(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 28.10.2016)
Ensi helmikuussa koittavat jälleen Lahdessa hiihdon MM-kisat. Hienoa, saas nähdä
miten maailman salskeilla karpaaseilla ja rotevilla mirkuilla se jalka potkee
ja suksi sujuilevi sukkelaan! Tai no, toivottavasti Lahdessa on edes lunta, ja
puuskittaisessa vaakatuulessa sen verran taukoa, että joku mäkihyppykilpakin
saadaan käytyä.
Vuonna 2001 Suomen maajoukkueella
menikin MM-Lahdessa hiukan onnettomasti. Tuli kuusi dopingkäryä hemohesin käytöstä.
Norjalaiskatsojilla oli kivoja kannustuskylttejä, kuten: ”EPO=SISU”. Suomalaista vahvaa
asiaosaamista edusti, että hups, Ala-Tikkurilan Shellille unohtui Hiihtoliiton
lääkärilaukku, jossa oli ruiskuja ja infuusionestepusseja. Laukku on nykyään muuten
Urheilumuseossa. Valehtelua, jälkipuintia ja keskinäistä syyttelyä kesti
vuosikaudet. Kaikki käryt eivät ole toki vieläkään hälvenneet.
Vaan nyt on vahingoniloa ilmassa,
kun ylivoimaisena miesten ja naisten laduilla jyllännyt Norjakin on saanut
dopingosumaa puhtoiseen kilpeensä. On ollut oudon pitkiä testaustaukoja, huoltobussin
vintissä puuhaillaan kummallisia, Terese
Johaugia kärventää italialainen huulirasva ja Martin Johsrud Sundby köhii palkintopallien takana tujujen astmalääkkeidensä
kanssa.
No, syvästi inhimillistä tämä toki
vain on. Jo muinaiset kreikkalaiset, eli Olympian kisoissa (776 eaa. alkaen) oli
yleistä, että urheilijoita kiristettiin ja lahjottiin, raha liikkui ja suorituksia
parannettiin yrteillä, oopiummehulla, sienten muskariinilla ja muilla sen ajan tropeilla.
Itselläni kyllä kiinnostus hiihtoa
kohtaan lopahti Lahteen 2001 kuin vesikelkalla olisi lasketellut mäestä sepeliosuudelle.
Toki tämän yltyneen doping-kuurupiilon takia on muutoinkin jännittely urheiluviihdebisneksen
tuotteiden avulla laantunut. On vaan typerää, että ensin liputetaan kilpailu,
sitten jännätään testit, ja lopuksi arvuutellaan, kuinka moneen kertaan ne
mitalit jaetaan ja milloin. Auttaisiko selvästä tapauksesta elinikäinen kilpailukielto
aina ja saman tein? Tai se, että maat saisivat vapauden testata toistensa
urheilijoita milloin vain?
Mitäpä jos taas otettaisiin aivan
toinen linja, mitä joskus ehdotellaan, että vapautettaisiin kielletyt aineet? Oman
ihmiskäsitykseni perusteella uskoisin, että hyvin lyhyen ajan päästä kaikki suorituspaikat
olisivat täynnä lähinnä teinimutanttikilpikonnia, he-maneja ja hulkkeja. Ja
raatoja.
Muutoksia tullee sitten kun dopingia
ympäröivä bisnes kärsii riittävästi. Kilpailukyvyn maksimointi tarvitsee yhdessä
sovitut sääntelynsä – näin se on mm. urheilussa, politiikassa ja muualla markkinataloudessa.
Boostattu inhimillinen ahneus kun on itsensä lopulta vaikka kuoliaaksi syövä
petoloinen. Se ominaisuus asuu tietenkin meissä jokaisessa, ja herää henkiin tilaisuuden
osuessa kohdalle. Mikä se laji sitten on kenelläkin on.
Kirjoittaja on Turussa asuva penkkiurheilun
kohtuukyttääjä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti