perjantai 28. lokakuuta 2016

Dopingkilpailujen MM-kisat

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 28.10.2016)



Ensi helmikuussa koittavat jälleen Lahdessa hiihdon MM-kisat.  Hienoa, saas nähdä miten maailman salskeilla karpaaseilla ja rotevilla mirkuilla se jalka potkee ja suksi sujuilevi sukkelaan! Tai no, toivottavasti Lahdessa on edes lunta, ja puuskittaisessa vaakatuulessa sen verran taukoa, että joku mäkihyppykilpakin saadaan käytyä.

Vuonna 2001 Suomen maajoukkueella menikin MM-Lahdessa hiukan onnettomasti. Tuli kuusi dopingkäryä hemohesin käytöstä. Norjalaiskatsojilla oli kivoja kannustuskylttejä, kuten: ”EPO=SISU”.  Suomalaista vahvaa asiaosaamista edusti, että hups, Ala-Tikkurilan Shellille unohtui Hiihtoliiton lääkärilaukku, jossa oli ruiskuja ja infuusionestepusseja. Laukku on nykyään muuten Urheilumuseossa. Valehtelua, jälkipuintia ja keskinäistä syyttelyä kesti vuosikaudet. Kaikki käryt eivät ole toki vieläkään hälvenneet.

Vaan nyt on vahingoniloa ilmassa, kun ylivoimaisena miesten ja naisten laduilla jyllännyt Norjakin on saanut dopingosumaa puhtoiseen kilpeensä. On ollut oudon pitkiä testaustaukoja, huoltobussin vintissä puuhaillaan kummallisia, Terese Johaugia kärventää italialainen huulirasva ja Martin Johsrud Sundby köhii palkintopallien takana tujujen astmalääkkeidensä kanssa.

No, syvästi inhimillistä tämä toki vain on. Jo muinaiset kreikkalaiset, eli Olympian kisoissa (776 eaa. alkaen) oli yleistä, että urheilijoita kiristettiin ja lahjottiin, raha liikkui ja suorituksia parannettiin yrteillä, oopiummehulla, sienten muskariinilla ja muilla sen ajan tropeilla.

Itselläni kyllä kiinnostus hiihtoa kohtaan lopahti Lahteen 2001 kuin vesikelkalla olisi lasketellut mäestä sepeliosuudelle. Toki tämän yltyneen doping-kuurupiilon takia on muutoinkin jännittely urheiluviihdebisneksen tuotteiden avulla laantunut. On vaan typerää, että ensin liputetaan kilpailu, sitten jännätään testit, ja lopuksi arvuutellaan, kuinka moneen kertaan ne mitalit jaetaan ja milloin. Auttaisiko selvästä tapauksesta elinikäinen kilpailukielto aina ja saman tein? Tai se, että maat saisivat vapauden testata toistensa urheilijoita milloin vain?

Mitäpä jos taas otettaisiin aivan toinen linja, mitä joskus ehdotellaan, että vapautettaisiin kielletyt aineet? Oman ihmiskäsitykseni perusteella uskoisin, että hyvin lyhyen ajan päästä kaikki suorituspaikat olisivat täynnä lähinnä teinimutanttikilpikonnia, he-maneja ja hulkkeja. Ja raatoja.

Muutoksia tullee sitten kun dopingia ympäröivä bisnes kärsii riittävästi. Kilpailukyvyn maksimointi tarvitsee yhdessä sovitut sääntelynsä – näin se on mm. urheilussa, politiikassa ja muualla markkinataloudessa. Boostattu inhimillinen ahneus kun on itsensä lopulta vaikka kuoliaaksi syövä petoloinen. Se ominaisuus asuu tietenkin meissä jokaisessa, ja herää henkiin tilaisuuden osuessa kohdalle. Mikä se laji sitten on kenelläkin on.

Kirjoittaja on Turussa asuva penkkiurheilun kohtuukyttääjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti