perjantai 11. elokuuta 2017

UKULELE – kaikki soittaa (Aviador 2017)


Laatukirjoihin keskittyvä Aviador Kustannus on äskettäin julkaissut UKULELE – kaikki soittaa -oppikirjan, jonka tekijöinä ovat musiikin luokanopettaja ja ukuleletuntija Outi Koivuniemi ja Suomen ahkerin ukulele-kurssien vetäjä, kansanmuusikko Markus Rantanen.

(Markus opastamassa ukulelen saloihin YLE:n Aamu-TV:ssä.)




Uusi kirja on jatkoa ja yhdistelmää alkuvuodesta Aviadorilta ilmestyneelle muhkealle Suuri Ukulelekirja -julkaisulle, jonka tekijänä on Rantasen lisäksi Arto Julkunen.

Monipuolinen ja käytännönläheinen UKULELE – kaikki soittaa -kirja on suunnattu ensisijaisesti peruskouluikäisille, mutta soveltuu kaikille ketkä haluavat edistyä helposti omassa ukulelen soitossaan.
Kirja huomioi kaksi yleisintä viritystapaa, soinnut ja sisältää esimerkkeinä tuttuja kappaleita sekä tätä kirjaa varten tehtyjä aivan uusia lauluja. Kirjassa on 70 sivua.



Kirjassa opetetaan soittamisen lisäksi omien biisien sanoittamista - runolaulu-mallia on
onnistuneesti toteutettu Maestron ja Fiktion yli sadassa työpajassa.
Kirjassa valotetaan myös laulujen uudelleensanoitamista ja räppäystäkin.




Oman hauskan lisänsä oppikirjaan tuo tunnetun sarjakuvataiteilija Juho Juntusen tekemät informatiiviset sarjakuvaosiot.



UKULELE – kaikki soittaa -kirjaa saa hankittua Aviadorista, kirjakaupoista ja molempia kirjoja kysyä voi myös itse Maestro Rantaselta. Hänellä saattaa olla varastossaan myös hintalaatu-suhteeltaan erinomaisia Mahilele-ukuleleita, joille on erilaisia kuoseja olemassa runsaasti.



Jos tarvetta, niin myös Markukselta voi kysyä myös ukulelekurssien tilanteesta ja Rockwayn opetuspaketeista.
markusvrantanen (a) gmail. com tai 0400 - 458 776

Mitäpä vielä mietit, nyt jos koskaan on ukulelen aika! :-)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti