torstai 11. joulukuuta 2008

Kaikki palaa aikaan

Jos olen tuolla, en voi olla täällä.
Zen -buddhalaiset punovat itselleen sitä mielekästä ajatuksien köyttä, 
jolla ihmisen tietoinen mieli; tuo eräänlainen kuumailmapallo, on aina 
kiinnitetty myös Nyt -hetkeen.
Jos on nyt; on hyvä olla.
Me voimme toimia ja operoida ainoastaan nyt–hetkessä.
Nämä voivat olla opittuja lauseita, hienon kuuloisia, tai sitten
joskus, oleellisina päivinä ne ovat vähän jo totta.

Näin unia viime yönä, jossa olin murhannut kaksi ihmistä jokseenkin
kylmäverisesti.
En tuntenut oikeastaan mitään; kiinnijääminen jännitti; ei pelottanut.
Myöhemmin tarjosin maihinnousukenkiäni eräälle vanhalle miehelle,
olin jo unohtaa tarjoukseni, hän oli jo menossa pois autolleen, 
huikkasin perään ja hän otti ne vastaan.
Oli koiria, nuoria vilkkaita naamaa lipovia koiria, huostaanotettuja koiria 
joita piti kuljettaa.
Oli vanha veteen liittyvä työpaikkani, olin tuuraaja, olin myöhässä toisen asian takia.

Nukuin hyvin.
Tällaiset unet on helppo muuntaa koodeistaan takaisin 
eilispäivän asioikseni.
Maagista realismia.

Aika.
Me myymme oman aikamme, esimerkiksi 9 virkeintä tuntiamme päivästä
esimerkiksi työpanostamme tarvitsevalle. 
Me annamme omaa aikaamme lahjaksi.
Kääntyä toisen puoleen, kuunnella, katsoa silmiin. Vaihdattaa informaatiota,
helpottaa omaa tai toisen tummia kannettavia informaatioita. Siinä on jotakin 
niin pohjattoman hienoa – ehkäpä kaksi pikkuruista kosmista aivosolua älyköi ja
kehrää jotakin, jonnekin?
Voimme antaa toiselle ihmiselle aikaa lahjaksi tekemällä jotakin 
mitä hänen pitäisi velvollisuuksissaan tehdä.
Tiskata astiat, kuurata vessanpytty, viedä koira lenkille, viedä kirjastonkirjat.

Tiedättekö, on erittäin terveellistä siivota välillä yleisiä vessoja.
Olen näin todennut.

Aika.
Voiko ihminen ylipäänsä olla väärässä paikkaa, väärään aikaan?

Ja aikaa on.
Tietyt sekunnit toki kuluvat vääjäämättömästi,
mutta ehkä toiset lisääntyvät.
 

4 kommenttia:

  1. Eikö ole hieman ahdasta ajatella että jos olen tuolla en voi olla täällä. Jumalan ainakin sanotaan olevan läsnä kaikkialla kaikkina aikoina -jollekin alemman asteen puolijumalalle temppu voi tietysti tuottaa jo pieniä vaikeuksia. Sanotaan että aika on ihmisille niin arvokasta että jos joku suo sitä meille esimerkiksi tulemalla käymään tai kommentoimalla tällaista blogia, se pitää ottaa nöyränä ja kiitollisena vastaan koska kyseinen henkilö olisi halutessaan voinut käyttää aikansa johonkin aivan muuhunkin. Vaikka yleisten vessojen siivoamiseen. Tai autogrillien ympäristön siistimiseen sulkemisen jälkeen aamuyöstä. Silloin voi tulla mieleen väärässä paikassa väärään aikaan oleminen... Tai oikeassa paikassa väärään aikaan. Tai väärässä paikassa oikeaan aikaan. Vaihtoehtoja on vielä muitakin. Mutta on myös erittäin tärkeätä osata olla oikealla tavalla väärässä.. englanniksi se kuulostaa paremmalta: the right way to be wrong...

    VastaaPoista
  2. Kun ollaan täällä ei olla tuolla-pohdintani perustuu siihen, että fyysisesti ihminen on aina kiinnitetty tiettyyn aikaan, tiettyyn paikkaan. Mieleltään ja ajatukseltaan ihminen on periaatteessa vapaa olemaan missä tahansa, milloin tahansa. Läsnäolossa on asiaa pohtineiden mielestä voimaa kun fysiikka ja kroppa ovat samassa taajuudessa.
    Olen samaa mieltä, että sen oman ajan ja ajatuskimpun antaminen esimerkiksi tällaiseen blogikommentointiin on luonteeltaan lahja. Ajan antaminen; siinä on aina kallis hintalappu kyljessä.
    Väärässä ajassa, väärässä paikkaa etc. - on usein miten arvopallottelua. On kaksi arvokasta asiaa, esim. aika oman lapsen kanssa ja työssäkäynti, jotka harvoin onnistuvat samaan aikaan tehtäväksi. Silloin esimerkiksi olaan töissä, mutta ajatukset askartelevat kotona. Ja olemme takaisin pysäkillä ihmettelemässä läsnäolemisen perusolemusta. :-)

    VastaaPoista
  3. Läsnäolossa on toki voimaa, joku Dalai lama on siinä mestari. Meillä taviksilla tahtoo mieli vaellella kaukana kropasta irrallaan.Ei liene kovin onnistunut teksti mielenterveystyöntekijän T-paidassa: Olen paikalla-en läsnä! Näitäkin on nähty. Eräs rouva valitti huonoa omaatuntoa töissä lasten takia ja kotona töitten vuoksi. Sovittamaton ristiriita hänelläkin...Elämä on nykyisin liian kiireistä ja monimutkaista...

    VastaaPoista
  4. Onneksi tuo läsnäolemisen kyky ei juurikaan ole kiinni mistään älyllisestä pääomasta; sitä voi opetella päästään vähemmänkin säkenöivä kuin Dalai-lama.
    Töiden ja kodin yhteensovittaminen ilman syyllisyydentunteita on nykyään vaikeaa; siinä vain on niitä sovittamattomia ristiriitoja. Ja hyvinkoulutetut naiset halutaan työelämän palvelukseen; kunhan ensin ovat synnyttäneet mitä sitten aikovat synnyttää.
    Jos on varakkuutta voi toki palkata lastenhoitajan kuten vanhoina hyvinä aikoina tai sitten on onnekas ja tulot ja työnantaja ovat joustavia omien valintojen reunoilla.
    Oma lukunsa on tuo peruselämän monimutkaistuminen. Siitä myöhemmin.

    VastaaPoista