Joulua ja buddhalaisuutta

Joulu tarjoaa aikaa joka ei juokse paikasta toiseen,

voi olla jopa ihan vanhanaikainen ja lukea kirjoja.

Tietyistä jälkikäteisviisastelusyistä olen lukenut uudelleen 

Opas Buddhan Polulle -kirjaa

ja olen hypellyt vanhoja alleviivauksiani pitkin 

toivon mukaan eteenpäin.

Kirjassa on arkkityypeistä on mielenkiintoista vertailua ja 

esilleraaputusta buddhalaisuuden, 

kristillisyyden ja Jungin individuaatioprosessin teorioiden välillä:

"Mara vastaa sitä, mitä Jung nimittää varjoksi, omaa pimeää puoltamme, 

jota me häpeämme ja jonka me yleensä yritämme pitää piilossa. 

Maan jumalatar vastaa animaa. 

(Koska Buddha oli mies, hänellä oli anima – naisella animus)

Brahma vastaa vanhan viisaan miehen arkkityyppiä. Hänet esitetään 

buddhalaisessa taiteessa valkotukkaisena ja valkopartaisena, 

eräänlaisena Isä Jumala -hahmona. Mucalinda on nuoren sankarin arkkityyppi.

Kristillisyydessä Mara vastaa Saatanaa, maan jumalatar Neitsyt Mariaa, 

Brahma vastaa Jumalaa ja Mucalinda Kristusta.

Sitten se mikä on minusta hyvin kiinnostavaa ja perin selkeästi sanottu:

"Näistä osoittamistani yhtäläisyyksistä huolimatta buddhalaisessa 

ja kristillisessä lähestymistavassa ja suhtautumisessa omien 

perinteidensä arkkityyppeihin on hyvin suuri ero.

Buddhalaisuudessa sanotaan aina selvästi 

– jopa kategorisesti – että kaikki nämä ilmiöt, kaikki nämä

arkkityyppiset muodot ovat viime kädessä oman perimmäisen tajuntamme

ilmentymiä tai oman alitajuntamme projektioita, ja että ne kaikki tulee 

integroida omaan olemukseemme. 

Kristinuskon vastaavia arkkityyppejä pidetään 

objektiivisesti olemassaolevina olentoina. 

Ei ole mahdollista käsitellä arkkityyppiä siten, että

sovittaa sen edustamat alitajunnan ainekset omaan tietoiseen mieleensä,

tietoiseen asenteeseensa tai omaan uuteen minäänsä, ellei ymmärrä, 

että viime kädessä arkkityyppi ei ole mitään ulkopuolista, vaan 

jotakin jonka on itse projisoinut

jostakin syvältä oman minänsä salaisesta lokerosta."

Joltain voi mennä henkilökohtainen usko 

Vanhanaikaisen Tietoisuuden romukoppaan tällaisista ajatuksista.

Tai sitten voi jopa ulottua hieman hipaisemaan sitä pohjahiekkaa.

Omilla käsillään.

Tervetuloa Huvipuistoon!

Rakensin aikoinani Suomen Aforismiyhdistyksen käsikirjoituskilpailuun 

tämän Huvipuisto -kokoelmani. 

Tervetuloa!

Elämän valkohampaisia hymyjä

On kun

vilkkaassa risteyksessä torstaina Kaunen kulmalla

suojatien eteen vihreää odottamaan ovat Nissanillaan pysähtyneet myös

kruunattu Herodes ja hantin puolella Murjaanien kuningas, ilmein tyynin

tai kun

uimahallissa vanha mies kiskoo vieressä jalkaansa pitkiä kalsonkeja joissa

on täynnä piikkilankaa ja pääkalloja ja PUNK! -tekstejä; 

ei meistä koskaan sitä todellista karvaa tiedä

–vanhoista ei ainakaan – 

ystävä kertoo sukulaismiehestään

joka kuoleman jo valaisemilla päivillään vittuilee surutta kaikille 

sieltä ikänsä selän takaa 

syö avoimesti irtokarkkeja kaupan laatikoista ja

sen sellaista.

Toinen kertoo yli kahdeksankymppisestä asiakkaasta, 

joidenkin mummosta joka

välttämättä halusi sen itse piirtämänsä tatuoinnin ja

joka tyhjensi talon muista ihmisistä 

kun kuvajaisia ruvettiin nahkaan surraamaan.

win-win.

 

Ihminen on sitä mitä hän ostaa

Kävin äsken juuri liian suureksi parjaamassani Länsikeskuksen City-Marketissa.

Sukkahyllyn yllä oli pieni Reilun kaupan kyltti, jossa luki:

"Maailma muuttuu ostos kerrallaan."

Loistava mainoslause; suggeroiva ja ytimekäs!

Okei, pistetäänpäs nyt lärvi kiinni ja avataanpas sitten ne kauppakassit

tähän blogipöydälle  ja 

katsotaan mitä tämä tiedostava, arvovalinnoista pauhaava 

aikuinen mies osti:

3 Denniksen pizzaa (kasvista, kanaa ja tonnikalaa)

Fazerin Täysjyväpaahtoleipä

Salosen Makupalat ruisleipää

Yli-Nikulan Ruukkusalaatti

Pirkka Edam-juusto (Latviasta)

Alpro Yofu -jogurtti (Hollanti?)

Galleria Vuohenjuustoröstiperunapihvit

Twix suklaapatukka

HK Mummon jauhelihapihvit

Abba tonnikalapasteija (Ruotsista)

K-Citymarket muovikassi

Valio Aura sinihomejuusto

HK Kalkkunaleike

Mungpavun ituja

Pirkka appelsiineja 1,5 (Espanjasta)

Galleria Porkkanaleikkele

Parsakaali luomu (Italiasta)

Rypäle vihreä (Brasiliasta)

Kurkku (Suomi)

Hinta: 46:18€

Ei tarvinnut luotolla ostaa.

Saldo: Ihan kunnon ökyilijä maailman mittakaavassa; todellisuudessa ei paljon ole 

            pokkaa jeesustella.

Ostos kerrallaan maailma muuttuu.

Jos ostan tuota; tahdon sitä maailmassa ja myytävänä olevan.

Tämä sama pätee tavaroihin, psyykkisen tason ostoksiin ja henkisen tason ostoksiin.

Hengelliset ostot ovat asia erikseen, koska niistä on vähän vaikea muille takuita antaa.

Portinvartijoita olemme.

Valinta-kauppiaita.

Juon kahvit, ja lähdenpä tästä töihin, siellä

notkuva joulupöytä odottaa tätäkin raskaan työn raatajaa.

Just just.

Mutkitettu maailman meno

Aika moni on sitä mieltä, että peruseläminen ei ole erityisen yksinkertaista puuhaa. 

Asiat ovat menneet vaikeiksi, ja ainakin työelämässä keikkujan "täytyy" opiskella koko ajan.

Joskus pärjäsi sillä fyysisellä työpanoksella, se riitti. Jos painoi pirusti hommia sai

ihmisenä suuresti arvostusta kautta linjan.

Mutta nyt Suomessa aika harvat enää raivaavat peltoja tai vetävät hevosta kera tukkireen metrisessä hangessa. Sibelius korvalapuissa.

Ollaan siirrytty fyysisestä psyykkisen pääoman käyttöön ja tässä on eräs todellinen rakennemuutos mikä on haitaroinut yhteiskuntaa pärjääjiin ja tipahtaneisiin. 

Tarvitaan päätä, aivoelintä; tarvitaan tietynlaisia kognitiivisia kykyjä, muistia. Tietynlaisen, sittenkin aika kapean sektorin inhimillisiä tietoja, taitoja tai kykyjä. Rahaksi muutettavaa älykkyyttä; älykkyyttä josta on hyötyä.

Ongelmaa tuottaa se, että monia näitä kyvyistä saamme synnyinlahjana. Niitä joko on, tai ei ole. Osaa voidaan toki opiskella itseensä kuin varaosia, osaa ei sitten vaan ole. Todella suuressa merkityksessä on taas myös se lapsuus: olosuhteet ja vanhemmat – harrastus ja muut lapsen eri potentioita kehittävät ja voimistavat toiminnot.

Edellinen taloudellinen lama niisti Suomesta yli 200 000 työpaikkaa. Esimerkiksi tuotantotehokkaat automaatioliukuhihnat ne vei, ja simppeli ihminen jäi työtään vaille.

Cronbergin Hyvä työ -seminaarissakin joku kysyi, että mistä saada tässä ajassa yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisia töitä? Niitä on, muttei ko. suomalaisille enää nappaa mitkään omaan viitseliäisyyteen perustuvat maatalous- tai puutarhatyöt.

Eräs arvovaltainen, Gorbatsovin koolle kutsuma tulevaisuudenuumoilijoiden klubi arvioi,

että tulevaisuudessa työtä riittää vain yhdelle viidesosaa. Jatkokysymykset kuuluvat; kuka saa tai kenen pitää sitä työtä tehdä, ja mitä tekee se loput 4/5 osaa? Carterin entinen neuvonantaja puhui yhteiskunnan tarjoamasta "tissiviihteestä", eli ruokaa, juomaa ja viihdettä. Kotimarkkinoiden peruskuluttaja; liekö tulevaisuuden uusia ammatteja? Kansalaispalkka voisi sen toteuttaa; paljon vaan lisää tv-kanavia, keskiolut halvaksi, edullista mässyruokaa ja viihdettä, viihdettä elämisen tarkoituksensa kadottaneille. 

Aldous Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa kaikki käyttävät yleishuume somaa, joka pitää kapinamielet pois ja mielen iloisena.

Tärkeää on ymmärtää, että tämä nykyinen malli vaikeine vaatimuksineen on ihmisten luovuuteen perustuva rakennelma. (Jumalia ei tähän kannata sotkea sitten alkuunkaan, koska silloin viedään ihmisiltä syyllisyys ja se on meidän oikeutemme)

Kokonaisuutta ei tietenkään hallita vielä tarpeeksi hyvin esim. ekologisten faktojen osalta, mutta ihmisten laatima ja arvottama juttu tämä on. Ja se on siksi tärkeää tiedostaa, koska silloin sitä myös voidaan ohjata, kipparoida toisenlaisiin suuntiin, toisenlaisia arvosatamia kohden. 

Maailmanmenoa kehittävät eniten eteenpäin meistä pystyvimmät ja etevimmät yksilöt;

heistä tulee omien – synnynnäisten ja hankittujen ominaisuuksiensa ansiosta vaikutusvaltaisia suhteessa muihin lajitovereihin. Nykyinen talousmalli tarjoaa oivan välineen jakaa maallista hyvää ja valtaa ihmisten keskuudessa, sopimuksen mukaan. Kuka osaa hyvin iskeä tästä talousmallipajatsosta rahaa ulos; suurin osa ei osaa ja jää tyhmyyksissään maksajan rooliin.

[Tyhmyydestä näet sakotetaan, kikkelis kokkelis, hullu työtä tekee!]

Sen takia olen ehdottanut, että Raha kouluaineeksi jo ensimmäiseltä luokalta alkaen.

:-)

Mutta ei tämä ole yksistään älykkäimpien ja kyvykkäimpien maailma, myös me tavalliset pallinaamat, haisevaiset olemme täällä ja ihmettelemme näkemiämme ja kokemiamme epäoikeudenmukaisuuksia. 

Mikä vastuu nk. hyväosaisilla ihmisillä on suhteessa heikompiosaisiin lajitovereihin? 

Haitari on nimittäin oikeasti aika iso; esimerkiksi jonkin englantilaisen huippuyliopiston professorin ja toisaalla toukkiaan kivellä käristelevän aboriginaalin välillä on kaikinpuolisesti aika iso ero. 

Mutta kumpikin pukeutuu ihmisen käsitteeseen. 

Ihmisarvoon: 50-50.

Vai syntyykö evoluution torvesta lähitulevaisuudessa jokin ihmisen homo economium sapiens - rotumuoto, joka astuu taivasluokkaan, valjastaa alukset ja häipyy lopulta veks kuoliaaksi saastutetulta planeetalta kuten Wall-E:ssä ytimekkäästi kuvataan?

Onko ihmisen jumaluus sittenkin vasta tulossa?

Ehkä olemme lukeneet raamattuja sun muita alkuteoksia väärinpäin. 

Sodasta välillä kotiin käymään

Edellistä pätkää kun kommentoin niin klimpasahdettiin alkoholiin pyristelemään.

Suomalaisuus, miehisyys, alkoholi.

Studio Julmahuvilla on aiheesta hyvää opetusohjelmaa.

Erityisesti toinen maailmansota on vammoittanut suomalaisia ja 

suomalaisia koteja, lapsia

todennäköisesti enemmän kuin ymmärretäänkään. Sieltä juontuu

monen kodin puhumattomuuden, toisten ihmisten ja tunteiden varomisen ja kokonaisten asioiden kieltämisen kulttuuri. 

Eikä siitä ole aikaa kuin 60 vuotta. Sen takia ne miinat, ampumiset, silpoutumiset,

vammautumiset, kuolemanpelot, pommitukset ovat läsnä tässäkin ajassa muuntuneina informaatiopaketteina.

Oma pappani Eino, ei isäni tiedon mukaan ollut puhunut sota-asioista muutoin kuin  

hyvin harvoin, silloin kun oli ottanut viinaa ja kauhut pääsivät riehumaan ulkosalle. Hevosmiehenä oli talvisaikaan kuljettanut ihmisiä evakkoon ja vaikka kyydissä olleilla lapsilla oli ollut paljaat jalat ja ne olivat huutaneet ja parkuneet niin hänen oli ollut pakko heittää

ne hankeen ja lähteä hakemaan toisia. 

Oman isäni varhaisimpia muistikuvia oli ollut se kun isänsä oli tullut sodasta välillä kotiin; oli haavoittunut käteen. Hän oli istunut isänsä sylissä, kakluunin edessä, olivat yhdessä katsoneet lämmittävää, kasvoilla seinillä tanssivaa tulta, hiljaa. Pitkän aikaa.

Papan nuorin veli oli ensimmäinen kuka ammuttiin laitilalaisista sotilaista. 

Kohtalonomaisesti Toivo nimeltään.

Muistini mukaan panssarivaunun konekiväärisarja ja mies käytännössä poikki.

Isien ketju – minun takaani kaikki ovat jo kuolleet, mutta elämät ovat taltioituneet katomattomiksi. En tiedä mitä on muuntunut esimerkiksi geeneihin asti.

Ihmiset ja asiat ovat olemassa – toki polttavimmat traumakekäleet ovat hiipuneet, niitä on työstetty, puhuttu jäähdyksiin uudestaan ja uudestaan,  mutta silti me tämänpäivänolijat kannamme niitä mukanamme paljon, 

ja usein tiedostamatta, huomaamatta.

Koteloituneet asiat kulttuurissamme näkee esimerkiksi kun lukee tuoretta ruotsalaista lastenkasvatuskirjaa. Ensireaktiona tuntuu että monissa kohdin ylipaapotaan, ei maailma tuollainen ole, ei tuolla lailla lasta kannata kasvattaa tällaiseen helvetin maailmaan.

Mutta, meillä on juuri mm. sodasta johtuen erilainen ihmiskäsitys ja maailmankuva.

"Ei perkele kitistä turhista ja ei se parkuminen mitään auta."

Aika iso osa suomalaisista on sittenkin vasta tulon päällä.

Mutta kyllä me tullaan, ja me opitaan, osataan.

Kuulun itse tähän joukkoon.

Ydinihmisyyttä on se, että vaikka ihmistä kohden tulee kohtalonomaista miinusta, 

ihminen pystyy muuttamaan sen itsessään toisenlaiseksi, 

ja lähettämään plusmerkkistä eteenpäin.

Se on myös katkeamaton toivo.

Ah, ripotellaan vähän sentään Marxia tähänkin perjantaiaamuun!

Väittävät yleistäjät, että suurin osa nykyihmisistä ei jaksa ajatella

elämän todellisia kysymyksiä, ja etsiä niihin ne omat, joka tapauksessa

tarvittavat henkilökohtaiset vastauksensa.

Sanovat, on ajatteleminen vaivalloista. 

Viihtyminen on paljon kivempaa. 

Paitsi jos on onnekas ja mukana työelämässä,

niin siellä on usein jostain todella kumman syystä kaikenlaista ikävää ja 

pakonkaltaista tehtävää.

On kuulemma vielä sellaisiakin, että kun he tavalla tai toisella joutuvat

niiden elämän oikeiden kysymystensä eteen, he kanittuvat, 

ja kaatavat äkkiä esimerkiksi viinaa päänsä täyteen tai 

katkaisevat aivosähkökäyrät laittamalla television päälle.

Ajatteleminen onkin pelottavaa koska se voi olla vaarallista.

Hengelle vaarallista.

On nimittäin aina mahdollista, että kun oikein asioita ajattelee, tietoiseen mieleen

saattaa päästä luikahtamaan jostakin helvetistä sellaista viruksenomaisesti etenevää tietoa, 

mikä kumoaa kaiken. Henkilökohtainen vallankumouksen tussahdus.

Tunnetasolla tapahtuu outo liikahdus, asenteet muuttuvat silmänräpäyksessä ja sitten

ei enää voi millään ilman suurenmoista itsepetosta palata takaisin siihen omaan, 

jo entiseksi, iäksi kohmettuneeseen, pois lipuvaan ovensa sulkeneeseen vanhaan elämänpitoonsa. 

Tässä on minusta myyttisen sankaritarinan perusolemus.

Kaiken kirjoittamisen, elämisen, luovuuden perusolemus. Ihminen on oma yhteisönsä eri persoonallisuuden piirteinensä, jokin osa lähtee turvallisten leiritulien ulkopuolelle

hakemaan Tietoa, Seerumia, Voiton Miekkaa, Prinssiä, Prinsessaa, jota ilman

muu yhteisö/ihminen kuihtuu, vääjäämättömästi tuhoutuu. Ilmaantuu Apuri, Tietäjä iänikuinen, esimerkiksi aito omatunto ja sen puhe. Matkataan eteenpäin. 

Kohdataan henkilökohtaiset kasvunlohikäärmeet ts.

ne pelottavimmat pelot esimerkiksi lapsuuden mustassa valottomassa luolassa, sytytetään sydämestä soihtu, kohdataan silmästä silmään, annetaan humista tunteet läpi. 

Voitetaan, voitetaan esimerkiksi anteeksi antamalla. Saadaan palkkio haltuun, lähdetään paluumatkalle takaisin kotia kohden, voi tulla vielä uusi elokuvista tuttu lopputaistelukin ennen kuin päästään lohikäärmeistä lopullisesti eroon työntämällä ne rotkoista alas. Tullaan tiettyjen meissä jokaisessa olevien siltojen ja viidakoitten läpi, pestään kuoleman haju pois. Yhteisö, sisäinen kylämme voi olla tunnistamatta enää meitä jos olemme muuttuneet liikaa, hylkää sankarinsa. Tai sitten se ottaa meidät sankarina vastaan – kuten usein juuri käy – ja sitten pidämme juhlat, ja elämä jatkuu onnellisena. Olemme kasvaneet paremmaksi ihmiseksi, eheytyneet.

Luoneet pois vanhan kiristyneen nahkamme, voittaneet itsemme. 

Sankari.

Konfliktien kautta, niiden voittamisen kautta pääsemmekin kolkuttelemaan

Marxin älyllisen oven taa.

Marxin ja Engelsin mielestä filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. He ratkaisivat asian materiaalisesti; aine on aina ensisijainen, ja henki vain aineen korkein tuote.

Mistä esimerkiksi ideat, "hengentuotteemme" tulevat?

Onko ihmisten arvot "annettuja", vaiko ovatko kaikki arvot ihmisten luomia?

Onko Jumala, jumala tai jumaluudet tässä jollain lailla mukana?

Uskotko tai et?

Marx oli filosofiansa takia tietenkin aika tiukka hanu uskonnon suhteen.

Minusta ajatteleminen on pirun kivaa.

Ja ekologista.