maanantai 10. elokuuta 2009

Murrosikäinen ripottelee kirjaimiaan


Heidi Hautala on todennut Annassa 6.8:
"On niin paljon ihmisiä, joita maailma eri millään tavalla palkitse, päinvastoin.
Monelle meistä oraansuojelijoista kävi hyvin, mutta sitten oli heitä, joiden idealismi oli
niin korkealentoista, etteivät he jaksaneet tässä maailmassa.
Idealismi voi olla hirvittävän raskasta."

Minä olen varmasti monenlaista palkintoa saanut, kitise en, mutta ymmärrän tuon idealismin raskauden. Tiedän että Idealistinen Sinisilmä kykenee ajattelemaan itsensä ulos inhimillisestä maailmasta ja esimerkiksi kroonisesti masentuneeksi. Kun maailma ja ihmiset eivät millään muutu sellaisiksi kuin heidän pitäisi muuttua.

Päivän oivallukseen, jonka minä murrosikäinen 39 vee olen itselleni pyydystänyt.
Kun ihminen vanhenee, ikääntyy; tietää omat mahdollisuutensa, tietää kadotetut mahdollisuudet. Sanovat sitä realismiksi.
Tietää ytimiään myöten, että kulkee sitä päivää kohti jolloin puhaltuu se hento viimeinen ulospuhallus ja elämä on tullut valmiiksi.

Monella nuorella peruskokemustila itsestään on kuolematon, ja että maailma on lukemattomia tarinoita täynnä. Tämä on totta nuorten ihmisten maailmassa, ja niin kuuluukin olla. Muuten ei olisi eteenpäin vievää idealismia ja tervettä kapinaa joka synnyttää muutosta.

Mutta kun ihminen ikääntyy, tuntee itseään paremmin ja ennen kaikkea näkee yhä selvemmin rajansa, ääriviivansa, asiat alkavat saada toisenlaista mittakaavaa, ja kaikesta maailmanpahuudesta ja huonoudesta ei olekaan enää valmis ryntäämään barrikadeille tai kärventämään hermonsa. Alkaa valkata minkä puolesta tappelee, mitä säilyttää, mistä luopuu koska aika ja elämä on muuttunut käsinkosketeltavan rajalliseksi.

Rajallinen aika muuttaa moraalia.

Eettisyyden sydämenlyönnit tarkentuvat, sillä omalla tavallaan idealismi ja realismi tekevät
parhaimmillaan oman synteesinsä, liittonsa.


Tästä pohdinnasta voi ahdistua, kokea kuolemanpelkoa, tai sitten ottaa se unilukkariksi mukaan elämänsä valintoihin.

Tämä on minulta sellaista elokuun kirjoitusta. 
Meillä on kesä vielä vieraana, se istuu huvimajassa hyväntuulisena ja on onnellinen, 
mutta illalla jo syksyn läsnäolo vaatii shaalin laittoa olkapäille, ja
taivaalle ovat tulleet tähdet takaisin pimenevään mereensä.

Ei meillä ole aikaa hukattavaksi turhanpäiväisyyksiin.


6 kommenttia:

  1. Annassa asuu totuus-ja naistenlehtiä vilkaisee näköjään Laihinenkin joskus itseni tavoin. Hautala ilmaisi sen minkä itsekin allekirjoitan; idealismi on joskus raskas taakka tässä ihmisten maailmassa. Ja etenkin nuori idealismi jolta puuttuu vielä perspektiiviä ja kykyä tehdä kompromisseja. Sama ilmenee nuoressa lemmessä joka ajaa joskus epätoivoisiin ratkaisuihin - vasta ikä ja kokemus tuo tiedon siitä että vaihtoehtoja on aina...

    "Ajatella itsensä ulos inhimillisestä maailmasta joka ei millään muutu sellaiseksi kuin heidän pitäisi muuttua..." Tarve muuttaa maailmaa -ja luulo että itsellä on tieto mikä maailmalle olisi parhaaksi. Hieman samaa kuin ajatus että onnellisuus on sitä että kaikki muut tekevät niin kuin minä haluan... Ja kun niin ei käy,seuraa kiukku ja masennus. Jossakin vaiheessa sitten antaa periksi,luovuttaa. "Ei ihminen kypsy-väsyy vain".

    Mmurrosikäisen 39 veen ajatukset nuoruuden kuolemattomuudesta ja iän tuomasta realismista koen hyvin todenmukaisiksi ja omakohtaisiksi-ja ajatus siitä että kaiken maailmanpahuuden takia ei enää jaksa nousta barrikaadeille ja kärventää hermojaan saa minut nyökkäämään hyväksyvästi.

    Hieman otsaani kurtistan siitä syystä että esittäessäni joitakin aikoja sitten täysin vastaavia ajatusmalleja halustani itse valkata minkä puolesta tappelen,sain varsin kitkeriä syytöksiä negatiivisuudesta ja vastuun pakoilusta.

    Lähestyvä 40v vai syksykö nyt saa nimittämään taannoista negatiivisuutta realismiksi ja rajojen näkemiseksi. Vai onko asiat vain koettava itse ennen kuin niitä voi ymmärtää...

    Ohhoh - hukkasinpa taas aikaa turhanpäiväisyyksiin vaikka pyhästi vannoin etten siihen enää sortuisi ;o)

    VastaaPoista
  2. Tietämys rajallisuuksista, ymmärrys väistämättömistä luovutettavista alueista.
    Syksy, ihmisen elämän lopulta aika vähälukuiset tarinat ja niiden muunnelmat.

    Kun on omakohtainen sisäinen kokemus sen illusorisen minän sisällä että paljonpa tiedän mutta kuinka vähään kykenenkään, niin senkin jälkeen kaikki jatkuu, mutta jatkuu toisenlaisena.

    Täällä olemme, mitäs sitä sitten tekis, aikansa kuluksi?

    :-)

    VastaaPoista
  3. Aikansa kuluksi ei tarvitse tehdä mitään - se kuluu vaikka istuisit puun alla ja kuuntelisit ruohon kasvavan. Mutta jos haluat tehdä jotain suurta,tässä Hitopadesan vinkki:

    "Tässä maailmassa ainoa ylistämisen arvoinen ihminen,suurin,rehellisin ja hyveellisin on se,jonka luota kerjäläiset ja suojaa pyytävät poistuvat tyytyväisinä toiveissaan pettymättä."

    Eli toisen runoilijan sanoin: "Suurin teistä on se,joka on kaikkien palvelija."

    Sitä on aika harva yrittänyt...

    VastaaPoista
  4. Eli toisen runoilijan sanoin: "Suurin teistä on se,joka on kaikkien palvelija."

    Tällä hetkellä tuo kuulostaa minusta vinkkaukselta ja ilouutiselta kaikille läheisriippuvais-vammaisille, jotka rikkonaisuutensa ojossa odottavat ketä tahansa paapottavaa ja ihmistä jota saisi pelastaa ja kantaa vastuuta sen puolesta ja johon hitsautua kipupisteellään kiinni.

    Kerjäläisiä me olemme kaikki, tarpeet ovat vain hieman erilaiset.

    VastaaPoista
  5. Eli oma apu paras apu? Kaikki auttamishaluiset ovat läheisriippuvaisvammaisia ja kaikki apua pyytävät vastuunpakoiluvammaisia. Mihinkä sitä paljonpuhuttua yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta sitten tarvitaan jos kaikkien on kannettava vastuu vain itsestään ja kaikki muu on pakoilua tai vammaisuutta...

    VastaaPoista
  6. Niin, ehkäpä se yhteisöllisyys on paljonpuhuttua, ja sitä ei oikein tarkenneta mitä sillä kulloinkin tarkoitetaan.
    Todellisuuksien paljous; tarkoittaa myös sitä että sitä "avuntarvetta" on myös olemassa hyvin monenlaista ja jolloin yleistäminen vie heti metsään.
    Minusta ei tällä hetkellä saa kovin hulppeaa ihmisyyden suurta halailijaa; johtuu omasta todellisuudestani.

    VastaaPoista