tiistai 14. kesäkuuta 2022

Joukko-oppia ja keinolaumoja

 

Kolumni julkaistu 14.6.2022 Laitilan Sanomissa

 

Kitkerähkö kiitos vielä Neuvostoliitto-pelkoisille jenkeille ja ranskalaisille vasemmistoälyköille. Heidän ansiostaan myös Kaariaisten koulussa aloitettiin 1977 meidän ekaluokkalaisten matematiikan opetus pohjautuen joukko-oppiin.  1 + 1  ei ollutkaan enää 2, vaan kahden yksialkioisen joukon muodostama unioni. Meillä Ytössä ainakin vanhempien reaktio tähän Uuteen Matematiikkaan oli luokkaa "No mitä helvetti tämä ny sit taas o?!"

 

Jotain hämäriä muistikuvia tuosta ajasta on. Tiikerit ovat tuolla omassa joukossa rinkulan sisällä, ja ankat taas tuolla, omassa ympyrässään sisällä. Ja siihen se sitten jääkin.

Omien flikkojeni osalta apuni matematiikan tehtäviin on hyytynyt kolmanteen luokkaan. Sen jälkeen menee aivan liian vaikeaksi. Omat epätoivoiset pohdintayritykset ovat olleet lähinnä "No mitä helvetti tämä ny sit taas o?!". Ja kiukkusätkyn jälkeen alkaa väsyttämään ihan sairaasti. Eli eräänlainen union toteutuu.

 

Mutta joukko-opin tuomaa ymmärrystä olen mahdollisesti soveltanut toisaalle. Mistä juontuu syrjäytyminen, miksi joku jää ulkopuolelle, miksi yksinäisyys on terveydelle kokonaisvaltaisen vaarallista? Ihminen on laumanisäkäs, jolle yksin jääminen merkitsee kuolemanuhkaa. 

 

Olin Turun Seikkailupuistossa töissä, kun kuulin ensimmäisen tapauksen, jossa erään pikkasen pojan syntymäpäiville ei tullut kukaan. Kaikilla kutsutuilla oli varmasti jokin syy, mutta tunnekokemus päivänsankarille oli luokkaa tiskirätin kuivaksi vääntäminen.

 

Tanssipaikoilla on paljon enemmän naisia kuin miehiä, minkä lisäksi monet parit tanssivat vain keskenään. Monelle iloisin odotuksin laittautuneelle naiselle käy niin, ettei koko illan aikana kukaan tule hakemaan tanssimaan. Saa vain seinustalla katsella muiden iloista pyörimistä. 

 

Tai se iäkkään rouvan lehtikommentti, että eniten hän pelkää vanhuudesta sitä, ettei olisi enää ketään, kenen kanssa puhella. Niinpä. 


Valitettavan tuttua ovat nykyajassa hautajaiset, joissa vainajaa ei ole ketään saattamassa.

 

Ystävyydet, kaveruudet ja parisuhteet ovat siitä hankala laji, että siellä jos missä toimii vapaa markkinatalous ja varsin raadolliset kysynnän ja tarjonnan lait. Ystävyyttä ei voi määrätä tai pakottaa, ihminen kun ei voi valita aitoja tunteitaan tai halujaan.

 

No, mitä me muut ja yhteiskunta sitten voisi tehdä paremmin? Esimerkiksi luoda lisää kohdennettua, laadukasta vapaa-ajan toimintaa nuorille ja nuorille aikuisille. Tarjota heille rentoja kohtaamisen paikkoja, tilaisuuksia olla samanhenkisten parissa ja tehdä merkityksellisiä asioita yhdessä. Toiminnan sivutuotteena voi rakentaa niitä aitoja ystävyyksiä.

 

Itse nimitän menetelmää hieman tylysti keinolaumaksi, jossa mukanaolo vahvistaa ja auttaa siihen osallistuvia yksilöitä menemään omassa elämässään eteenpäin. Keinolauma on tuloksia tuovaa ja juurisyihin vaikuttavaa mielenterveyslääkitystä. Monesti parempi vaihtoehto kuin se pilleripurkki käteen, lääkkeitä väheksymättä.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on tehnyt viime aikoina etsivää nuorisotyötä

 

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti