perjantai 24. huhtikuuta 2020

Härkämäen kotikoulun kuulumisia

Tämänhetkisen tiedon mukaan mukuloiden etäkoulutus jatkuu toukokuun puoleen väliin asti. Epäilys on, että koronavirus pitää opinahjojen ovet kiinni kesälomaan saakka. 
Noh, täällä on sujunut ihan hyvin. Frouva on jo aiemmin tehnyt etätöitä, joten hänellä ei sen suhteen ollut isoa kynnystä jäädä kotioloihin. Minulta taas ovat keikkatyöt toistaiseksi loppu, joten askellus etäapuopettajan rooliin oli peräti innokas. 

Puoliso sai yllättäen etäkoulumme rehtorin vakanssin, ja jo ensimmäisellä tunnilla olin rehtorin kansliassa kiivasluonteisessa puhuttelussa koskien uskonnonopetuksen sisältöjä. Pääsimme zarahustralaisuuteen ja aavikkokansain hihhulointeihin saakka. Myös siihen, etten jatkossa osallistu mitenkään mukulan uskonnonopetukseen. 

Rehtori hoitaa myös matematiikan oppiaineen. Minä kun olen se 70-luvun joukko-oppi -kokeilun lapsi – osaan toki piirtää rinkuloita kanien ja seeprojen ympärille, ja sanoa lonkalta heti, kuka tai mikä pallinaama ei kuulu joukkoon. Voi toki olla, että jotenkin hämärästi nämä matikkakeissit liittyvät myös siihen, että omalta osaamisalaltani ovat tältä keväältä työt jäähyllä ja vähävaraisuus ravistelee jo kolikoita taskusta.

Olen ollut hyvin luottavainen suomalaiseen opettajain osaamiseen. Sitä tämä etäkoulusysteemi on tähän mennessä edelleen vahvistanut. 
Samoin kun mukulalta kysyttiin, että mitä hän koulusta eniten kaipaa, niin ykkösvastaus kuului että ruokailua. Myös koulujen keittiöhenkilökuntaa olen aina arvostanut osaamisestaan. Etäkoulumme lounaskoekeittiömme on näemmä jäänyt hopealle. Markon Jytäkkä Silakkalaatikko on tähän mennessä parhaiten mennyt alas, mutta eikös silakkaloota nyt aina ole ollut koululaisten suursuosikkeja? 

Musiikissa piti katsoa kolmessa osassa Peppi Pitkätossun balettiversio. Eka pätkä katsottiin ja arvon oppilaan kanssa molemmat haukoteltiin naamat kramppiin. Se korkeakulttuurinen aikuisten raappahousuhyppely tuli kerralla selväksi. Sittemmin ollaan laulettu ja soiteltu muun muassa Jaakko kultaan uusia sanoituksia: "Turpiin saat sä multa, pium paum poum" yms.

Mutta on tässä hyviä puolia ollut. Poikkeusolojen takia on tullut oltua paljon keskenään tekemisissä, on ollut hauskaa ja merkityksellistä. Kiireet vähissä. Ehkäpä sellaiset inhimilliset perusjutut ovat kirkastuneet esille. Varmasti tämä jää aikalaisille sellaiseksi aina silloin tällöin muisteltavaksi sukupolvikokemukseksi – "Koronakevät 2020". 
Uskon myös, että Suomeen luodaan tämän epidemian pakottamana vahvat viruspuolustusvoimat. Vahingoista kun viisastutaan.

Mutta ei laitlalaiseen mielenlaatuun kasvatetulle nämä niukemmat olot kovin erikoisia ole; päinvastoin kotoisalta tuntuvat. Ei saa olla ihmisten kanssa tekemisissä: paremp onki ete koko aikka toiste nurkis hypät ja turhanpäiten trimpat! Ei voi matkustaa ulkomaille: mitä sitä kans joka paikkan täyty pakat! Ei voi käydä ravintoloissa: kyl ko yhrem pitopöörä antime kerra vuares syä, ni siin o iha riittäväste stää ravintola!

Kirjoittaja on Turussa henkilö, joka on kiinnostunut palkatusta työnteosta.

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.4.2020



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti