Niukkuuden maailmassa + Persoonan valta + Selkeän ajattelun taito

Filosofi Ville Lähde on kirjoittanut tuoreesti kirjan Niukkuuden maailmassa, joka tarjosi ainakin minulle varsin paljon uutta ja hyvällä tavalla hankalaakin purtavaa. Olen ollut monessa kohdin väärässä, ja vanhanaikainen ajattelultani.  Jos haluaa kyseenalaistaa aikamme arvoja ja toimintatapoja ja löytää esimerkiksi uudenlaisen poliittisen ajattelun ituja, tämä on suositeltava kirja. 

Meillä on rajallinen pallo, ja rajalliset aineelliset resurssit – mitä tehdä?

Filosofi Maija-Riitta Ollilan Persoonan valta on viiltävän terävää ja kiinnostavaa faktaa meistä eläinihmisistä, joita valta tanssittaa lukemattomissa muodoissa. Erinomainen kirja, jonka yhteyteen sopii luonnollisesti Ollilan toinen saman teeman kirja Lauman valta (Edita 2008).

Sveitsiläisen kirjailijan ja taloustuntijan Rolf Dobellin kirja Selkeän ajattelun taito keskittyy avaamaan esille niitä asioita ja tilanteita, joissa aivomme tekevät nykyajassa systemaattisia virheitä. Kirja luettelee niitä 52. Näitä tapahtuu ja maailman kehittyessä monimutkaisemmaksi enevissä määrin, koska aivomme ovat kehittyneet nykyiselleen pääosin aikana, jolloin ihminen sai ravintonsa metsästämällä ja keräilemällä ja eli pienryhmissä. Siksi niiden optimointi ei sovellu kovin hyvin elämiseen tämän päivän maailmassa – tässä niille täysin uudessa ja vieraassa ympäristössä, jossa yksilön valta on saanut ennennäkemättömät ja kokemattomat suhteet.

Otin näistä kolmesta erinomaisesta kirjasta kollaasiksi kolme lainausta.

Yhteenliimauksesta syntyy mielestäni oleelliset viestit ja henkilökohtaiset kysymykset kenelle tahansa.

Elämä kysyy ja ihminen vastaa, tavataan sanoa tarkoituskeskeisen psykoterapiankin puolella.

                                                                            

”Jos tulevaisuuden tiekarttoja ei voida piirtää ennakolta, mistä pitäisi aloittaa?

Politiikan paluu on välttämätöntä. Jos halutaan yhteiskuntia, jotka pystyvät sopeutumaan aineellisen perustan mullistuksiin, on toimittava niiden puolesta. On kieltäydyttyvä hyväksymästä niitä ”realiteetteja”, jotka perustuvat virheelliseen kuvaan maailmasta. Tämä vakiintunut todellisuus ei tule tyhjästä, vaan sitä tuotetaan ja pidetään yllä koko ajan. Sen oletuksia ja luutumia vastaan pitää kamppailla niin tieteessä kuin julkisessa tilassa. Yksikään kirja, yksikään argumentti ei onnistu kertaheitolla. On kirjoitettava, puhuttava ja vakuutettava yhä uudelleen.

Niukkuuden maailmaan sopeutuva politiikka voi onnistua vain yhdistämällä aineellisen kulutuksen laskun ja eriarvoisuuden vähentämisen. Tällaista poliittista suuntausta ei ole olemassa tällä hetkellä muuten kuin marginaalisina ääninä. Sitä ei voi äänestää, sitä ajavaan puolueeseen tai liikkeeseen ei voi liittyä.

Marginaalinen ”neljättä tietä” edustava liike, joka yrittää tehdä tästä omaleimaisen ohjelmansa, omia tämän teeman symbolisesti itselleen, saa myös odottaa ”kriittisen massansa” kertymistä hamaan tulevaisuuteen. Niukkuuden ja tasavertaisuuden yhdistelmä on saatava laajemman poliittisen keskustelun ja kiistan kohteeksi, jotta myös valtasuuntaukset joutuvat ottamaan siihen kantaa.

Pitää siis aloittaa julkisesta valistuksesta ja poliittisesta toiminnasta, ja sitä pitää jatkaa. On oltava siellä, missä yhteiskuntien aineellista perustaa muokataan. Jotta voidaan hankkia aikaa aineelliselle muutokselle, on uskallettava käydä niukkuuden politiikkaan.”

– Ville Lähde: Niukkuuden maailmassa (Eurooppalaisen filosofian seura ry/ niin & näin 2013 s.166 -167)

                                                                       

”Tyhmät ottavat pika puoliin maailman lopullisesti valtaansa. Se johtuu siitä, että vähäänkään viisaamista on tullut liian fiksuja.

Liian fiksut ihmiset pelkäävät valtaa ja vallan hankkimista. He ovat liian herkkiä ryhtyäkseen kamppailemaan vallasta. He karttavat konflikteja, koska ne toisivat jollekulle mielipahaa. He kunnioittavat lähimmäisiään liikaa pelatakseen valtapelejä.

Liian fiksut kauhistelevat maailman jumalatonta maailmanmenoa. Kuinka valtaan ovatkaan hakeutuneet niin arvostelukyvyttömät ihmiset! Kuinka likaista peliä yhteiskunnallinen elämä onkaan! Miten noin yksiviivaisesti ajattelevat ihmiset ikinä ovat päässeet asemiinsa?

Kaiken takana on pietistinen hurskausihanne. Kun ei tee mitään, ei voi tehdä mitään väärääkään. Kun ei sotke itseään maailman pahuuteen, ei voi tahriintua. Filosofit ovat kuitenkin keksineet määritellä, että tekemättä jättäminenkin on teko. Taka-alalle astumalla ei voi välttää vastuuta.

Huoleton eristyneisyys on liian fiksun haave. Maailman kamppailuihin osallistuminen tekee kaikki osallistujat hiukan raadollisemmiksi, koska pelin kovuus heijastuu pelaajiin. Liian viisaan mielestä sielunrauhansa säilyttää parhaiten, kun pysyy etäämmällä. Mutta mitä iloa on fiksuista, jotka ovat liian avaramielisiä uskaltaakseen päättää, liian moraalisia taistellakseen arvojensa puolesta, liian herkkiä kantaakseen vastuuta, liian yleviä kaapatakseen maailman parantamisen valtaa.”

 – Maija-Riitta Ollila: Persoonan valta (WSOY 2005 s. 184 – 186)

                                                                       

YHTEISMAAN ONGELMA – Mikseivät järkevät ihmiset vetoa järkeen.

Kuvittele mielessäsi muheva maa-alue, joka on kaikkien kunnan maanviljelijöiden käytössä. On oletettavaa, että jokainen viljelijä tuo sinne niin monta lehmää laiduntamaan kuin mahdollista. Tämä toimii, kunnes joku alkaa salametsästää tai kunnes taudit alkavat riehua eläinten keskuudessa. Lyhyesti sanottuna: yhteismaan idea toimii, kunhan lehmien lukumäärä ei ylitä tiettyä rajaa eli kunhan maaperää ei riistetä liiaksi. Kun raja ylitetään, muuttuu kaunis ajatus yhteismaasta tragediaksi. 

Järkiperäisenä ihmisenä jokainen maanviljelijä yrittää maksimoida voittonsa. Viljelijä kysyy itseltään:”Mitä hyötyä minulle on siitä, että vien vielä yhden lehmän yhteismaalle?” Viljelijälle hyöty on se, että viemällä yhden lehmän lisää, hän voi myöhemmin myydä yhden lehmän enemmän: hyöty on siis +1.

Ylilaiduntamisen haittapuolen puolestaan jakavat kaikki viljelijät yhdessä. Yksittäiselle viljelijäle yhden ylimääräisen lehmän aiheuttama tappio on vain murto-osa -1:stä. Hänen näkökulmastaan on rationaalista antaa vielä yhden oman lehmän laiduntaa nityllä. Ja sen jälkeen sielä yhden. Ja vielä yhden. Kunnes maa turmeltuu ylilaiduntamisen vuoksi.

Yhteismaan ongelma (engl. Tragedy of the Commons) – on sanan syvimmässä merkityksessä –yhteisyys. Suuri erhe syntyy siitä toiveesta, että yhteismaan ongelma voitaisiin ratkaista kasvatuksen, valistuksen, tiedotuskampanjoiden, paavin julistuksen tai tv-evankelistojen saarnojen avulla tai vetoamalla ihmisen sosiaaliseen omaantuntoon. Niiden avulla sitä ei voi ratkaista. Jos haluaa todella ratkaista yhteismaan ongelman, on vain kaksi vaihtoehtoa: yksityistäminen tai sääntely. Käytännössä tämä tarkoittaa, että muheva maa annetaan yksityisiin käsiin tai niitylle pääsyä aletaan rajoittaa. Kaikki muu johtaa amerikkalaisen biologin Garret Hardingin mukaan turmioon.

Yksityistäminen on yksinkertaisempi ratkaisu, mutta myös sääntelylle voi löytää hyviä perusteluja. Miksi takerrumme yhä uudestaan yhteismaan ideaan? Koska evoluutio ei ole varustanut meitä tämän sosiaalisen ongelman varalta. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin meillä on lähes koko ihmiskunnan historian ajan ollut käytössämme rajattomat resurssit. Toiseksi elimme vielä 10 000 vuotta sitten noin 50 ihmisen pienryhmissä. Kaikki tunsivat toisensa. Jos joku ajatteli vain omaa etuaan ja käytti yhteisöään hyväkseen, se huomattiin heti, kostettiin ja rangaistiin pahimmalla mahdollisella tavalla: maineen mustauksella. Tietyllä tapaa tämä rangaistus toimii tänäkin päivänä häpeän muodossa: varot tyhjentämästä ystävän jääkaappia, vaikkei poliisi seisokaan vieressä. Mutta anonyymissa yhteisössä tämä ei enää päde.

Kaikkialla, missä hyöty koituu yksilöille, mutta kustannukset lankeavat yhteisölle, väijyy yhteismaan ongelma: hiilidioksidipäästöissä, hakkuissa, vesien saastumisessa, kastelussa, radiotaajuuksien liikakäytössä, yleisissä käymälöissä, avaruusromun kanssa, pankkien kohdalla, jotka ovat ”liian suuria päästettäviksi konkurssiin”.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että itsekäs käyttäytyminen olisi ehdottoman moraalitonta. Maanviljelijä, joka vie yhteismaalle vielä yhden lehmän lisää, ei ole epäihminen. Yhteismaan kohtalo on vain seuraus siitä, että ryhmäkoko kasvaa yli sadan ihmisen, ja siitä, että saavutamme systeemien uusiutumiskyvyn rajat. Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs tajutakseen, että joudumme tulevaisuudessa tämän asian kanssa tekemisiin yhä useammin.

Oikeastaan yhteismaan ongelma on Adam Smithin ”näkymättömän käden” vastakohta. Tietyissä tilanteissa markkinoiden näkymätön käsi ei johda optimaaliseen tulokseen – päinvastoin.

Tietenkin on  ihmisiä, jotka pyrkivät kovasti siihen, että he ottaisivat toiminnassaan huomioon sen vaikutukset ihmiskunnalle ja ekosysteemille. Tällainen yksilön vastuun varaan rakentuva politiikka on kuitenkin aina sinisilmäistä. Meidän ei pidä laskea ihmisen moraalisen järjen varaan. Lyhyesti sanottuna on olemassa vain ne kaksi mainittua ratkaisua: yksityistäminen tai sääntely.

Miten hienosti Upton Sinclair sanookaan:”On vaikea saada joku ymmärtämään jotakin, jos hänen toimeentulonsa on riippuvainen siitä, että hän ei ymmärrä.”

– Rolf Dobelli: Selkeän ajattelun taito (HS KIRJAT 2012) 

TOTORO

(julkaistu Laitilan Sanomissa 5.11.2013, tässä editoimaton versio.)

Totoro on japanilaisen piirroselokuvien mestarin Hayao Miyazakin paras elokuva vuodelta 1988. Olen nähnyt sen parikymmentä kertaa, kun flikat ovat kumpikin tietyssä iässä halunneet katsoa sen uudestaan ja uudestaan.

    Totoro on tunnepitoinen ja oikeaa elämää maiskutteleva kertomus lapsuudesta ja mielikuvituksesta. Siinä eräs perhe muuttaa vanhaan taloon, jonka vieressä kasvaa valtava puu, jonka sisältä löytyy – sattuman kautta –asumasta eräänlainen puun henki, totoro. Iso, karvainen ja lempeä olento, joka eri tavoin auttaa perheen tyttöjä pienempien totorojen ja kissabussin kanssa. Perusdraaman elokuvaan tuo lasten ja isän huoli äidistä, joka on sairaalassa. Taidolla jätetään kertomatta, mikä häntä vaivaa.

   Unikirja muuten tulkitsee, että puiden näkeminen unessa tarkoittaa perheasioita.

    Lenkin varrelta poimin taskullisen monisatavuotisen tammen tipauttamia terhoja; siemenet ovat elokuvassakin tärkeässä roolissa. Jo oli pikkumukulan silmät ymmyrkäisenä kun niitä näytin: aitoja tammentotoroja! Yritin sitten heikolla bilsallani selittää sitä, että miten tällaisessa yhdessä pienessä kovassa pahkurassa onkin periaatteessa sisällä jo se koko valtava puu. Jos vaan hyvät olosuhteet tuurittuvat ympärille kohdalleen. Ihmettä ja kummaa. Myöhemmin niitä ollaan istutettu sinne ja tänne. Uusia koteja totoroille, ilmastomuutosta vastaan. Sitä vihreää taloutta, jos ehditään. Moni näkee edelleen metsän ydinjutun tukkipinona ja rahatuppona.

    Elokuvassa on luonnollisesti paljon yhtäläisyyttä suomalaiseen kansanperinteeseen ja muinaisuskoihin. Pihapuita näkyy talojen vieressä, ja niitä istutetaan edelleenkin. Kansantarinoissa metsä oli luonnonhenkien koti, ja täynnä erilaista väkeä ja voimaa; sinipiikoja, haltijoita, maahisia ja menninkäisiä. Vesissä molski Ahti, Wellamo ja Hiisi, jolla peloteltiin lapsia vaaranpaikoista etäälle. Voimakkain oli metsän kuningas Tapio ja hänen puolisonsa Mielikki. Haltijat olivat portinvartijoita, suojelijoita ja omistajia, niiltä anottiin lupia. Lahjomalla ja uhraamalla näille pyrittiin saamaan riistaa, menestystä, hedelmällisyyttä ja onnea. Yhteistyö tuolloin elannon antaneen luonnon kanssa oli tiivistä.

    Maailmalla monessa alkuperäiskulttuurissa on myytti alkupuusta, elämänpuusta joka oksillaan kannattelee taivaankantta. Juuret maassa yhdistävät elävät ja kuolleet, manalat ja taivaat. Puu on syntymisen, lisääntymisen ja kuolemisen symboli. Ja uusien sukupolvien jatkumisen elävä vertauskuva. En yhtään ihmettele bonsai-puiden kanssa väkertäviä intopiukkasia; heidän harrastuksessaan on elämästä läsnä kaikki oleellinen.

   Suomalaiset pyhät puut kuuntelivat huolia, puhuivat takaisin, paransivat sairauksia ja vaikuttivat ihmisen kohtaloon. Epäilemättä puut toimivat silloin ja edelleen; kyse on siitä mihin ihminen aidosti uskoo. Tiede edellä voisi selittää, että ihminen käyttää puuta välikappaleena, sen avulla voi ammentaa syvimpiä tunteita ja tarpeita alitajunnan alueelta sanoiksi, sisäiseksi puheeksi.

   Sitten tulivat kirvespapit ja hakkasivat pyhät puut nurin ja pingottivat vanhojen luontouskojen päälle kristillisen temmellyskenttänsä. Peljättelivät ensin helvetillä ja tarjosivat sitten lääkkeeksi omaa kirkonkylmää jeesus-lohduketta. Lätkäistiin ikisyyllisyys ja taottiin kuuppaan opittu omatunto ja ennen kaikkea, käsitettiin ne kaikenmaailman totorot huit helvettiin. Ja kuten nähdään, siitä olikin seurauksena maan päälle ahneeton hyvyys ja lähimmäisten rakkaus, luonnonsuojelua unohtamatta.

    Pienikin metsäkylpy tekee ihmiselle tutkitusti nopeasti hyvää. Sen takia täälläkin moottoritien varressa, kulmikkaiden betonivuorten varjoissa tuo pieni metsän rääpäle on ollut erityisen tärkeä paikka. Pikkuflikankin olen saanut mukaan sinne kävelemään, ihmettelemään ja olemaan, jahka on aina ne pienet eväät mukana.

Kirjoittaja asuu Turussa ja on metsäkansan puupäisiä vesoja.

elokuvan traileri tästä.

Buck of Brimstone

Vanhan liiton miehet lyövät ässää pöytään

Väkevän rockin Buck of Brimstone

Laitilalaisista pitkän linjan muusikoista koostuva Buck of Brimstone julkaisee esikoispitkäsoittonsa nimeltään Harry´s Roadhouse & Motel. Bändi on Pasi Laihonen laulu, Jyrki Varjo kitarat, Sami Soini basso ja Mika Luoto rummut. Kiinnityksen talliinsa tehnyt levy-yhtiö RetroU Art. ja albumin julkistamiskeikka tapahtuu perjantaina 20. syyskuuta kotokaupungin Kukonkulmassa.

Bändin alkuhistoria juontuu muutaman vuoden taakse. Biisien sävellys -ja sanoitustyö on syntynyt voimakaksikon Pasi Laihosen ja Jyrki Varjon yhteistyöstä, ja ennen kaikkea halusta pätkäistä rockkenrollia oikein kunnolla. Soittajat koottiin biisiaihioille, treenattiin pirusti ja levyllinen materiaalia äänitettiin. Mutta kun keikkailun piti alkaa kunnon höyryllä niin basisti otti ja lähti. Tästä kosahti pakollista luovaa taukoa, kunnes joku aika sitten palaset alkoivatkin loksahdella vauhdilla paikoilleen. Basistiksi tuli Sami Soini, joka otti homman haltuun ripeässä aikataulussa. Soinin myötä myös uusia biisejä on syntynyt runsaasti.  Samaan syssyyn levy-yhtiön edustaja tuli mutkan kautta pelipaikalle ja ilmaisi kiinnostuksensa kuulemaansa ja näkemäänsä kohtaan.

    – Kyllähän tämä sellainen tietynlainen unelmien täyttymys pitkällä rokkiuralla on, myöntää Varjo valoisana.

Aidot innostuksen kipenät huomaa kyllä myös muiden äijien puheista. Henkilökemiat kuplivat kohdillaan.

Luomusaundit kunniaan!

Bändin tahtomus rokata kunnolla on mielestäni saatu onnistuneesti taltioitua levylle. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen nokipallot lentelivät ilmassa – Brimstone-padan alla pesässä palaa sitä kuumaa valkkiaa. Skaala levyn biiseissä on jopa yllättävän suuri: yksinäisestä resonaattorikomppauksesta todella vetävän bluesrokin, ja kiltsitaustakuorojen kautta jyrisevän vahvaan hevimeininkiin.  On nähty vaivaa, on käytetty osaamista ja sitä ainoastaan kokemuksesta syntyvää hienopiirteistä rockin tyylitajua.

Rock on pohjimmiltaan vahvasti tunnetta ja rytmiä, jossa yksittäiset ja varsinkin bändin yhteissaundi ovat olennainen osa. Buck of Brimstone ei kikkaile nykypäkättimillä, vaan soi aidoilla, rupisen karheilla rocksaundeilla. Studiossa ei ole klikkailtu kaupan tavaraa, vaan on uskottu luomumeininkiin ilman puuterointia. Tästä syystä jossain paikoin hendrix-soundi tuntuu morjestavan kuulijaa, tai toisaalla punttia vipattaa vanha kunnon jytä.

    – Juu, tätä levyä ei ole ylituotettu,  toteaa Mika Luoto ja on oikeassa. Liikaa ei äänityksessä ole harrastettu edes päällekkäisiä raitoja, vaan triona on jyskytetty menemään. Se ei toki estä pujottamasta oikeisiin kohtiin hienouksia, ja sellaisia tarjoaa Luotokin heittämällä erittäin osuvaa kapulointiaan näihinkin rattaisiin. Pro.

Silloin kun rockissa uskalletaan ja osataan luottaa vähiin mutta isoihin, selkeisiin elementteihin, jäljessä on onnistuessa rajusti potkua. Uskon että valitut ratkaisut toimivat todennäköisesti myös Buck of Brimstonen keikoilla. Ja nimenomaan niitä hyviä keikkoja bändi haluaa puskea sarviinsa.

Mistä uutetaan rehellisyys musiikkiin?

Varjo itse määrittelee olevansa hyvin pitkälle nimenomaan fiilissoittaja, ja kertoilee prosessista, miten ne omat ajatukset ja tunteet ovat kitaran kautta pukeutuneet biisien riffeiksi. Asioilla on vastaavuutensa tosielämässä.

    – Kyllä tämä levyn musiikki on varsin vilpitöntä.

Tietty rehellisyyden vaikutelma tässä albumissa on kieltämättä läsnä. Varjon kitaroinnin jälki on terävää ja luonteeltaan kiukkusta sorttia. Levyn suoruuden fiilis juontuu varmasti monesta eri tekijästä, mutta eräs voi olla, että Laihonen ja Varjo ovat kyenneet luomaan vuosien kiteyttämänä rockmusiikkia, missä on jo vahvasti läsnä ja paljon havaittavissa sitä persoonallista omaa. Tellinkejä on purettu, ja valmista tavaraa on lyöty kuuluville. Sitä jotakin aitoa ja henkilökohtaista musiikillista signeerausta on hienosti vedetty levyn alle ja paksulla kynällä. Näin todettakoon ilman mitään makeutettua kotiinpäin vetoa kaverien suuntaan. Mutta hattua nostaen.

Teksteissä 1 + 1 = 3

Buck of Brimstonen sanoitukset toivat ensikuulemalta mukanaan vähän  kummallisiakin fiiliksiä. Erilaisia tunnelmakuvia ja symbolisia mielleyhtymiä. Levyllä ei ole yhden pinnan remuenglantia, jonka päätarkoitus on liimata getoon bändipuuppauksen päälle nyt vähän jotain sanoja talahase lasse sinne päin.

Biisien lyyrikoista ja niiden sisällöllisestä kokonaisuudesta vastaava Laihonen muotoileekin, että Harry´s Roadhouse & Motel on omalla tavallaan vanhanaikainen teemalevy. Musiikillisesti ja sanoiltaan.

    – Sanoitusten eräs etäinen ja inspiroiva pohja on ollut Norman Mailerin romaani Adolfin linna. Levyn motelli toimii valtatien varrella moraalisten valintojen paikkana.

    No ilmankos. Tällä levyn viimeinenkin biisi sai sanottavansa. Vaan eipä selitellä ja napiteta enempiä biisien merkityspintoja kiinni, vaan jätetään vapautta kuulijoiden omille tulkinnoille. Mutta mielestäni on luovaa ja juurevan salaperäistäkin, että levyn tekstien kokonaisuudelle löytyy ikään kuin kaukainen verisukulainen kirjallisuudesta.

Kuvapitoiset ja syvälliset sanat pukeutuvat istuvasti levyn paksuun rocknahkaan ja luovat tyylikkäästi yhdessä sitä jotakin kolmatta, uusia kuvioita tanssivaa yhdistelmäänsä. Hyvän ja pahan tuolta puolen. Väkevästi oikeaa elämää hengittäen.

(Juttuni on julkaistu Laitilan Sanomissa 13.9.2013)

Tilaa levy täältä.

Buck of Brimstone jyrisee menemään isolla dieselvaihteella.
(Bändikuva:Matti Pyykkö)

    

Rakenteiden muodonmuutoksia

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 30.8.2013)

Elämä on muuttumista, vain muutos on pysyvää,  kaikki on muutoksen liikkeessä ikuisesti – käytössä latteiksi pyöristyneitä toteamuksia, mutta totta.

Siitä tietää, että valtio ja osa talouselämästä on taas laitettu uimaan käsipohjaa taantumassa, kun lähes jokaiseen ongelmaan esitetään kuorossa ratkaisuksi rakennemuutosta. Sote, kuntarajat, eläkeikä, armeija, poliisi, Nokia, valtio-omistajuus, työmarkkinaratkaisut, hallintomallit, teollisuus, työelämä,  kirkko, opiskelu, maaseutueläminen jne. Uutisia jos hörppäisi paljon päivän mittaan, voisi tulla hikka että Suomessa on kaikki huteraa ja päin persettä.

Pienet ja isommat rakennemuutokset pitävät sisällään samankaltaisen draamankaaren. On alku, jolloin luodaan uusi ratkaisu johonkin tarpeeseen. Tästä ovat lehahtaneet Angry Birdsitkin ympäri maailmaa. Sitä seuraa kukoistusvaihe, joka etenee syksypisteeseen, jossa sisäisten tai ulkoisten muutospaineiden takia on löydettävä kykyä uudistua. Jos siihen ei ole riittävää resurssia tai tuuria, murrosvaihe lopettaa toiminnan. Näkyvinä esimerkkeinä tästä ovat mm. tyhjät liikehuoneistot, ontot tehtaat, jätetyt talot, historiaan uponneet elinkeinot. Onnettomat ihmiskohtalot.

Jos uudistustyö taas onnistuu, asiat muuntuvat, ja toiminta kykenee muodonmuutoksen jälkeen vastaamaan oikein tämän ajan ja lähitulevaisuuden kysymyksiin. Prosessi jatkuu, fenixlintu on käynyt siinä pesimässä.

Hallittuja rakennemuutoksia ei ole olemassakaan. Uutuuksissa tapahtuu aina asioita, joita ei voi ennakoida. Seuraa hyviä asioita, seuraa huonoja asioita. Ne havaitaan vasta kun jokainen elää niitä todeksi omassa elämässään.

Joskus muutoksissa menetetään iäksi jotakin kallisarvoista. Iso mittakaava ehkä voittaa, kuten valtio tai firma, mutta yksittäiset ihmiset kokevat tappioita henkisissä tai aineellisissa asioissa. Siksi rakennemuutoksia yleensä vastustetaan. Jos muutokset uhkaavat omaa kotipaikkaa, toimeentuloa, työpaikkaa, asemaa tai mainetta, niin hanttiinhan myö laitetaan het, ja Rokan Antin hengess!

Uudistumisvaatimukset sisältävät aina pakkoja, väkivallan laatuja. Lisäksi nykymaailmassa ulkopuoliset tekijät määrittelevät yhä enemmän kaikkea itsenäistä päätöksentekoa. Raha ratkoo hyviäkin saumoja.

Varsinais-Suomessa toteutetaan tänä vuonna useilla eri paikkakunnilla näitä asioita käsittelevää Rakennemuutos ja yksilön kokemus –taidehanketta. Laitilan osatapahtuma on Walon talolla elokuun viimeisenä päivänä. Kannattaa mennä mukaan ja siten muuttaa sen tapahtuman rakenteita.

Itse olen kahden turkulaistaiteilijan kanssa avannut Mynämäen työväentalon kautta paikallista ja yleistä työväenliikkeen muodonmuutoksen historiaa. Eri teoksista kokoamme iltamat, jotka pidetään 14.9 – tervetuloa sinnekin.

Aikanaan väkevä ja ihmisvoimaa tiiviiksi koonnut talkoohenki lienee näissä molemmissa tapahtumissa ytimenä. Itse liitän hyvää sellaiseen aikaan, jolloin ihmisillä oli aikaa ja tarmoa tehdä yhdessä arvoiltaan magneettisten asioiden eteen. Kyläillä toistensa luona ilman käskemisiä. Moni sanoo, että pelkkä television tuleminen sammutteli talkoiden aikaa. Muita isoja syitä voivat olla yleinen vaurastuminen, yhä yksilöllisemmiksi sisustettavat elämämme ja jopa hyvinvointivaltio itse.

Retrotteleva aikamatka ”vanhoihin hyviin aikoihin” on tässä tapauksessa helppo tehdä; telkkari vaan kiinni ja mene odottamatta naapuriin ehtokylään muuten vaan vähän puhelemaan. Vois saar kaffet ja pullaki.

Kirjoittaja on Turussa asuva kriipustaja

tyttö kaunis kuin voikukka

Väkertämäni "intertekstuaalinen lyhytelokuvarunoteos"
tyttö kaunis kuin voikukka

perustuen Pentti Saarikosken Hämärän tanssit kirjan vahvaan alkuun,
jossa yksinkertaisesti on suurenmoisesti sitä jotakin omaa voimaansa.

                                             tyttö

               kaunis kuin voikukka

                    otti minua kädestä

     Minä olen valo joka johdatan sinut pimeään            

Sadossa ei ole kehumista kun nostan perunoita

                     kesä oli kuiva, minä olin laiska

                              kaunis kuin voikukka

               Meidän on nukuttava limittäin

                   jalat koukussa

näitä sänkyjä ei ole tarkoitettu meidän kokoisillemme ihmisille

         Puhelen harakoiden kanssa että kaikki

                                                              maailman ihmiset

   ovat minun lapsiani ja sinä olet valo

                kaunis kuin voikukka johdatat

                                                                 minut pimeään

Olen syönyt hyvän ja pahan tiedon, taivas on pilvessä

     filosofiat ja politiikat taittuvat kuin kuivat oksat

Käytännön ehdotuksia yhteiskunnalliseen ongelmaan "syrjäytyneet nuoret"

Kaikki ovat nyt huolissaan syrjäytyneistä nuorista. Se on periaatteessa hyvä juttu, kunhan se johtaa myös tekoihin. Uudenkarhea presidentti Sauli Niinistö lupasi perustaa työryhmän selvittämään mitä tämän syrjäytyneiden nuorten ongelman kanssa pitäisi tehdä. Hyvä juttu sekin. Toivon mukaan hän onnistuu kokoamaan moniammatillisen ja nopeasti konkreettisia keinoja esillenostavan ryhmän, jossa olisi mukana myös pari työntekijää ruohonjuuritasolta.

Tässä Pekka Myrskylän tuore raportti Hukassa - keitä ovat syrjäytyneet nuoret?

Siinä kannattaa huomioda ne tutkijan tekemät tarkat määritelmät - todelliset yhteenlasketut luvut yhteiskunnan ulkopuolisista nuorista saattavat olla esitettyjä lukuja huomattavasti suuremmat. Tarkkaa tietoa on vaikea saada.

"Vuonna 2010 syrjäytyneitä 15–29 -vuotiaita nuoria oli yhteensä noin 51 300. Tämä on noin 5 % kaikista tämänikäisistä nuorista. Syrjäytyneistä nuorista työttömiä työnhakijoita oli 18 800 ja muita työvoiman ulkopuolisia 32 500. Syrjäytyneiksi luokitellaan sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta.

Syrjäytymisen kovassa ytimessä on 32 500 ulkopuolista nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. He ovat nuoria, jotka eivät näy missään tilastoissa. Kukaan ei tarkkaan tiedä keitä he ovat ja mitä he tekevät."

Kaikki "syrjäytyneet nuoret" eivät todellakaan koe olevansa syrjäytyneitä ja inhovat kun tulevat leimatuiksi syrjäytyneiksi. Luvuissa on mukana myös kotona olevia äitejä.

Itse työskentelen tällä hetkellä etsivässä nuorisotyössä. Oma elämänkokemukseni liippaa aihetta monelta osin, ja jonkin verran olen tätä ns. syrjäytymiskysymystä lähestynyt eri puolilta tutkitun tiedon valossa. Aihe on erittäin laaja, tiedän tässä kohden että oma esitykseni jää varsin vajanaiseksi.

Seuraavassa lyhyt oma listaus, mihin asioihin voisi kiinnittää huomiota nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen suhteen. Se ei ole mitenkään täydellinen lista ja on taatusti täysin värittynyt oman pääni mukaisesti. Mutta kumminkin.

1. Lisää ammatillisia resursseja lapsen ollessa neuvolaiässä. Näin varhaisessa vaiheessa pystytään arvioimaan, ovatko lapsen äidin tai vanhempien taidot vanhemmuuteen riittävät vai tarvitaanko niihin ammatillista tukea. Eri asia on, miten toimitaan jos ja kun vanhemmat tai vanhempi itse katsoo, ettei mitään ulkopuolista apua tarvita.

Jos perheessä on mielenterveys -tai päihdeongelmaa, periytynyttä köyhyyttä tai peruskasvatustaidot ja arvot ovat selkeästi päin persettä, lapsen tulevaisuuden nimissä tulisi kyetä jollain lailla asioiden etenemiseen puuttua. Vaihtaa niitä odotettavia viestikapuloita ehjemmiksi. Lastensuojeluilmoitus on eräs väline jolla kyetään puuttumaan ja tilannetta tarkistamaan.

On varsin epäoikeudenmukaista syyttää esimerkiksi jotakin huostaanotot yms. repaleista lapsuutta läpikäynyttä nuorta laiskaksi ja asennevammaiseksi, jos hän ei ole kotoaan tai lähipiiristään koskaan saanut sellaista kasvatusta, jota syyttelijä pitää oikeaoppisena.

Dosentti Rimpelän kommentti.

2. Lapsiköyhyys. Köyhyyteen puuttumalla vaikutettaisiin suoraan moniin tekijöihin, jotka aiheuttavat lapselle ja nuorelle ulkopuolelle jäämistä, mahdollisuuksien kapenemista, henkistä näköalattomuutta. Köyhyys vaikuttaa suoraan mm. kaverisuhteisiin, harrastusmahdollisuuksiin – siihen miten kykenee kuulumaan porukoihin.

Kun tarkemmin katsotaan, monet ns. henkisesti rikastuttavat jutut perustuvat kuitenkin siihen, että sitä rahaa tulee olla perustarpeisiin riittävästi. Rahalla ratkaistaan ongelmat jotka voidaan ratkaista rahalla.

Tässä THL:n artikkeli Suomen lapsiköyhyydestä, sen määrästä ja sen syistä.

3. Peruskoulu ja erilaiset oppijat. Oman kokemukseni mukaan peruskoulun ykköstehtävä on valmistaa tietyn älykkyyden ja osaamistaidot omaavat nuoret lukioon, josta taas jatketaan korkeakouluopintoihin. Selkeästi kakkosena tulevat ammattikoulutason oppilaat.

Ala-asteella viimeistään tulisi voida poimia esille ne lapset, joilla on rakenteellista ongelmaa oppimisen kanssa. Heille tulisi räätälöidä omia polkuja ammattikoulutukseen ja työpaikkoihin nykyistä paremmin. Erityisammattikouluista on pula, ja työpaikoista joissa he pärjäävät.

Monella roikkuu diagnoositodistukset siellä jossakin, ja mikään asia ei liiku sen johdosta.

Ongelmissa ovat myös erilaiset oppijat, kuten ns. villit pojat jotka eivät ole "Istutaan me pulpeteissa hiljaa ja opiskellaan lukemalla" -tyyppejä.

Peruskoulussa tulisi olla huomattavasti enemmän monipuolisia opiskelutapa-vaihtoehtoja. Tietoa ja osaamista näistä on, mutta todenäköisesti rahan puutteessa valikoimaa ei laajenneta. Tai sitten näihin ko. tyyppeihin ei haluta santsata, koska kunnan näistä rahoista määräävä taho ei usko, että santsaus tuottaa voittoa, en tiedä.

Tämä on eräs selkeästi rakenteellisesti syrjäyttävä asia - kaverit joilla ei ole älyssä mitään vikaa saavat turhauttavasta peruskoulussa niin huonon keskiarvon, ettei sillä pääse kuin jonnekin metalliosastolle, jonka he lopettavat ensimmäisen syksyn aika; ellei sitten jo ensimmäisenä päivänä. Onko järkevää?

4. Pula matalan osaamistason työpaikoista. Koulutukseen ja syrjäytymisilmiöön olennaisesti liittyy että vuodesta 1990 on suomalainen työpaikkarakenne muuttunut aivan radikaalisti. Myrskylän tutkimuksesta:

Miksi heikosti koulutetut eivät saa töitä? Siksi, että heikosti koulutetun työvoiman kysyntä on romahtanut. Lisäksi heikosti koulutettujen työpaikoista kilpailevat maahanmuuttajat. Matalan koulutuksen työpaikoista voi olla jopa kaikkein kovin kilpailu.

Vuonna 2010 vain peruskoulun suorittaneiden työttömyysaste oli lähes 20 %, keskiasteen suorittaneilla noin 12 % ja korkean asteen suorittaneilla noin 5 %

Perusasteen työpaikkojen lukumäärä oli vuonna 2010 vain 3 000 suurempi kuin vuonna 1990. Työpaikkarakenteessa on kuitenkin tapahtunut suuria muutoksia. Perusasteen työpaikkojen määrä on vähentynyt 453 000:lla, keskiasteen kasvanut 145 000:lla ja alin korkea-aste vähentynyt 14 000:lla (entinen opistotaso, joita ei enää valmistu). Alemman korkeakouluasteen työpaikkojen määrä on kasvanut 167 000:llä ja ylemmän korkeakouluasteen 158 000:lla.

Työelämä on muuttunut ja muuttuu radikaalisti. Työttömät ja avoimet työpaikat eivät todellakaan kohtaa. Välivuotta töitä tehden on entistä vaikeampi toteuttaa.

Edelleen työelämää tehostetaan, ja vaatimuksia nostetaan. Nuoria ei vaan palkata, eikä anneta mahdollisuuksia edes siihen että saisi työkokemusta jota edellytetään joka paikassa. (Toki selkeä, orjamainen työharjoittelu-käyttömalli on olemassa.)

Edellä mainituissa luvuissa on sisäänrakennettuna myös se eräs todella suuri priorisoiva tekijä, joka meitä jakaa hyvä -ja huono-osaisiin. Onko sinulla jotakin haluttua myytävää Järjestelmälle vai ei ole - se on peruskysymys.

Myrskylän tekstissä mainittu tietynlaisen rasismin ymmärrettävät joskaan ei hyväksyttävät syytkin kannattaa todentaa olemassaolevaksi. Tästä olen kirjoittanut enemmän edellisessä blogikirjoituksessani.

Kaikilla meillä ei ole kuitenkaan älyä, kykyjä tai muita ominaisuuksia maisteriksi, diplomi-insinööriksi tai menestyväksi yrittäjäksi. Huippuosaajien, talouskasvun ja kilpailukyvyn nimeen vannovassa Suomessa tavikset alkavat olla yhä suurempi ongelma. Sitä ei oikein kukaan kehtaa sanoa julki, että talouselämän ja tuotannon tarpeisiin on Suomalaisessa yhteiskunnassa paljon tarpeettomia ihmisiä. (Joilla tosin pidetään tehokkaasti työläiset heikostipalkatuissa töissä ja palkat alhaalla) Missä on vika jos arvot on näin? Miksi vain kapea, tietyin temperamentein ja osaamistaidoin varustettu ihmisyyden osa kelpaa? Mitä pitäisi tälle kunnon ihmisten elämää häiritsevälle ja pelkästään heidän rahoja kuluttavalle tarpeettomalle paskasakille tehdä? Voisiko olla jotenkin toisin?

Tässä kylkeen rikkaan eliitin kellokkaan Björn Wahlroosin puheenvuoro tähän nuorten syrjäytymisasiaan. Asioista voidaan olla hyvin montaa mieltä riippuen kenen etujen suunnasta katsotaan.

Matalammilla tasoilla työelämän tarjoomukset ovat monesti myös sellaisia, että olisi ihme jos ne nuoria kiinnostaisi: palkat joilla ei tule edes kokopäiväisenä kunnolla toimeen, vinksvonks työajat, ja käytännössä tulisi olla ainavalmista työnantajan omaisuutta. Pätkää, silppua, prekaaria ja muuta epävarmuuden töhnää, jolla ei tulevaisuutta kovin pitkälle rakennetta.

Jospa jokaiselle löytyisi työpaikka, jossa olisi tekijälleen aito imu ja palkka joka tyydyttäisi, ja jos vielä työ natsaisi edes jollain tasolla henkilökohtaisten tarkoitusten ja arvojen toteuttamisen kanssa, ongelmia ei olisi. Eikä syrjäytyneitä nuoria.

5. "Sosiaalituet ovat liian hyvät!" – Saatana risusavottaan tollaset hunsvotit ja soskun piikki kiinni niin kylä paranisivat!" Tässä on samassa linjassa oleva Teuvo Hakkaraisen aloite jonka allekirjoitti 29 muuta perussuomalaista ei edennyt muiden eduskuntaryhmien osalta. Auttaisiko palkaton orjatyö? Tekisitkö sinä palkatonta orjatyötä? Jos on tarjottavana nuorille oikeaa risusavottaa josta maksettaisiin palkkaa, otan mieluusti sellaisen tarjouksen eteenpäin vietäväksi.

Se kuka oikeasti on oikeasti itse joutunut turvautumaan nykyiseen suomalaiseen sosiaaliturvaan, kertokoon miten helppoa niitä on saada, ja miten mukavaa ja helppoa niillä on elellä. Minun kokemukseni mukaan se on yhtä helvetin konttaamaan pakottamista.

Johannes Kanasen tutkimuksen tulosta tästä aiheesta.

Sosiaalitukien toimintaperiaate tausta-ajatuksineen ja toimintamuotoineen on umpipoliittinen. Siitä ei sen enempää tässä yhteydessä.

Siitä olen ilahtunut, että perustulo-vaihtoehto on noussut taas puheenaiheeksi yli puoluerajojen. Suomen Kuvalehden tuore artikkeli.

Kannustavuutta ja porkkanaa tarvitaan ehdottomasti lisää eikä tällaista nykyistä, täysin idioottimaista keppiin, rankaisuun ja pakottamisyrityksiin perustuvaa byrokratiasysteemiä.

Se on kotoisin teolliselta ajalta, ja se ei toimi.

Paras ja kantavin motivaatio syntyy myös plusmerkkisistä jutuista.

Voi myös olla, ettei Suomessa voida edes hallintoa ja mm. sosiaaliturvabyrokratiaa järkiperäistää, koska ei ole työpaikkoja tarjota tilalle niille kuitenkin kohtuuhyvin koulutetuille irtisanottaville ihmisille.

Oma kysymyksenä on siinä, että kuinka paljon tässä kaikessa ja syrjäytyneissä nuorissa näkyy kulutusyhteiskunnan ihannearvojen näkymättömiä hintalappuja ja ympäristön tuottamia lieveilmiöitä? Monet ulkopuolelle jäävistä nuorista on varakkaista, ns. hyvistä perheistä. (Osan muutoin syrjäytyvän nuoren pelastaa varakkaat vanhemmat ja heidän lapselleen hankkimansa työpaikat.)

Useassa tapauksessa mm. suomalaisessa yhteiskunnallisessa arvostuksessa edelleen on korkealla se suoranainen työnarkomania. Ja se ei ole monimutkaista matematiikkaa; jos olet töissä, et silloin esimerkiksi ole kotona. Jonkun pitää paikata. Jos ei ole kotona silloin kun lapsen kasvu sitä tarvitsee, sillä on omat luonnolliset seurauksensa.

Yksilölle koituva vapaus voi olla myös luonteeltaan langetettua.

6. Yksilöllisyyden aito kunnioittaminen. Havaintoni mukaan joka kerta, kun tämä toteutuu paremmin, on mahdollista myös siihen nuoren ns. asenneherättelyyn ja aitoihin liikahduksiin pään sisällä. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja ainutlaatuinen. Jokaisella on oma elämänsä. Yleensä sen jälkeen kun on aito tunto ja tieto siitä suunnasta, mitä oikeasti tahtoisi elämäänsä.

Oman ymmärrykseni ja kokemukseni mukaan mitä paremmin ihminen kykenee kipparoimaan omaa elämäänsä niin, että kokee olevansa luovan tekijän paikalla eikä vain reagoijana ulkoisiin toimenpiteisiin, sen paremmin hän voi. Yhdessä toimien muiden kanssa.

(Joku on sanonut, että meillä vallitsee rikkaiden sosialismi. Ehkä näin on. Sodan jälkeen keskiluokka liittoutui köyhän kansanosan kanssa, koska siten saatiin paukutettua pystyyn hyvinvointia laajalle - sittemmin, 90- luvulta alkaen keskiluokka on mennyt ylimmän porukan kelkkaan ja hyötynyt siitä. Kuten toki myös eliitti. )

7. Eri tahojen parempi yhteistyö. Syrjäytyneistä nuorista toki myös kilpaillaan, ja välillä tuntuu, että onneksi on syrjäytyneitä nuoria, tuovat työtä monelle. Jos nuoren kannalta oltaisiin palvelukannalla, silloin esimerkiksi sosku, työkkäri, mielenterveystoimisto, peruskoulun opot ja etsivät tekisivät nykyistä tiiviimpää, raja-aitoja ylittävää yhteistyötä. Nyt monesti käy niin, että nuori tippuu toiselta luukulta johonkin välimaastoon tai ei-mihinkään, josta sitten taas joku löytää ja sitten taas yritetään jotain toista juttua jne. Verkossa on enemmän reikiä kuin suojaavia kytköksiä. Toimintatavoissa ja mahdollisuuksissa on isoja paikkakuntakohtaisia eroja, mikä tarkoittaa tietyn, isonkin eriarvoisuuden olemassaoloa.

8. Systeemin hitaus invalidisoi nuoria. Osalle nuorista käy huonosti sen takia, että juna kulkee niin saatanan hitaasti. Nuoren käsitysmaailmassa pitäisi tapahtua tässä ja nyt ja heti - siinä on jokainen päivä ja viikko jonka odotat ensin että pääset edes työkkäriin henkilökohtaiseen suunnitteluun todella pitkä ja lamaannuttava. Mielenterveystoimistoon on jonot, ja mm. päihdekuntoutukseen. Periaate että pitää olla riittävän huonossa kunnossa ennen kuin saat palvelua jota olisit tarvinnut jo pari kuukautta sitten, vallitsee aika monessa kohden. Tarkoittaa että siinä tarkoituksettomuudessa odotellessa voi psyyke jo laueta niin kiinni ettei edes ennalleen ole tulemista.

9. Yhteiskuntatakuu on riittämätön. a) Nuoren pitää olla työkkärin kirjoilla pääsääntöisesti ennen kuin ko. takuu astuu voimaan. (Osa ei ole, eikä mene -mites heidän kanssaan sitten?) Käytännössä tuo lainkirjain, toimenpide 3 kuukauden kuluessa on äärimmäisen helppo toteuttaa. Monelle TE-toimistolle tästä suuresta uudistuksesta ei ole mitään uutta vaivannäköä.

Jos se olisi kuten olen piruuttani ehdottanut että 3 tunnin sisällä nuorelle on löydyttävä työpaikka tai koulutuspaikka, niin sitten oltaisiin oikeilla linjoilla yhteiskuntatakuun kanssa. Mollin sivuilta nuorten yhteiskuntatakuusta.

10. Oppisopimus ja räätälöidyt väylät. Osalle nuorista paras vaihtoehto olisi, että jo peruskoulun puolella vahvasti työelämään, töihin ja palkan pariin. Jostai nsyystä työnantajat eivät tunnu suosivan tällä hetkellä oppisopimuksia kovin innostuneesti. En tiedä syytä.

11. Etsivä nuorisotyö toimii, tietyin osin. Mutta se ei ole mikään kaikki ongelmat ratkaiseva taikakonsti. Sen avulla löydetään nuoria, ja sen paras puoli on - nuorelle tarjotaan vapaaehtoisuuteen perustuen apuja ja palveluja. Jos ei kiinnosta tai ei tarvetta, asia selvä. Tämä positiivisesti "pakottaa" myös työntekijän siihen yksilölliseen, aitoon kohtaamiseen, jolla se työn tulos viime kädessä tehdään tai ei tehdä. Luottamus.

Nuorisotyön ammattilaisia olisi syytä käyttää nykyistä enemmän hyödyksi, koska kohtaavat nuoria omalla alueellaan ja omaavat ammattitaitoa ja tietoa, jota ei muilla ole.

Samaan hengenvetoon vielä todettakoon, ettei nuorisotyöntekijöiden palkka-arvostus ole missään suhteessa siihen rahalliseen voittoon, jonka työnantaja heidän työpanoksellaan saa. Bruttopalkat ovat kunnasta riippuen korkeintaan hieman yli 2000€, yleensä alle.

Hyväksytty laskema on, että täysin syrjäytyneen ihmisen hintalappu on n. 1,2 miljoonaa euroa. Taloussanomista faktajuttu.

12. Työpajatoimintaa, sosiaalisia yrityksiä ja nuorten yrittäjyyttä kehitettävä. Yhteiskunnassa on olemassa paljon tarkoituksellista työtä, joka pitäisi tehdä. Sitä ei teetä vapaat markkinat, koska siitä ei saa tahkottua rahallista voittoa. Yhteiskunnan kannattaisi kokonaistaloudellisuuden nimessä tukea järjellistä työpajatoimintaa (ei mitään vitun liimaa & leikkaa ajantappamista) ja tukea myös sosiaalisia, nuoria työllistäviä yrityksiä.

Kaikista nuorista ei ole Rovio-tarinoiden tekijöiksi, mutta osassa olisi vahva perusaines itsensä hyväksi työllistäjäksi. Elinkeino, keinot elää - siihen on todella paljon mahdollisuuksia, vaikka kaikkinainen kehitys onkin ollut huimaa ja venkuraista.

13. Yritysten ja kuntien on palkattava nuoria. Puhutaan yhteiskuntavastuusta, mutta se on kaunista puhetta; joka tapauksessa yhteiskuntavastuullisen yrityksenkin on tehtävä voittoa. Onko niin, että yritykset jatkossa yhä enenevissä määrin palkkaavat tuloksenteon nimissä mieluummin ulkomailta valmiiksi koulutettua väkeä, jolla on asenne kohdallaan? Olisi mahdollista myös pakottaa yritykset palkkaamaan nuoria ja tarjoamaan työharjoittelua.

Valtio antakoon kunnille palkkausrahaa.

14. Kotouttaminen kuntoon. Maahanmuuttaja-taustaisten nuorten suuri syrjäytymisprosentti selittyy eniten sillä, että kotouttaminen ja yhteiskuntaan sisälle viennissä on epäonnistuttu. Ei ole santsattu rahaa eikä tekijöitä. Sitä saa mitä tilaa.

15. Lisää rahaa. Rahalla saa toiminta –ja tekijäresursseja toteuttaa mm. näitä edellä mainittuja asioita.

Rasismin syitä ja selityksiä

Luin omilla etsivän nuorisotyön silmälaseilla 1.2-12 julkaistua Pekka Myrskylän tutkimusta HUKASSA - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?
Luettavissa täältä.

Tutkimuksen loppupuolella selviää mielestäni sivujuonteena eräs suomalaisessa yhteiskunnassa moniin asioihin ja ihmisten elämään vaikuttava, erityisen suuri asia selkeillä numeroilla:

"Miksi heikosti koulutetut eivät saa töitä? Siksi, että heikosti koulutetun työvoiman kysyntä on romahtanut. Lisäksi heikosti koulutettujen työpaikoista kilpailevat maahanmuuttajat.
Matalan koulutuksen työpaikoista voi olla jopa kaikkein kovin kilpailu. Koko maan työpaikkojen lukumäärä oli vuonna 2010 vain 3 000 suurempi kuin vuonna 1990."

"Työpaikkarakenteessa on kuitenkin tapahtunut suuria muutoksia. Perusasteen työpaikkojen määrä on vähentynyt 453 000:lla, keskiasteen kasvanut 145 000:lla ja alin korkea-aste vähentynyt 14 000:lla (entinen opistotaso, joita ei enää valmistu). Alemman korkeakouluasteen työpaikkojen määrä on kasvanut 167 000:llä ja ylemmän korkeakouluasteen 158 000:lla."

"Maahanmuuttajien työllisyystaso on sama kuin kantaväestöön kuuluvilla vain perusasteen tutkinnon suorittaneilla."

Tähän yhtälöön kun liitetään köyhyyteen olennainen, sairastuttava käsite statusahdistus, niin tietylle lajityypilliselle, olemassaolevalle ihmisvihalle ja rasismille on mahdollista suoda ymmärrys. Alemmilla osaamistasoilla kilpailu työpaikoista ja muista elämän resursseista on kovaa. Maailma on monimutkaistunut, vaatimukset kasvaneet, henkilökohtainen kilpailu koventunut. (Eipä kovin suuri ihme että se ihmetelty vähäinen lajitovereista välittäminen ja solidaarisuus on kuralla.)

Väitän että tässä piilee suurin selitys perussuomalaisten viime eduskuntavaaleissa saamalle suosiolle. Kuitenkaan koska edes suurenmoisilla perussuomalaisilla ei ole kykyä siirtää maailmankelloja takaisin sinne kultaisen onnen teolliseen vanhaan hyvään aikaan, se tarkoittaa että heillä ei ole konkreettisia parannusehdotuksia tälle kehityssuunnalle.
Suomi ja maailma yhä vahvemmin moniarvoistuu, monikulttuuristuu.

Pieni testi: kuuluuko oma työsi, ammattisi suhdanneherkkiin aloihin, jota voisi aivan hyvin tehdä myös työperäinen maahanmuuttaja?

Valtavan työpaikkarakenteen muutoksen sisältä avautuu myö pääselitys sille, että ns. vasemmistolaiset arvot ovat olleet Euroopassa laskusuunnassa. Teollinen aika ja suurten massojen sodanjälkeinen aika vetäytyy täältä pois koko ajan vahvemmin kohti yksilöllisyyden aikaa. Yksilöllisyys on edelleen monelle vasemmistolaiselle merkillisen vaikea pala.

Hyvä kysymys lienee myös, että tunnetusti Suomessa ei mieluusti palkata korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia osaamistaan vastaaviin työtehtäviin. Siivoojiksi kelpaavat kyllä. Onko sittenkin kyseessä tahallinen estäminen, koska taustalla on pelko siitä, että kilpailu työelämän asemista ja mahdolliset kantaväestön hopeasijat nousevat työllistämisen jälkeen myös keskiluokan todelliseksi ongelmaksi? Sivistynyttä rasismia.

Ovatko sitten perheelleen parempaa elantoa muilta mailta hakevat syyllisiä? Osa niin ajattelee, koska kokevat että "ne tulevat ja ne vievät meidän työpaikat!" Ja ehkä ne naisetkin. Sen oman vihan roihauttamiseksi täyteen lieskaansa kannattaa niputtaa ehdottomasti kaikki ulkomaalaisilta jotenkin näyttävät yhteen ja samaan nippuun. Ongelma: ulkomaalaiset.

Muistutuksena, Suomesta lähti Ruotsiin aikoinaan 300 000 ihmistä, n. puolet jäi sinne. On sitä elintason kohenemisen ja perheen elättämisen takia täältäkin onnelasta matkattu pois.

Vai tulisiko sittenkin vikaa etsiä poliittisin valta-asetelmin ja oikeistolaisin arvoin määräytyvästä yhteiskuntasuunnittelusta? Ja siitä, että nykyinen järjestelmä sallii työperäisen maahanmuuton hyväksikäytön taustalla verojen kiertämisen -ja työlainsäädäntökikkailun, palkkoja poljetaan, työaikoja ei noudateta. Pimeää työtä, harmaata taloutta. Urakkakilpailussa on vilunkiyritysten mahdollista pelata asiansa kunnolla hoitavia yrityksiä ulos eri tavoin.
Kilpailua vääristetään, koska se hyödyttää tietyn moraalin yrityksiä. No, puhdas markkinatalous likaisi kunnon kapitalismin.

Anna Kontula on tutkinut työperäisen maahanmuuton inhimillisiä kohtaloita Olkiluodossa, ja tulokset on julkaistu kirjassaan Näkymätön kylä.

Joka tapauksessa, 150 000 työn tekijää tarvitaan lisää.