Julkaistu Voiman numerossa 2/2018
Virpi Vairinen (kuva: Marko Laihinen) |
Siltojen välisellä valoisalla maalla
Toinen runokokoelmasi
Ilmanala [Kolera 2017] ilmestyi
äskettäin. Mistä runous sinut alunperin löysi?
Laulujen sanat ovat kiinnostaneet minua 5–6-vuotiaasta asti.
Eivätkä niinkään lasten laulut vaan ns. aikuisten musiikin lyriikat kiehtoivat.
Myöhemmin jatkumo on edennyt ja laajentunut sykäyksittäin eteenpäin.
Valmistelet
tieteidenvälistä väitöskirjaa taideteosten ja esitysten sanallisesta
kuvauksesta. Mistä on kyse lyhyesti sanottuna?
Pyrkimyksestä löytää eri taiteenlajeista kieltä ja keinoja
rakentaa näkemyksiä ja suhtautua tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen
tilanteeseen.
Olet myös
digitaalista ja kokeellista runoutta julkaisevat Nokturno.fi –sivuston
päätoimittaja. Kolme hienoa asiaa sieltä?
Kiinnostavat uudet ja kokeneemmat tekijät tekemässä uutta.
Olen iloinen miten kiinnostavia runouskeskusteluja tämän myötä tulee käytyä ja
se on myös juuri nyt upeaa, että apurahatahot ovat Nokturnoa arvostaneet ja
voimme pyörittää toimintaa.
Jos joku haluaa
tarjota omaa runomateriaaliaan sivustolle, mikä saattaisi kiinnostaa?
Kaikenlainen runous, joka on kotonaan ja kukoistaa
digitaalisessa maailmassa tai internetissä.
Usein kuultu väittämä
on, että nykyrunous on vaikeaa, sitä ei ymmärrä. Miten auttaisit tuosta
kokemusasenteesta pääsee eteenpäin?
Runous vaatii pysähtymistä, ja runolle kuten monelle
muullekin asialle pitäisi löytää aikaa kilpailevilta virikkeiltä. Toki oma
lukuhistoria vaikuttaa, mutta olisi hyvä etsiä uusia lukuasenteita ja
lukutapoja. Avattuja tapausesimerkkejä voisi olla keskusteluissa enemmän.
Ilmanalan runoissasi on paljon erilaisia valoja, mitä asioita ne
sinulle lyhdyttävät?
En ole tuota itse edes huomannut. Kirjallisuudentutkijana
sitä tietenkin analysoi ja tulkitsee omia runojaan, mutta monet asiat tulevat
runoihin täysin intuitiivisesti.
Käytät runoissasi
runsaasti erilaisia ilmaisun keinoja: luetteloita, nuotteja, kuvia, proosaa,
visuaalisuutta - miksi?
Runot tulevat mieleeni visuaalisina kokonaisuuksina fontteja
myöten. Sitten niitä täytyy muunnella ja riisua niistä vain itselle aukeavia
juttuja tai päähänpinttymiä, että ne keskustelisivat muidenkin kanssa. Ilmanala on eräänlainen galleria, runot
vaativat paljon valkoista tilaa ympärilleen.
Runoilijan oma
kysymys ja vastaus siihen?
Teetkö joskus asioita, joihin ei liity internet, tietokone
tai digitaalisuus?
Kyllä, olen viime aikoina alkanut löytää taas analogisia ja
manuaalisia asioita.
Muutamat valitut sanat
Minä haluan olla kone. Käsivarret joilla tarttua jalat
joilla kävellä, ei tuskaa ei ajatuksia.
Haluan olla tietokone jolla ei ole kasvoja jolla ei ole
ihonväriä eikä sukupuolta.
Haluan olla tehtaan kone joka ei tunne kipua eikä väsymystä.
Haluan olla auton koneisto jonka tila tarkistetaan säännöllisin
väliajoin.
Haluan olla reittilentokone joka tietää minne on matkalla.
Haluan olla hengityskone, hyödyllinen joka hetki.
Haluan olla hakukone joka ei koskaan jää ilman vastausta.
Haluan olla laskukone jonka virheet johtuvat vain annetuista
tiedoista.
Haluan olla maatalouskone, osa luonnonkiertoa lepäämässä
vuoro kausin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti