Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.10.2025
Medioissa on tuotu esiin, että nuorten kiinnostusta ja koulutuspaikkoja tulisi ohjata enemmän aloille, joilla on ammattilaisista nyt ja tulevaisuudessa kysyntää. Ja vähentää paikkoja aloilta, jotka kiinnostavat nuoria, mutta joissa työllistymismahdollisuudet ovat heikot ja palkat matalat. Näitä ovat mm. humanistiset sekä taide- ja kulttuurialat.
Samaan aikaan eräs filosofian tohtori esitteli somessa riekaleisia pikkuhousujaan, ja saatteena nainen kirjoitti, että apurahahaut käyvät kuumina, antakaa mulle rahaa!
Jäin miettimään tätä huomionhakuista kerjäämisperformanssia tai mikä se oli. Kenen vastuu tai syy on, jos on opiskellut itselleen vuosien koulutuksen, jolla ei pysty hankkimaan oikein missään taloussuhdanteessa riittävää toimeentuloa? Aikuisen itsensä, sydämen tai omantunnon mystisen ohjausäänen, vanhempiensa, kaverien paineen, koulun opon; kenen vika?
Jos olisi Erikoisjoukot-tyyppinen työllisyysvirkailija, niin muutama kysymys riittäisi tilannekatsaukseen ja jatkosuunnan osoittamiseen.
Yks: miks sä olet täällä, onko sulla jotain rahaksi muutettavaa osaamista, jolle on markkinoilla kysyntää ja maksukykyisiä ostajia? Jos on muttei tällä paikkakunnalla, soita muuttoauto.
Jos sulla ei ole hyödyllistä osaamista, hanki sitä.
Kaks: jos sua ei kiinnosta tai et pysty opiskelemaan, sitten muutosvalmentajalle tai terveydenhuollon suuntaan.
Jos nämäkään ei nappaa, sitten palaat kompuroimaan sinne koko ajan kiristettävään tukiviidakkoon. Seksi- tai rikosalaa voi testata.
Idealistisessa maailmassa jokainen saisi olla ihan mitä tahtoo ja tehdä vain mitä haluaa. Rahaa tulisi jokaiselle kuin sähköä pistorasiasta, sitä vain jotenkin tulee. Kun tätä poliittista mielikuvaa katsoo, niin sivusilmällä näkee, miten samalla kansalaispalkkakedolla sudet ovat syömässä lampaiden kanssa yhdessä ruohoa. (Tai kannabistuotteita.)
Ajatushimmelistä puuttuvat ainoastaan käytännön realismi sekä vastuu itsestä ja omasta elämästä.
Tiedän omakohtaisesti, mistä tässä kirjoitan. Jälkiviisauskohtauksissa on tajunnut, kuinka paljon sitä on tupannut olemaan aivan väärässä. Vähän kuin laiskiainen perse edellä bambupuussa vitisemässä kui o kiipustamine vaikkia ja raskast. Noh, osaltaan elämä on sepänhommaa, omien lähtökohtien ja käsitystensä nakuttelemista suoraksi, toisenlaiseksi.
Suomella on mennyt talouskasvun puolesta heikosti, monen mielestä finanssikriisistä 2009 asti ja se säteilee joka alueelle. Voisiko yksi taustasyy olla, että sieltä asti on elelty silmälaput ohimoilla helppoja hyviä aikoja ja askarreltu liikaa pehmeiden arvojen kivoja ongelmia? Ja nyt alkaa ne viimeisetkin pikkarit olla humanisteilta rikki ja siellä sun täällä on pakko pohtia otsikon kehotetta. Ajat ovat ympärillämme toisenlaiset.
Kirjoittaja asuu Turussa muttei ole turkulainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti