"Onko meillä varaa olla elvyttämättä?"

Poikkesin tänään mielenkiinnosta lounasaikaan pienelle politiikalle Runosmäen nuorisotalolle.
Siellä oli koolla Vasemmiston varsinais-suomalaisia kansanedustajaehdokkaita ja myös puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Muutamia poimintoja hänen ja muiden ehdokkaiden taloutta ja työllisyyden nykytilaa koskeneista puheista.

Elvyttämistä ei Arhinmäen mukaan pidä pelätä – valtion velalla ei ole mitään tekemistä kotitalouden velan kanssa. Suomella on suhteessa BKT:een vuosibudjetista velkaa n. 60%, kun Saksalla luku on 80% ja Iso-Britannialla vieläkin enemmän.
Julkisen puolen osuuksia ei ole väitteistä huolimatta Suomessa lisätty, vaan se on kasvanut suhteellisesti sen takia, että yksityiset markkinat ovat vajonneet taantumaan, tai ovat lamassa. Ostovoimasta on tavallisilla ihmisillä pulaa.
Huomautettiin myös, että oikeistolaiseen perusarvomaailmaan kuuluu valtion omistajaroolin murentaminen ja yksityisten markkinoiden kasvattaminen. Käytännössä oikeistolaiset haluavat purkaa tietyiltä osin Suomen hyvinvointivaltio-mallia, vaikka toki toista puhuvat.

Maailmalla monet talousprofessorit puhuvat elvytyksen puolesta, Suomessa vahvasti ja tuoreesti mm. Heikki Patomäki. Ja niin kummallista kuin se monen mielestä onkin, Vasemmiston talouspolitiikalla on Arhinmäen mukaan sama linja IMF:n ja OECD:n suositusten kanssa. Elvyttäminen tuo työpaikkoja, laittaa rahaa ja kauppaa liikkeelle ja tuuppaa siten taloutta laajassa mitassa liikkeelle.

Kreikassa on kahden viikon kuluttua vaalit. Valtamedia Suomessa puhuu tarkoitushakuisesti Syrizan kohdalla äärivasemmistosta, mikä ei Arhinmäen mukaan pidä ollenkaan paikkaansa. Puolue ajaa siellä yksinkertaisesti humaanin katastrofin pysäyttämistä demokratiaan luottaen. Jos Syriza voittaa vaalit - kuten nyt näyttää - saattaa käydä niin, että sieltä alkaa Euroopaan voimakas liikehdintä toisenlaisen talouspolitiikan puolesta.

Li Andersson totesi, ettei ole mitään näyttöä siitä, että oikeistolainen leikkauspolitiikka toimisi. Hän puhui paljon myös koulutuksen, ilmaston ja ympäristön puolesta ja uskoi, että perustulo on ratkaisu moniin sosiaalipuolen ja perustoimeentulon ongelmiin.
Hänen mielestään vasemmistolainen polittiikka voi olla radikaaliakin verrattuna nyt vallalla oleviin poliittisiin ratkaisumalleihin, mutta sen on aina oltava uskottavaa. Todellisiin ja perusteltuhin vaihtoehtoihin perustuvaa.

Yhdeksi esimerkiksi toisenlaisesta ja onnistuneesta vaihtoehdosta Arhinmäki nosti esille Islannin, joka ei suostunutkaan sille ulkoa asetettuihin talouspakotteisiin, vaan teki omaa elvytyslinjaansa mm. vasemmistolaisen valtionvarainministerin johdolla. Islanti on tänään jaloillaan, työttömyys 4 -5 % luokkaa.

Arhinmäen mukaan todellinen työttömien määrä Suomessa on jo lähemmäs 500 000. Hänen mukaansa ainoa tie tästä syvenevästä talous- ja työllisyysahdingosta pois ovat voimakkaat elvytystoimet. Valtion tulee ottaa velkaa ja aloittaa nyt mm. niitä suuria rakennus- ja korjausprojekteja, jotka jouduttaisiin joka tapauksessa lähivuosina tekemään. Hänen mukaansa oikea kysymys on, että onko meillä varaa olla elvyttämättä?

                                                                         *  *  *

Sinänsä mielenkiintoista kuunnella näitä tuikivasemmistolaisesta vinkkeleistä esitettyjä asioita.
Eri kansanosissa, sosioekonomisissa luokissa ja eri työllisyys -ja talousasemissa olevat ihmiset ajattelevat varmasti näistä asioista monessa kohdin eri tavoin - myös täysin päinvastoin.
Keskinäisen ymmärtämisen kuilu on Suomessa kasvanut - elämme samassa maassa hyvin erilaisia käytännön elämän todellisuuksissa. Ja jotka pysyvät vähintään tietyiltä osin paikoillaan poliittisten päätösten takia.
Kun vallasta, vapaudesta, rahasta, elinolosuhteista ja elämänlaadusta kilpaillaan, niin politiittisessa kamppailussa on se kuulu vastakkainasettelu tietenkin aina olemassa, ja voi sitä paitsi oikein hyvin.

Joka tapauksessa kevään eduskuntavaaleista tulee mielenkiintoiset. Oma veikkaukseni on, että suomalainen poliittinen kenttä myllertää taas kunnon tuolileikin sitten viime vaalien.
Toiset voittaa, toiset häviää.

Paavo Arhinmäki ja Li Andersson. 

Turun toriparkki ruoto suorana

Kerro kerro kuvastin,
mitä piilee alla toriparkin?

Tämän päivän Turun Sanomissa (28.12.2014) oli Talous-sivulla suora artikkeli, miten keskustan liiketilojen vuokrat ovat pudonneet jopa 40%. Neliövuokrat ovat tipahtaneet 60 eurosta 30-40 euroon.
Jutussa oli haastateltu keskustan kiinteistöomistajuudesta vastaavia Bill Ancaria, Sami Mataraa, Rauno Puolimatkaa ja Heikki Vaistea, joka on myös Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Turun keskustan liikekiinteistöt ovat olleet entisinä kulta-aikoina ilmeisen erinomaisia rahantekokoneita, mutta nyt yskii pahemman kerran. Pääsyyksi Turun keskustan tyhjenemiseen nimettiin yleinen taloudellinen tilanne, mutta erityisesti kauppakeskukset ja suurmarketit, joihin valuu perheellisten ja vanhemman väen rahat. Tai kliinisemmin sanottuna kuluttajien ostovoima. Toimistoja imee keskustasta Kupittaa.

Toriparkin yksinkertainen bisneslogiikka on siis ajatella keskustan liikekiinteistöalue yhtenäiseksi kauppakeskukseksi, johon saadaan muualle - nyt yksityisautoillaan lähteneet kuluttajat - palaamaan takaisin, kunhan tehdään magneetiksi se ostoskeskusten mukainen parkkipaikka torin alle. Ja näin saataisiin raksuttamaan seteliä rakennusten omistaminen niin kuin vanhaan hyvään aikaan.
Eipä siinä mitään, mutta tämä on kuitenkin se rahallinen pohjatarkoitus kiinteistöjen omistajien näkökulmasta. He haluavat rahaa huomattavasti nykyistä enemmän, sillä nyt menee kirvelevästi tappion puolelle.

Erilaisia visioita eri arvomaailmojen edustajilta on paljon sen suhteen,
millaiseksi, miksi ja miten Turun keskustaa tulisi tulevaisuudessa kehittää.
Miksi yhteistä visiota on niin vaikea saada sopimaan samaan ikkunaruutuun katseltavaksi?

Entäs jos kuitenkin muuttuneilla liikekiinteistö- ja kaupantekomarkkinoilla (verkkokauppa etc.) on ylitarjontaa, ja ihmiset ovat jatkossakin vähän ostovoimattomia, ja haluavat tuupata rahansa jättimarketteihin ja ostoskeskuksiin - miten hankalaa on lähteä muuttamaan esim. keskustan liiketiloja asuintiloiksi tai muuhun tarkoitukseen?

Mielenkiintoinen seikka on myös se, että sermien takana on omistaja- ja kauppiasosastolla varmasti käynnissä aikamoista vääntöä ja kaupallista tappelua näistä asioista. Kuntarajatkin tärisee sen takia.
Toiset voitto on toisten häviö, ja taantuma lopettaa kokonaan joitain toimintoja.

Loppujen lopuksi on kyse - nyt ja tulevaisuudessa - rahaa omaavien ja rahaa käyttävien ihmisten arvoista, tarpeista ja haluista. Sitä nimittäin yleensä myydään, mitä myös halutaan ostaa.

Toriparkki-aihe voitti myös taannoisen
Turun kaupungin järjestämän piparkakkutalo-kilvan
yleisöäänestyksen.

Graffitikulttuuri murrosvaiheessa

Tämä juttuni löytyy uusimmasta Nuorisotyö-lehdestä. (8/2014)

Luvalliset maalauseinät valtaavat alaa, ja graffittien tekeminen suhistelee yhä kirkkaammin kohti valtakulttuuria. Nollatoleranssia kokeiltiin taannoin Helsingissä, Stop töhryille ei toiminut, mutta vuosina 1998-2009 käynnissä pidetty hanke maksoi 23 500 000 euroa. Vartiointiliikkeet ja puhdistajat tienasivat ilmeisen hyvin. Yhteenottojen takia Stop töhryille aiheutti paljon erilaisia sukupolviarpia.

Turku on ollut tässä nykyisessä kehityskulussa poikkeuksellisen hyvin mukana - on julkisia teoksia, kiinteä maalauseinä Kupittaalla ja väliaikaisia maalauspaikkoja eri puolilla kaupunkia.
Tärkeä tekijä ja edistäjä positiiviselle kehitykselle on ollut Turun Nuorten Palvelujen toiminnanjohtajiin kuuluva Tatu Moisio, "graffittimaisteri", jonka tutkimustyö koski toiminnan motiiveja graffittikulttuurissa. (Turun yliopisto 2013)
Tatu oli myös artikkelini päähaastateltava ja avasi ovia ja kurkistusluukkuja mielenkiintoiseen graffittikulttuuriin, josta etukäteen tiesin loppujen lopuksi varsin vähän.

Luvattomat graffitit eivät tule todennäisesti koskaan katoamaan, koska siinä on pohjimmiltaan kyse punk-tyyppisestä kapinasta, joka painaa tekijälleen takaisin adrenaliinin erityksen nappulaa.
Luvattomat maalaukset tarjoavat omalla tavallaan myös mittausvälineen, jonka kautta nuoret (ja vanhemmatkin tekijät; ikäskaala maalareilla menee n.10 - 40+) kykenevät sankaroitumaan omassa piirissään - tehdään maalausteoilla selväksi kuka on rohkea, kuka uskaltaa, kuka on se kovin kaveri.

Parhaimmillaan graffiteissa on kyse luovasta ja yksilöllisestä, korkeatasoisesta ilmaisusta. Sen johdolla Suomessakin lajimuoto on siirtynyt ns. virallisten taidepiirien hyväksymäksi.
Kasvavassa määrin maalareilta ostetaan tilaustöitä erilaisiin kohteisiin.

Aatteellinen kasvissyönti tuli Suomeen 1894

Tämän päivän (20.12.2014) Turun Sanomissa oli kakkossivulla mielenkiintoinen artikkeli Vegetarismi Suomessa 120 vuotta. Sen oli kirjoittanut Jukka Vornanen, joka on tutkinut suomalaisen kasvissyönnin varhaisvaiheita kulttuurihistorian pro gradussaan.

Kirjoituksesta muutamia kiinnostavia otteita:
Modernin länsimaisen vegetarismin katsotaan virallisesti syntyneen vuonna 1847, jolloin Englannissa perustettiin ensimmäinen kasvissyönnin edistämiseen pyrkinyt seura, Vegetarian Society.
Suomeen aatteellinen kasvissyönti rantautui vuonna 1894, jolloin julkaistiin ensimmäinen suomalainen kasviskeittokirja, Helene Seilingin tekemä ja Söderströmin julkaisema
Kortfattad vegetariansk kokbok.
Syksyllä 1894 perustettiin Helsinkiin Rauhankadulle ensimmäinen kasvissravintola.

Suomenkielinen vegetaristinen yhdistys perustettiin 1913 Salossa, ruotsinkielinen jo 1907.

"Kriitikot pitivät vegetarismia epäterveellisenä uskontona ja kasvissyöjiä kutsuttiin vegetafiileiksi. Kasvissyöjien omassa argumentoinnissa vegetarismia perusteltin useimmin terveydellisillä mutta myös eettisillä ja uskonnollisilla argumenteilla."

"Kasvisruokakursseja järjestettiin isoissa kaupungeissa ja vuonna 1910 vegetaristisia kasvisruokailuja järjestettiin Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Viipurissa."

Loppuun Vornanen kiteyttää hyvin:
"Reilu sata vuotta Humalistonkadun kasvisruokatarjoilun ja 120 vuotta suomalaisen vegetarismin synnyn jälkeen kasvissyönti ja lihansyönnin kritiikki ovat edelleen Suomessa ajankohtaisia keskustelunaiheita. Kasvissyöntiä ei sen historian valossa voi leimata nykynuorison oikutteluksi, vaan ilmiöllä on luultua pidemmät juuret maamme ja maanosamme historiassa."

Tämä aihepiiri on nousevasti kiinnostava, koska nykyään tiedetään jo varsin laajasti lihansyönnin ekologiset vaikutukset, joihin liittyvät aina elimellisesti myös ne eettiset kysymykset. Niihin jokaisen on jossain muodossa vastattava, ainakin itselleen. Se ettei halua miettiä käyttämäänsä ravintoa tai ottaa siitä selvää, on tietenkin myös valinta: kylläkin luokkaa pää pensaaseen. Moni ei halua tietää esim. ruantuotantoon liittyvistä epäeettisistä asioista, koska sitten saattaa tulla ongelmia sen oman lihansyömisen nautinnon suhteen.

Itse en ole syönyt lihaa yli 10 vuoteen, mutten ole mitenkään puhdasoppinen vegetaristi enkä katso olevani mikään erityinen ruualla hifistelijä tai nautiskelija. Jotenkin näen, että aikamme arvoja kuvastavat suoraan TV:n täydeltä yhä tulevat kokkiohjelmat: käsikirjoitettua kilpailua + yleisarvoheijasteena yksilöiden oma välitön mielihyvätyydytys suun kautta. Omnom.

Lähimpänä oma syömiseni rouskuttaa ehkä jotain simppeliä Välimeren ruokavaliota. Tosin, olen täysin vakuuttunut omien kokemusteni myötä mm. ravinnon ja henkisten pyrintöjen yhteenkuuluvuudesta. Omassa eettisessä kieltäytymisessäni ei ole kyse uskonnollisista perusteista.

Kasviksia menee varsin paljon ja siitä olen tyytyväinen, että seuraavalle sukupolvelle näyttävät kasvikset ruokana maistuvan hyvin ilman fanaattista kasvatusta aiheeseen.  Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa tuli syötyä paljon liha- ja riistaruokaa isäukon metsästysharrastuksen sivutuotteena.
Mutta muuttuvat laulut, ja muuttuvat ihmisten ruokailutavat.

Ei sul mittän kaupaks käyvi ideoi olis?

Suomen talous on kuralla. Olemme lamaantuneet. Köyhdymme.
Näin kopsuttaa tuoreesti ihan pahaa kakkua yhteiskunnan laitamaille Nordean expertti-ekonomistit.

EK:n luottamusindikaattori virkkoo: olemme pohjalla.

Finanssitalouden, työnantajatahon, pääoman ja rahanomistajien yms. suunnasta lääkkeiksi talouslamaan on ehdotettu mm. seuraavia toimia ja viipymättä:
1. Suomi tarvitsee lisää yksityisen sektorin työllisyyttä kasvattamaan verotuloja.
2. Tarvitsemme työvoimakustannusten leikkauksen parantamaan vientisektorin kilpailukykyä.
3. Tarvitsemme veronalennuksia tukemaan kotimaista ostovoimaa.
4. Työntekijöiden, säädösten, lakien ja koko AY-liikkeen on muututtava joustavammaksi.
5. Huippuosaajiin on santsattava.

Stupido from Turku ajattelee vastineeksi, että
1. pitää olla ensin ideoita, joista kyetään jalostamaan niitä aidosti kaupaksi käyviä tuotteita ja palveluja. Periaatteessa taloudelle ja kaupankäynnille on aivan sama mitä markkinoilla kaupataan – tarpeisiin tai hetken mielihaluihin ihan sama; pääasia että kauppa käy ja raha liikkuu – toki eettisesti ja ekologisesti riittävän kestävälle talouskasvulle voisi liputtaa loputtomasti.
On myös esitetty että suomalaiset eivät osaa myydä, tehdä itseään tykö kansainvälisillä talouskentillä, yritämme myydä vääriä tuotteita, meillä on liian vähän niitä hyviä ja laadukkaita tuotteita, työvoimakustannukset eivät olekaan todellinen syy ettei kauppa käy, vikaa on johtamisessa ja tuotesuunnittelussa ja markkinoinnissa, emme ole tarpeeksi avoimia, meiltä puuttuvat yhteiset visiot jne.
Joka tapauksessa; luovia hulluja tai hulluja luovia kannattaisi apurahoittaa tai palkata nykyistä huomattavasti enemmän.
2. tarkoittaa neuvottelupöydän toiselle puolelle heikennyksiä eli valtiolle, palkansaajille, työttömille. EK:n ja kumppanien tulisi kantaa oikeaa vastuuta yhteiskunnan kokonaispaketista.
3. tarkoittaa heikennyksiä valtiolle ja heikompiosaisille yhteiskunnan palvelujen vähentyessä kasvavien säästöpakkojen takia. Edelleen EK:n pitäisi kantaa vastuu kokonaispaketista ja sen vaikutuksista talouelämään, kaupankäyntiin, sosiaaliseen hyvinvointiin, koulutukseen jne.
4. Joustavuutta ymmärtääkseni on kasvavasti, ja sitä on varmasti mahdollista lisätäkin, mutta sillä on erilaisia hintalappuja. Oleellista on, että Suomessa on yli 400 000 ihmistä työttömänä ja toisaalla fakta, että suomalainen työelämä on haitaroitunut moneen kerrokseen. Olemme käytännössä eriarvoistuneet vauhdilla. Toiset ovat mukana ja pärjäävät, toiset ovat ulkopuolella ja köyhyydessä.
5. Sopii, mutta mitä tekevät ne 99% ihmisistä, jotka eivät ole niitä huippuosaajia, millaista elämää laadultaan heille annetaan?

Alf Rehnin Unelmien talous -kirja opetti monenlaisia.
Ehkä se mitä hän painotti kolumneissaan siellä täällä, oli että talouteen liittyvät asiat ovat erittäin monimutkaisia. Yksinkertaisia ratkaisuja eri riippuvaisuussuhteissa roikkuviin massiivisiin ongelmiin ei oikeasti ole. Pelkästään finassitalouden ja reaalitalouden erojen ja niiden keskinäisen vaikutusvallan ymmärrys olisi jo suuri voitto.

Vaihtoehtoja?
Itse povaisin, että koko työnteon käsitteen ja työelämän luodessa nahkaansa länsimaissa yhä harvempien toimesta perustulo on todennäköisesti se seuraava, isoa sivua kääntävä juttu. Se kelpaa periaatteessa eri puolueille toki eri syistä (paitsi demareille jotka jumittavat), ja kun sitä uskalletaan/tohditaan/kyetään kokeilemaan, niin saadaan talous- ja hyvinvointifaktaa pöytään.
Nykyiseen merkilliseen kontrolliuskovaisuuteen verraten perustulon lähtökohtana olisi aivan toisenlainen ihmiskäsitys. Yksilölle positiivista vapautta johonkin.

Taide -ja kulttuuripuoli olisi perustulolle ehdottomasti paras kokeilukenttä. Siellä on sitä hyödyntämätöntä potentiaalia ja työn paikkoja – luovasta hulluudesta ja ideatuotannosta alkaen.

Lisäys 3.12:
Tuoreen tutkimuksen mukaan kulttuuri- ja luovat alat kasvavat Euroopassa taantumasta huolimatta.
Teoston yhteenveto.
Kulttuuriuutisten juttu.

Nykyarvot tiivisteenä

Uskoisin, että erittäin monet viikkoja ja jopa kuukausia kestävät TE-koulutukset ja uravalmennukset voitaisiin näillä kahdella kysymyksellä käydä yksilöllisesti läpi vartissa.

1. Mitä myytävää sinulla on nykymarkkinoille?
Osaamista, työpanosta, kykyä, persoonaa, kehollisia palveluja jne.
Sellaisia, joille on oikeasti olemassa tarpeita ja ostajia.
Jos ei ole mitään kunnollista myytävää = ongelmia.
Ratkaisu: mene epämukavuusalueillesi, muuta itseäsi, hanki sitä rahaksivaihdettavaa myytävää.

Jos ei onnistu, se on voi voi.

(Suku -ja muut taustaverkostot, pääomat ja vakiinnetut asemat vähentävät huomattavasti itsensä
ja sen oman myytävän kauppaamisen vaikeutta. Eikä tarvitse muuttaa itseään niin paljotta epämiellyttäviin suuntiin.)

2. Minkä hintaista myytäväsi on?
Onko sinulla mahdollista saada markkinoilla myytävästäsi pyydetty/toivottu/minimi toimeentulo?
Jos myytäväsi on liian yleistä ja rahallisesti heikkoarvoista = ongelmia.
Ratkaisu: muuta itseäsi, ja hanki sitä rahallisesti arvokasta myytävää (tai korvaa se yhdellä, kahdella tai kolmella matalahintaisella työllä jos sellaisia saat) tai ryhdy sopeutumaan kerjäilijäksi marginaaliin.

Jos ei onnistu, se on voi voi.

Turku Rock Academy

(julkaistu Laitilan Sanomissa 7.11.2014)

Tamperelaisten mielestä oikein olisi, jos Turku sahattaisiin irti mantereesta ja hinattaisiin merelle. Helsinkiläinen kanta on, että parasta mitä Turusta tulee, on tyhjä Pendolino. Itse täällä asuvana raportoisin, että juuri nyt näyttää siltä, että osalle turkulaisista on puhjennut merkillinen uusperversio – valtava halu rakentaa parkkipaikkoja. Torin alle saveen, jokivarteen historiallisille paikoille, ihan mihin vaan. Vaikka entisissäkin parkkihalleissa on kosolti  tilaa. Sinänsä aikuisten ihmisten 5vee-ällittelyjä on aina hauska seurata, mutta sääli kun se laatikolta lentelevä hiekka sisältää myös verorahoja.

Mutta tulee Turusta onnistumisiakin. Kaupungin Nuorten palveluiden Tomi Arvas ja Mark Bértenyi loivat toimintamallin, jossa on yhdistetty tehokkaasti nuorisotyö ja bänditoiminta. OKM:n yli puolen miljoonan tuella Turku Rock Academy -konsepti kasvaa ensi vuonna valtakunnalliseksi. Uusina kaupunkeina mukaan tulevat mm. Helsinki, Vantaa, Espoo ja Rauma. 

Sopisi se Laitilaankin; vaikka kytkynä jonkun toisen kaupungin kanssa?

Malli sinänsä on yksinkertainen ja siinä on paljon samaa kuin esimerkiksi junioriurheilussa. Motivoituneet nuoret valikoidaan kahdeksi vuodeksi mukaan Academyyn, ja he saavat alan ammattilaisten opetusta kaikkeen, mikä liittyy bändialalle. Biisien teko, studiotyö, tuottaminen, musabisnes, levyt, videot, valokuvat, keikat, sopimukset jne. Yhtyeiden musiikilliseen sisältöön ei puututa - jokainen tekee omaa musiikkiaan - mutta Academyn väki varmistaa, että se oma juttu tehdään mahdollisimman hyvin.

Kaikille avoimia bändiklinikoita ovat Turussa vetäneet mm. Veeti Kallio, Paleface, Santa Cruz sekä amerikkalaiset MC Matre ja W.A.S.P-kitaristi Douglas Blair.

Koska Academyn aikuiset ovat viikottain nuorten kanssa tekemisissä, luottamussiteet ovat vahvat. Bänditouhun ohella on setvitty luontevasti nykynuorten arkeen ja elämisen taitoihin kuuluvia asioita. Kuunneltu, juteltu, kannustettu, neuvottu – ja toki patistettukin. 

Nuorisotyö on ihmissuhdetyötä, jonka olennaisena pohjana ovat luottamukselliset välit ja yksilöllinen kohtaaminen. Oikeastaan ne ovat ne ainoat toimivat työkalut.

Mark Bértenyi ja Tomi Arvas

(Osana taidejournalismi-koulutusta olen kirjoittanut laajemman artikkelin Turku Rock Academysta tuoreimpaan Nuorisotyö -lehteen. [6-7/2014]