torstai 11. joulukuuta 2008

Ah, ripotellaan vähän sentään Marxia tähänkin perjantaiaamuun!

Väittävät yleistäjät, että suurin osa nykyihmisistä ei jaksa ajatella
elämän todellisia kysymyksiä, ja etsiä niihin ne omat, joka tapauksessa
tarvittavat henkilökohtaiset vastauksensa.
Sanovat, on ajatteleminen vaivalloista. 
Viihtyminen on paljon kivempaa. 
Paitsi jos on onnekas ja mukana työelämässä,
niin siellä on usein jostain todella kumman syystä kaikenlaista ikävää ja 
pakonkaltaista tehtävää.
On kuulemma vielä sellaisiakin, että kun he tavalla tai toisella joutuvat
niiden elämän oikeiden kysymystensä eteen, he kanittuvat
ja kaatavat äkkiä esimerkiksi viinaa päänsä täyteen tai 
katkaisevat aivosähkökäyrät laittamalla television päälle.

Ajatteleminen onkin pelottavaa koska se voi olla vaarallista.
Hengelle vaarallista.
On nimittäin aina mahdollista, että kun oikein asioita ajattelee, tietoiseen mieleen
saattaa päästä luikahtamaan jostakin helvetistä sellaista viruksenomaisesti etenevää tietoa, 
mikä kumoaa kaiken. Henkilökohtainen vallankumouksen tussahdus.
Tunnetasolla tapahtuu outo liikahdus, asenteet muuttuvat silmänräpäyksessä ja sitten
ei enää voi millään ilman suurenmoista itsepetosta palata takaisin siihen omaan, 
jo entiseksi, iäksi kohmettuneeseen, pois lipuvaan ovensa sulkeneeseen vanhaan elämänpitoonsa. 
Tässä on minusta myyttisen sankaritarinan perusolemus.
Kaiken kirjoittamisen, elämisen, luovuuden perusolemus. Ihminen on oma yhteisönsä eri persoonallisuuden piirteinensä, jokin osa lähtee turvallisten leiritulien ulkopuolelle
hakemaan Tietoa, Seerumia, Voiton Miekkaa, Prinssiä, Prinsessaa, jota ilman
muu yhteisö/ihminen kuihtuu, vääjäämättömästi tuhoutuu. Ilmaantuu Apuri, Tietäjä iänikuinen, esimerkiksi aito omatunto ja sen puhe. Matkataan eteenpäin. 
Kohdataan henkilökohtaiset kasvunlohikäärmeet ts.
ne pelottavimmat pelot esimerkiksi lapsuuden mustassa valottomassa luolassa, sytytetään sydämestä soihtu, kohdataan silmästä silmään, annetaan humista tunteet läpi. 
Voitetaan, voitetaan esimerkiksi anteeksi antamalla. Saadaan palkkio haltuun, lähdetään paluumatkalle takaisin kotia kohden, voi tulla vielä uusi elokuvista tuttu lopputaistelukin ennen kuin päästään lohikäärmeistä lopullisesti eroon työntämällä ne rotkoista alas. Tullaan tiettyjen meissä jokaisessa olevien siltojen ja viidakoitten läpi, pestään kuoleman haju pois. Yhteisö, sisäinen kylämme voi olla tunnistamatta enää meitä jos olemme muuttuneet liikaa, hylkää sankarinsa. Tai sitten se ottaa meidät sankarina vastaan – kuten usein juuri käy – ja sitten pidämme juhlat, ja elämä jatkuu onnellisena. Olemme kasvaneet paremmaksi ihmiseksi, eheytyneet.
Luoneet pois vanhan kiristyneen nahkamme, voittaneet itsemme. 
Sankari.
Konfliktien kautta, niiden voittamisen kautta pääsemmekin kolkuttelemaan
Marxin älyllisen oven taa.

Marxin ja Engelsin mielestä filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. He ratkaisivat asian materiaalisesti; aine on aina ensisijainen, ja henki vain aineen korkein tuote.

Mistä esimerkiksi ideat, "hengentuotteemme" tulevat?
Onko ihmisten arvot "annettuja", vaiko ovatko kaikki arvot ihmisten luomia?
Onko Jumala, jumala tai jumaluudet tässä jollain lailla mukana?
Uskotko tai et?

Marx oli filosofiansa takia tietenkin aika tiukka hanu uskonnon suhteen.

Minusta ajatteleminen on pirun kivaa.
Ja ekologista.


14 kommenttia:

  1. Tietyllä Planeetalla Linnunradalla asui olentoja jotka puhuivat jatkuvasti ja toistensa päälle. Ensin luultiin sen johtuvan siitä että he pelkäsivät huultensa muutoin kasvavan yhteen. Mutta syy näyttikin lopulta olevan siinä, että jos he lakkaisivat puhumasta, heidän aivonsa saattaisivat alkaa toimia. Sama vika näyttää vaivaavan useimpia ihmisrodun jäseniä jotka ovat oppineet korvaamaan puhumisen myös TV:n katselulla ja muilla viihdykkeillä...TV:tä katsellessa muuten aivot aktivoituvat vähemmän kuin nukkuessa...

    VastaaPoista
  2. Ajattelu on toki kivaa, mutta ei ole sanottu tai osoitettu että se olisi jollain lailla ylevämpää tai universaalisti suotavampaa kuin esim ryypiskely tai TV:n katselu.Annettakoon siis ihmispolojen käyttää aikansa miten parhaiten tahtovat niin kauan kuin ei ole löydetty lopullista vastausta kysymykseen elämästä,kuolemasta,maailmankaikkeudesta ja muusta sen sellaisesta.Syvämietteen mukaan se on 42. Vastaus nimittäin...

    VastaaPoista
  3. ...Mutta kuka pelastaisi kauniit ja uhanalaiset lohikäärmeet verenhimoisten prinsessojen kynsistä!

    VastaaPoista
  4. Oi, on totta että "lohikäärmeitä" tarvitaan jotta ihmiselämä juuri niiden dynaamisten konfliktien kautta paikkaantuisi eteenpäin. Tästä tarkemmin kehittelemästäni Lapsuuden Hallittu Onnetosointi -kasvatusohjelmassani, jonka avulla luodaan lapsista ääriluovia aikuisia tieteen ja taiteen ja bruttokansantuotteen käyttöön.
    Ryyppäämistä kohtaan omat asenteeni ovat selkiytyneet. Humalahakuinen ryyppääminen ja tarve siihen kertoo ihmisestä todella paljon. Jos on palikat balanssissa nahan alla, ihmisellä ei ole tarvetta huumata itseään idiootiksi alkoholilla, kannabiksella tai vaikkapa sytkärin kaasulla. Aineella ei ole mitään erityistä merkitystä, jos haluttu lopputulos on nuppi lujasti sekaisin. Miks? Jos pelkän kivan takia, niin silloin on jokin teini-ikä hirttänyt kiinni mielihyväkeskukseen ja aikuisuuteen on vielä muutamia askelia.
    Alkoholista kännin vetäminen on samaa rataa kuin ydinvoima; vanhanaikaista ja oikein helvetin vaarallista. Onneksi on nuorisotutkimusten mukaan menossa pois muodista.
    Minulta ei irtoa hyväksyvää hymynaamaa ihmisten kännisekoiluille.
    Kumpi parempi; jos kaikki ryyppäisivät, tai kaikki ajattelisivat? Joku Saarikosken Pena pystyi yhdistämään nämä kaksi asiaa, mutta olikin tavaton poikkeus lajissaan.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä kännisekoilusta ja humalahakuisesta juomisesta, hyvä vaan jos on menossa pois muodista - hyväksyvällä hymynaamalla ja vierestä seuraajan vinolla hymyllä on tosin vissi ero! Ja jos kaikki ajattelisivat, mahtaisiko sekään mitään hyvää tietää,ihmismietteet tuntien; lusikalla annettu - kauhallako vaatia... Mutta, tärkein viimeksi. Jos ihmiset uskaltaisivat tehdä selvinpäin sen mitä kännissä,olisi psykiatreilla paljon vähemmän töitä! Sanoi joku viisas...Sinä ehkä uskallat ja kukaties minäkin - mutta entäs ne kaikki muut...

    VastaaPoista
  6. Uskallus tehdä asioita selvin päin – siinä piilee jo itsessään aikamoinen kysymysmerkki ojentautumistaan odottaen. Tietääkseni suomalaisessakaan asiantuntijoiden suosituksiin perustuvassa ruoka-aineympyrässä ei ole vielä sitä sektoria alkoholille. Tottakait perustila on olla pää ilman kemikaaleja.
    Mutta asenteet ovat jo nyt muuttuneet, ja on päivänselvää että alkoholista kiskottavat kännit menee "out" -osastolle. Eräs suuri syy on tässäkin taloudelliset perusteet; kansainvälisestikin mm. yritysjohtajilta on alettu vaatia päihteettömyyttä, koska kyse ei ole pelkästään siitä että ihminen vetää lärvit ja menettää kasvonsa, vaan siitä, että jos on tällainen kännienvedonriippuvuus/tarve, niin se näkyy ja vaikuttaa koko ajan ihmisen elämässä. Puheissa, teoissa, ihmiskäsityksessä, maailmankuvassa. Pirkko Saisiolla on se näytelmänsä Virhe, ja siinä se täydellisesti kaikesta paistavana näkymättömyytenä oli rakkaudettomuus. Ehkä se on suurimmalla osaa päihteidenkäyttäjien takana.
    Ja, en tässä ole mikään moralistinen sädekehäjeesustelija; olen opiskellut aiheesta nk. pitkän kurssin. Noin 15 vuotta.

    VastaaPoista
  7. Toihan oli hyvä!-enpä ole tullut itse ajatelleeksi että tuleeko kysymysmerkistä sitten huutomerkki kun se saa vastauksen etsimäänsä ja oikein rohkaistuu ja ojentaa selkänsä suoraksi ja huutaa kaikille keksimänsä julki?! Vaan nyt herää kysymys;miksi meillä on tässä yhteiskunnassa niin paljon huutomerkkejä-joka sektorilla kaikki omaan asiaansa uskovat huutavat röyhkeästi totuuttaan julki ja vaativat muitakin osallistumaan omaan heureka-elämykseensä?! Minä taidan sittenkin kaivata niitä kysymysmerkkejä jotka nöyrästi painavat kasvonsa alas ja selkänsä kumaraan omaan pienuutensa tunnustaen...

    VastaaPoista
  8. En ole Saision Virhettä nähnyt,mutta rakkauden ja hyväksynnän puute on kai tutkitusti useimmiten syynä häiriökäyttäytymiseen ja alkoholiin yms turvautumiseen.Harva kestää maailman kovuutta selvin päin kun pakotie on niin helppo ja lähellä. Mutta sanon yhä,että jos ihminen uskaltaisi selvinpäin halata lähimmäistään tai sanoa suorat sanat ja näyttää tunteensa ei hänen tarvitsisi turvautua rohkaisuryyppyyn.Lasten ja humalaisten suusta kuullaan totuus;kaikilla muilla on naamio ja kuonokoppa kasvoillaan läpi elämän...

    VastaaPoista
  9. Miksi tässä yhteiskunnassa on niin paljon huutomerkkejä – siksi koska kaikki ihmiset omissa maailmoissaan! Me emme ole Leibnizin ikkunattomia monadeja; minä en ainakaan siihen usko – ainakin ikkunat meillä on että lajitoverimme näemme, mutta jokaisen maailma on oma. Minulla on pikkuohjelma joka näyttää kuinka vauhdikkaasti ihmiskunta kasvaa ja juuri nyt meitä on tällä samalla aurinkoisella kivellä...hetkinen...6759621593 ja mää ja sää ja lisäännytään:-)

    Toiseen kommenttiin; olen tismalleen samaa mieltä – mutta miksi me emme kehtaa, uskalla olla avoimia ja rehellisiä toisillemme?
    Väitän että suurin syy on se, ettemme kehtaa, uskalla tai osaa olla avoimia tai rehellisiä itsellemme. On valoisa sellainen päivä kun kykenee sanomaan itselleen sen, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja että rakastaa itseään ja tahtoo pitää itsestään hyvää huolta.
    Syitä ja seurauksia voi miettiä esille jo aiemmin mainitsemastani ja juuri luetuksi tulleesta Martti Paloheimon kirjasta Kotivammaisuuden synty – suomalaisen lapsuuden haavat.
    Tiedostamista aiheuttava teos.

    VastaaPoista
  10. Enpä lähde tässä sanomaan puolesta tai vastaan viinankäyttöön tai muuhunkaan käyttöön. Totean vain, että ei sitä alkoholia välttämättä tarvitse nähdä minään peikkona. Työn vastapainona voi olla kotona kaikenlaista mukavaa puuhastelua, mutta joskus vastapainona voi olla myös viina. Ja viinaakin voi ottaa monella tavalla. Itse minulla on tapana kännipäissä hyvinkin tehdä jotakin ajattelua vaativaa. Eikä siitä lopputuloksesta se käy ilmi millaisessa kunnossa olen sitä tehnyt (tietysti rajansa kaikella). Kunnioitettu ohjaaja Kaurismäkikin sanoi, että hän on ohjannut puolet elokuvistaan kännissä ja puolet selvin päin, eikä kukaan pysty sanomaan, mitkä on ohjattu kännissä. Tottakai nämä asiat ja puuhastelut voi tehdä pelkästään selvänäkin, mutta vaihtelu virkistää. Minua ainakin. T: H.A.

    VastaaPoista
  11. Tästä viinan peikkona pitämisestä voisi saada hyvänkin keskustelun aikaan,mutta pahaa pelkään että siinä henkilökohtaiset kokemukset helposti sumentavat neutraalin arvioinnin.Itse olen vähän puolesta ja vastaan;ymmärrän ainakin anonyymin ajatuksen-vaikka toisaalta muutamia vuosia päihdeongelmaisten kanssa työskennelleenä tiedän asiassa piilevän vaaramomentin paremmin kuin hyvin.

    Tietysti pikku hutikassa saattaa tulla hyvinkin lennokkaita oivalluksia ja innovaatioita,mutta ne jotka voivat laukaista päivän ja työviikon stressin pienen punssittelun avulla eivät voi käsittää mitä alkoholiriippuvaisuus on ja mitä se väistämättä tuo mukanaan.Tai voihan sitä koittaa kuvitella miltä tuntuu kun piti ottaa vain pari kaljaa kavereitten kanssa ja herää kolmen kuukauden kuluttua roskalavalta rahat,terveys,työ,perhe ja asunto kaikki menneenä. Voi sanoa että silloin ei olemisen riemu todellakaan ravistele olkapäitä...

    Kaurismäen elokuvia nyt ei kukaan kuitenkaan kestä selvinpäin katsoa,joten lienee sama mitkä niistä hän on kännissä ohjannut...

    VastaaPoista
  12. Laitan tähän vielä täysin asian vierestä menevän kommentin Juhanille: Varmasti kestää katsoa Kaurismäen elokuvia, jos kuuntelee Dave Lindholmin musiikkiakin!

    t:H.A.

    VastaaPoista
  13. Sitähän se kaikki ooon,rakkautta rakkautta vaan..
    Halusin antaa sinulle lahjan,mutta aika meni ohi- värikin oli aivan väärä,tuskin olisit tarvinnutkaan...

    Täytyy myöntä että tuli tuo Kaurismäkikommentti heitettyä pikkaisen provosointimielessä,eivätkä ne varmasti täysin vailla ansioita ole hiljaisessa viipyilyssään - Pitänee tutustua...

    VastaaPoista
  14. Kaurismäki on aika tiukka häiskä.
    Mutta, ok, hän kuvittaa omalla tavallaan elokuvansa joissa käy kaurismäkeläinen kello, tuo esille yhteiskunnan epäkohtia nk. luusereitten maailman avulla, mutta onko joku oikeasti muuttunut Kaurismäen elokuvien myötä? Tai muuttanut omaa käyttäytymistään? Ajattelua se on muuttanut, mutta onko muuta tulosta kuin ikävystyneeseen mieleen tarjottua kuvallista draamahelpostusta. Toisten murheiden seuraamisesta – on ne sitten sepitteellisiä tai ei, voi tulle katsojalle/kokijalle ihan hyvät fiilikset.

    VastaaPoista