Hyvistä ja pätevistä miehistä on pula

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 22.7.2025

Kuvitellaan, että Suomessa on tapahtunut seuraavanlainen muutos. Vanhemmat, varhaiskasvatus, opettajat ja tukiväki, Opetusministeriö, poliittiset puolueet ja hihhulitkin ovat löytäneet yhteisymmärryksen ja luoneet menetelmät, joilla poikien koulumenestystä on saatu parannettua huomattavasti. On tuupattu alkuun positiivinen kehitys, jonka seurauksena tuonnempana suomalaiseen työ- ja talouselämään saapuu joka vuosi runsaasti korkeatasoisen koulutuksen ja osaamisen omaavia sivistyneitä ja pian varakkaita miehiä. Olisiko heillä menekkiä myös parisuhdemarkkinoilla? Olisi. Syntyvyys lähtisi nousuun. 

 

Toki osa markkina-arvonsa tuntevista miehistä ei halua jatkossakaan sitoutua isyyteen ja perhemieheksi, vaan jatkaa pöristelyä kuhnuribemarilla tussusta tussuun. Tai sitten heillä on jo poikaystävä.

 

Pirjo Koskisen ja Petri Nummin tietokirja Lisääntymisen vimma toteaa suoraan, että syntyvyys on Suomessa laskenut samassa tahdissa kuin miesten koulutustaso on laskenut ja työttömien nuorten miesten määrä lisääntynyt. Miesten syrjäytyminen ja vauvakato sekä heikko koulutustaso ja köyhyys kulkevat käsi kädessä mäkeä alas. 

 

Syyllisiä nykyiseen huonoon kehityssuuntaan on varmasti useita, kuten alussa mainittu letka. Mutta miten saadaan pojat aidosti innostumaan koulunkäynnistä ja sitä kautta heille ja läheisilleen onnellisempaa elämää ja ehkä ne geenitkin jatkoon? Miten ruuvataan OPS? Vai vastustaako jokin taho sitä, että pojat menestyisivät koulussa yleisesti nykyistä paremmin?

 

Osaltaan asioita edistetään niitä kuuluja yhteiskunnallisia rakenteita muuttamalla, mutta niiden vaikutusvalta on rajallinen. Ihmisen pitää saada säilyttää se oma vastuu.  

 

Koulunkäyntipulmiin ja kasvatustaitoihin liittyen, varakkaiden kuntien kouluissa on jo bussillinen erilaisia apuhenkilöitä. Ja jotkut vaativat yhä lisää, mutta onko se lopulta ratkaisu? 

 

Miksi esimerkiksi Japanissa koulunkäynti sujuu pohjimmiltaan hyvin? Heidän kulttuuriinsa syvälle juurtuneita arvoja ovat mm. vanhempien ja toisten ihmisten kunnioittaminen, ystävällisyys ja se, että painotetaan yhteisön etua yksilön sijaan. Tähän kasvatetaan pienestä pitäen. Aivan samaa ja talkooasennetta on ollut Suomessa, mutta niiden ohi ovat väkivalloin etuilleet yliyksilöllisyys ja  määensin!-runttaus.

 

Isossa mittakaavassa olisi järkevää tehdä paluuta kasvatustapoihin, joilla on pärjätty yhteisönä tyyliin aina ja maailman sivu. Ilman uskonnolla pelottelua tai lasten hakkaamista.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on saanut osakseen melko villin kasvatuksen 

 

Jazzkukon lauantaissa soi monipuolisuus

Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa ja Uudenkaupungin Sanomissa. 

Laitilan Jazzkukon puistokonsertti lupaa tänä vuonna kuten häistä tuttu sanonta: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä. Esiintyjien toimesta luvassa on jazzklassikoita, omia kappaleita ja taidokkaita muunnelmia sekä yötaivaan sinistä bluesia. Kiinnostavaa uutuutta tarjoaa suomalaisen soulin nousussa oleva laulajatar Emilia Sisco.

 

 

 

Häneltä ilmestyi viime vuonna ensimmäinen albumi Introducing Emilia Sisco, ja se noteerattiin hyvin myös Ranskassa ja Englannissa. Kappaleissa keinuu perinteinen sielukas soul, mutta mukana on myös nykyaikaisia vivahteita ja mausteita. Miksi musiikin tyylilajista juuri soul on sinut valinnut?

– Olen lapsesta asti kuunnellut monipuolisesti musiikkia, sillä meillä oli kotona kaiken maailman vinyylejä: jazzia, bluesia, reggaeta. Mutta soul on puhutellut eniten, koska se yhdistelee erilaisia elementtejä. Se on juurevaa, se on sielun musiikkia.

 

Muihin verrattuna soul antaa laulajalle myös tietyt erityispiirteensä.

– Soulmusiikki antaa laulajalle tilaa laulaa. Siinä ei mennä tekniikka edellä, vaan pitää laulaa sydämestä, sen pitää olla aitoa ja raakaa. 

 

Hänelle omaan ääneen inspiraatiota ovat antaneet monet ihailemansa tähdet, mainittakoon Etta James, Billie Holliday ja Aretha Franklin.

Emilia Siscon omat kappaleet syntyvät hyvin erilaisin tavoin.

– Joskus studiobändi lähettää demon, ja lähden siitä fiilistelemään eteenpäin lyriikoita. Joskus olen taas soittanut ukulelea tai bassoa, ja siitä on lähtenyt biisi kasvamaan. Joskus menee aihe edellä, joskus taas melodia. Yksi kappale on kehkeytynyt esiin 15 kilometrin kävelyllä.

 

Emilian musiikilliset unelmat ovat hyvinkin realistiset.

– Haluaisin tehdä pelkästään musiikkia ja elää sillä. Esiintyminen ja musiikin tarjoaminen muille ihmisille on minulle suuri nautinto ja uskon, että musiikilla on tunteiden kautta paljon parantavaa voimaa.

 

Emilian seuraava albumi ilmestyy ensi vuonna, ja sen uudesta materiaalista hän on innoissaan. Jazzkukkoon hän saapuu sekstetin kanssa ja odottavaisin mielin.

 

Jazzin huippupuhaltajia ja todellisia blueslegendoja

Festivaalin taiteellisen johtajan Kari Antilan Quartetin vierailevana tähtenä on tenorisaksofonisti Rick Margitza, jonka meriitteihin lukeutuu mm. esiintymiset Miles Davisin yhtyeessä. 

 

Ja samaan on yltänyt myös puistokonsertin toinen odotettu jazzhelmi Bill Evans. Hänen omia kokoonpanoja ovat olleet Push ja Soulgrass. Sooloprojekteissaan Evans on soittanut monipuolisesti jazzia, funkia ja bluegrassia. Kovan luokan saksofonistista on kyse, sillä Bill Evans on soittanut ja kiertänyt mm. Herbie Hancockin, Willie Nelsonin, Mick Jaggerin ja The Allman Brothers Bandin kanssa.

 

Jazzkukon puistokonsertin päätöskunnian saavat SF Bluesin legendaariset äijät, jotka eivät esittelyjä kaipaa. Bändin kärkenä ovat Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm ja Laitilassa mukana lavalle nousevat myös kitaristi Jukka Orma ja laulaja Kojo.

 

Jazzkukko Festivaalin kotisivulle tästä. 

 

Ticketmasterin lippukauppaan tästä. 

Näinä huijaamisen kulta-aikoina

 

Tovi sitten seurasin, miten taikuri Joni Suvanto viihdytti tempuillaan yleisöä Naantalin kirjastossa. Hämmästyneistä ilmeistä saattoi lukea iloista ihmettelyä: kui se sen teki?

 

Aprillipäivänä on lupa vetää kerran vuodessa kavereita höplästä. Eräs teoria huijauspäivän synnylle on, että kun Ranskassa siirryttiin 1582 käyttämään gregoriaanista kalenteria, niin osa ei tätä tiennyt tai kieltäytyi siitä jatkaen uuden vuoden juhlimista huhtikuussa. Ja heitä sitten pilkattiin. 

 

Itse olin mukana, kun yksi muusikkokaveri saatiin suihkun kautta Meijerille odottamaan kykyjenetsijää ja toinen kaupungintalolle satasen toivossa osallistumaan kyselyyn. Minua on kusetettu mm. netissä kynäruiskukaupoilla. 

 

Vähemmän iloisia huijauksia ovatkin nettipettäjien temput, joissa poliisin mukaan miehiltä yleensä puljataan isot rahat "Vain kerran elämässä" -sijoitustilaisuuden avulla. Naisilta taas repäistään monesti rinnasta sydän ja tililtä rahat, kun hurmaava kirjoittelija kuoriutuukin niljakkaaksi auervaaraksi. Huijaus onnistuu, kun kohdehenkilö on jollain tarpeella vastaanottavainen ja tunteikas toiveajattelu tarttuu rattiin. 

 

Huijauksen tunnusmerkkejä ovat tarjous, joka vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta ja sen lisäksi pakettiin kuuluu Kiire, Kehu ja Auktoriteettiin vetoaminen. Mentalisti Pete Poskiparran kirjoista löytyy näihin silmän- ja kukkaronkääntöihin hyvää tosiasiatietoa. Jos esimerkiksi inhimillisen taikauskon hyötykäyttö ja aidon 0700-ennustajan työura kiinnostaa. Tai sitten ei.

 

Kärrätään nyt vielä estraadille nämä alue- ja kuntavaalit. Me kun äänestyspäätöksiä punnitaan ne itse puoluetukirahoilla maksetut torikaffeet ja makkarat kädessä, niin ei kai jessus sentä nyt kukaan ehdokas tai puolue huijaa lupaile sellaista mahtavaa tarjousta onnen ajoista, mitä eivät pysty kuuna päivänä toteuttamaan?

 

Ihmisaivojen ytimissä on meidän kaksi pääohjuriamme, selviytyminen ja suvunjatko. Suvunjatko poliitikkojen kanssa on toki aina toki vähän niin ja näin. Mutta kun ensin valottaa sen, millaisena näkee nykyiset elämän- ja taloustilanteet ja niistä heijastuvat tulevaisuuskuvat ongelmineen, niin pohdi, onko ehdokkaallasi ja puolueellasi kyvyt ja ratkaisut lukeutua selviytyjien joukkoon?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja muistaa, miten itse kuntavaaliehdokkaana lupasi kaikille matkalaukullisen rahaa.

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 1.4.2025

Tottumuksen voimalla

Kuuntelin sivukorvalla, miten kaksi äijää juttelivat Raision uimahallin punttisalilla. Toinen kertoi, että oli ollut hommissa yli eläkeiän kunnes krempat ja pomo patistivat jäämään pois. Totesi vielä, että eläkkeelle jääminen oli ollut kova paikka, kun oli koko ikänsä tottunut tekemään töitä. 

 

Uskoisin, että tuo on monelle muullekin kohdattu tosiasia. Varsinkin, jos mielekäs työ on ollut iso osa ihmisen persoonaa, niin eläkeläisen rooli voi tehdä ammottavan tyhjiön. Voi tuntea itsensä ja elämänsä tarkoituksettomaksi – yhtäkkiä ei ole aidosti hyödyksi kenellekään. Ei tarvita enää, puh pah pelistä pois. 

 

Monelle suurin lovi syntyy siitä, kun joutuu jättämään sen tärkeän työ- ja asiakasyhteisön, johon on kuulunut yhtenä osana. Masentumiseen liittyy monesti menetys tavalla tai toisella. Pitkäaikaisten työystävien hyvästelemisessä onkin jotakin kuoleman sukua. En ihmettele, että moni tekeekin paluun vaikka osa-aikatyön tai sijaistajan merkeissä. Enkä sitäkään, että osa alkaa juopotella itsehoitolääkkeenä, mikä ei tosin onton olon juurisyitä ratkaise.

 

Terapiaväki neuvoo, että hyvissä ajoin pitää etsiä työtä korvaavia harrastuksia ja uusia kiinnostuksen kohteita. Sosiaaliset suhteet ovat äärimmäisen tärkeitä. Kalenteriin pitää saada hinattua asioita, minkä takia nousta aamuisin sängystä. Yhdistykset ja järjestöt tarjoavat hyviä tekemisen ja kohtaamisen paikkoja.

 

Toinen mitä jäin puheesta miettimään, oli se tottumus. Jos on lapsesta asti tottunut tekemään hommia, niin sietokyky ja pitkäjänteisyys kasvaa väkisinkin. Pystyy jatkamaan päivän tinkiä, vaikka ne laiskuusvaistosta kohoavat tunneviestit kuiskaisivat, että ny äkkin täält kotti peitol al makkama. 

 

Itse ansaitsin rahaa monen muunkin laitlalaisen mukulan tavoin sipuleja ja porkkanoita niputtamalla sukulaisten maatilalla, ja toisessa paikkaa nyhdettiin papupellosta kitaran hinta. Erityisenä mieleen on jäänyt, miten urakkatöitä tehtiin porukalla ja humoristinen jutuniskentä oli yksi, mikä auttoi jaksamaan sitä yksitoikkoista kesätekemistä. Ja kun palkkarahat laskettiin päivän päätteeksi käteen, oli siinä omanlaisensa sisäinen hykerrys.

 

Monella nykynuorella tilanne on hankala: TET-paikkaa on vaikea löytää, työharjoittelujaksolle vielä vaikeampi päästä. Osa jää kesätöistä ulkopuolelle, vaikka on hakenut säntillisesti moneen paikkaan. En nyt kaihoa mitään entisajan lapsityövoiman ja pikkuorjien käyttöä, mutta tekemistä ja palkanmaksua tarvitsevat tämänkin ajan lapset ja nuoret.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja pohtii yhä klapihommien suurempaa filosofiaa

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.2.2025 

 

Sinusta ei voi tulla mitä tahansa

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 3.1.2025 

Joulun ja uudenvuoden herkkuvarikkopysähdykset ovat takana ja monella on vuorossa itseä soimaava ähkytys lisäkiloista. Sitten tehdään kädet tanhukahvoilla taas kerran vakaita lupauksia, että nytpä alkaa oppien mukainen terveellinen syöminen ja liikunta! 

 

Eikä onnistu, helmikuussa jo hyytyy. Miksi tiettyjen elintapamuutosten tekeminen on niin vaikeaa? Ja missä menee yksilön oman vastuun rajat ja missä muiden tekijöiden vaikutusvalta?

 

Lihavuuteen liittyy vahva häpeäleima ja laihuuden ihannointia tavataan kaikissa ikäryhmissä. Lihavia kiusataan eniten. Psykologi ja kehopsykoterapeutti Taija Wilenius toteaa (HS 3.12.), että meidän pitäisi ymmärtää, ettei lihavuus ole yksilön valinta, vaan siihen liittyy paljon taustatekijöitä kuten geenit, kasvatus, tunne-elämä, tottumukset ja länsimainen elämäntapa. Näistä meidän hänen mukaansa pitäisi puhua eikä syyllistää.

 

Nämä samat kohtalonomaiset tekijät rajaavat, ettei meistä voi muillakaan elämänalueilla tulla ihan mitä tahansa. Kaikki upeat visiomme eivät toteudu, vaikka tekisimme kuinka helvetisti töitä ja uhrauksia niiden eteen. Myös onnella ja sattumalla on aina roolinsa.  Pitäisikö tietty realistisuus ja tosiasioiden tunnustaminen ottaa paremmin huomioon mm. lasten ja nuorten kasvatuksessa?

 

Ylipainoisia osoitellaan naureskellen yleisesti siitä, että heiltä puuttuu vain tahdonvoimaa. Jos henkisesti vetelä vaan ottaisi itseään niskasta kiinni, niin ongelmat katoaisivat. Rutiiniasiantuntija James Clear vertaa, että tahdonvoima on kuin lihas. Sitä voi toki kasvattaa ja kehittää, mutta rajansa silläkin. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka joutuvat kuluttamaan tahdonvoimaansa  arjessaan paljon, niin heiltä ei enää irtoa paukkuja alussa kovaa itsekuria vaativiin muutoksiin. Jos on työttömyyttä, kroonista rahapulaa ja stressiä, niin takamatkalta lähdetään elintaparemppoihin. Toki tähänkin voi pöyhkeä ahkera ihminen todeta, että no mene töihin ja pistä raha-asiasi kuntoon. Näinpä. Parempi olisi konkreettisesti auttaa kuin heittää ylhäältä alas typeriä neuvoja.

 

Valittamisen perusteella ehkä meidän kaikkien pitäisi mennä johonkin kiinalaistyyppiselle uudelleenkoulutusleirille - asenteissa, uskomuksissa ja tiedoissa kun on paljon puutteita siellä ja täällä. Sen jälkeen ehkä omattaisiin parempaa lajitoverikunnioitusta ja tietämystä, millä menetelmillä kannattaa eri asioissa toimia pysyvien tulosten aikaan saamiseksi.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on nykyään lupaustensa kanssa tarkkana