tiistai 30. kesäkuuta 2009

2. Polarisaatio, eriarvoistuminen


Jos kulkee Sillankorvan alkoholistien asuntolan ohi, voi samalla silmäyksellä nähdä aitaan nojaamassa stalingradmaisen miehen tai naisen, jossa vielä hieman ihminen höyryää. Siitä ohi voi juosta trendivaatteissaan ennen duuniaan aamulenkillään oleva ihminen, joka ei luo silmäystäkään siihen aidan vieressä olevaan. Ehkä nyrpistää nenäänsä koska paikalla haisee vahvasti Masinolin parfyroima kusi.

Jotain orpoa koiranpentua itketään televisiosta nähtynä, mutta todellisen elämän ilmiöille olemme melko välinpitämättömiä.

Elämme kilpailuyhteiskunnassa, jossa olemme eläneet aina. Hyvin ohuen sivistyskuoren jälkeen olemme heti varsin raadollisia lajitovereita kohtaan, jos meidän perustarpeitamme tai omaisuuttamme uhataan.

Millaisen lapsuuden, vanhemmat kaikkine olosuhteineen saamme, se määrittelee todella paljon loppuelämäämme. Tämä tulisi olla neovasemmistolaisuuden suurimpia kiinnostuksen kohteita, koska täällä on niitä kuuluisia "syitä" myöhemmin seuraaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
(Arhinmäellä ei ymmärtääkseni ole omaa lasta, joka parhaimmillaan syventää ihmisen elämännäkemystä hyvin paljon ja auttaa painottamaan niitä kaikkein tärkeimpiä asioita, millä tulevaisuutta rakennetaan paremmaksi. Jokainen lapsi on sijoitus johon tulee olla varaa. Meillä ja muualla.)

Henkilökohtaiset kyvyt ja taidot. Älyllinen pohjapaketti on se, mikä se on. Myöhemmin meidän on mahdollista hankkia lisää hyödyllisiä tietoja ja taitoja kouluttautumisella. (Tähän liittyy toki olennaisesti taas nuo lapsuuden annetut viestikapulat; hyvät ja huonot.)

Kyvyillämme, taidoillamme; ainutlaatuisilla persoonallisilla lahjoillamme sijoitumme tähän ihmisyhteisöön tiettyyn kohtaan. Sosioekonomiseen luokkaan, jos nykykielellä määritellään.

Ennen oli matala sakki työläiset ja heillä työtä teettävät ylemmässä arvoasteikossa olevat. Nykykehityksellä eriarvoisuuden haitari on revahtanut todella leveäksi. (Tämä etenee kaikilla rintamilla: Hesari arvioi että mahtaakohan Suomi kuulua jatkossa valtiona siihen syrjäytyvään ryhmään?)

Yksinkertaistaen. Maailma on mennyt, luotu monimutkaiseksi. Ei ole enää yksinkertaisia töitä, tai jos on esimerkiksi maataloustyöt, niin ne ei nappaa suomalaisia vaan työntekijät tuotetaan muilta mailta.
 
Pitää osata monipuolisesti paljon, pitää olla erilaisia fyysisiä ja henkisen tason kykyjä. 
Jos ei ole, tipahtaa alemmas sosioekonomisessa luokassa. Tarkoittaa huonompaa henkilökohtaista elintasoa, elämänlaatua. Vähemmän rahaa. Helposti tästä viimeistään aukeaa syrjäytymiskehitys.

Taloudellinen hyvinvointi ja elintason kohentuminen tarkoittaa, että yksilöllistymisen kehitys on voimistunut ja kiihtynyt. Tämän tietää moni vasurikin, joka on saanut omalla työllään hankittua kivan, omannäköisensä elämän. 
Tämä kaikki on toki täydellisessä ristiriidassa ekologisten tosiasioiden kanssa, mutta niistä tuonnempana.

Polarisoitumisesta vielä, tietty katkeruus ja kateellisuus siitä omasta osasta suhteessa muihin näkyy mm. perussuomalaisten saamassa äänimäärässä. Missä piiloteltuna koukkuna on kuin kissanpaska hiekkalootassa ne "ulkomaalaiset". Plus muut kaikki toki itsen ulkopuolella olevat Syylliset. 
Minä en ottaisi perussuomalaisten politiikanteosta mitään mallia.

Mitä tehdä vasemmistolaisesta näkökulmasta tälle vaatimuksia kiristävän talouselämän luomalle, väistämättömälle eriarvoistumiselle?

4 kommenttia:

  1. On niin ihanaa olla empaattinen ja auttaa kun kohde on söpö. Suurisilmäisimmät ja herkät ihmiset jotka osaavat vedota saavat apua kaikkein helpoiten. Jopa nuoret jätetään helposti heitteille ja heiltä vaaditaan koettelemusten keskellä enemmän(parempaa suoriutumista, itsenäisempää selviytymistä) jos he eivät osaa sanoa "auta", "pyydän", "anteeksi". Kun ihminen tekee sen työn että repii esiin pelon ja ahdistuksen tälläisestä ihmisestä, on aina vastassa nuo kohteliaat anomista tarkoittavat sanat. Pitääkö meidän odottaa nuoriltakin nöyrtymistä ennen kuin näemme avun jota voimme tarjota?

    Realismi on niinkuin tarttuva ja takertuva tahmea aine, jota voit pestä itsestäsi irti vuosia, ja se ei lähde. Kun näet, voitko olla enä katsomatta? Ja kun näet, mitä se tarkoittaa omalle sosiaaliselle elämällesi? Pikkukaupungeissa ihmisen ongelmat oikeasti tuntuvat tarttuvan; keskustelu tunnetusti ongelmaisen ihmisen kanssa tekee sinusta ongelmaisen monien silmissä, ja sillä saattaa olla pitkä-aikaisia vaikutuksia ystävyyden solmimisessa ja työelämässä yms.

    Ohi katsomisen ja ihmisen pelon tunnistamisen vaikeuden vuoksi moneen jäädään tarttumatta kun olisi sen aika, vaikka se viimeinen mahdollinen aika.

    Luokittelu tuntuu aina siltä että ihminen tuntee olvansa alempiarvoinen tai ylempiarvoinen verrattuna toiseen. Ihmisten tai itsensä ikonisointi tai jalustalle nostaminen tekee aina pahaa, sekä itselle että muille. Joka päivä jokainen meistä on yhtä kuolevainen, yhtälailla rakastettu ja vihattu, yhtälailla ymmärretty ja väärinymmärretty.
    Kilpailu ja kuluttaminen syövät meitä, henkisellä tasolla ja maata jalkojemme alla. Nöyryys ja tahto nähdä maailma(edes omat kotikulmat) realistisesti on kaunis(rumuudesta nousee aina kauneus, todellinen kauneus, se joka rikkoo epätoivon ja hylätyn maiseman) ja rehellinen tapa kokea elämä, näiden vastakohtana on kuvitelmat siitä millainen maailma voisi olla, jos saisi itse päättää kaikesta eikä välittämisen tarvitsisi olla kuin onnentunne kuplassa jonka voi rikkoa vain itse kun tuntee tarvitsevansa vaihtelua.

    Olisikohan kiva olla enemmän, osata enemmän, kokea rahan olevan vain kortin vilahdus kassalla, jaksaa tehdä trendikkäitä, koristella ulkokuorta, hehkutella olemattomia suosion vuoksi. Olla luokissa yhtä ylemmällä portaalla. Katsoa siis alemmas yhtä ryhmää enemmän.

    Niin monilla mittareilla ihmiset mitataan ennen kuin päätetään miten niitä kohdellaan. Vittumaisuusmittari, hygieniamittari, pärjäämismittari, sukutaakkamittari, pukeutumismittari, kohteliaisuusmittari(lasten ja nuorten kohdalla tämä on minusta kaikkein käsittämättömin mittari!), söpöysmittari... Luokittelua näiden mukaan tapahtuu niin virastoissa kuin kaduilla. Luokkaa voit vaihtaa myös esim. pukeutumista jne. vaihtamalla. Luokkavaihdos viikoksi voisi tuoda tasa-arvoisempaa näkemystä. Tämä kiinnostaisi totisesti itseäni.. pienoisen kauluspaita-ennakkoluuloni suhteen löytäisi ehkä arvostavamman näkökulman-ja samoin katuelämän kokeminen auttaisi näkemään elämän ihan perusasiat. Ja näiden kahden väliset erot. Syvistä kokemuksista muutos kaiketi lähtee kaikkein voimakkaimmin. Luokkaloikkaus pakolliseksi ja ymmärtämystä kasvattamaan!

    Osa tästä ei nyt edes liittynyt tekstiisi, mutta olet inspiroiva, niinkuin aina. Valloittavaa!

    Hilla

    VastaaPoista
  2. Ihmisen aivan ydintarkoitus on kasvaa henkisesti yli vanhojen mittojensa. Voittaa itseään, olla enemmän. Kehittyä, kasvaa.
    Eräs sen ilmenemismuoto on se, että hamuta materiaalista tavaraa, ja sehän ei maailmasta lopu. Niinkin voi arvomaailmoittaa oman pakettinsa, mutta kapeaksi jää. Toisaalta en halua väheksyä pätkääkään rahan merkitystä, koska sillä "ostetaan" paljon olosuhteita, joissa voi ja saa kasvaa henkisellä tasolla.

    Tee Hilla koe. Tukka nutturalle, jakkupukupäälle ja kirjakieli suuhun. Ja mene jonkun nuoren avuksi asioimaan sosiaalitoimistoon ja saamasi kohtelu on aivan toisenlaista.

    VastaaPoista
  3. Aika rajua tekstiä ihmiseltä joka asuu pohjoisessa, kamalaa. en tule tänne enää luulin sinua ystäväkseni. huonot sivut

    VastaaPoista
  4. Kiitos käymästä, anonyymi.

    t: Marko

    VastaaPoista