin vaikeaa. Ymmärtääkseni suurin osa papeistakaan ei ole ollenkaan hajulla mistä saarnaavat tai minkä todellisten asioiden viitteellistä puhetta alitajunnoille he puhuvat. Ohjeita ne on hyvään ja onnelliseen yksityiseen ja yhteiseen elämään muiden kanssa, mutta nykyajassa täysin kadottaneet tienviittansa.
Buddhalaisuudessa ollaan sentään hiukan loogisemmalla linjalla ja uskotaan syyn ja seurauksen lakiin, ja ollaan muutoinkin aina tuuppaamassa se elmukelmuinen eksistentiaalinen vastuunpaketti omista teoistaan aina ihmiselle itselleen.
Mutta sitten sielläkin on se jälleensyntymisoppi, jota toki on tulkittu sitten tuhannella eri tavalla. Viisain löytämäni selityslause on, että ok, jotakin siirtyy, samoin kuin kynttilän tulella toinen kynttilä sytytettäisiin, mutta ei mitään persoonallista minää, johon ah niin rakastuneita olemme, ja jonka kuolemista alati peljätä saamme.
Ihmisen eläimellisyyttä ja biologista pohjaa tuoreeltaan lukeneena mietin, että tuo voisi tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sukupolvien ketjua. Kasvatuksen karmaa, geenipakettia jonka tyyttäämme lapsissamme eteenpäin. Sillä lailla mekin jatkamme elämistämme, ilman sitä minää, "markolaihista" tässä tapauksessa.
Esimerkkinä vaikkapa tavat ja puheenparret ja sanonnat, jotka joku on joskus suutaan päästänyt ja sitten ne ovatkin siirtyneet elämään omaa elämäänsä.
Toisiaan seuraavat elämät; viittilöikö se karmauhkauksillaan tai houkutuksillaan sitä miten päivä toistaan seuraa, ja joka päivä me teemme valintoja ja tekoja, jotka kantavat myös eteen päin. Huomiseen, viikon päähän, vuosien päähän tai sitten sinne oman elämän rajojenkin ulkopuolelle.
Tässä päättelyssä on myös uskottomalle moraalin pohja ja erityisesti kohde jolle olla moraalinen; elämä itse, ihmisten suku, omat ja toisten lapset, elämän edellytykset; Huomispäivät.
Lauri Viidan runo Onni sikermästä Onni (1965) :
Onni
Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.
2.
Suvimaisema: lahdentyven,
saunaranta ja vene
ja helle, männiköntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä, hei!
3.
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti