Meidän jokapäiväinen alkoholimme

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 26.1.2018

Keski-ikään lässähtämisen hyviin puoliin kuuluu, että moniin ennen niin kuumottaviin asioihin kehkeytyy etäinen välinpitämättömyys.

Vuoden vaihteessa tuli alkoholilakiin muutoksia median kuplivan kohutuksen saattelemana.  Ja koska kyseessä on suomalaisten rakkain ja eniten ongelmia aiheuttava laillinen ja riippuvuutta aiheuttava huumausaine, ristiriitaista moralisointia ja suukopua syntyi puolesta ja vastaan. Aika harvoin alkoholia muuten nimitetään yleisessä keskustelussa huumeeksi, virallisesti se taidetaan lukea elintarvikkeisiin.

Pullossa oleva alkoholi ei ole ollenkaan vaarallista. Annoskoot ja käyttötiheys ratkaisevat huumaavan käytön: iltatuikku verenkierrolle, viinitissuttelu jolloin ne tv-ohjelmatkin naurattavat, juhlajuomana, ronskimmin kaveriporukassa, kunnon kännit ja päädyt, eli kiskotaan sammumiseen asti.

 Yllättävän harvoin nk. tolkun ihmiset avautuvat julkisesti kehumaan niitä hyviä ja iloisia asioita, joita he itselleen alkoholin avulla saavat. Mikäs sen estää?

Alko ja terveystahot kampanjoivat, että humalahakuinen juominen ei ole sillä lailla kiva juttu. Monen mielestä totta helvetissä se on juuri se Juttu, että alkoholia juomalla tulee humalaan ja erilainen olo – maun vuoksi tehtyä alkoholitonta kossua ei taida olla kaupan.

Aidosti eri puolet huomioiva keskustelukulttuuri olisi toivottavaa yleisen rehellisyyden nimessä. Esimerkiksi, aina kun TV:ssä on alkoholikeskustelu missä menee yksilön vastuu ja missä ei, studioon tulisi raijata mukaan myös joku tutiseva häiskä, joka kuset housuissa on juuri saanut viikon rännin poikki. Ja sitten vaikka iloisessa nousuhiprakassa olevat naiskaverukset, jotka nuoruuden hittien tahtiin tanssahtelevat välillä pöydän äärestä vessaan meikkailemaan, ja odottelevat jo sitä tilataksia Tyttöjen Illan baarikierrokselle.

 Alkoholi varmasti liikuttaa rahaa taloudessa, tuo työtä mm. panimoille, ravintoloille, poliisille ja sosiaalityöntekijöille. Alkoholi tuo verorahaa ja vie verorahaa – laskijatahosta riippuu minne vaaka kallistuu. Faktaa on, että kun alkoholin saatavuutta lisätään ja hintaa lasketaan, niin haitat kasvavat.

Omakohtainen suhde alkoholiin helposti vääristää oman näkökulman. Yllättävän harva myös myöntää kuuluvansa niihin ongelmakäyttäjiin tai että on itse alkoholisti. Vaikka jokainen lukija tietää heti jonkun, jolla ei alkoholi ole hallussa ja jonka touhuista kärsii iso lähipiiri.

Itse aloitin 14-vuotiaana, ryyppäsin enemmän tai vähemmän, lopetin kolmekymppisenä vuonna 2000 kokonaan. Alkoholi lakkasi tuomasta iloa, ja jatkosuunta olisi ollut vauhdikas alamäki. Geenialtistukseni ryyppäämiseen ovat valitettavan hyvät – mm. oma isäni on siellä vuoden 1994 tilastossa, jossa on 1700 muutakin alkoholiperäiseen sairauteen kuollutta työikäistä. Ei ollut silloin osaamista eikä kykyä auttaa. Toki hiukan huonommalla tuurilla omakin henki olisi lähtenyt vaikkapa pirtumyrkytyksen, tapaturman tai kännisen kaaharikuskin kyydissä.

Kaikesta huolimatta, oma kantani on vapaampaa alkoholipolitiikkaa kohden – uskon, että vain sen kautta löytyy väkisin ne terveemmät suhtautumistavat, uudet asenteet, käyttötavat sekä tehokkaammat hoitokeinot. Samalla uskon myös, että eri syistä johtuen alkoholin käyttö tulee vähenemään roimasti uusilla sukupolvilla. Ei ole heille enää in.

Kirjoittaja on Turussa asuva kuivakka tuohisuu