sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Oodi Testosteronillle!


Jokin aika sitten kuulin radiosta pitkän linjan nuorisotyöntekijän
murteellista pohdintaa:
"Nii, mää olen kyllä tullu vuasien kulues siihen tulokseen, et kyl se on se testosteroni mikä syä järkeä. 
Se on vast siinä kolmenkympin jälkeen ku miähestä alkaa tulla ihmine."

Olen nyt muutaman kerran ajanut väliä Turku-Laitila-Turku ja
joka kerta olen todistellut sellaisia aivan käsittämättömällä
riskillä otettuja, täysin turhia ohituksia. Rattia ohjaamassa uhkuva testosteroni.
(Joka viikonloppu tuntuu päättyvän lehtien palstojen mukaan muutaman nuoren elämä aamuyöstä, kovassa vauhdissa ja kavereita ja testosteroni kyydissä.

Pääosa nykyistä urheilulajeista, kuten esimerkiksi jalkapallo on kehittynyt 1800 -luvulla. Pääsyy on siinä, että yhteiskunnalliset rakenteet ovat muuttuneet, ja metsästys väheni dramaattisesti. Toinen iso syy on sivistys, jonka takia sotiminen ja väkivalta on koko ajan vähentynyt. Homo Sapiensin mieshormoni on vaatinut itselleen hyväksyttäviä masturboinnin ja purkautumisen teitä.

Väkivalta & action -elokuvat, väkivaltapelit, extreme-harrastukset ja seksiin liittyvä teollisuus yrittävät kaikki tyydyttää parhaansa mukaan testosteronin luomia käyttäytymisyllykkeitä ja todellisuudessa sen testosteronin pääosin ajattelemia ajatuksia.

Lihaksikkaat veneet ja testosteronille sävelletyt ja piirretyt autot; rahasuonikkaat kullimaasturit ja verenpunaisena tykyttävät tuikeilmeiset ferrarit ja muut kilpurit. 
(F1-kilpailu on muuten symboliikassaan ehkäpä testosteronin kiteytyneintä ilmentymää; siittiömäinen miesten keskinäinen pitkä kilpailu mustavalkoiseen munasolumaaliin, ja voittaja ruiskuttaa palkintopalliltaan jättipullosta shamppanjaa muiden päälle. :-)

Moottori on miehisyyttä ja tavallaan väkisin tullut miehisen ajattelun materiaalinen vertauskuva ja pyhä himmeli. Prum-prum!

Moni homoseksuaali on kanssani varmasti eri mieltä, mutta itse olen tullut vakuuttuneeksi siitä tutkitusta tiedosta, että muutaman viikon ikäisenä kun testosteronia alkaa tulla elimistöön, niin sen yksikkömääristä riippuu kuinka heteroita tai homoja me ollaan. 
(Joskus tein ko. tietoteoksessa olleen testosteroni-testin ja olin vastauksineni siellä homouden rajamailla. Tietenkin:-)
Pointti tässä on se, ettei minusta suurimmaksi osaksi homous ei ole ihmisen oman valinnan alueeseen kuuluva asia. Toisekseen, testosteronin laskettua mies voi "ryhtyä homoksi", tai nainen estrogeenin laskettua ja testosteronin täten päästyä paremmin esille vaihtaakin naiseen. Tämä on nyt kyllä erittäin yleistettyä mutta tuonne suuntaan.
Joka tapauksessa testosteroni ratkaisee sukupuolemme ja sen, kuinka miestä tai naista me biologiselta pohjalta olemme. Tähän päälle kun tulee sitten se suhtautumistapa mitä saamme lapsena osaksemme, niin siitä taas kasvavat vahvistuvat toisiaan ruokkivat kiinnostuksenkohteemme. Ja minkä takia mm. moni miehinen äijä-mies ei löydäkään paikkaansa muuttuneessa maailmassa.

Monille ihmisille on aivan käsittämättömän vaikeaa hyväksyä, että olemme pohjimmiltamme eläimiä. Sitä paitsi oikein kunnollisia laumaeläimiä, joiden toimintaa, tarpeita ja ajatuksia ohjaavat juuri mm. testosteroni. 
Ihmisen nk. vapaa tahto on minusta todellakin niin kutsuttua.

(Tässä kohden todettakoon, että keskityn tässä sanallisessa viihdyttämisessäni ainoastaan miespuolisen ihmiseläimen maailmaan, koska edustan sitä itse. Naiset puhukoon omasta puolestaan. Ja todennäköisesti sen oman testosteronitasoni jo vääjäämättömästi laskettua muutaman prosentin – näin käy n. 30 -vuotiaasta eteenpäin – sen takia kykenen edes hieman objektiiviseen katselmukseen.)

Talouselämän arvoja ovat määritelleet erittäin paljon lähivuosien kehityksessä nuorten miesten, +-30v. miesten arvot. Kukonpoikien arvot. Toimintakunto ja taisteluhalu on suurimmillaan, itsekeskeisyys ei ole vielä jalostunut ajattelemaan yhteisön hieman monimutkaisempia syy-yhteyksiä. Talouselämä tarjoaa valtavasti testosteronille tyydyttämisen kohteita. 
Ei ole sattumaa, että se on kutakuinkin länsimaisen, Valkoisen Miehen rakennelma.

Pohjimmiltaan tietenkin on kyse siitä mahdollisimman aseman saavuttamisesta lauman   naarasihmisten keskuudessa ja yhteisön sosiaalisessa hierarkiassa joka pohjautuu keskinäiselle kamppailulle lähes kaikessa. 
Nykypäiväisen ihmislaumaeläimen alfa-uroksen tunnusmerkkeinä mm. varallisuus, älylliset kyvyt ja taidot, huumorintaju kertoo sopeutumiskyvystä. Lihaksikkuus ja iso penis ovat edelleenkin kovaa valuttaa kun nainen valitsee oman biologiansa evoluution hyväksi katsomalta ja sanelemalta pohjalta sitä elinkumppania ja poikastensa siittäjää. Edellä mainituilla ominaisuuksilla varustettu mies on kyvykäs, testosteronia piisaa kamppailuun muiden urosten kanssa, elättämiseen ja naisen ja poikasten suojelemiseen. Kysehän on meidän ihmisten maanpäällisessä vipellyksessä enimmäkseen siitä lisääntymiseen ja niiden omien geenien, ja jälkeläisten eloonjäämiseen ja niille hyvien elinolosuhteiden aikaansaamisesta.
Ihminen on eloonjäämisorganismi.

Emmekä me niin kovin montaa metriä olla sieltä luolasta päästy eteenpäin vielä vuonna 2009.
Perustarpeet kun on uhattuina niin luolamiestaso nousee pintaan.

:-)

Mutta, me emme ole biologiamme, vaistojemme tai viettiemme orjia, jos niin emme tahdo. Emme ole laumasieluja, jos emme tahdo.
Voidaan astua niiden, sukupuolemme ja mm. testosteronimme ylle seisomaan ja ihan ihmisiksi olemaan ja tekemään sen päältä jo kohtuullisen vapaan tahdon valintoja.



4 kommenttia:

  1. Kiintoisaa testosteroniasiaa - tekisi mieleni kommentoida, mutta pitää nyt ensin katsoa nuo formulakisat - WRum wruum...

    VastaaPoista
  2. Kaikki alle 50-vuotiaat ovat vielä kloppeja, sanoi joku muu kuin allekirjoittanut.

    Noista ohituksista ja kaahailusta pitkälti samaa mieltä - lauloihan jo Alatalon Mikko Ajolähdössä että "piru istui auton takapenkillä ja pyyteli kaasua lissään, minä mietin ei sen väliä, meni kenkä konehuoneeseen sissään.."

    Eli oman ajotaidon yliarvioiminen ja uskalluksen puute vastustaa kavereitten yllytystä kasvojen menettämisen pelossa - kakaramaisuuden merkkejä molemmat.

    Muuten sanoisin 35 vuoden ajokokemuksella ettei noihin riskiohituksiin ihan yhtenään törmää.Tai jos törmää,kyse saattaa olla omassa ajotavassa. Itse tein juuri olosuhteitten pakosta viikon sisään pari 300 km ajokeikkaa sekä kauniilla että sadesäällä,ja kohdalle sattui vain pari kyseenalaista tilannetta jossa ohittajalla näytti olevan ylenpalttinen kiire-eikä sekään nyrkinpuinteja aiheuttanut.Enimmäkseen kaikki sujui erinomaisen hyvin ja aikataulussa.

    Ennakointi auttaa paljon ja taustapeilistä näkee yleensä hyvissä ajoin takaatulevan adrenaliinitason ja tietää suht tarkkaan kohdan jossa tämä päättää yrittää ohitusta. Jos silloin vähän joustaa,vaaratilanteita ei yleensä pääse syntymään.

    Legendaarinen liikennevalistaja Ensio Itkonen totesi liikenteessä esiintyvän paljon aitoa talvisodan henkeä: Tänne et tule Prkele! Eli tilaa ei anneta,ei sitten millään. Se on sodassa hyvä,mutta liikenteessä ei oikein toimi.

    Liekö myös niin,että tuoreitten kuskien kohdalle usein sattuvat täpärät ohitukset ja kiilaukset saattavat osin johtua vielä heikosti kehittyneestä kyvystä lukea muuta liikennettä ja sovittaa vauhtinsa tilanteeseen sopivaksi. Tuloksena sadattelua ja blogikirjoittelua...

    VastaaPoista
  3. Ja nyt hän sanoo ettemme ole laumasieluja jos emme tahdo,vaan voimme astua testosteronimme ylle seisomaan ja tekemään ihan omia vapaan tahdon valintojamme. Ja kun tätä yritin hänelle aiemmin tolkuttaa,hän palautti minut ruotuun ja lauman kuuliaisuuteen. Ja yrittää aika ajoin vaikuttaa vapaaseen tahtooni kertomalla miten tätä elämää oikein tulisikaan elää ;o)

    Ja kun olin saavuttanut sen mihin hän kirjoituksellaan vasta pyrkii; eli en ollut kiinnostunut aseman saavuttamisesta lauman naarasihmisten keskuudessa ja yhteisön sosiaalisessa keskinäisen kamppailun hierarkiassa,hän leimasi minut ulkopuoliseksi ja erakoituneeksi kummajaiseksi jonka olisi pikaisesti otettava vastuuta elämästään ja mentävä äänestämään- mikäs se numero nyt taas olikaan...

    Laumasieluisuudesta minulla olisi kuvaava esimerkki kouluajoilta, osoituksena siitä että lauman mukana voi mennä-tai sitten ei. Ja kumpi vaatiikaan enemmän rohkeutta. Jääköön tässä kertomatta..(tied.tarv.allekrj.)

    Kukonpoikien hallitsemasta talouselämästä, ihmisen eläimellisestä perimästä ja miehisyydestä yleensä olen pääosin samaa mieltä,joskin haluaisin täsmentää.Mutta jääköön sekin toiseen kertaan...

    VastaaPoista
  4. Tässä iässä vapaan tahdon leimahduksellisiin hetkiin kykenee paikoitellen, joskus, harvoin.

    Ehkä.

    VastaaPoista