perjantai 5. kesäkuuta 2009

Miksi yhä ajatella vasemmistolaisesti?


Facebookissa on jälleen käyty pintamittelöitä politiikan suhteen. On vaalit, ja asiat ovat tapetilla. Koin tarpeelliseksi miettiä esille muutamia vähän syvempiä perusfilosofioitani, ettei
rakentava pohdiskelu ja elämänfilosofioiden kestävyyden keskinäinen vertailu jää sinne 5-vuotiaiden suosimalle tasolle.
Näitä saa kommentoida ja kritisoida. Ihan senkin takia että itse oppisin uutta ja parempaa tilalle.

1) Lapsi ei valitse vanhempiaan eikä sieltä tulevaa kasvatusta ja hoivaa. Lapsi ei valitse olosuhteita johon syntyy, ei sitä, onko ne olosuhteet henkisesti ja rahallisesti rikkaat tai köyhät. Lapsi kasvatetaan, ja lapsi kasvattuu lapsuudestaan tietynlaiseksi; haluaa tai ei.
    Erityisen tärkeää tämä asia on sen takia, että varhaislapsuudessa rakentuu mm. psyykeen eri toiminnot ja mm. tunne-elämän perusta ja sosiaaliset taidot; hyvän tai huonon itsetunnon ja minäkuvan perusta. Jos siellä lapsuuden olosuhteissa on esimerkiksi sellaista perusturvattomuutta, että 1-2 vanhempaa ryyppää itsensä välillä lapsen näkökulmasta ihan hulluksi, on henkistä ja fyysistä väkivaltaa, rahattomuutta (=tiettyjen henkisten "rikkauksien" kasvualustat vaan ostetaan rahalla, esimerkiksi kodin tila ja kauneus, matkustus, harrastukset etc.), mielenterveysongelmia kuten synnytysmasennusta, niin on päivän selvää, että tällä on oma elimellinen vaikutuksensa kasvavan lapsen elämään. 
    Tiedetään, että köyhyys ja huono-osaisuus periytyy tosi tiukasti, ja ketjua sukupolvien välillä on paikoin hyvin hankalaa saada katkaistuksi. Se edellyttää tiedostamista ja sitä, että lapsi ja vanhemmat saavat apua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ja siinä on vasemmistolaisen ajattelun ydin, että ketään ei jätetä eikä syrjäytetä yhteisön ulkopuolelle sairastumaan lisää, vaan muun yhteisön velvollisuus ja vastuu on auttaa häntä, erityisesti osaansa syyttömiä lapsia. Tällä tavoin pidetään myös parhaiten huolta yhteisöstä kokonaisuudessa, katkotaan ongelmien ketjuja ja rakennetaan parempaa tulevaisuutta. Yhteisön hyväosaisten on tunnettava vastuunsa, ja pidettävä huolta heikommistaan. Ilman että autetaan vastuuttomiksi.

2) Vallitseva "vapaa" markkinatalousmalli pakottaa ihmiset kilpailemaan keskenään ja peittoamaan toisensa raadollisella tavalla. Olen jo aiemmin ehdottanut, että hyvä, Raha kouluaineeksi ensimmäisestä luokasta alkaen, miksi ei jos kerran se talous on maailman tärkein asia? Ja miksemme laadukkaammin sitä, että toisen kädestä voi ottaa, ja kuule lapsi, tärkeintä on voittaa keinoja kaihtamatta? Tavoitteellinen mielikuva voisi olla, että porukan tavalla ja toisella suurin ja vahvin pitää hiekkalaatikon kummulla päänsä päällä jalkapalloa, joka on hänen pallonsa! Hän omistaa sen, hän päättää mitä sillä tehdään. Toiset lapset lampsivat pois paikalta, joku on saanut turpiinsa, joku on jäänyt yksin.
Toinen kuva voisi olla, että missä kaikki pelaavat yhdessä jalkapalloa ja meininki on hyvä.

3) Syvenevä polarisaatio. Lähivuosina on ollut yhteiskunnassa huonosti toimeentulevien määrä ollut jatkuvasti kasvamassa, ja samoin niiden joilla pyyhkii kaikilla mittareilla kaikin puolin hyvin. Mutta välimatka kasvaa pärjääjien ja putoavien välillä koko ajan. Tämä johtuu jo mainituista lapsuuden olosuhteiden eroista, varallisuudesta, kouluttautumismahdollisuuksista ja näiden jälkeen niistä älyllisistä at tieto-taidollisista asioista, joita nyky-yhteiskunta on luotu vaatimaan. Ongelma on siinä, ettei tätä yhteistä kenttää ole riittävästi rakennettu huomioimaan myös heikoimmilla eväillä varustettujen ihmisten kykyä elää selkä suorana omaa palettiaan kipparoiden. Tämä on harvojen voittajien maailma.

4) Poliittinen vallanjako. Tutkitusti hyvin koulutetut, älykkäät ja hyväosaiset ihmiset ymmärtävät ihan hyvin, että äänestämällä vaaleissa päätetään siitä, millaisille arvoille yhteiskunnan liike rakennetaan.  Yksinkertaisesti; mihin ja keille laitetaan ja ohjataan ne yhteisesti kootut rahat, ja millaista tulevaisuutta rakennetaan.
Huonommassa osalta on mennyt usko poliittiseen vallanjakoon ja demokratian toteutumiseen, ja samalla asiat eivät ole enää niin yksinkertaisia puolesta/vastaan, ja asioiden hahmottaminen on vaikeutunut. 
(Tätä mielikuvien ja käsitysten tahallista sekoittamista on ansiokkaasti myös Kokoomuksen palkkaama mainostoimisto käyttänyt hyödykseen.)
Myös talouselämän valta on koko ajan kasvanut, ja voi myös sanoa, että pahimmillaan talouselämä pyyhkii perseensä demokratian papereihin. 

Silti vaaleissa piilee aina se potentia, että yksi päivä paljon muuttaa voi. Kyse on pohjimmiltaan uskosta. Jos uskoo että asioita voi muuttaa, ne myös muuttuvat. Jos uskoo ettei asioita voi muuttaa, ne pysyvät 100% paikoillaan.

5) Tulevaisuus. Koska maapallo on rajattu tila, jossa on rajalliset luonnonvarat, viljelysmaat, suolattomat vedet, herkkä ilmasto johon ihminen on jo nyt radikaalisti vaikuttanut, niin tulevaisuus edellyttää yksilöiden lisääntymisen ja kuluttamisen rajoittamista. Mikä on myrkkyä vapaan kasvun markkinoiden talousjeesuksille. Faktayhtälö on, etteivät kaikki voi elää maailmassa sellaisessa elintasossa kuin esimerkiksi minä ja sinä, joka tätä luet. Tarvitaan lisää maapalloja. Henkilökohtaiset päästörajoitukset ovat toivottavasti kohta arkipäivää; koska toisen ihmisen vapaus loppuu siihen mistä toisen ihmisen vapaus alkaa.
Maailman mittakaavassa todellisesti Hyväosaisen, kuten minun, pitää ottaa jokin eettinen ja ekologinen kanta tähän omaan osaani. Niin on ristiriitaista että joka saumasta vetää, mutta se on ihmisen osaa.

Ei ole oikein, että jossakin toisessa maassa tehdään meidän elintasoomme verrattuna orjatyövoiman lailla tänne meille halpoja hyödykkeitä, kulutustavaroita. Millä, keiden antamalla oikeutuksella? Vapaan markkinatalouden lainalaisuuksien? 
Oli pysähdyttävää katsella valokuvaa kiinalaisesta lelutehtaasta, jossa työntekijöiltä puuttui käsistä paloja työkoneiden niitä nakerrettua, ja se tietoisuus, ettei niillä työntekijöillä ole koskaan ikinä mahdollisuutta ostaa sillä omalla palkallaan omalle lapselleen nukkea, joka täällä on lapsilla ihan tavallinen. Ei ole reilun kaupan tuotteita ei.
Neosolidaarisuus yli kansallisvaltioiden, lippujen liehumisen ja aseellisten puolustus(hyökkäys)-joukkojen ja ekologisuuden päälle rakennettava tiedostunut säätely; siinä on keinot millä maailma ja ihmiset sen pinnalla hengittävät huomennakin.
Nykyisessä tulevaisuudenkuvassa näkyvät monet uhat on ahdistava tiedostaa, varsinkin jos on itsellä oma lapsi.
Minulla on.

Ja oman lapsuuteni, vasemmistolaiseen ajatteluun kasvattaneet juureni muistan lopun ikääni.
Sen minkä tietää, niin sen totisesti tietää.

Ilman erityistä katkeruutta.
Tästä tuli tällainen elämä, ja ei voi tietää millaiseksi se vielä ehtii matkata.

5 kommenttia:

  1. Laittamattomasti lausuttua ja kaikkea ei voi kerralla kommentoida, joten hieman nyt vain poliittisesta vallanjaosta:

    Sanot että "tutkitusti hyvinkoulutetut hyväosaiset ymmärtävät äänestämisen merkityksen,kun taas huono-osaisilta on mennyt usko poliittiseen vallanjakoon ja demokratian toteutumiseen."

    On toinenkin tutkimus-josta olet tietoinen koska sen sinulle lähetin,mutta et ole katsonut tarpeelliseksi vastata. Miksi jätät huomiotta tulevaisuussäätiön Eurooppa-asiantuntija Ulrich Reinhardtin tutkimuksen jonka mukaan "enemmistö euroopalaisista on tyytymätön politiikkoihin ja puolueisiin; ikä,sukupuoli,tulot ja koulutus eivät juurikaan muuta tyytymättömyyttä! Neljä viidestä (82%)suomalaisesta otaksuu etteivät poliitikot pidä vaalilupauksiaan.Poliitikot eivät enää ole moraalisia esikuvia, he eivät edusta sellaisia arvoja kuten luottamus,luotettavuus tai rehellisyys. Tyytymättömyys kulkee läpi KAIKKIEN väestöryhmien. Pettymyksen ja turhautuneisuuden vuoksi ihmiset kieltäytyvät käymästä vaaliuurnilla. Poliitikkojen on voitettava uudelleen ihmisten luottamus.."

    Siis ikä,sukupuoli,tulot ja koulutus EI VAIKUTA, tyytymättömyys kulkee läpi KAIKKIEN väestöryhmien!

    Pitääkö tämä nyt tulkita niin että jokainen lukee ja tulkitsee vain NIITÄ tutkimuksia,jotka tukevat omia näkökantoja ja jättää kokonaan huomiotta tai tuomitsee ukkoutuneitten luutuneiksi asenteiksi sellaiset jotka kertovat toisenlaista totuutta.

    Ihmisten vastuuttomuudestako vikaa on haettava silloin kun poliitikot ovat kerta toisensa jälkeen pettäneet lupauksensa. Eikö löydy sellaista peiliä johon katsoen kansanedustaja näkisi edes jotain pientä puutetta ja parannettavaa myös omissa toimissaan ja tulisi vasta sen jälkeen pyytämään kansalaisen ääntä.

    Odotan mielenkiinnolla miten kysymykseni luiskahtaa ohitsesi kuin vesi sorsan selästä ja käännät jälleen syyllisyyden omaan niskaani..

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän tämän näkökulman, enkä käy kiistelemään tutkimuksien tuloksista ja miten ne on syntyneet.
    Minä painotin sitä, että ketkä äänestävät.
    Sinä tuot sitä näkökulmaa, miksi ei äänestetä.

    Se on mielenkiintoinen kysymys, että mitä ihmiset sitten todellisuudessa odottavat politiikoilta? Mitä sinä henkilökohtaisesti odotat; millainen olisi poliitikko sinun mieleesi?

    Barack Obamaa kyllä ihailen siinä mielessä paljonkin, että hän muuttaa oikeasti tätä maailmaa minun mielestäni parempaan suuntaan; ainakin tämän hetkisen tiedon valossa. Jos on hyvä tyyppi päättävässä asemassa; äänestäjät ovat hänet sinne muuten valinneet, niin tapahtuu edistyksellisiä asioita monella sektorilla. Eiks nih?

    VastaaPoista
  3. No nih! Obama on OK - enemmän sellaisia.

    Mutta jo tuosta vastauksesi alusta huomaa että sinussa on politiikkoainesta; Annat hieman periksi etkä käy suoranaisesti kiistelemään, mutta osaat asettaa sanasi tavalla joka kertoo ettet ollut väärässä,painotit vain eri puolta asiassa(mikä minusta kyllä on aivan sama kummalta puolelta tahansa,mutta ei siitä sen enempää;minkäpä sorsa höyhenilleen mahtaa..)

    Eli kertaakaan keskusteluissamme Laihinen ei ole ollut väärässä-vaikka sellaista teoreettista mahdollisuutta on usein auliisti väläytellytkin.
    Ja moinen erehtymättömyys saa minut menettämään luottamukseni aitoihin ajatuksiin ja puolueettomaan pohdintaan jota ihailin tuttavuutemme alussa.

    Samasta asiasta on kyse poliitikkojen kohdalla. Jos joskus kuulisin jonkun poliitikon edes kerran myöntävän olleensa totaalisen väärässä jossain tärkeässä asiassa,alkaisin taatusti kuunnella hänen puheitaan mielenkiinnolla. Erehtymättömyys on epäinhimillistä.

    Siis saattaisin äänestää inhimillistä,erehtyvää ja sanoissaan sotkeutuvaa poliitikkoa joka tuntuisi aidolta ihmiseltä. Sellaista joka kuuntelee enemmän kuin puhuu...

    Ei enempää vinkkejä tällä kertaa...

    VastaaPoista
  4. Jos on kyse filosofisesta väittelystä, tai poliittisten näkökulmien ja aatesuuntien vertailusta, niin tokihan jokainen nyt sen oman näkökulmansa tahtoo pitää kirkkaana. Jos sanot etten ole sinusta erehtynyt kertaakaan, ja että en takia käyn sinusta epäluotettavaksi niin heps; eihän sitä nyt omista mielipiteistään voikaan erehtyä! Totuudet ovat asia erikseen, ja se hankaluus siinä kyljessä, että maailma muuttuu koko ajan ja totuudet sen mukana.

    Edelleen odotan että piirtäisit omilla mielipiteilläsi esille nyt sen hyvän poliitikon prototyypin. Koska eromme tässä asiassa on siinä, että minä uskon kyvykkäisiin ihmisiin, politiikan ja asioiden muuttamisen mahdollisuuksiin, ja sinä et liiemmin tunnu luottavan politiikkaan, politiikkoihin ja demokratiaan ylipäänsä. Siitäkin jo piirtyy käänteisenä esimerkiksi tietynlainen kekkosmaisen auktoriteetin kaipuu. Viisas ja väkevä (isä-mies)-hahmo joka sanoo miten tehdään ja toimitaan.

    Ja tottakait minulla on taipumusta sinne politiikan suuntaan. Johtuen mm. Risto Ahdin omasta vähän monimutkaisesta runoilijamäärittelystä, jossa asetun selkeästi sinne moralistien looshiin. :-) Ja hän minua joskus Orivedellä neuvoi menemään vielä pykälän edemmäs moralisointirunoudessani.
    Ehkä sillä tiellä ollaan.

    Minä en kyllä äänestäisi ja antaisi poliittista valtakirjaa millekään epävarmalle tuuliviirihanulle. Ihmisenä tämäntapainen on yleensä hyvinkin virkistävää seuraa, mutta polittiikka on politiikkaa, ja se kulkee eteenpäin niiden lainalaisuuksien kanssa.

    VastaaPoista
  5. Virheensä myöntäminen ei tee ihmisestä tuuliviiriä ja jätän sinut edelleen odottamaan mielipidettäni hyvän poliitikon prototyypistä.

    ...lisää postipuolella koska tähän en onnistunut kopioimaan tekstiä tuolta wordista...

    VastaaPoista